Erään tunnetun ennustajan mukaan unioni hajoaa vuonna 2012, eli tehokasta peliaikaa on jäljellä useita vuosia ja Suomikin saa maksaa kymmeniä miljardeja, tinkien mm. terveydenhuollosta ja poliisin määrärahoista.
Ps. En muuten ihmettelisi yhtään jos ennustus toteutuisi.
Ps. En muuten ihmettelisi yhtään jos ennustus toteutuisi.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Historiantutkija ibn Khaldunin mukaan dynastian kesto on kolme sukupolvea, eli noin 75 vuotta. Sanotaanhan, että ensimmäinen sukupolvi rakentaa talon, toinen tekee siitä vauraan ja kolmas ryyppää sen pois.
Pitää aika hyvin kutinsa: Neuvostoliitto kesti 1917-1991. Saman ajan kesti aika tarkalleen myös itsenäinen Suomi, kunnes 1994 päätti liittyä Euroopan Unioniin.
Siispä EU (1951 Euroopan hiili- ja teräsyhteisö)saattaisi hajota siinä 2026 tienoilla.
oli Egyptin dynastioden keski-ikä? Entäs Kiinan?
Erään toisen tunnetun ennustajan mukaan taas EU hajoaa joskus vuoden 2340 tienoilla, kun muodostetaan Maailman Liitto.
Mikäli meno jatkuu tähän malliin niin vuonna 2340 voi olla hyvinkin ettei täälä ole yhtään ihmistä hengissä. Ihminen on vielä tässäkin evoluution vaiheessa niin Tyhmä että tappaa sekä muut että itsensä. Pallon kantokyky tulee vastaan ja ihminen saastuttaa niin paljon että lopulta hukumme omaan paskaamme.
..paikkansa.
Meistä ei onneksi ole kukaan sitä enää todistamassa.
...Suomi maksaa kiltisti jäsenmaksuja EU:lle ja noudattaa direktiivejä vielä senkin jälkeen kun tämä kapinen systeemi on kanttuvei.
Yrittihän Koivisto kyhätä jonkinlaista YYA-sopimusta vielä Venäjän kanssa, kun N-liitto oli jo painunut manan majoille.
Että tällaisia johtajia meillä.
... ja halonenkin porskuttavat suosiossa, vaikkeivät ole tehneet yhtään mitään.
Vielä ehkä noin 20 vuotta, niin sitten voi tulla tulee maailmaloppu. Se voi tulla jo paljon aiemmin. Elämme lopunaikaa. Ihmiset vihaavat toisiaan. Ahneus on huipussaan jne jne. EU-hajoaa. Se on vuorenvarma asia, mutta sitä ennen soditaan ja sitten tulee Kunnian Kuningas Jeesus Kristus. Siksi valvokaamme raittiisti ja olkaamme ihmisiksi.
Ei ole nyt tai tulevaisuudessakaan mitään syytä miksi EU hajoaisi.
Kitinää ja puraa on aina, siitä on pitkä matka hajoamiseen. Toki Euroopan asiat hoidetaan yhdessä eli EU:n kautta.
Sen sijaan rikollinen neukkula hajosi komeasti ;)
Onhan se nyt päivän selvää, että tämä keinotekoinen, tarpeeton ja yhä kalliimmaksi käyvä eurostoliitto hajoaa.
Tarkoitan siis tätä poliittista unionia. Sitä ei pidä sekoittaa vapaakauppaan.
Ovat jo lypsäneet Suomen konkurssin partaalle. Täällä ei ole pian kenelläkään töitä. Ja kuka ne verot maksaa ja meidät työttömät elättää - ?
Älkää ruvetko odottamaan EU:n loppumista.
Odottavan aika tulee olemaan TODELLA PITKÄ !
Muutan ulkomaille EU alueen ulkopuolelle niin pääsen eroon EU:sta. Jääkää te vaan EU:n nettomaksajiksi.
Kenelle sinä sitten maksat ja kuinka paljon? :))
Jollekin muulle kuin EU:lle ja sen älyttömälle virkakoneistolle. Ja vähemmän, vaikka tulot on suuremmat. "Se nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa".:)
Et siis edes tiedä, kuka muualla hyötyy, pääasia siis vain ettei EU ja sen kansalaiset hyödy.
Omituista käänteislogiikkaa. Toisaalta tyypillistä rituaalinomaista omasta uskonkappaleesta kiinnipitämistä. Onnea vaan, maksele Ahmedille tai Vladimirille mitä huvittaa.
tingitään, kaikenlaisesta sosiaaliturvasta myös, mutta poliisista ei sen jälkeen voi tinkiä, vaan se on kasvava ala vankilabisneksen kanssa(kunhan vankilabisnes on ensin yksityistetty), kuten yksityiset turvapalvelutkin, samoin lakimiesten tarve kasvaa. EU:n edustama yhteiskuntamalli tarvitsee näitä systeemeitä toimiakseen, malli on suoraan Yhdysvalloista kopioitu.
Miten EU rajoittaa terveydenhuoltoa? Sehän on omassa päätäntävallassamme...