En tiedä kuuluko tämä tänne mutta nyt paniikissa vaan jonnekin huitaisin tämänkin.
En edes tiedä otetaanko mua tosissaan kun sanon että olen 15 vuotias tyttö. Sanokaa vaan että tässä on teiniangstin ja huomionhaun makua. Ei kiinnosta. On vaan pakko kirjoittaa.
Lyhyesti minusta.
Minulla ei ole diagnosoitu mitään ongelmia, mutta kärsin jonkinlaisista syömisvammailun oireista. Tätä on nyt noin vuoden kestänyt. Syön joka toinen viikko noin 300 kcal päivässä ja sitten repsahdan ja syön seuraavan viikon noin 4000 kcal päivässä oksentaen kuitenkin lähes kaiken ulos.
Minulla on kavereita, mutten jaksa enää nykyään olla heidän kanssaan. Enää he eivät edes kysy viikonloppuisin tulenko ulos. En ole ollut vapaa-ajallani hieman yli puoleen vuoteen ulkona.
Nukun 10 tuntia yössä ja noin neljä kertaa viikossa parin tunnin päiväunet. SIlti olen mahdottoman väsynyt koko ajan.
Viikonloput kuuntelen surullista musiikkia, ahmin, poltan tupakkaa ja viiltelen. Viiltelyä on kestänyt muutama kuukautta. Nautin veren valuessa ulos, vaikken teekkään mitään himosyviä viiltoja. Rakastan arpeutuneita tekstejä. DON'T EAT on yksi rakkaimmistani.
Kuukauden olen suunnitellut itsemurhaani. Nautin seistä parvekkeellani (viides kerros) ja katsoa alas miettien miltä tuntuisi pudota ja lopulta tömähtää asfaltille.
Kaikista sairainta tässä on se että nautin tästä.
En edes tiedä otetaanko mua tosissaan kun sanon että olen 15 vuotias tyttö. Sanokaa vaan että tässä on teiniangstin ja huomionhaun makua. Ei kiinnosta. On vaan pakko kirjoittaa.
Lyhyesti minusta.
Minulla ei ole diagnosoitu mitään ongelmia, mutta kärsin jonkinlaisista syömisvammailun oireista. Tätä on nyt noin vuoden kestänyt. Syön joka toinen viikko noin 300 kcal päivässä ja sitten repsahdan ja syön seuraavan viikon noin 4000 kcal päivässä oksentaen kuitenkin lähes kaiken ulos.
Minulla on kavereita, mutten jaksa enää nykyään olla heidän kanssaan. Enää he eivät edes kysy viikonloppuisin tulenko ulos. En ole ollut vapaa-ajallani hieman yli puoleen vuoteen ulkona.
Nukun 10 tuntia yössä ja noin neljä kertaa viikossa parin tunnin päiväunet. SIlti olen mahdottoman väsynyt koko ajan.
Viikonloput kuuntelen surullista musiikkia, ahmin, poltan tupakkaa ja viiltelen. Viiltelyä on kestänyt muutama kuukautta. Nautin veren valuessa ulos, vaikken teekkään mitään himosyviä viiltoja. Rakastan arpeutuneita tekstejä. DON'T EAT on yksi rakkaimmistani.
Kuukauden olen suunnitellut itsemurhaani. Nautin seistä parvekkeellani (viides kerros) ja katsoa alas miettien miltä tuntuisi pudota ja lopulta tömähtää asfaltille.
Kaikista sairainta tässä on se että nautin tästä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Aivan ku olis omasta suusta tullu. 15-vuotiaski olen, syön aina välillä ihan helvetisti (tosin en oksenna, mutta siitä seuraa sitte muutaman päivän paasto). Nukun usein enemmänki ko 10 tuntia yössä ja pari tuntia päivässä, ja aina väsyttää.
Väsymyksen takia äitini vei mut lääkäriin, josta meni lähete nuorisopolille.. On diagnosoitu epätyypillinen masennus ja itse epäilen (tai no, olen varma) sosiaalisten tilanteiden pelkoa ja ehkä jonkinlaista bulimiaa.
Juuri sitä olen tässä jonkin aikaa miettiny, että mikähän mua vaivaa kun rakastan kamalaa oloani ja kipua enkä tiedä enää haluanko edes parantua.
Se vaan sattuu, kun en pysty mennä kouluun ja äiti sanoo ettei se hyväksy tällaista jatkuvaa itsesäälissä rypemistä, vaan sanoo että pitää ottaa itteään niskasta kiinni. Miten se ei voi ymmärtää, vaikka oma äitinsä sairasti psykoottista masennusta montakymmentä vuotta??
Olin ite ihan samanlainen 15-vuotiaana. Nyt niistä ajoista on muutama vuosi ja oon todella onnellinen etten toteuttanu niitä mun itsemurha -suunnitelmia. Naarmutin myös kättäni ja yritin laihduttaa oksentamalla, vaikka ei mulla ollu ees ylipainoo.
Sun kannattas puhua tosta sun olosta vanhempies tai jonku muun aikuisen kanssa. Älä satuta ittees, se ei vie sua yhtään eteenpäin.
Teillä nuorilla (kaksi ylimmäistä) on nyt jotain murheita tai suruja. Kertokaa mitä teille on sattunnut pienenä tai viime vuosina? Ja voihan olla että jokin asia mättää juuri tällähetkellä. Ongelmanne ovat jossakin: viillely ja syömisjutut ovat vain oireita? Kertokaa enemmän elämästänne ja ottaka yhteyttä johonkin luotettavaan aikuiseen.
Noh.
Itselläni ei ole tapahtunut mitään surullista. Päin vastoin. Ala-aste aikainen paras kaverini vaihtoi samaan kouluun kanssani ysin alussa kun yläasteelle siirtyessä oli mennyt toiseen kouluun. Vanhempani ovat eronneet kun olin kaksi, mutta nykyään heillä menee hyvin. Kutsuvat toisiaan parhaiksi kavereiksi. Koulu meni hyvin, kunnes aloin olla liian väsynyt ja epäkiinnostunut panostamaan.
Äh en osaa sanoa mitään. Mutta sen tiedän etten kauan tätä kestä. Päässä juoksee jo nyt niin villejä ja pelottavia ajatuksia että.. pelkään itseäni? En tiedä.
Olen nyt pohtinut että menisin puhumaan jonnekin, mutta ainoa paikka kulkuyhteyksien päässä jonka hyväksyisin olisi nupoli, että onko minkäänlaista kokemusta siitä?
varmaan koulusi terkkari auttaa sinua saamaan apua nupolilta. Kerro vain tarkkaan tilanteesi hänelle. Jos tuntuu että h-hetkellä ei saa sanotuksi niin kirjoita lapulle.