mitä tämä on kertokaas mulle kun en itse tiedä?

En tiedä kuuluko tämä tänne mutta nyt paniikissa vaan jonnekin huitaisin tämänkin.
En edes tiedä otetaanko mua tosissaan kun sanon että olen 15 vuotias tyttö. Sanokaa vaan että tässä on teiniangstin ja huomionhaun makua. Ei kiinnosta. On vaan pakko kirjoittaa.
Lyhyesti minusta.
Minulla ei ole diagnosoitu mitään ongelmia, mutta kärsin jonkinlaisista syömisvammailun oireista. Tätä on nyt noin vuoden kestänyt. Syön joka toinen viikko noin 300 kcal päivässä ja sitten repsahdan ja syön seuraavan viikon noin 4000 kcal päivässä oksentaen kuitenkin lähes kaiken ulos.
Minulla on kavereita, mutten jaksa enää nykyään olla heidän kanssaan. Enää he eivät edes kysy viikonloppuisin tulenko ulos. En ole ollut vapaa-ajallani hieman yli puoleen vuoteen ulkona.
Nukun 10 tuntia yössä ja noin neljä kertaa viikossa parin tunnin päiväunet. SIlti olen mahdottoman väsynyt koko ajan.
Viikonloput kuuntelen surullista musiikkia, ahmin, poltan tupakkaa ja viiltelen. Viiltelyä on kestänyt muutama kuukautta. Nautin veren valuessa ulos, vaikken teekkään mitään himosyviä viiltoja. Rakastan arpeutuneita tekstejä. DON'T EAT on yksi rakkaimmistani.
Kuukauden olen suunnitellut itsemurhaani. Nautin seistä parvekkeellani (viides kerros) ja katsoa alas miettien miltä tuntuisi pudota ja lopulta tömähtää asfaltille.
Kaikista sairainta tässä on se että nautin tästä.
5103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Aivan ku olis omasta suusta tullu. 15-vuotiaski olen, syön aina välillä ihan helvetisti (tosin en oksenna, mutta siitä seuraa sitte muutaman päivän paasto). Nukun usein enemmänki ko 10 tuntia yössä ja pari tuntia päivässä, ja aina väsyttää.
Väsymyksen takia äitini vei mut lääkäriin, josta meni lähete nuorisopolille.. On diagnosoitu epätyypillinen masennus ja itse epäilen (tai no, olen varma) sosiaalisten tilanteiden pelkoa ja ehkä jonkinlaista bulimiaa.

Juuri sitä olen tässä jonkin aikaa miettiny, että mikähän mua vaivaa kun rakastan kamalaa oloani ja kipua enkä tiedä enää haluanko edes parantua.

Se vaan sattuu, kun en pysty mennä kouluun ja äiti sanoo ettei se hyväksy tällaista jatkuvaa itsesäälissä rypemistä, vaan sanoo että pitää ottaa itteään niskasta kiinni. Miten se ei voi ymmärtää, vaikka oma äitinsä sairasti psykoottista masennusta montakymmentä vuotta??

Äänestä

Olin ite ihan samanlainen 15-vuotiaana. Nyt niistä ajoista on muutama vuosi ja oon todella onnellinen etten toteuttanu niitä mun itsemurha -suunnitelmia. Naarmutin myös kättäni ja yritin laihduttaa oksentamalla, vaikka ei mulla ollu ees ylipainoo.

Sun kannattas puhua tosta sun olosta vanhempies tai jonku muun aikuisen kanssa. Älä satuta ittees, se ei vie sua yhtään eteenpäin.

Äänestä

Teillä nuorilla (kaksi ylimmäistä) on nyt jotain murheita tai suruja. Kertokaa mitä teille on sattunnut pienenä tai viime vuosina? Ja voihan olla että jokin asia mättää juuri tällähetkellä. Ongelmanne ovat jossakin: viillely ja syömisjutut ovat vain oireita? Kertokaa enemmän elämästänne ja ottaka yhteyttä johonkin luotettavaan aikuiseen.

Äänestä

Noh.
Itselläni ei ole tapahtunut mitään surullista. Päin vastoin. Ala-aste aikainen paras kaverini vaihtoi samaan kouluun kanssani ysin alussa kun yläasteelle siirtyessä oli mennyt toiseen kouluun. Vanhempani ovat eronneet kun olin kaksi, mutta nykyään heillä menee hyvin. Kutsuvat toisiaan parhaiksi kavereiksi. Koulu meni hyvin, kunnes aloin olla liian väsynyt ja epäkiinnostunut panostamaan.
Äh en osaa sanoa mitään. Mutta sen tiedän etten kauan tätä kestä. Päässä juoksee jo nyt niin villejä ja pelottavia ajatuksia että.. pelkään itseäni? En tiedä.
Olen nyt pohtinut että menisin puhumaan jonnekin, mutta ainoa paikka kulkuyhteyksien päässä jonka hyväksyisin olisi nupoli, että onko minkäänlaista kokemusta siitä?

Äänestä

varmaan koulusi terkkari auttaa sinua saamaan apua nupolilta. Kerro vain tarkkaan tilanteesi hänelle. Jos tuntuu että h-hetkellä ei saa sanotuksi niin kirjoita lapulle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


abnormal teen kirjoitti:

En tiedä kuuluko tämä tänne mutta nyt paniikissa vaan jonnekin huitaisin tämänkin.
En edes tiedä otetaanko mua tosissaan kun sanon että olen 15 vuotias tyttö. Sanokaa vaan että tässä on teiniangstin ja huomionhaun makua. Ei kiinnosta. On vaan pakko kirjoittaa.
Lyhyesti minusta.
Minulla ei ole diagnosoitu mitään ongelmia, mutta kärsin jonkinlaisista syömisvammailun oireista. Tätä on nyt noin vuoden kestänyt. Syön joka toinen viikko noin 300 kcal päivässä ja sitten repsahdan ja syön seuraavan viikon noin 4000 kcal päivässä oksentaen kuitenkin lähes kaiken ulos.
Minulla on kavereita, mutten jaksa enää nykyään olla heidän kanssaan. Enää he eivät edes kysy viikonloppuisin tulenko ulos. En ole ollut vapaa-ajallani hieman yli puoleen vuoteen ulkona.
Nukun 10 tuntia yössä ja noin neljä kertaa viikossa parin tunnin päiväunet. SIlti olen mahdottoman väsynyt koko ajan.
Viikonloput kuuntelen surullista musiikkia, ahmin, poltan tupakkaa ja viiltelen. Viiltelyä on kestänyt muutama kuukautta. Nautin veren valuessa ulos, vaikken teekkään mitään himosyviä viiltoja. Rakastan arpeutuneita tekstejä. DON'T EAT on yksi rakkaimmistani.
Kuukauden olen suunnitellut itsemurhaani. Nautin seistä parvekkeellani (viides kerros) ja katsoa alas miettien miltä tuntuisi pudota ja lopulta tömähtää asfaltille.
Kaikista sairainta tässä on se että nautin tästä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu