Mikä on oma ratkaisumme tai reaktiomme teodikeaongelmaan?
Alustuksena Wikipediasta:
"Pahan ongelma on kristinuskon oppeihin liittyvä teologinen ja uskonnonfilosofinen ongelma. Ongelma esitetään yleensä jumaluskon vastattavaksi seuraavassa muodossa: jos Jumala on täydellisen hyvä, hän haluaa poistaa pahan, jos hän on kaikkivaltias, hän pystyy poistamaan pahan. Paha on kuitenkin olemassa, joten Jumala ei voi olla samaan aikaan kaikkivaltias ja kaikkihyvä.[1]
Varhaisimman tunnetun pahan ongelman muotoilun esittivät antiikin epikurolaiset. Lactantius kuvasi argumentin seuraavasti:
»Jumala joko haluaa poistaa pahat asiat mutta ei pysty tähän, tai pystyy mutta ei halua, tai ei halua eikä pysty, tai sekä haluaa että pystyy. Jos hän haluaa mutta ei pysty, silloin hän on heikko – eikä tämä päde jumaliin. Jos hän pystyy mutta ei halua, silloin hän on pahansuopa – mikä on yhtä vierasta jumalan luonnolle. Jos hän ei halua eikä pysty, hän on sekä pahansuopa että heikko, eikä näin ollen jumala. Jos hän haluaa ja pystyy, joka ainoastaan on jumalalle sopivaa, mistä kaikki pahat asiat tulevat tai miksi hän ei poista niitä?[2]»
Pahan ongelman nimitys teodikea (kreikan sanoista theos jumala, dike oikeudenmukaisuus) on peräisin Gottfried Leibnizin teoksesta Théodicée vuodelta 1710. Teodikea merkitsee jumalan hyvyyden puolustamista pahan olemassaolosta huolimatta.[3]
Juutalais-kristillisessä teologiassa eräs mahdollinen vastaus perustuu Raamatun kertomukseen syntiinlankeemuksesta. Jumala ei poista pahuutta, koska Jumala on antanut ihmiselle vapaan tahdon: ihminen on vapaa tekemään niin kuin haluaa ja valitsemaan itse kuinka elämänsä elää. Ihminen rikkoi Jumalaa vastaan paratiisissa ollessaan maistamalla hedelmää hyvän ja pahan tiedon puusta, minkä seurauksena ihminen oppi erottamaan hyvän ja pahan. Tästä syystä ihminen karkotettiin paratiisista ja sai joitain muitakin vitsauksia kannettavakseen.
Esimerkiksi kirkkoisä Augustinus katsoi, että paha on vain hyvän puutetta; paha ei ole olemassa itsestään. Samoin pahuus on seurausta siitä, että ihmiset kääntyvät pois hyvästä. Näin pahan alkuperä on ihmisten vapaassa tahdossa.[4]"
Pahan olemassaolo on kenties tärkein tosiasia, joka asettaa meille henkilökohtaisia haasteita. Voimme reagoida siihen monin tavoin. Joillekin se on merkki siitä, ettei Jumalaa ole. Pahan kohtaaminen on vienyt monilta uskon Jumalaan. Maailmassa on paljon kärsimystä, jolle ei näytä itse voivan mitään, joten saattaa alkaa syyttää Jumalaa tai kieltää Jumalan olemassaolon.
Emme voi poistaa pahaa, sillä niin maailmassa vaan on. Ainoa mihin voimme vaikuttaa, on oma suhtautumisemme lähiympäristöömme ja yleisen hyvän edistäminen. Lähimmäisen rakkaus on sitä, mihin meillä on mahdollisuus.
Onko niin, että pahan esiintymisen tarkoituskin on opettaa meille rakentavaa suhtautumista? Pahan esiintyminen vaatii toimenpiteitä, joita Jumala ei tee puolestamme. Uskoa tehdä oma osansa tarvitaan kaikesta pahasta huolimatta. Vain suhtautumiseemme voimme vaikuttaa. Sillä taas voi olla kauaskantoisia vaikutuksia pahan voittamiseen. Voimme luottaa uskomme kautta oikeudenmukaisuuden toteutumiseen. Se ei tapahdu koskaan täysin tässä elämänmuodossamme.
Alustuksena Wikipediasta:
"Pahan ongelma on kristinuskon oppeihin liittyvä teologinen ja uskonnonfilosofinen ongelma. Ongelma esitetään yleensä jumaluskon vastattavaksi seuraavassa muodossa: jos Jumala on täydellisen hyvä, hän haluaa poistaa pahan, jos hän on kaikkivaltias, hän pystyy poistamaan pahan. Paha on kuitenkin olemassa, joten Jumala ei voi olla samaan aikaan kaikkivaltias ja kaikkihyvä.[1]
Varhaisimman tunnetun pahan ongelman muotoilun esittivät antiikin epikurolaiset. Lactantius kuvasi argumentin seuraavasti:
»Jumala joko haluaa poistaa pahat asiat mutta ei pysty tähän, tai pystyy mutta ei halua, tai ei halua eikä pysty, tai sekä haluaa että pystyy. Jos hän haluaa mutta ei pysty, silloin hän on heikko – eikä tämä päde jumaliin. Jos hän pystyy mutta ei halua, silloin hän on pahansuopa – mikä on yhtä vierasta jumalan luonnolle. Jos hän ei halua eikä pysty, hän on sekä pahansuopa että heikko, eikä näin ollen jumala. Jos hän haluaa ja pystyy, joka ainoastaan on jumalalle sopivaa, mistä kaikki pahat asiat tulevat tai miksi hän ei poista niitä?[2]»
Pahan ongelman nimitys teodikea (kreikan sanoista theos jumala, dike oikeudenmukaisuus) on peräisin Gottfried Leibnizin teoksesta Théodicée vuodelta 1710. Teodikea merkitsee jumalan hyvyyden puolustamista pahan olemassaolosta huolimatta.[3]
Juutalais-kristillisessä teologiassa eräs mahdollinen vastaus perustuu Raamatun kertomukseen syntiinlankeemuksesta. Jumala ei poista pahuutta, koska Jumala on antanut ihmiselle vapaan tahdon: ihminen on vapaa tekemään niin kuin haluaa ja valitsemaan itse kuinka elämänsä elää. Ihminen rikkoi Jumalaa vastaan paratiisissa ollessaan maistamalla hedelmää hyvän ja pahan tiedon puusta, minkä seurauksena ihminen oppi erottamaan hyvän ja pahan. Tästä syystä ihminen karkotettiin paratiisista ja sai joitain muitakin vitsauksia kannettavakseen.
Esimerkiksi kirkkoisä Augustinus katsoi, että paha on vain hyvän puutetta; paha ei ole olemassa itsestään. Samoin pahuus on seurausta siitä, että ihmiset kääntyvät pois hyvästä. Näin pahan alkuperä on ihmisten vapaassa tahdossa.[4]"
Pahan olemassaolo on kenties tärkein tosiasia, joka asettaa meille henkilökohtaisia haasteita. Voimme reagoida siihen monin tavoin. Joillekin se on merkki siitä, ettei Jumalaa ole. Pahan kohtaaminen on vienyt monilta uskon Jumalaan. Maailmassa on paljon kärsimystä, jolle ei näytä itse voivan mitään, joten saattaa alkaa syyttää Jumalaa tai kieltää Jumalan olemassaolon.
Emme voi poistaa pahaa, sillä niin maailmassa vaan on. Ainoa mihin voimme vaikuttaa, on oma suhtautumisemme lähiympäristöömme ja yleisen hyvän edistäminen. Lähimmäisen rakkaus on sitä, mihin meillä on mahdollisuus.
Onko niin, että pahan esiintymisen tarkoituskin on opettaa meille rakentavaa suhtautumista? Pahan esiintyminen vaatii toimenpiteitä, joita Jumala ei tee puolestamme. Uskoa tehdä oma osansa tarvitaan kaikesta pahasta huolimatta. Vain suhtautumiseemme voimme vaikuttaa. Sillä taas voi olla kauaskantoisia vaikutuksia pahan voittamiseen. Voimme luottaa uskomme kautta oikeudenmukaisuuden toteutumiseen. Se ei tapahdu koskaan täysin tässä elämänmuodossamme.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Kaikkein tyypillisin virhe on se, että kuvittelee voivansa sulkea pahan oman itsen ulkopuolelle. Ihminen voi jopa huumata tyttärensä, kirota vaimonsa pappeuden valtuudella ja tehdä muita kamalia tekoja ja kuvitella olevansa itse hyvä. Ne muuthan ovat pahoja!
