Uhkailut ovat osoitettu Hilkka Ahteen irtisanomisen puolesta äänestäneille hallituksen jäsenille. Arpula ei suostunut kertomaan, mistä uhkailut ovat tulleet ja kuka niitä on esittänyt. Arpulan mukaan kyse on "poliisiasiasta".
ATK, jälleen tarvitaan poliisia,
ruotuun tai turpaan.
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Punikit osaa valehtelun ja salailun taidon
Siinäpähän nyt punikit taistelee ja punikki ministerin rouva "
Huomenna olen YTK jäsen.
Siellä ei haise korruptio niin.
"Olen kuullut, että Hilkka Ahteen potkujen puolesta äänestäneitä on uhkailtu", AKT:n hallituksen jäsen Jarkko Arpula sanoi tv:ssä.
Ahteen potkuja vastaan äänestänyt Arpula muistutti, että laiton uhkaus on rikos.
Äänestyksen operoi hallituksen puheenjohtaja Timo Räty ja hänen potkuesityksensä voitti äänin 11 - 9.
Räty on pitänyt virheensä omaa osallistumistaan äänestykseen. Arpula arvioi, että kyse oli lähinnä äänestystilanteen tiukkuudesta ja epäili vahvasti Rädyn virheväitettä.