kansojen sokeus, voi voi. Mistä valoa ?

Eikö nyt kukaan näe eikä kuule mitä maailmalla tapahtuu ja miksi. Tai miksi ei välitetä jos nähdään ja kuullaan. Jatkuvasti tapahtuu kaikenlaisia hirveitä ja pahoja asioita. Kansaa kaatuu ja vammautuu kuin heinää myrskyissä. Nälän hätää kaikilla puolin maailmaa, samoin monenlaista väkivaltaa, varastamista ja tappamista ryöstelyineen. Sekoiluja kaikenlaisissa huumaavissa aineissa joka kaupungissa ja kylässä, johon myös pelkästään uskonnolliset uskonnot epäjumala-palvelu sekoiluineen lukeutuu, kristinuskontoa myöden. Joka on aivan eriasia kuin Kristuksen seuraaminen ja Jumalan valtakunnan etsiminen, täydellisyyteen pyrkiminen Kristuksen sanojen ja opetusten mukaisesti, (ainoa mahdollinen), Johon ei ole eikä tule muuta tietä. Vaikka kuinka yrittävät valta ja vasta terrorisoimisineen päästä maailman Herruuteen. Vasta antikristuksen / uskontojen yhdistymisen avulla, siihen lyhyeksi 3 ½ vuodeksi tulevat pääsemäänkin Jumalan sallimuksesta. Joka kuitenkin koituu kaikkien uskontojen tuomioksi ja tuhoksi. Ainoastaan Kristus ja Hänen Valtakuntansa tulee ja hallitsee maailmaa sen jälkeen 1000 vuotta ensin alkuun, sitten nousee pieni vastataistelu jonka Jumala lopettaa heti alkuunsa, jonka jälkeen luodaan uusi taivas ja maa joka kestää ikuisesti, ilman mitään pahaa, väärää, tai likaista, eli saastaisuutta. Näin lyhyesti ja suurpiirteisesti ilmaistuna.

Missä siis on ne: Joilla on silmät auki ja korvat kuulolla, vastuuntuntoiset, oikeamieliset, totuutta ja oikeutta / oikeudenmukaisuutta, oikeaa laillisuutta kunnioittavat, ja peräänkuuluttavat ns, hyvät ja hyvää kaikille tavoittelevat ja tekevät ihmiset. Vai ovatko jo kaikki taipuneet vain pahan palvelijoiksi, onko Raamatussa ennustettu laittomuus jo päässyt valtaan ? Hallitsemaan jokaista valtakuntaa ja yksilöä, Hyvin pientä Kristukselle uskollisten joukkoa lukuun ottamatta. Jotka hekin, ovat hajallaan eripuolilla maailmaa ja kansakuntia, kuitenkin uskollisia tehtävässään lopunajan pasuunana, totuuden tähtinä loistaen, oikeaa tietä osoittaen sanomillaan ja opetuksillaan. Jota enää harvat tuntuvat ottavan vastaan ja hyväksyvät kohdalleen. Eksytys on ollut jo tähänkin mennessä väkevä, eksyttäen ja paaduttaen lähes kaikki maailman ihmiset, siksi itseään ja lähimmäisiään ja elinmahdollisuuksiaan valtavalla vauhdilla tuhoten, suurimmalle osalle maailman ihmiskuntaa kärsimyksiksi. Raamatussa ennustettu laittomuus näyttää siis olevan jo vallassa, on tullut jo tieltä poistetuksi se jonka piti pidättää, se vanhurskaus. Näin useimpien rakkaus on jo kylmennyt, eikä siksi näy, eikä tunnu enää juuri missään.

Näin rehellisiä, oikeamielisiä vanhurskaita peräänkuuluttaen ja kutsumuksistaan maailman valkeudesta, maan suolana olemisesta, totuuden julkituomistehtävästä, oikean suuntaa itse edellä kulkijoina osoittamisesta muistuttaen.

