Huomenia rakkaat kepusiskot ja veljet)))

En taas malttanut olla tulematta tänne Kepupalstalle, näkyy nyt moni muukin ottaneen tuon vanhan nimmarini käyttöönsä, minä oikea ukki en kuitenkaan ole niitten takana. Toisaalta onhan niinkin "josta paljon puhutaan, siitä paljon pidetään". joten minun pitäisi olla tästä huomaavaisuudesta kiitollinen.?

Nyt kun yhteiskuntamme on kovassa velkakierteessä, osin Kreikankin tähden, minä Uusi _ukki ehdotankin seuraavaa. Kuten me kaikki tiedämme, Keskusta-Maalaisliitto noin järjestönä edustaa ainoastaan vain noin 3-4 prosenttia kansastamme.

Kysynkin eikö nyt olisi aika jo luopua tuosta massiivisesta Maalaisliiton edunvalvontajärjestöstä. Siis kymmenistä tuhansista virkamiehistä ja naisista, jotka tyskentelevät tämän järjeston muka työntekijöinä ja virkamiehinä.

Jos nämä turhat virat ja toimet, jotka on perustettu silloin kun Maalaisliitto hallitsi täysin Suomen ruokahuoltoa, ne ehkä olivatkin tarpeellisia. Varsinkin nyt kun EU-määrää ja sanoo mitä pitää tehdä, niin nämä maatalousvirastot ja laitokset ovat käyneet tarpeettomiksi-

Nythän on niin, että nämä Maatalousvirastot pitäisi lopettaa kuten tehtiin Lääninhallitustenkin kohdalla, mikään taho ei kärsinyt, hyvin tullaan toimeen puolta vähemmällä Lääninvirastolla. Ei ole epäilystäkään, etteikö niin olisi myöskin näitten Maatalousvirastojen ja laitosten kohdalla.

Nyt kun yhteiskunnassamme on menossa uudelleenorganisointi, niin tämä ehdotukseni on taatusti vartyeenotettava vaihtoehto, kyllä näin on näreet.
22116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Ei taaskaan tämän "interletkuvellin" vihakirjoituksessa
tosiasioista tietoakaan.
No, sehän on normaalia demari"oikeudenmukaisuutta".

Laita nyt edes jotain faktaa tuon itkuripulisi tueksi,
eihän muuten ole päätä ei häntää.

Äänestä

Näyttää siltä että punikit tässä itkettävät toisiaan.
Tappelevat verissä päin vallasta ja Hakaniemen punaniskat kuppaavat typerien punikki-duunareiden jäsenmakaut taskuihinsa.
Laistesi yksinkertaisten punikki-reppanoiden jäsenmaksut menevät kuin hohtimet kaivoon..Kyllä näin on näreet????

Äänestä

Niin ja mitäpä tuolla SAK:llakaan tekee, kun se vain riitelee ja kusettaa kansalaisilta ne viimeisetkin roposet "mahfvialleen".
Sdp:hän kuihtuu jo kansan omasta tahdostakin, joten jälleen tulee ihmisille sitä vapautta ja luonnollista rikkautta sekä poliiittiselle kentälle raikkautta, kun yksi rosvolauma on vähenpänä ruokittavana.
uudelleen organisointi on tosiaakin meneillään, ja meille jää vain kolme puoluetta.
Keskusta niistä suurimpana, ja kokoomus toiseksi suuimpana, ja vasurit/kommarit kolmanneksi suurinpana.
Kyllä näin on näreet, ja talitintin sulat.

Kokoomus heivataan oppositioon, ja kepusta tulee pääministeripuolue.

Persut häviää kuin tuhka tuuleen, kuten viherpiipertäjätkin.

Vasemmistossa on meneillään luokkasota, ja sitä sotaa ei demut voita.
Usot sie, vai valehtelenko mie lissää?

Äänestä

SDP johto:
Urpilainen
Viitanen
Kuseniina
Ex piispa

Salli mun nauraa.
Piispa täysin akkojen käskettävissä.
heh..heh

Äänestä
  • Jungner aikoi ottaa keväällä loparit.

