Pyydän jokaikinen päivä Jeesusta tulemaan elämääni. Anon syntejäni anteeksi. Kaipaan Häntä. Kohdallani tuntuu toteutuvan; "He huutavat: Herra, Herra, mutta minä en vastaa." Näin unta ylösnousemuksesta ja pyysin päästä siitä osalliseksi ja oli kuin joku olisi tuhahtanut, että "sinäkö muka" ja "voima" heitti minut sivuun ja tunsin, etten ole minkään arvoinen. Toisenkin unen näin, jossa kiitin taivasten valtakuntaa siitä, että tajusin olevani pyhitetty. Olen tehnyt vääriä asioita elämässäni ja tunnustanut ja katunut tekemääni rukouksissani. On kuitenkin sellaisia asioita, jotka Jumala tietää, mutta joista en voi muille ihmisille kertoa.En mitenkään. Minulla on usko, mutta riittääkö se pelastukseen?
Vastaukset 3
Tässä on linkki, jossa on oa miten tullaan uskoon. Pyydä vain Jeesus sydämeesi ja usko se sitten ja luota mitä raamattu sanoo toomalaiskirjeessa 10 luku ja 9 jae. Jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämmessäsi, että Jumala on Hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut. sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnstuksella pelastutaan. Kun olet tämän rukouksen lukenut, nin sinä olet Jumalan lapsi ja et elä tunteista, vaan mitä Jumalan sana sanoo. http://www.kolumbus.fi/pentti.toikkanen
- totuus kirvelee
Jumalaa ei luultavasti ole olemassa. Älä murehdi siis turhaan. Ole hyvä ihmisille ja erityisesti läheisillesi niin vastavuoroisesti muut ihmiset ovat hyviä sinulle.
- OttoPetteri
Kerropas nyt ihan selvällä suomella mitä syntejä pyysit anteeksi!
Kun noita syntejä on niin monenlaista - riippuen lahkosta. Vai oletko rikkonut jonkin porukan määräyksiä esim. siitä, mitä ei saa syödä tms.? Vai oletko ehkä tehnyt hyvää rakkaimmallesi?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 132828
Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.
Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?81675- 58666
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha80616Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät55561Hyvää yötä
Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!26533- 152461
Missähän pöytäkirja viipyy, taas?
Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett40456- 42449
Hyvästi feikit hiustenpidennykset - Kerttu Rissanen hurmaa uudella hiustyylillä
Kerttu Rissanen ihastuttaa uudella hiustyylillään ja lookillaan. Rissasella on totuttu näkemään pitkät hiukset ja hiust6426