Vapahtajan, Kristuksen Jeesuksen nimessä, puolustaja Pyhä Henki, joka Totuuden Henki / Esko H.
11560
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Voi pee esko.... Tossa oli kyllä ihan asiaakin, mutta älä työnnä tota jeesusta joka juttuu mukaan...

Äänestä
  • No mutta minkä minä sille voin kun Hän on KAIKISSA hyvissä asioissa valmiina ja automaattisesti mukana, niiden takana, niiden tienä sekä / elämänä, onnellisuuden ja hyvinvoinnin takaajana, eli totuutena ja oikeudenmukaisuutena, silloin myös rakkauden sisältäen.

    Äänestä

  • Esko H. kirjoitti:

    No mutta minkä minä sille voin kun Hän on KAIKISSA hyvissä asioissa valmiina ja automaattisesti mukana, niiden takana, niiden tienä sekä / elämänä, onnellisuuden ja hyvinvoinnin takaajana, eli totuutena ja oikeudenmukaisuutena, silloin myös rakkauden sisältäen.

    Olla tuputtamatta sitä muille.

    Äänestä

  • minä kirjoitti:

    Olla tuputtamatta sitä muille.

    Voithan olla avaamtaa ja lukematta.

    Äänestä

  • Pelsebuubi.

    Mene vaikka runonkirjoitus kursille.

    Ei tollasta pötköpaskana suoltamista jaksa kukaan lukea, vaikka siinä olisi asiaakin.

    Ps. Minustakin Jesse on joka paikassa mukana. Tai sitten ei missään.

    Muuten, kannatta lukea Uusi Testamentti erittäin tarkkaan.

    Äänestä

  • HÖRHÖR kirjoitti:

    Pelsebuubi.

    Mene vaikka runonkirjoitus kursille.

    Ei tollasta pötköpaskana suoltamista jaksa kukaan lukea, vaikka siinä olisi asiaakin.

    Ps. Minustakin Jesse on joka paikassa mukana. Tai sitten ei missään.

    Muuten, kannatta lukea Uusi Testamentti erittäin tarkkaan.

    Mietipä tarkkaan mitä Jeesus itse asiassa on sanonut Vanhasta Testamentista ja toisaalta Ilmestyskirjan todellisia tulkitsijoita on 2.000:ssa vuodessa ollut aika vähän.

    Siunausta ja rauhaa sielullesi, joka hädässä vaeltaa.

    Äänestä

Uskoakseni kovin moni täällä ei halua,että kirjoittelet tänne noita. Voisitko lopettaa? Jos joku haluaa lukea noita, löytää hän niitä varmasti muualta.

Äänestä
  • Lukijamääristä päätellen suuri enemmistö haluaa näitä.

    Äänestä

Hyvä Esko! Puhut asiaa! Jatka vain samaan tahtiin!

Äänestä

Minä aion käyttää huumeita siihen saakka kunnes itse Jeesus minut tulee pelastamaan. Siihen saakka kemikaalit helpottavat ahdistustani.Oikeastaanhan se on oikeutettua käyttää huumeita saavuttaakseen sellaisen pisteen että Jumala on ainoa joka voi auttaa.

Toivon todellakin että Jumala on olemassa ja hän kertoo minulle elämäni tarkoituksen sellaisessa muodossa että minäkin sen ymmärrän. Itseasiassa tapasin parikin Jumalkandidaattia viimetalvisilla LSD25-tripeilläni mutta lasketaanko hallusinogeenien käytön aikana tehtyjä uskoontulemisia aidoiksi? ... etenkin kun ko. Jumalat suosittelivat minulle meskaliinia...