Varsinkin narsistin on vaikea hahmottaa todellista pahan ongelmaa. Vasta kun huomaa ja myöntää pahan omassa itsessään, silloin eheytyminen voi alkaa.
Paitsi yksilöön itseensä, vastaava pahan ongelma voi pesiytyä myös ihmisen uskonnollisiin käsityksiin. On mukamas olemassa yksi ainoa oikea, hyvää edustava täydellinen oppi ja kaikki muut edustavat enemmän tai vähemmän pahuutta. Kuitenkin sen "hyvän" opin varjolla tehdään hirvittävästi pahaa.
En oikein ymmärrä määritelmän "juutalaiskristillinen teologia " käyttöä, näin koska juutalaisuus ajattelee monista asioista täysin eri tavoin kuin kristinusko ja ne ovat juuri uskonnon perusasioita :jumalien lukumäärä, onko ihminen hyvä vai paha , mitä tulee kuoleman jälkeen vai tuleeko mitään jne.
Usein kun määritelmää käytetään, sen nimissä annetaan nimenomaan kristinuskon käsitys tietystä asiasta, ja sellainen mitä juutalaisuus ei edes jaa.
Juutalaisuudessa kuitenkin on teodikea-ongelma koska Jumalaa pidetään sekä hyvänä että kaikkivaltiaana kaiken luojana ja kuitenkin luomakunnassa on valtava määrä kärsimystä, eivätkä vain ihmiset joudu kärsimään vaan myös eläimet. Ihminen ei parhaalla tahdollakaan voi poistaa kaikkea kärsimystä maailmasta ,Jumala uskon mukaan mukaan voisi , mutta ei sitä tee.
Raamatussa on myös Jumalan nimissä annettuja määräyksiä jotka ovat entisestään lisänneet ihmisten kärsimyksiä, monesti myös eläinten , ja jotkut UT:n opit vievät kärsimyksen ikuisuuksiin, jatkumaan kuolemankin jälkeen .
Mutta mikä oikeus millään ryhmittymällä on pelotella toisia hengellisillä seuraamuksilla? Tuottaako uhkailun korostaminen sanojalleen mielihyvää?
Mitä uhkailua tarkoitat?
Toivoisin keskustelua siitä, mitä voimme tehdä teodikean ongelman sietämiseksi omalla kohdallamme. Minun mielestäni lähimmäisen rakastaminen on olennaista. Voimme joka päivä koettaa vähentää lähiympäristössämme olevaa pahaa ja luoda edellytyksiä hyvän voittamiselle. Paha on usein itsekästä oman edun tavoittelua ja sitä, ettemme suhtaudu rakentavasti. Tarvitaann uskoa, että kannattaa tehdä hyvää kaikesta pahasta huolimatta. Se on parannuksen tekemistä. Parannus on sekä sosiaalista että henkilökohtaista.
Omakohtaisuuteen juuri viittasin tuolla ylempänä. Aivan ensimmäinen ehto on tuniistaa paha itsessään.
Tunnistatko itsessäsi olevan pahan?
Eräs tärkeimpiä asioita on positiivinen asenne. Negatiivinen asenne ei tuo mitään hyvää. Lähimmäsien rakastaminen negatiivisen asenteen omavalle on mahdotonta.
Kyllä.
Aivan. Jos lähimmäisiään kohtelee narsistisella paremmuudentunteella, kuten mainitsemassani tilanteessa, siitä ei hyvä seuraa.
Minkään rakkauden, ei myöskään lähimmäisenrakkauden tule olla ehdollistavaa. Siis ei siihen tapaan: "Jos vaimoni kääntyisi mormoniksi, en kiroaisi häntä pappeuden valtuudella".
Narsistinen henkilö ei helposti tunne aitoa, ehdollistamatonta lähimmäisenrakkautta edes omaisiaan kohtaan, vaan jopa päätyy vaihtamaan lähiomaisensa. Lapsia ei voi vaihtaa, mutta heidät voi henkisesti hylätä.
Alat nensku pikkuhiljaa päästä kärryille!
" Pahan esiintyminen vaatii toimenpiteitä, joita Jumala ei tee puolestamme."
Jaa sellasia toimenpiteitä kuiten maanjäristyksiä, kuivuuden aiheuttamaa nälänhätää tai vaikkapa kosmisten kappaleiden kuten asteroidien tai komeettojen törmäyksiä planeettaamme, jotka tappavat tuhansittain viattomia?
" Sillä taas voi olla kauaskantoisia vaikutuksia pahan voittamiseen. Voimme luottaa uskomme kautta oikeudenmukaisuuden toteutumiseen. Se ei tapahdu koskaan täysin tässä elämänmuodossamme."
Voisitko havainnollista miten Jumalasi estää näitä pahoja tapahtumia tapahtumasta tai miten ihmisen vapaa tahto ne synnyttää?
Tämä on juuri teodikean ongelmaa: "...maanjäristyksiä, kuivuuden aiheuttamaa nälänhätää tai vaikkapa kosmisten kappaleiden kuten asteroidien tai komeettojen törmäyksiä planeettaamme, jotka tappavat tuhansittain viattomia..." Turhaan sitä tässä toistat. Kysymys on siitä, miten suhtaudumme siihen. Miten sinä suhtaudut? - Oletan, että tuo ongelma on tärkeä syy ateismiisi.
Jumala ei estä niitä, koska se olisi vastoin luonnonlakeja. Maailmassa on oltava sattuman mahdollisuus, sillä ilman sitä ei voisi olla vapaata tahtoakaan. Elämme nyt katoavaisuudessa, mutta katoamattomuuskin on olemassa. Meitä kysytään uskoa kaikesta pahasta ja sattuman oikuista huolimatta.
1. Kor. 15:53
Tämän katoavan on näet pukeuduttava katoamattomuuteen ja kuolevaisen kuolemattomuuteen. [2. Kor. 5:4]
1. Kor. 15:54
Mutta kun katoava pukeutuu katoamattomuuteen ja kuolevainen kuolemattomuuteen, silloin toteutuu kirjoitusten sana: -- Kuolema on nielty ja voitto saatu. [Jes. 25:8]
"Jumala ei estä niitä, koska se olisi vastoin luonnonlakeja."
Jumalasi ei siis ole kaikkivoipa tai sitten hän on pahansuopa, koska ei estä niitä. Oli kumminpäin vaan niin hän ei ole palvomisen arvoinen jumalana.
Ateistilla ei ole tätä teodikean ongelmaa, koska mikää luonnonlaeista seuraava satunnainen sattumus ei ole luonteeltaan paha vaan yksinkertaisesti raakaa matematiikkaa. Se, että ihmiset eivät ole ottaneet näitä asioita riittävästi huomioon ja siten suojautuneet niitä vastaan on taas ihmisten omalla vastuulla ja ihmiskunta joutuu sitten maksamaan kovaa hintaa siitä, että odottaa jonkun yliluonnollisen isähahmon suojelevan itseään.
Teodikean ongelma koskettaa nimenomaisesti vain teistisiä aatteita, joiden jumalkuvat ovat absoluuttisen hyviä.
Suurempi teodikean ongelma kuin luonnonkatastrofit on se, miksi jotkut ihmiset syntyvät kurjuuteen ja jotkut hyviin olosuhteisiin.
Luonnonkatastrofit eivät valikoi uhrejaan, ne ovat "sokeita".
Mujtta mormonismin opin mukaan kaikki maan päälle syntyvät ovat Jumalan henkilapsia. Miksi Jumala antaa toisten henkilastensa syntyä fyysisessä ruumiissa täysin sietämättömiin olosuhteisiin?
Tässä yksi vastausyritelmä:
Intiassa syntynyt Kanadan amerikkalainen herätyskristillinen Ravi Zacharias on kertonut vuonna 1994 ilmestyneessä kirjassaan "Can Man Live Without God" (suomeksi: Voiko ihminen elää ilman Jumalaa) luentovierailustaan Englannissa. Kun hän oli päättänyt pitämänsä luennon, eräs nuori mies nousi seisomaan ja sanoi: "Maailmassa on niin paljon pahaa ja siksi ei voi olla olemassa Jumalaa!" Zacharias pyysi miestä olemaan seisaallaan hetken aikaa ja vastasi hänelle:
"Kun sanot, että on olemassa pahaa, eikö se merkitse samalla sitä, että on olemassa myös hyvää?
Jos hyväksyt sen, että on olemassa myös hyvää, sinun on tunnustettava myös jokin moraalinen laki, jonka perusteella kykenet sanomaan: mikä on hyvää ja mikä pahaa.
Mutta jos myönnät moraalilain, joudut myös myöntämään, että on myös moraalilain antaja.
Mutta senhän sinä juuri pyrit kieltämään. Sillä jos ei ole moraalilain antajaa, ei ole moraalista lakia. Ja jos ei ole moraalista lakia, ei ole olemassa mitään hyvää. Ja edelleen jos ei ole olemassa hyvää, ei ole olemassa pahaa. Mikä silloin olikaan sinun kysymyksesi?"
Näin Zaharias pyrki osoittamaan, ettei pahuuden olemassaolo ja pahuuden ongelma suinkaan ole osoitus siitä, etteikö Jumalaa olisi olemassa.
...
Minusta tuossa päättelyssä heikoin lenkki on kohta, jossa moraalilaista sanotaan olevan seurauksena, että on myös moraalilain antaja. Moraali voi olla ihmislähtöistä. Moraali on jossain määrin kulttuurisidonnainen, vaikka siinä onkin yleismaailmallisia (ihmisen perusominaisuuksista riippuvia) piirteitä.
Toivon että keskusteltaisiin suhtautumista teodikean ongelmaan eikä niinkään siitä, onko Jumala olemassa vai ei. Tarkoitukseni on herättää motivaatiota rakentavaan suhtautumiseen, vaikka ei uskoisikaan Jumalaan.
Viktor E. Frankl on kertonut natsien keskitysleirillä tekemästään havainnosta, että ne, jotka kaikesta huolimatta auttoivat lähimmäisiään uhrauksia tehden, selvisivät paremmin kuin ne, jotka menettivät uskonsa Jumalaan ja tekivät esim. itsemurhan syöksymällä päin sähköaitaa.
Kyllähän pahan ongelma liittyy olennaisesti myös Jumalan olemassaoloon juuri siitä syystä, että pahan sallimenen kyseenalaistaa Jumalan olemassaolon.
Voidaan toki keskustella itse pahan ongelmasta ja vaikka laittaa oleteukseksi se, että Jumala on olemassa.
Sinänsä tuo keskitysleirijuttu, vaikka hyvä onkin, vaatii tarkastelun myös toiselta kantilta. Tuossahan on oletuksena, että pelastuminen on hyvä asia. Oletuksena näyttää olevan myös, että itsemurha on huono asia. Ihmisellä on täysi oikeus itsemurhaan tuollaisessakin (ja nimenomaan tuollaisessa!) tilanteessa eikä häntä sen vuoksi tule syyllistää. Ihmiset ovat erilaisia. Ja onhan itsemurhakin jalo teko ainakin jos säästynyt ruoka jää muille...
Itsemurhiahan tapahtui myös mm. Suomen käymissä sodissa. Tavallaan ironista mutta ymmärrttävää, että pelkokin sai aikaan itsemurhia joko oman aseen kautta tai tahallisena maalitauluksi asettumisena. Tietenkin kuolemanpelon voi poistaa kuolemalla! Myös kivuliaan haavoittumisen tai kidutuksen palko voi johtaa itsemurhaan.
Onhan keskitysleirillä ollut monenlaisia tilaisuuksi pelastaa itsensä, eivätkä kaikki kovinkaan mairittelevia. Vartijat saattoivat esim laittaa miehet nyrkkeilemään ja hävinnyt tapettiin. Yksikin mies pelasti henkensä voitettuaan kymmeniä otteluja. Tuoreempana esimerkkinä vastaavia tapahtui entisen Jugoslavian sodassa. Serbit laittoivat muslimit ja kroaatit lyömään toisaan ja kovemmin lyönyt jätettiin teloittamatta.
Ja aivan aluksi vastatessani tässä ketjussa kiinnitin huomion siihen, että pahaa ja pahuutta ei voi sysätä oman itsen tai oman yhteisön ulkopuolelle. Se on pahin virhe, minkä pahan ongelmaa käsitellessään voi tehdä. Nimenomaan omasta itsestä se pahuus täytyy ENSIMMÄISENÄ löytää.
Olisikohan vielä tärkeämpää huomata se, että voi olla rakentava suhteessaan lähimmäisiin eli tulisi löytää itsessään oleva mahdollisuus hyvään.
Pahan ongelmasta keskustelu ei juuri rakenna. Tärkeätä sen sijaan on päätös suhtautumisesta maalmassa olevaan pahaan. Ihmisen käsityksellä itsestään on suuri vaikutus käyttäytymiseemme. Jos pidämme itseämme perin juurin pahana, niin tuskin voimme pitää lähimmäisiämmekään muina kuin pahoina.
>Olisikohan vielä tärkeämpää huomata se, että voi olla rakentava suhteessaan lähimmäisiin eli tulisi löytää itsessään oleva mahdollisuus hyvään.
Kyllä niinkin. Esim. oman vaimon kiroaminen ei missään nimessä ole rakentavaa. Jos siinäkin tilanteessa olisi löytänyt itsessään olevan mahdollisuuden hyvään, asiat olisivat menneet huomattavasti paremmin.
Ihmisen täytyy tietenkin löytää itsessään oleva hyvyys ja käyttää sitä, mutta hyvyyden löytäminen ei onnistu kieltämällä pahuus itsessään.
Otetaanpa esimerkiksi tavallinen sauvamagneetti. Siinä on kaksi vastakkaista päätä, vastakkaista voimaa: S ja N. Jos leikitään, että S on paha ja P on hyvä, ongelma ei ratkea sillä, että katkaistaan magneetti ja heitetään S pois. Kummassakin kappaleessa on näet EDELLEEN S ja N. Ei ole olemassa ännää ilman ässää.
S on ja pysyy mukana, mutta kannattaa pyrkiä käyttämään sitä N-päätä.
"Jos pidämme itseämme perin juurin pahana, niin tuskin voimme pitää lähimmäisiämmekään muina kuin pahoina. "
hmmm.... ihminenhän projisoi omia tuntojaan toisiin ihmisiiin, jos pidämme itseämme pahoina ihmisinä niin sillä pahalla on tapana heijastua takaisin omaan itseensä. Jos taasen ihminen on jotakuinkin tasapainoinen ja osaa laittaa palikat suhteelliseen järjestykseen omassa mielessään, niin tämän projisoitumisen kautta pidämme tai ainakin pyrimme ymmärtää toiset ihmisten maailmankatsomusta, olkoon se kuinka vieras tai ylitsepääsemätön maailmankatsomus. Asetumme ikään kuin toisen asemaan, pyrimme ymmärtämään toisten tekoja heidän mikä mekanismi niihin vaikuttaa ja miski sama mekanismi toimii toisella toisin: herää uteliaisuus eikä heti tyrmäys.
Mitä me heijastellemme ympärillemme, ympäristö heijastaa sen takaisin meihin päin, näin yleisesti katsoen.
Maailmassa oleva paha? paha missä mielessä? jos sen yleistäisi että se on hyvän vastakohta, niin ehkä pitäisi miettiä sitä mitä paha tai hyvä kullekin tarkoittaa ja missä yhteydessä.
Mikä on MAP-kirkon kanta pahuuden ongelmaan? Miksi jotkut syntyvät kurjuuteen ja toiset korkean elintason maahan rakastavien vanhempien lapsiksi?
Selitättekö tämän samoin kuin syntymisen mustaihoiseksi, eli että syntyvän lapsen tilanne johtuu hänen kannastaan henkilapsena ollessa, oliko hän Jumalan puolella täysin vai vain laimeasti, jopa hieman saatanaan päin kallistuen, mutta ei kuitenkaan liittynyt Luciferin joukkoihin taivaan sodassa?
Noinhan se menee ja mm. tämä on yksi perustelu jota mormonijohtajat käyttävät oikeuttamaan harjoittamaansa nepotismia.
Tulee mieleen perusteellinen itsetutkiskelu, jolla selvitämme väärien tekojemme todellisen luonteen, jonka tunnustamme itsellemme, jumalalle ja jollekin toiselle ihmiselle.
Voimme jatkaa tekemällä luettelon kaikista vahingoittamistamme ihmisistä ja hyvitämme heitä kaikkia, - ellemme näin tehdessämme vahingoita itseämme tai muita. Tätä tulee pohtia hyvin tarkasti, muutoin saatamme tehdä entistä enemmän pahaa itsellemme tai jollekin muulle.
Lopulta joudumme kaiken tehtyämme hyväksymään itsemme juuri sellaisena kuin olemme.
Muiden kuin itsemme väärien tekojen tiedostaminen ei auta meitä vähääkään.
Avauksen aihe on erinomainen ja koskee meitä kaikkia uskosta tai sen puutteesta riippumatta.
Turust