    Sekä vaimostaan että SDP sihteerikön toimesta

    Äänestä

>>>Jos nämä turhat virat ja toimet, jotka on perustettu silloin kun Maalaisliitto hallitsi täysin Suomen ruokahuoltoa, ne ehkä olivatkin tarpeellisia. Varsinkin nyt kun EU-määrää ja sanoo mitä pitää tehdä, niin nämä maatalousvirastot ja laitokset ovat käyneet tarpeettomiksi

Äänestä
  • Joopa joo, Pystyyn-kuollut, pelkää jakammoksuu näitä Eu.- virkamiehiä ja naisia. Ja syynkin arvaan, että Maanviljelijät saisivat vapaasti väärinkäyttää EU-n antamaa avustusta, tai voisivat siis saada avustusta totetumattomasta tuotannosta. Tästähän on jo monikin viljelijäperhe jäänyt kiinni. Tosin näistä tapauksista ei pahemmin huudella, on kuulemma viljelijän yksityis asia.

    Muuten mitä sinä tähän Juttaa vedät, vai pelkäätkö, että Jutta saattaa tuoda tosiasioita tukien väärinkäytöksiin. On totta, että EU-valvoo myöskin viljelijöitä etteivät lankeaisi petosten tielle, vai olisiko sinusta kuten tuntuu, nämäkin virkailijat turhaan.

    Olethan tietoinen Slookanista, "Kepu pettää aina", tämä iskulause on iskostunut syvälle kansalaisten mieliin. Kyllähä joka puolueessa on "Puliveivarinsa", mutta Kepussa tästä pettämisestä ja valtion varojen kuppaamisesta on kehitetty taide, jota muut puolueet eivät voi muuta kun kdehtia

    Tuo pettäminen ja oman-edun tavoittelu on ollut aina Kepun yksinoikeus. Nyt kuitenkin muutkin puolueet ovat ottaneet Kepusta oppia, ja alkaneet myöskin tuon "Pelin politiikan", josta jo aikoinaan Veikko vennamokin Kepua syytti. Jokainen puolue yrittää ajaa omia etujaan, mutta kierouden ja pettämisen alalla Kepu on aivan omaa luokkaansa, kyllä näin on näreet.

    Äänestä

  • Uusi-Ukki, se oikea. kirjoitti:

    Joopa joo, Pystyyn-kuollut, pelkää jakammoksuu näitä Eu.- virkamiehiä ja naisia. Ja syynkin arvaan, että Maanviljelijät saisivat vapaasti väärinkäyttää EU-n antamaa avustusta, tai voisivat siis saada avustusta totetumattomasta tuotannosta. Tästähän on jo monikin viljelijäperhe jäänyt kiinni. Tosin näistä tapauksista ei pahemmin huudella, on kuulemma viljelijän yksityis asia.

    Mutta punikit laisesi tolvanat ovat niin tyhmiä, etttä eivät osaa kunnolla edes huijata. Sinäkin vähäjärkinen menit konkkaan yrittäessäsi pyörittää nyrkkipajaa.
    Laisistasi tolvanoista ei ole muualle kuin veronmaksajien pöytään syömään ilmaista evästä....

    Äänestä

  • Uusi-Ukki, se oikea. kirjoitti:

    Joopa joo, Pystyyn-kuollut, pelkää jakammoksuu näitä Eu.- virkamiehiä ja naisia. Ja syynkin arvaan, että Maanviljelijät saisivat vapaasti väärinkäyttää EU-n antamaa avustusta, tai voisivat siis saada avustusta totetumattomasta tuotannosta. Tästähän on jo monikin viljelijäperhe jäänyt kiinni. Tosin näistä tapauksista ei pahemmin huudella, on kuulemma viljelijän yksityis asia.

    Muuten mitä sinä tähän Juttaa vedät, vai pelkäätkö, että Jutta saattaa tuoda tosiasioita tukien väärinkäytöksiin. On totta, että EU-valvoo myöskin viljelijöitä etteivät lankeaisi petosten tielle, vai olisiko sinusta kuten tuntuu, nämäkin virkailijat turhaan.

    Olethan tietoinen Slookanista, "Kepu pettää aina", tämä iskulause on iskostunut syvälle kansalaisten mieliin. Kyllähä joka puolueessa on "Puliveivarinsa", mutta Kepussa tästä pettämisestä ja valtion varojen kuppaamisesta on kehitetty taide, jota muut puolueet eivät voi muuta kun kdehtia

    Tuo pettäminen ja oman-edun tavoittelu on ollut aina Kepun yksinoikeus. Nyt kuitenkin muutkin puolueet ovat ottaneet Kepusta oppia, ja alkaneet myöskin tuon "Pelin politiikan", josta jo aikoinaan Veikko vennamokin Kepua syytti. Jokainen puolue yrittää ajaa omia etujaan, mutta kierouden ja pettämisen alalla Kepu on aivan omaa luokkaansa, kyllä näin on näreet.

    Onko Uusi-Ukki muistisi heikkenemässä? Sinähän noita EU:n maatalousvalvojia avausviestissäsi tarpeettomina pidit. En minä ottanut heidän määräänsä kantaa.

    Otetaan nyt tässä sitten. Kyllä he mielestäni hyvinkin tarpeellisia ovat ja ahkeria myös. Lisäksi on hyvä muistaa, että ilman EU-tarkkailijoita maassamme olisi paljon vähemmän veronmaksajia ja siten myös valtiolla vähemmän verotuloja. Myös paljon puheena ollut huoltosuhteemme olisi ilman tarkkailijoita entistäkin heikompi. On syytä huomata, että moni noista virkamiehistä asuu lisäksi maaseudulla, vaikka toimistotyöpaikkansa sijaitseekin kaupungissa.

    Jutan otin esille siksi, että hän oli niin tomera viime vaalien alla niiden Kreikalta hankittavien vakuuksien kanssa, joten jos hän haluaa miellyttää sinua, hän kyllä vaatii seuraavien vaalien alla EU-valvojien määrää vähennettäväksi Suomessa. Se kyllä tarkoittaisi sitä, että riski jäädä kiinni esimerkiksi puuttuvasta lehmän korvalapusta pienenisi.

    Mutta nyt on sinun asiasi kertoa, miksi SINÄ HALUAT, että EU-valvojien määrää vähennetään. Lue se avausviestisi uudelleen, jos et muista, mitä mieltä itse olit, kun kirjoitit tänne puoliltapäivin.

    Äänestä

  • Uusi-Ukki, se oikea. kirjoitti:

    Joopa joo, Pystyyn-kuollut, pelkää jakammoksuu näitä Eu.- virkamiehiä ja naisia. Ja syynkin arvaan, että Maanviljelijät saisivat vapaasti väärinkäyttää EU-n antamaa avustusta, tai voisivat siis saada avustusta totetumattomasta tuotannosta. Tästähän on jo monikin viljelijäperhe jäänyt kiinni. Tosin näistä tapauksista ei pahemmin huudella, on kuulemma viljelijän yksityis asia.

    Muuten mitä sinä tähän Juttaa vedät, vai pelkäätkö, että Jutta saattaa tuoda tosiasioita tukien väärinkäytöksiin. On totta, että EU-valvoo myöskin viljelijöitä etteivät lankeaisi petosten tielle, vai olisiko sinusta kuten tuntuu, nämäkin virkailijat turhaan.

    Olethan tietoinen Slookanista, "Kepu pettää aina", tämä iskulause on iskostunut syvälle kansalaisten mieliin. Kyllähä joka puolueessa on "Puliveivarinsa", mutta Kepussa tästä pettämisestä ja valtion varojen kuppaamisesta on kehitetty taide, jota muut puolueet eivät voi muuta kun kdehtia

    Tuo pettäminen ja oman-edun tavoittelu on ollut aina Kepun yksinoikeus. Nyt kuitenkin muutkin puolueet ovat ottaneet Kepusta oppia, ja alkaneet myöskin tuon "Pelin politiikan", josta jo aikoinaan Veikko vennamokin Kepua syytti. Jokainen puolue yrittää ajaa omia etujaan, mutta kierouden ja pettämisen alalla Kepu on aivan omaa luokkaansa, kyllä näin on näreet.

    Onhan tämä älytöntä, kun melkein jokaisella maajussilla on oma henkilökohtainen neuvoja ja asiantuntija niissä kepulaisten tehtailemissa virastoissa ympäri maakuntia. Maajussi saa veronkiertoneuvontaa, EU-tukineuvontaa, maataloustukineuvontaa jne. Tämä näiden asiantuntijoiden palkkaaminen ihan vaan sen takia, että jokainen tukieuro kilahtaisi varmasti maajussin taskuun.

