Ruokaa ruokaa...

Miksi Raamatussa (Paavalilla) on niin monta opetusta synnistä?

Me tarvitsemme ruokaa. Lapsi tarvitsee maitoa, vanhempi jo lihaa, kasviksia, hedelmiä ja leipää, perustavaraa. Kukaan ei selviä ilman riittäviä vitamiineja ja kivennäisaineita.

samoin on hengellisessä elämässä.

Usein ajatellaan, että maito on vain pikkuvauvoille. Maito onkin pikkuvauvan perusruokaa, mutta sitä ei tule missään iässä halveksia. Me tarvitsemme maitotuotteita läpi elämämme, ainakin kalsiumia, jos ei maidosta niin jostain muusta.

Maito on rakkautta, turvaa, iloa läheisyydestä ja Äidistä. Äiti syöttää, juottaa, pitää lähellä, silittää, hymyilee, katsoo silmiin, juttelee.

Ilman imetystä voi olla että vauva jää ilman tätä läheisyyden kokemusta. Siksi Herran Henki tahtoo imettää, pitää lähellä, iholla, kuulemassa ja kuuntelemassa Herran (Äidin) sydämenlyöntejä.

Mitä enemmän lapsi kasvaa, sitä enemmän hänen on opittava seisomaan omilla jaloillaan. Hän tarvitsee kuitenkin koko ajan turvaa, rakkautta ja läheisyyttä, maitoa ja silmiä.

Herra muuten kehotti meitä olemaan kuin lapsi - millainen lapsi sitten on?

Ehdottoman tottelevainen. Jos lapsi on saanut riittävästi lämpöä ja läheisyyttä, hän turvaa kaikesta sydämestään vanhempiinsa. Tottelee heitä. Tottelemattomuus on pikkulapselle kauhistus.

Miksi meidän täytyy niin nopeasti pyrkiä kasvamaan isoksi? Eikö nykymaailmassa huolta aiheuta juuri lasten liian nopea kasvaminen? Heiltä odotetaan aikuisen käytöstä jo varhain, oma-aloitteisuutta, pärjäämistä, irtiottoja aikuisuuden maailmaan?

Miksi teemme samaa uskovaisten perheessä? Miksi kaikkien on tultava aikuisiksi ilman riittävän turvallista lapsuutta?

Ei kukaan, joka ei ole kokenut turvallista lapsuutta, pysty tarjoamaan sitä omille lapsilleen. Kuitenkin se on ihmisen perustarve, niin hengellisesti kuin fyysisesti.

Minun sydämelläni on lapsi, joka ei kokenut turvaa, rakkautta ja huolenpitoa. Älä pelkää, Jeesus on kanssasi! Hän haluaa antaa sinulle kaiken sen, minkä vihollinen vei. Hän haluaa antaa uuden alun ja mahdollisuuden. Hän tahtoo imettää sinua, antaa läheisyytensä, silmät, korvat ja ihonsa. Puhu Hänelle. Kuuntele Häntä.

Ja vaikka et osaisi vielä puhua, hakeudu lähelleen. Tai päästele pieniä ääniä, joista Pyhä Henki tietää, että olet tarpeessa. Olet imetyksen tarpeessa.

Sitten, kun jaksat, kun kasvat, alat ottaa rohkeasti askeleita eteenpäin. Ja vaikka kaadut, isäsi ja äitisi ei syytä sinua, vaan iloitsee yrityksestäsi ja nousustasi ilmaan.

Yritä, erehdy, ponnista, kurkota, anna Pyhän Hengen johtaa.

Hänessä sinulla on syli, Hänessä sinulla on uusi mahdollisuus. Hän ei hylkää.
251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Raamatussa ei ole montaa opetusta synnistä, yksin armosta.

Mutta se on totta, mitä kirjoitat ruoan tarpeesta ja vahvuudesta.
Jokaisen meistä on halattava kuten Pietari kirjoittaa "sanan väärentämätöntä maitoa, että me sen kautta kasvaisimme pelastukseen".

Valitettavasti suurin osa kristityistä kuitenkin jää maitoasteelle, vaikka myös vahvempaa ruokaa olisi ehdottomasti jo syötävä:

Heb.5:12 Sillä te, joiden olisi jo aika olla opettajia, olette taas sen tarpeessa, että teille opetetaan Jumalan sanojen ensimmäisiä alkeita; te olette tulleet maitoa tarvitseviksi, ei vahvaa ruokaa.
5:13 Sillä jokainen, joka vielä nauttii maitoa, on kokematon vanhurskauden sanassa, sillä hän on lapsi;
5:14 mutta vahva ruoka on täysi-ikäisiä varten, niitä varten, joiden aistit tottumuksesta ovat harjaantuneet erottamaan hyvän pahasta."

Ymmärrän hyvin ja myös hyväksyn sinun (aloittaja) hellyttävät sanasi, ne ovat tarpeen aikamme kovassa ja jumalattomassa ilmapiirissä. Mutta hengellinen kasvu ja vaellus Jeesusta seuraten ovat kaikesta huolimatta välttämättömiä päästäksemme sisälle pelastukseen ja siihen pyhitykseen Jeesuksessa Kristuksessa, jossa kulkien tulemme kerran näkemään Herran.

Äänestä
  • Totta kai kasvu Herrassa on välttämätöntä. Monesti vaan on niin, että ensiaskeleet ovat jääneet huomaamatta, kannustamatta, rakastamatta.

    Tarkoitan vain, että emme voi odottaa enempää kuin olemme antaneet. Puhun tässä nyt kollektiivisesti kristikansasta ja uskovista yli seurakuntarajojen.

    Jos me olemme päässeet pidemmälle Kristuksessa, tulee meidän hoivat niitä, jotka ovat heikkoja. Että kaikki kasvaisivat täyteen miehuuteen/naiseuteen Kristuksessa. Mitä se sitten onkin? Eikö se ole syöttämistä, ruokkimista, toisten tukemista, niiden, jotka ovat vielä sen tarpeessa.

    Sitä paitsi olemme kaikki tuen tarpeessa.

    Vaikka Jeesuksen seuraaminen irrottaa meidät ihmisten seuraamisesta ja toisten mielipiteiden orjuudesta, ei tuen puute ole mikään itsetarkoitus. "Kantakaa toistenne kuormia, sillä näin te täytätte Kristuksen lain." Jos siis olemme täysi-ikäisiksi tulleet, meidän tulee kantaa toistemme kuormia ja ohjata ja synnyttää ihmisiä Kristukseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


yksin armosta kirjoitti:

Miksi Raamatussa (Paavalilla) on niin monta opetusta synnistä?

Me tarvitsemme ruokaa. Lapsi tarvitsee maitoa, vanhempi jo lihaa, kasviksia, hedelmiä ja leipää, perustavaraa. Kukaan ei selviä ilman riittäviä vitamiineja ja kivennäisaineita.

samoin on hengellisessä elämässä.

Usein ajatellaan, että maito on vain pikkuvauvoille. Maito onkin pikkuvauvan perusruokaa, mutta sitä ei tule missään iässä halveksia. Me tarvitsemme maitotuotteita läpi elämämme, ainakin kalsiumia, jos ei maidosta niin jostain muusta.

Maito on rakkautta, turvaa, iloa läheisyydestä ja Äidistä. Äiti syöttää, juottaa, pitää lähellä, silittää, hymyilee, katsoo silmiin, juttelee.

Ilman imetystä voi olla että vauva jää ilman tätä läheisyyden kokemusta. Siksi Herran Henki tahtoo imettää, pitää lähellä, iholla, kuulemassa ja kuuntelemassa Herran (Äidin) sydämenlyöntejä.

Mitä enemmän lapsi kasvaa, sitä enemmän hänen on opittava seisomaan omilla jaloillaan. Hän tarvitsee kuitenkin koko ajan turvaa, rakkautta ja läheisyyttä, maitoa ja silmiä.

Herra muuten kehotti meitä olemaan kuin lapsi - millainen lapsi sitten on?

Ehdottoman tottelevainen. Jos lapsi on saanut riittävästi lämpöä ja läheisyyttä, hän turvaa kaikesta sydämestään vanhempiinsa. Tottelee heitä. Tottelemattomuus on pikkulapselle kauhistus.

Miksi meidän täytyy niin nopeasti pyrkiä kasvamaan isoksi? Eikö nykymaailmassa huolta aiheuta juuri lasten liian nopea kasvaminen? Heiltä odotetaan aikuisen käytöstä jo varhain, oma-aloitteisuutta, pärjäämistä, irtiottoja aikuisuuden maailmaan?

Miksi teemme samaa uskovaisten perheessä? Miksi kaikkien on tultava aikuisiksi ilman riittävän turvallista lapsuutta?

Ei kukaan, joka ei ole kokenut turvallista lapsuutta, pysty tarjoamaan sitä omille lapsilleen. Kuitenkin se on ihmisen perustarve, niin hengellisesti kuin fyysisesti.

Minun sydämelläni on lapsi, joka ei kokenut turvaa, rakkautta ja huolenpitoa. Älä pelkää, Jeesus on kanssasi! Hän haluaa antaa sinulle kaiken sen, minkä vihollinen vei. Hän haluaa antaa uuden alun ja mahdollisuuden. Hän tahtoo imettää sinua, antaa läheisyytensä, silmät, korvat ja ihonsa. Puhu Hänelle. Kuuntele Häntä.

Ja vaikka et osaisi vielä puhua, hakeudu lähelleen. Tai päästele pieniä ääniä, joista Pyhä Henki tietää, että olet tarpeessa. Olet imetyksen tarpeessa.

Sitten, kun jaksat, kun kasvat, alat ottaa rohkeasti askeleita eteenpäin. Ja vaikka kaadut, isäsi ja äitisi ei syytä sinua, vaan iloitsee yrityksestäsi ja nousustasi ilmaan.

Yritä, erehdy, ponnista, kurkota, anna Pyhän Hengen johtaa.

Hänessä sinulla on syli, Hänessä sinulla on uusi mahdollisuus. Hän ei hylkää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu