Hakkarainen saa taakseen vahvan tukiryhmän heti kun vain tahtoo. Soinin käyttäytyminen Hakkaraista kohtaan on ollut tekopyhää ja kaksinaismoralistista. Mitä sen pahempaa Hakkarainen on tehnyt kuin muutkaan? Hakkarainen nauttii suurta kansansuosiota varsinkin maakunnissa. Soinin kannatuksen romahtamisesta todisti flopiksi jäänyt presidentinvaalikampanja. Hakkaraisessa on yhä nostetta. Suomalaiset rakastavat antisankareita.
Hakkarainen haastaa Soinin puoluekokouksessa?
Hakkarainen jyrää!!!
886
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kun soinismi romahtaa siinä vaiheessa jolloin Ruohonen-Lerner ei enää jaksa selittää kaikkea parhainpäin, persut hajoavat hakkaraislaisiin ja halla-aholaisiin. Kummallakin porukalla on mahdollisuus yltää suunnilleen samaan kannatukseen kuin RKP, mutta ei tietenkään yltää samanlaiseen valta-asemaan ja pysyvään hallituspaikkaan kuin RKP.
Ehdotan, että Hakkarais-puolue perustaa jo aivan alussa myös ruotsinkielisen puolueosaston, sillä tavalla se voi saada enemmän kannatusta, kun Pohjanmaan, Turun saariston ja Uudenmaan ruotsinkielinen maalaisväestö haluaa tukea Hakkaraisen toimia tämän maan asioiden kuntoon saattamiseksi.
Kysy Putkaselta jos se tietäis.
Soinin aika ei enää kauan jatku. Tulevaisuus on Halla-aho, tai joku Halla-ahon luottomiehistä, esim. Eerola, josta jo kasvatetaan uutta puheenjohtajaa. Suomen Sisu ottaa Perussuomalaiset haltuunsa. Suomi saa kovan äärioikeistopuolueen, jolla on eurooppalaisen mittapuun mukaan keskimääräistä suurempi kannatus. Timo Soini on tehnyt tämän kaiken mahdolliseksi. Siitä asiasta Soini Suomen historiassa tulevaisuudessa muistetaan.
Puoluekokoukseen mennessä Hakkarainen on raitistunut, mutta Soini ei. Miksi siis valita puheenjohtajaksi juoppoa, kun raitis ja reilukin on tarjolla?
Teukka puheenjohtajaksi. Karvaperseäijälle nuija käteen. KYLLÄ KANSA TIETÄÄ.
Karvajuurinuija kädessä oleva persu? Onko sellaisiakin? Eivätkö nämä hovilaiset ole lähinnä lurppaherroja?
ihan vaan realismia, että Hakkarainen jos jotakin saa, niin lähdöt puolueesta. Hakkarainen voi haastaa itsensä seuraavaan älykurssiin, joka järjestetään seuraavan kerran v. 2019. Onneksi suomalainen äänestäjä valitsee ko. kurssille osallistujat ja todennäköisyys on, että Hakkaraisen tulevaisuus on vain EU-tukeman paloherkän sahan varassa.