    Äänestä

Demariaate in memoriam

Kyllä kaikkea maatalouteen liittyvää tulee kannattaa ja kehittää koska ruoka tulee ihan lähitulevaisuudessa, mm, saastumisen ja veden vähyyden vuoksi kallistumaan rajusti.
Tukien kohdentamista tuotantosuunnan ja yritysmuodon perusteella olisi syytä harkita uudelleen, perhe- ja luomuyrityksille painotettuna. Tukea pitää suunnata myös muuhun yritystoimintaan, koko Suomen pitämiseksi asuttuna. Muutoin etelässä menehtyvät paskoihinsa.

Puolueiden ideologioihin aika tarkasti tutustuneena, ehdotan, että demariaated haudataan lopullisesti. Siunaustilaisuus voidaan pitää vaikka Pateniemen sirppiriihessä.
Ehdotustani perustelen demariaatteen te vakto kuolemalla. Viimeinen edes vähänkin demariaatteen omaava kun oli Niilo Hämäläinen.

Äänestä

Kyllä ukki ymmärtääkin hyvin politiikkaa:))
Vävysikö sinulle noita "totuuksia" kertoilee?
Kerrohan nyt minkäalan yritäjänä sinä ahneuksissasi eläkeläisenä opettelit rikastumista?
Etkö sinä muistanut, ettei demarista ole koskaan ollut yrittäjäksi?

Keskustellaan nyt näistä yritäjäasioista kun sinulle tuo politiika on niin vaikeaa ymmärtää.
Siitähän sinulla on kuitenkin edes hiukan kokemusta, ja yritämistä se on maatalousyrittäminenkin, vaikka tukia saavatkin, niinkuin muutkin tärkeät yrittämisen alat, joilla on joko kansantaloudellista tai työllistävää merkitystä.
Esim. telakkatukeahan maksettiin, että metallimiehillä oli töitä, ja liitto sai rahaa.
Ei me itse niitä laivoja olisi tarvittu, vaan metalli kiristi aina työlisyysnäkökohtiin vedoten tukea telakoille.
Maatalousyrittäjät eivät itse ole noita tukia kiristäneet vaan demarit, jotta se kompensoisi ruoan hintaa.

Sinähän räksytät kuin huono lintukoira väärä puuta.
Toki keskustakin nyt tukia puoltaa, mutta nyt on tarkoitus myöskin pitää maassamme omavaraisuutta monestakin syystä.
Paperipellet luuli että metsänmyyjä rikastuu, ja he kiskoivat itsensä perikatoon ahneudellan, ja taas taustalta löytyy demupellet.

Niin keskustellaanpa nyt siitä yritystoiminnastasi, niin voidaan katsoa josko siellä olisi "maaseutuyrittämissuuntakin" löydettävissä.
Kokeilaan edes.
Sinähän sait siihen kuitenkin jonkun käynnistämisavustuksen, ja joku junaili sulle työtkin valmiiksi, vai olisitko muka itse osannut niille markkinatkin etsiä?
Älä nyt kuitenkaan sillä naurata, kyllä sinä jonkun valmiille kupille pääsit.
Teitkö muuten konkan, niinkuin joskus jotain sellaista kertoilit, vai saneersiko pankki firmasi sukupolvenvaihdoksen?
Siis sellainen, nyt loppu tämä virsikirja, ja sitten joku alkoi uudesta virsikirjasta?

Voi taivahan talikynttilät, ja petolinnun ahteri noita sinun politikointejasi.
tyypillistä demariutta, silllä muutenhan ei olis demuja jos ei olis kaltaisia höynäytettäviä.

Äänestä

Ei saa kiusata ukkia! Eihän ihminen tyhmyydelleen mitään voi.
Varsinkaan jos on höynäytetty demarien kelkkaan maksumieheksi.
Kuten ukille on käynyt.

Äänestä

Nyt olisi oikea hetki pistää nämä kepupesäkkeet mataliksi pistihän Esko Ahokin pääministerinä kaikki työ-sanaan viittaavat nurin. Kiitos vaan oikea Uusi-Ukki vinkistä, tiedä vaikka hallituksemme ministerit ottavat sanasta vaarin.

Kaiken lisäksi pitäisi keskittää kaikki maatalouteen viittaava toiminta Helsinkiin. Kepulaisethan tyhjensivät Helsingistä kaikki virastot peräkylien periferioille, niin vastaveto olisi paikallaan. Tietysti oikean ukin Ouluun pitäisi saada muutama hyvä virasto.

