Jokin aika sitten eräs avaus mainitsi ”kaksi tasavertaista teoriaa” (ilmeisesti evoluutio ym ja luominen ym) maailmankaikkeuden, maapallon ja elämän ilmaantumisesta. Jäin ihmettelemään, mistä tuo oli keksitty vai tuliko se pelkästään avaajan tajunnasta. Nyt, luettuani kirjan ”Toinen kulttuuri” (toim. Labinger & Collins), hoksasin, että sehän on selvää epistemologista relativismia.
Tieteen harjoittajana voi olla vain tiedostava, käsitteellisesti ajatteleva ja symboleilla viestivä eliö eli maan päällä ihminen. Tieteen kohteena voi olla maailma ja elämä, ihminenkin sen osana tietyin rajoituksin, mutta myös ihmisen käsitteellinen ajattelu ja symbolinen viestintä, sen osana myös tiede itse. Tämä jakaa tieteen kahteen pääalueeseen, karkeasti ilmaisten luonnontieteisiin ja muuhun. Erona on se, ovatko tieteilyn pohjana maailmasta ja elämästä tehdyt toistettavat havainnot, mittaukset ja kokeet vai ihmisten omista ajatuksistaan kertomat asiat. Esimerkiksi tähtitiede on edellistä ja sosiologia jälkimmäistä. Jako ei ole täsmällinen, koska tähtihavaintojenkin tulkinnassa on ihmisajatuksia ja myös sosiologisia asioita voi havaita mielipideriippumattomasti, se kertoo lähinnä, mitkä tekijät ovat päävaikuttajia tutkimustulosten saannissa ja arvioinnissa.
Mainitsemani kirja kuuluu tieteensosiologian alaan ja käsittelee USA:n ”tiedesotaa”. Tämä näyttäisi liittyvän luonnontieteiden tutkimiseen niiden harjoittajien sosiologisena prosessina sekä siinä käytettävään ”metodologiseen relativismiin”. Ymmärrykseni mukaan se tarkoittaa pohjimmiltaan sitä, että ihmisten mielipidettä pidetään objektiivisena havaintona vain siitä, että hän sen ilmaisee, mutta ei siitä, että se vastaa jotakin todellisuutta. ”Epistemologinen relativismi” katsoo tämän johtuvan siitä, että kuva todellisuudesta voi olla tasavertaisesti erilainen eri ihmisillä ja ”ontologinen relativismi” sitä, että todellisuus on ”todella” henkilösidonnainen eikä aidosti olemassa ollenkaan. ”Kaksi eri teoriaa” samalle asialle olisivatkin siis yhdenvertaisia kuvauksia siitä. Minustakin tässä on mieltä, jos teoriat ovat vaikkapa tervapastillin mausta (hyvää vai pahaa).
Luonnontieteilijät ovat silti ottaneet kovat kierrokset kysellessään objektiivisten havaintojen vaikutuksen perään. Koska edes tieteensosiologit eivät yleensä ole suostuneet puolustamaan astrologiaa, homeopatiaa tai kreationismia, on epistemologisesta relativismista peräännytty laimennettuun metodologiseen, jossa teesinä on, että tieteilijäin mielipiteet toki saattavat vaikuttaa objektiivisten havaintojen tulkintaan, mutta tulkinnat voivat olla eriarvoisia myös havaintoihin sopivuudella mitattuina. Tätä sosiologiaei kuitenkaan pääsääntöisesti tutki. Kaikkien luonnontieteen teoriain tasa-arvoisuus tai enemmistöäänestykset niiden paremmuudesta eivät silti siis ole tiedettä edes sosiologiassa.
Alussa mainitsemaani avaukseen palaten muistutan vielä, että kunnon vertailun aikaansaamiseksi ”luomisopin” teoria on ensin täsmennettävä tieteelliseen muotoon, jotta sen havaintoihin sopivuutta edes voidaan ruveta arvioimaan. Jos se säilytetään uskomuksena, siitä ei tieteen kanssa saa aikaan edes pätevää riitaa.
Tieteen harjoittajana voi olla vain tiedostava, käsitteellisesti ajatteleva ja symboleilla viestivä eliö eli maan päällä ihminen. Tieteen kohteena voi olla maailma ja elämä, ihminenkin sen osana tietyin rajoituksin, mutta myös ihmisen käsitteellinen ajattelu ja symbolinen viestintä, sen osana myös tiede itse. Tämä jakaa tieteen kahteen pääalueeseen, karkeasti ilmaisten luonnontieteisiin ja muuhun. Erona on se, ovatko tieteilyn pohjana maailmasta ja elämästä tehdyt toistettavat havainnot, mittaukset ja kokeet vai ihmisten omista ajatuksistaan kertomat asiat. Esimerkiksi tähtitiede on edellistä ja sosiologia jälkimmäistä. Jako ei ole täsmällinen, koska tähtihavaintojenkin tulkinnassa on ihmisajatuksia ja myös sosiologisia asioita voi havaita mielipideriippumattomasti, se kertoo lähinnä, mitkä tekijät ovat päävaikuttajia tutkimustulosten saannissa ja arvioinnissa.
Mainitsemani kirja kuuluu tieteensosiologian alaan ja käsittelee USA:n ”tiedesotaa”. Tämä näyttäisi liittyvän luonnontieteiden tutkimiseen niiden harjoittajien sosiologisena prosessina sekä siinä käytettävään ”metodologiseen relativismiin”. Ymmärrykseni mukaan se tarkoittaa pohjimmiltaan sitä, että ihmisten mielipidettä pidetään objektiivisena havaintona vain siitä, että hän sen ilmaisee, mutta ei siitä, että se vastaa jotakin todellisuutta. ”Epistemologinen relativismi” katsoo tämän johtuvan siitä, että kuva todellisuudesta voi olla tasavertaisesti erilainen eri ihmisillä ja ”ontologinen relativismi” sitä, että todellisuus on ”todella” henkilösidonnainen eikä aidosti olemassa ollenkaan. ”Kaksi eri teoriaa” samalle asialle olisivatkin siis yhdenvertaisia kuvauksia siitä. Minustakin tässä on mieltä, jos teoriat ovat vaikkapa tervapastillin mausta (hyvää vai pahaa).
Luonnontieteilijät ovat silti ottaneet kovat kierrokset kysellessään objektiivisten havaintojen vaikutuksen perään. Koska edes tieteensosiologit eivät yleensä ole suostuneet puolustamaan astrologiaa, homeopatiaa tai kreationismia, on epistemologisesta relativismista peräännytty laimennettuun metodologiseen, jossa teesinä on, että tieteilijäin mielipiteet toki saattavat vaikuttaa objektiivisten havaintojen tulkintaan, mutta tulkinnat voivat olla eriarvoisia myös havaintoihin sopivuudella mitattuina. Tätä sosiologiaei kuitenkaan pääsääntöisesti tutki. Kaikkien luonnontieteen teoriain tasa-arvoisuus tai enemmistöäänestykset niiden paremmuudesta eivät silti siis ole tiedettä edes sosiologiassa.
Alussa mainitsemaani avaukseen palaten muistutan vielä, että kunnon vertailun aikaansaamiseksi ”luomisopin” teoria on ensin täsmennettävä tieteelliseen muotoon, jotta sen havaintoihin sopivuutta edes voidaan ruveta arvioimaan. Jos se säilytetään uskomuksena, siitä ei tieteen kanssa saa aikaan edes pätevää riitaa.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Lisään tähän vielä kirjan loppupäätelmän pääkohdat (s.357):
"Mielestämme luonnontiede on koistavan menestyksekäs tapa ymmärtää maailmaa eikä niinkään täydellinen "maailmankuva". [.se] on selkeästi paras tapa hankkia vastaukset suureen määrään kysymyksiä, mutta ne eivät ole ainoat kysymykset eivätkä välttämättä tärkeimmät kysymykset. Olemme huolissamme siitä,että luonnontiede esitetään täydellisenä maailmamme kuvauksena ja että sen katsotaan vievän tilan kaikilta muilta katsantokannoilta, kuten taiteelliselta, hengelliseltä, mielikuvitukselliselta, sosiaalitieteellisiltä ja vastaavilta. Emme usko, että maailma voidaan "redusoida" tällä tavalla."
"..luonnontieteilijät [...] tuntevat vahvan houkutuksen jakaa [...] ongelmat kovaan, täsmälliseen luonnontieteelliseen osaan ja sekavaan, epätäsmälliseen sosiaalis-poliittiseen osaan. Emme usko, että tämä jako on mahdollinen, vielä vähemmän haluttava.
[...]Meidän on kuitenkin hyväksyttävä, että useimmilla teknologisen päätöksenteon alueilla luonnontiede ei poista vastuuta siitä, että valitaan tietty palkintojen ja riskien tasapaino, jonka puitteissa haluamme elää, vaan luonnontiede on vain valintamme osa."
Minusta tuossa on hyödyllistä muistettavaa palstan keskustelun kaikille osapuolille.
"Olemme huolissamme siitä,että luonnontiede esitetään täydellisenä maailmamme kuvauksena ja että sen katsotaan vievän tilan kaikilta muilta katsantokannoilta, kuten taiteelliselta, hengelliseltä, mielikuvitukselliselta, sosiaalitieteellisiltä ja vastaavilta."
Aika omituista tekstiä. Kuka esittelee luonnontieteitä kuvauksena yhtään mistään muusta kuin siitä mitä luonnontiede tutkii? Kuka kuvittelee, että luonnontiede voisi viedä tilaa taiteelta tai mielikuvitukselta? Viitteitä tällaiseen toimintaan, kiitos.
Jos hengellisyydellä tarkoitetaan taikaukoisuutta, niin tietenkin sillä tavalla tiede voidaan nähdä hengellisyyden rajaajana, mutta ei hengellisyyttäkään tarvitse noin tulkita.
Evoluutio ja kreationismi ovat tasavertaiset tieteellisesti.
Kumpikaan ei sisällä muuta todistamista kuin omien luulijen vakuuttelua.
Sanoo tietämätön tollo, joka kuvittelee kreationismin oleva tiedettä.
Hyvin sanottu, jos pidetään hyvänä tilannetta jossa sanoja ei tiedä mistään mitään.
Teksti on suoraan kirjasta:
"Aika omituista tekstiä. Kuka esittelee luonnontieteitä kuvauksena yhtään mistään muusta kuin siitä mitä luonnontiede tutkii?"
Kaikki kirjan 350 sivua ennen yhteenvetoa koostuu tunnustettujen tieteilijäin keskustelupuheenvuoroista runsaine lähdeviitteineen. Niiden koosteena näyttää syntyneen tuokin lähinnä USA-laista tiedekeskustelua kuvaava kommentti.
"Kuka esittelee luonnontieteitä kuvauksena yhtään mistään muusta kuin siitä mitä luonnontiede tutkii?"
Tuota väitettä en löytänyt kirjasta enkä sen yhteenvedostakaan. Palstalla olen silti monesti tavannut kannanoton, että en usko muuhun kuin siihen, minkä voi (luonnon)tieteellä todistaa. Minusta se vastaa hyvin luonnontieteen "esittämistä täydellisenä maailmamme kuvauksena".
Vyörytäpä siis esiin se tieteellinen kannanotto, joka tukee väitettäsi. Kuvaamani kirja kumosi sen oikopäätä.