Somalit huijasi taas.
Tällä kertaa ihan Somalian virallinen hallitus.
Somalivirkamies on kertonut että somaliaan lähetetystä 44 miljoonasta vain 700 000 euroa on mennyt humanitaariseen apuun, loput rahat ovat hävinneet.
Somalian hallituksen jäsenet ovat ottaneet rahat omaan käyttön
Niin meitä hölmöjä taas huijataan
Somalit huijasi taas
3
283
Vastaukset
- tapaus
Kuinka paljon me sijoitetaan täällä asuviin kultamunasomaleihin, jotka pumppaavat rahaa meiltä joka ikinen päivä? Somaleista vain muutama prosentti on töissä, ja nekin toimivat somalian kielen tulkkeina ja asiointiavustajina toisille somaleille. Eli jos somaleita ei olisi, ei olisi näitä ammattejakaan.
Ammattitaidoton, luku- ja kirjoitustaidoton viime vuosisadan elämään tottunut ihminen ei tule koskaan sopeutumaan nykyaikaiseen yhteiskuntaan, se on tosiasia, joka on jo nähty monessa länsimaassa.
Lisäksi koraani opettaa, että vääruskoiselle saa valehdella, joten ei se sossuhuijaustenkaan tekeminen ole vaikeaa. Itse asiassa somalit kuvittelelvat, että se on ihan oikein. Pitäähän dhimmien maksaa veroa oikeauskoisille. - Rajat kiinni!
Nyt kun toi Stubbi sai hommattua Romaniasta ministerin hoitamaan tänne noitten kerjäläisten asioita niin eiks se vois samalla koukata Somaliasta hakemaan jonkun ministerin tänne auttamaan näitä Somali pummeja kotiutumaan myös takaisin kotiin Somaliaan.
- Somalien yritys...?
Somalien yritystoiminta. Onko sitä?
Tapaus 1)
Ainakin joku lakimies M.Hussein omassa toimistossaan. Asiakkaina somalit ja somalien asioiden hoito. Kuka on maksajana palkkioille? Onko veronmaksajat?
Tapaus 2) - - - - - - (ei tietoa ainakaan Tampereella)
Voisiko joku ystävällisesti ilmoittaa jos tietää olemassa olevan jonkin somalihalintaisen yritystoiminnan maassamme. Saisi tapaus 2een tiedon. Jos se on ravintola, menisin mieluusti safkalle. Onko ravintolaa somalialaisilla Suomessa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,1284639Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu293377- 203315
Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt472979Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka512965Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222839Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod182590Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132315- 92199
MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142135