Jyrki Katainenkin keskitti pääkaupunkiseudun ilmapuolustuksen Siilinjärvelle. Eli ne uudet kalliit NATO-yhteen sopivat ydinkärjellä varustetut 180 miljoonaa maksavat Hornetit tulevaisuudessa lentävät puolustamaan Helsinkiä Siilinjärveltä.

Äänestä

Kiitokset vaan faktatiedoistasi, olen kanssasi aivan samaa mieltä, mutta miten me saataisiin nuo Jänkä-Joonaat ymmärtämään näitä elämän tosiasioita. Siis sen, että Maatalous on muotoutunut Suomen veronmaksajille painolastiksi, se joka tuon lastin voisi poistaa meidän veronmaksajien harteilta, palkittaisiin varmasti Noobel-palkinnolla.

Nyt näyttää kuitenkin siltä, että tuota lastia ollaan vaan lisäämässä, taas levitetään uhkakuvia, että ruoka on loppumassa maastamme. Tätä propakantaa Kepulaiset ovat levittäneet maailman sivun. Kuitenkin nyt on laskettu, että jos ostaisimme niillä tukirahoilla, joilla tätä "Tunraa" viljellään, niin j näistä rahoista jäisi vielä autonhinta joka perhekunnalle.

Mutta tästä asiasta ei kyllä huudella, siitä pitää huolen nä'mä Maalaisliiton tiedoitusvälineet. Näillä Kepun tiedoitusvälineillä on muuten ainakin 50-nen prosentin kattavuus maamme lehdistöstä. Ja kun ajatellaan, että vain 3-4 prossaa maamme väestöstä kuuluu tähän ryhmään, niin Kepulla onkin valtava ylivoima tiedoitusvälineiden suhteen.

Niin taas tuo vanha tuttu "Bruuttukseni", tuossa ylempänä, utelee minun entisetä yrittäjätaustastani. Olen siitä jo silloin kuusi vuotta sitten kertonutkin tällä palstalla. Pojat jatkavat perustamassani yrityksessä muutaman tyontekin myötä.

Sanoisin vain, että poikani ajavat myöskin uudenkarheilla Volvoilla, ja isänsä ajelee uudenkarhella Pösöllä. Mitä noihin sinua vaivaaviin teollisuuden tukipaketteihin tulee, niin pojat saavat ja myöskin ottavat jokaisen tuen mitä heidän verstaalleen kuuluukin.

Muuten minua on kielletty repostelemasta heidän asioistaan tällä ja millään muullakaan palstalla. On vähän sama tilanne, kuin Jutta urpilaisella Kreikka asiassa, pakit ja takuumiehet eivät hyväksy mitään repostelua liikeasioistaan.

Mitä muuten mainitsemaasi Demari-yrittäjiin tulee, siitä en tiedä, koska liike-elämässä ei tarvitse politikoida, ainoastaan silloin kun on veronmaksajien rahoista kysymys. Miksi ihmeessä sinä olet noin kihkeä haukkumaan minua tyhmäksi ihmiseksi, kaikki minut tuntevat ihmiset pitävät minua jopa älykkäänä.

Kun jäin 60-senä ihan viralliselle eläkkeelle, perustin Firman joka nyt antaa työtä pojilleni ja muutamalle muullekin, näin ollen jotka minut tuntevat, kuten tuo Jomppekin, pitävät minua jopa viisaampana kuin ihmiset yleensä ovat.

Niin tiedätkö sinä, tai onko tuttavapiirissäsi monta henkilöä, jotka ovat eläkkeelle jäätyään perustaneet melko menestyvän Firman, kysyn vaan, kyllä näin on marjat.??????????????????????

Äänestä
  • Joo on. Ja tyhmiä kans.

    Äänestä

  • Älähän konkka-pelle valehtele. Tyhmempää punikkia tuskin löytyy Kempeleestä.
    Onko Jomppesi muuten kertonut, että narsismi tarttuu miesten välisen peppuseksin kautta?????

    Äänestä

  • Tajuatko sinä ukin tollo tässä mitään ristiriitaa?

    "Nyt näyttää kuitenkin siltä, että tuota lastia ollaan vaan lisäämässä, taas levitetään uhkakuvia, että ruoka on loppumassa maastamme. Tätä propakantaa Kepulaiset ovat levittäneet maailman sivun. Kuitenkin nyt on laskettu, että jos ostaisimme niillä tukirahoilla, joilla tätä "Tunraa" viljellään, niin j näistä rahoista jäisi vielä autonhinta joka perhekunnalle."

    "Sanoisin vain, että poikani ajavat myöskin uudenkarheilla Volvoilla, ja isänsä ajelee uudenkarhella Pösöllä. Mitä noihin sinua vaivaaviin teollisuuden tukipaketteihin tulee, niin pojat saavat ja myöskin ottavat jokaisen tuen mitä heidän verstaalleen kuuluukin."

    Meinnan vaan, että sinun pojillesi tuet kuuluvat,
    mutta "kituviljelijöille" eivät.
    Kylläpä on suomessa ollut tyhmiä päättäjiä.

    Äänestä

Joo, minun yritykseni läksi alulle kun maassamme oli Kepulainen Hallitus, silloin nämä Tukirahat olivat hyvät, että ei muuta kuin menoksi. sanoi Emäntä, kun housuillaan lattiaa pyyhki.

Muuten tuossa näkyy "nimimerkkikaima" taas tehneen avauksen Ukista, minähän alankin olla jo kohta yhtä kuuluisa "palstanikkari" kuin Jomppe oli. No kohtahan tuo jomppekin taas tulee reissultaan tänne rakkaalle Kepupalstalle, täällä kun on niin hyviä ja asiallisia avaustentekijöitä, ovat siis jopa Vi,,u tieteen thtoreita, kyllä näin on näreet.?

Äänestä
  • No joo, sanoivat Rengitkin päissään, nyt minä Uusi-ukki pohjanmaalta taas vaihteeksi lopetankin ainakin vähäksi aikaa tällä palstalla. kun lueskelin saamiani vastauksia avaukseeni, huomasin nyt sellaisenkin ihmeen, että paljon ovat asiakirjoitukset avauseni asioihin lisääntyneet.

    Siihen on tietenkin syynä se, että kun joku asiakirjoittaja ottaa kantaa, niin silloin muutkin innostuvat jos ei muuten niin ukkia arvostelemaan noilla alapään asioilla. Nyt oli avaukseni piristysruiske "Pystyyn kuollut" tämä maltillinen ja mielestäni myöskin aika viisas Maalaisliittolainen.

    On tietenkin ehkä vähän "naivia" kehua jotakin kirjoittajaa, mutta m9inä joka olen tällä palstalla saanut kestää tuota veetuilua enammän kuin kukaan, niin haluan kiittää myöskin minua arvostavia kirjoittajia.

    Olenkin ajatellut, että tekisin aloitteen vain kerran viikossa, että nämä "Puolijauhoiset" Kepulireppanat pääsisivät silloin ainakin purkautumaan, ja pahaa oloaan torjumaan.

    Tunnustan kyllä olevani itsekin syypää noihin "Paskanjauhajiin" olisi pitänyt ottaa neuvosta vaarin eikä olisi pitänyt vastata näille törkyturville ollenkaan. Mutta minä olen aina tottunut antamaan takaisin samalla mitalla kun olen saanutkin.

    Kyllä pitää olla pitkä vieteri jos pystyy näitten "Sontasiionilaisten" kanssa kommunikoimaan ovat he niin helkatin tyhmiä ja ymmärtämättömiä, tai he ottavat todeksi kaikki mitä nämä tupailtojen politiikot heille syöttävät. Ja tämäkin on Taivahan totuus.

    Äänestä

  • Uusi-ukki se oikea. kirjoitti:

    No joo, sanoivat Rengitkin päissään, nyt minä Uusi-ukki pohjanmaalta taas vaihteeksi lopetankin ainakin vähäksi aikaa tällä palstalla. kun lueskelin saamiani vastauksia avaukseeni, huomasin nyt sellaisenkin ihmeen, että paljon ovat asiakirjoitukset avauseni asioihin lisääntyneet.

    Siihen on tietenkin syynä se, että kun joku asiakirjoittaja ottaa kantaa, niin silloin muutkin innostuvat jos ei muuten niin ukkia arvostelemaan noilla alapään asioilla. Nyt oli avaukseni piristysruiske "Pystyyn kuollut" tämä maltillinen ja mielestäni myöskin aika viisas Maalaisliittolainen.

    On tietenkin ehkä vähän "naivia" kehua jotakin kirjoittajaa, mutta m9inä joka olen tällä palstalla saanut kestää tuota veetuilua enammän kuin kukaan, niin haluan kiittää myöskin minua arvostavia kirjoittajia.

    Olenkin ajatellut, että tekisin aloitteen vain kerran viikossa, että nämä "Puolijauhoiset" Kepulireppanat pääsisivät silloin ainakin purkautumaan, ja pahaa oloaan torjumaan.

    Tunnustan kyllä olevani itsekin syypää noihin "Paskanjauhajiin" olisi pitänyt ottaa neuvosta vaarin eikä olisi pitänyt vastata näille törkyturville ollenkaan. Mutta minä olen aina tottunut antamaan takaisin samalla mitalla kun olen saanutkin.

    Kyllä pitää olla pitkä vieteri jos pystyy näitten "Sontasiionilaisten" kanssa kommunikoimaan ovat he niin helkatin tyhmiä ja ymmärtämättömiä, tai he ottavat todeksi kaikki mitä nämä tupailtojen politiikot heille syöttävät. Ja tämäkin on Taivahan totuus.

    Ukki selaa päiväkaudet suuren rakkaan opettajansa kapin tuherruksia ja kirjoittaakin jo yhtä narsistista tekstiä kuin suuri ja rakas opettajansa il kapivaari ikuinen demari.

    Ukki on selvästi opetettu Räty-metodeilla tottelemaan ja imitoimaan suurta johtajaansa.

    Äänestä

  • Forte Tissimo kirjoitti:

    Kuulehan kuomaseni, minä Uusi -Ukki pohjanmaalta, en ole kenenkään johdateltavissa. Miä olen puhtaasti vapaa kansalainen, voin äänestää jotakin hyvää miestä tai naista olkoonkin minkä puolueen ehdokas hyvänsä. Nyt taisin luvata liikoja Vasemmistoliittolaista en sentään äänestäisi kuin tukki humalassa jolloin oma käsityskyky olisi koetteella.

    Muuten voitko väittää, että eikö juuri Kepuaatteen kannattajissa olisi eniten näitä ymmärtämättömiä hölmöjä, joka aina ja jatkuvasti äänestävät omaa etuaan vastaan. On hyvin surullista seurata kun nuo Kepulaiset kehuvat kuinka tomere ja rehti ihminen on tuo Kepun entinen "Sikaministeri" on. Jo siitäkin huomaa ettei näin ajattelevalla ihmisellä ole kaikki kammarit lämpimänä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Uusi-Ukki, se oikea. kirjoitti:

En taas malttanut olla tulematta tänne Kepupalstalle, näkyy nyt moni muukin ottaneen tuon vanhan nimmarini käyttöönsä, minä oikea ukki en kuitenkaan ole niitten takana. Toisaalta onhan niinkin "josta paljon puhutaan, siitä paljon pidetään". joten minun pitäisi olla tästä huomaavaisuudesta kiitollinen.?

Nyt kun yhteiskuntamme on kovassa velkakierteessä, osin Kreikankin tähden, minä Uusi _ukki ehdotankin seuraavaa. Kuten me kaikki tiedämme, Keskusta-Maalaisliitto noin järjestönä edustaa ainoastaan vain noin 3-4 prosenttia kansastamme.

Kysynkin eikö nyt olisi aika jo luopua tuosta massiivisesta Maalaisliiton edunvalvontajärjestöstä. Siis kymmenistä tuhansista virkamiehistä ja naisista, jotka tyskentelevät tämän järjeston muka työntekijöinä ja virkamiehinä.

Jos nämä turhat virat ja toimet, jotka on perustettu silloin kun Maalaisliitto hallitsi täysin Suomen ruokahuoltoa, ne ehkä olivatkin tarpeellisia. Varsinkin nyt kun EU-määrää ja sanoo mitä pitää tehdä, niin nämä maatalousvirastot ja laitokset ovat käyneet tarpeettomiksi-

Nythän on niin, että nämä Maatalousvirastot pitäisi lopettaa kuten tehtiin Lääninhallitustenkin kohdalla, mikään taho ei kärsinyt, hyvin tullaan toimeen puolta vähemmällä Lääninvirastolla. Ei ole epäilystäkään, etteikö niin olisi myöskin näitten Maatalousvirastojen ja laitosten kohdalla.

Nyt kun yhteiskunnassamme on menossa uudelleenorganisointi, niin tämä ehdotukseni on taatusti vartyeenotettava vaihtoehto, kyllä näin on näreet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu