Suosittelen katsottavaksi Helsingin Kaupunginteatterin näytelmää "Kaksi maailmaa". Erinomainen kuvaus siitä, millaiseen ihmissuhdesoppaan joutuu kun lukkiutunut hengellinen maailma törmää todellisuuteen.
Tarina täsmää ilmeisen hyvin kaikkiin absoluuttisen totuuden omaaviin uskontokuntiin. Näytelmä ei pohjaudu mormoneihin. Perusasetelma on Jehovan todistajissa tosin dramatisoinnissa vaikutteita on myös Helluntailaiseurakunnasta, Vapaakirkosta ja lestaadiolaisuudesta.
Tarina täsmää ilmeisen hyvin kaikkiin absoluuttisen totuuden omaaviin uskontokuntiin. Näytelmä ei pohjaudu mormoneihin. Perusasetelma on Jehovan todistajissa tosin dramatisoinnissa vaikutteita on myös Helluntailaiseurakunnasta, Vapaakirkosta ja lestaadiolaisuudesta.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olisi myös hyvä mietiä näytelmän motiivia. Onko se tarkoitettu yleisesti uskonnonvastaiseksi esitykseksi, vai onko se suunattu jotain uskontoa vastaan?
"Tarina täsmää ilmeisen hyvin kaikkiin absoluuttisen totuuden omaavin uskontokuntiin."
Entä uskonto, joka ei perustu "absoluuttiseen totuuteen"? Voiko sellainen törmätä minkäänlaiseen todellisuuteen?
On kyseenalaista antaa sellainen yleiskäsitys, että jokin tietyn tyypinen uskonto olisi ristiriidassa elämän todellisuuden kanssa.
Ei siinä erityisesti nimetä mitään uskontoa, eikä sitä ole mitenkään suunnattu uskonnonvastaiseksi.
Näytelmä kertoo uskottavasti käytännön todellisesta elämästä absoluuttisen totuuden omaavassa eristäytyneessä uskonnollisessa yhteisössä.
Uskonto joka ei perustu absoluuttiseen totuuteen vaan fiktioon törmää myös todellisuuteen, mitä mielikuvituksellisemmista uskomuksista on kyse sitä rajumpi on törmäys.
Teatteriesityksessä kerrotaan elämästä ja ihmisen vaikeuksista kohdata todellisuus ja kasvusta aikuiseksi meidän kulttuurissamme. Kuvaus on myös häpeästä, itsensä tuntemisesta ja hyväksymisestä voimakkaan yhteisöllisen painostuksen alla. Elämämme peruselementtejä siis kaikki tyynni.
Olen nähnyt kyseiseen näytelmään pohjautuvan elokuvan. Elokuva on kaunis, mutta kivulias kuvaus ristiriidasta, joka lahkolaisella on suhteessa ulkomaailmaan. Tarina kuvaa hienosti opin ja elämän ehdottomuutta, joka voi olla ilmeistä mormonille .
Runo kahden maailman innoitamana kertosäkeinä.
Tuo poika kaunis on,
mutt’en rakastaa kai voi.
Vapautta silloin
-rakastin, kun yhden sielun tapasin.
Tiemme varsin kiviset,
täynnä kysymyksiä.
Voinko enää antaa,
vastauksia rakas, vuosien jälkeen?
Teenkö taas -”parannuksen”,
menenkö vain takaisin?
Ryömisin luoksenne,
jotta minut hyväksyisitte.
Hänen silmänsä mielevät,
sielun kaipuun nielemät.
Tähkäkäin aamunkasteen,
vilja hiuksissasi tuoksui.
Haluaisin sinua lisää
ja suukon silloin antaisin.
Nautinnon polttavana,
kannan, kosketustasi kaipaan.
Saanko olla sinulle se,
joka sinua rakastaa?
En enää sinulle kelpaa,
koska syntiä tehnyt olen.
Olen ulkopuolinen,
enkä enää luottaa voi.
Sydänvereeni,
tarraan elämäni - aamunkoi.