Äänestä
  • kyllä toi on erittäin yleistä että jumala suosittelee meskaliinia mutta yleensä yhdessä eetterin kanssa nautittuna....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Esko H. kirjoitti:

Eikö nyt kukaan näe eikä kuule mitä maailmalla tapahtuu ja miksi. Tai miksi ei välitetä jos nähdään ja kuullaan. Jatkuvasti tapahtuu kaikenlaisia hirveitä ja pahoja asioita. Kansaa kaatuu ja vammautuu kuin heinää myrskyissä. Nälän hätää kaikilla puolin maailmaa, samoin monenlaista väkivaltaa, varastamista ja tappamista ryöstelyineen. Sekoiluja kaikenlaisissa huumaavissa aineissa joka kaupungissa ja kylässä, johon myös pelkästään uskonnolliset uskonnot epäjumala-palvelu sekoiluineen lukeutuu, kristinuskontoa myöden. Joka on aivan eriasia kuin Kristuksen seuraaminen ja Jumalan valtakunnan etsiminen, täydellisyyteen pyrkiminen Kristuksen sanojen ja opetusten mukaisesti, (ainoa mahdollinen), Johon ei ole eikä tule muuta tietä. Vaikka kuinka yrittävät valta ja vasta terrorisoimisineen päästä maailman Herruuteen. Vasta antikristuksen / uskontojen yhdistymisen avulla, siihen lyhyeksi 3 ½ vuodeksi tulevat pääsemäänkin Jumalan sallimuksesta. Joka kuitenkin koituu kaikkien uskontojen tuomioksi ja tuhoksi. Ainoastaan Kristus ja Hänen Valtakuntansa tulee ja hallitsee maailmaa sen jälkeen 1000 vuotta ensin alkuun, sitten nousee pieni vastataistelu jonka Jumala lopettaa heti alkuunsa, jonka jälkeen luodaan uusi taivas ja maa joka kestää ikuisesti, ilman mitään pahaa, väärää, tai likaista, eli saastaisuutta. Näin lyhyesti ja suurpiirteisesti ilmaistuna.

Missä siis on ne: Joilla on silmät auki ja korvat kuulolla, vastuuntuntoiset, oikeamieliset, totuutta ja oikeutta / oikeudenmukaisuutta, oikeaa laillisuutta kunnioittavat, ja peräänkuuluttavat ns, hyvät ja hyvää kaikille tavoittelevat ja tekevät ihmiset. Vai ovatko jo kaikki taipuneet vain pahan palvelijoiksi, onko Raamatussa ennustettu laittomuus jo päässyt valtaan ? Hallitsemaan jokaista valtakuntaa ja yksilöä, Hyvin pientä Kristukselle uskollisten joukkoa lukuun ottamatta. Jotka hekin, ovat hajallaan eripuolilla maailmaa ja kansakuntia, kuitenkin uskollisia tehtävässään lopunajan pasuunana, totuuden tähtinä loistaen, oikeaa tietä osoittaen sanomillaan ja opetuksillaan. Jota enää harvat tuntuvat ottavan vastaan ja hyväksyvät kohdalleen. Eksytys on ollut jo tähänkin mennessä väkevä, eksyttäen ja paaduttaen lähes kaikki maailman ihmiset, siksi itseään ja lähimmäisiään ja elinmahdollisuuksiaan valtavalla vauhdilla tuhoten, suurimmalle osalle maailman ihmiskuntaa kärsimyksiksi. Raamatussa ennustettu laittomuus näyttää siis olevan jo vallassa, on tullut jo tieltä poistetuksi se jonka piti pidättää, se vanhurskaus. Näin useimpien rakkaus on jo kylmennyt, eikä siksi näy, eikä tunnu enää juuri missään.

Näin rehellisiä, oikeamielisiä vanhurskaita peräänkuuluttaen ja kutsumuksistaan maailman valkeudesta, maan suolana olemisesta, totuuden julkituomistehtävästä, oikean suuntaa itse edellä kulkijoina osoittamisesta muistuttaen.

Vapahtajan, Kristuksen Jeesuksen nimessä, puolustaja Pyhä Henki, joka Totuuden Henki / Esko H.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu