Lauri Törni

elikkäs...hänhän menetti upseerin arvonsa (1950?) jos oikein muistan, mutta menettikö hän samalla tai jossain vaiheessa myös Mannerheim ristinsä?
252070
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

varmasti sai sen pitää, niin kuin oikein olikin.

Äänestä
  • Törni pakeni Ruotsiin mukanaan tuo mitsku ja jätti sen sinne kun lähti Ameriikkaan. Myöhemmin sitten amerikkalaisena kävi hakemassa.

    Näin muistelen tästä uudesta Törni kirjasta lukeneeni.

    Korjatkaa jos oon väärässä.

    Äänestä

Minä vähän epäilen, että itseään mitalia tuskin häneltä oltiin kinuamassa pois, siis ihan tosissaan. Muistaakseni useampikin asekätkentäjupakkaan sekaantunut todellinen isänmaansankari vangittiin tai ainakin heidät etsintäkuulutettiin ja/tai häädettiin Suomesta. Osa näistä sankareista pakeni sittemmin USA:n jossa liittyivät armeijaan ja jokunen taisi opettaa talvisodankäyntiäkin jenkeille. Törni aka. Larry Thorne oli myös jenkeissä suosittu sotilas jonka sotilasarvoa en nyt satu muistamaan, mutta sen muistan, että jenkkien vakoilukone oli tipahtanut jonnekin lähi-idän liepeille vuoristoon (Intiaan?) jonka salaisten tietojen hakemista pidettiin mahdottomana, mutta Törni jenkkikumppaneineen kävivät sen hakemassa. Törnin kohtaloksi koitui Vietnam jossa hän sai surmansa, kun häntä kuljettanut kopteri putosi tai pudotettiin ja törnin maallisia jäänteitä löydettiin läheltä kopterin romua. Myös hän on päässyt siihen kuuluisaan muistokiveen Washingtonissa jossa on nimettynä kaikki kaatuneet tai mia:t. Siihen hänet on nimetty Larry Thornena.

Sellaisen hauskan jutun muistan isältäni kuulleen, että eräässä kirjassa kerrottiin suomalaisesta kapiaisesta joka oli eversti (tai isoherra kuitenkin) mennessään jenkkeihin sotien jälkeen ja siellä hän joutui pottuteatteriin josta hän yritti kieltäytyä vetoamalla siihen, että hän sentään oli isopamppu Suomen armeijassa. Ei kuulemma auttanut.

Äänestä
  • tietää onko Lauri Törnistä mitään videota kun hän opettaa amerikkalaisia sotilaita? Itse olen vuosien varrella saanut kaksi videon pätkää kun häntä on näytetty 50 luvulla koulutuksessa. Toisessa hän opettaa lähitaistelua ja toisessa on porukkansa kanssa laskuvarjo koulutuksessa. Yhtä pätkää en ehtinyt nauhoittaa kun hän opetti talvisodan käyntiä. Siinä olisi markkinarako jollakin toimittajalla joka osaisi hommansa, luulen ,että sillä kasetilla olisi ostajia. Mies joka puhui teoillaan, eikä sanoillaan.

    Äänestä

  • ville vaitelias kirjoitti:

    tietää onko Lauri Törnistä mitään videota kun hän opettaa amerikkalaisia sotilaita? Itse olen vuosien varrella saanut kaksi videon pätkää kun häntä on näytetty 50 luvulla koulutuksessa. Toisessa hän opettaa lähitaistelua ja toisessa on porukkansa kanssa laskuvarjo koulutuksessa. Yhtä pätkää en ehtinyt nauhoittaa kun hän opetti talvisodan käyntiä. Siinä olisi markkinarako jollakin toimittajalla joka osaisi hommansa, luulen ,että sillä kasetilla olisi ostajia. Mies joka puhui teoillaan, eikä sanoillaan.

    Hyvällä tuurilla kirjakaupan tai filmifriikin kautta voisi onnistua tilata? Tai jos netistä uskaltaa ostaa niin http://www.amazon.com voi antaa jotain mielenkiintoista näytettä tai sitten ihan vain pistää jonnekin newsgrouppiin ilmon, että semmoset filmit kiinnostas. Tietty Ylen videoarkistokin voisi olla kokeilemisen arvoinen paikka..

    Äänestä

  • Mika kirjoitti:

    kiitos vihjeistä, yritän löytää jostakin.

    Äänestä

  • Törnin tehtävä oli Iranissa, se lentokoneen etsiminen.

    Jokunen aika sitten Törnin maalliset jäännökset löydettiin Vietnamista mäen rinteestä, johon häntä kuljettanut kopteri putosi.

    Törnin jäännökset haudattiin Arlingtonin hautausmaalle sotilaallisin kunnianosoituksin.

    USA:n Vihreät Baretit pitävät Törniä yhtenä suurimmista sankareistansa ja Green Beretsien koulutuskeskuksessa on nimetty hänen mukaansa Thorne Hall, taitaa olla joku koulutusrakennus.

    Entinen SOCOM-Euroopan komentaja, nyt jo eläkkeellä oleva jenkkikenraali, piti luennon tuossa joku vuosi sitten ja kertoi, että Törni oli legenda jo eläessää, tämä ko kenraali ei itse ollut tavannut Törniä henk.koht, mutta oli ollut kuitenkin samaan aikaan 'Namissa.

    Äänestä

  • jupe kirjoitti:

    Törnin tehtävä oli Iranissa, se lentokoneen etsiminen.

    Jokunen aika sitten Törnin maalliset jäännökset löydettiin Vietnamista mäen rinteestä, johon häntä kuljettanut kopteri putosi.

    Törnin jäännökset haudattiin Arlingtonin hautausmaalle sotilaallisin kunnianosoituksin.

    USA:n Vihreät Baretit pitävät Törniä yhtenä suurimmista sankareistansa ja Green Beretsien koulutuskeskuksessa on nimetty hänen mukaansa Thorne Hall, taitaa olla joku koulutusrakennus.

    Entinen SOCOM-Euroopan komentaja, nyt jo eläkkeellä oleva jenkkikenraali, piti luennon tuossa joku vuosi sitten ja kertoi, että Törni oli legenda jo eläessää, tämä ko kenraali ei itse ollut tavannut Törniä henk.koht, mutta oli ollut kuitenkin samaan aikaan 'Namissa.

    Lauri Törni on Suomessa jäänyt vähän pienemmälle huomiolle? Esim. historian tunneilla ei ikinä puhuttu hänestä! Ja eikä häntä usein mainita ensimmäisenä myöskään Mannerheim ristin ritareista, vaikka hän mitalin saajista yksi kuuluisimmista. Miksi Suomi ei hyväksynyt, että hän taisteli kommunismia vastaan myös Saksan sekä USA:n joukoissa?

    Äänestä

  • mato kirjoitti:

    On aivan hyvä, että meillä ei (vielä) ole kouluopetuksessa alettu ihannoida maanpetturuudesta tuomittuja SS-sotilaita.

    Törni osallistui vuonna 1945 (jatkosotahan päättyi syyskuussa -44) SS:n ja Saksan Valtakunnan turvallisuuden keskusviraston (RSHA) ideoimaan Suomen "vapautus"hankkeeseen, tarkoituksena oli sotilasvallankaappaus, jossa Suomen hallinto olisi vaihdettu natsimieliseksi Unkarin tapaan. Törnin kieltäydyttyä sabotaasiretkestä Suomeen (tarkoitus oli lopuksi ryhtyä aseelliseen toimintaan sekä Suomen että NL:n asevoimia vastaan), hän jäi taistelemaan uuden isänmaansa puolesta NL:n puna-armeijaa vastaan.

    Saksan armeijan romahtaessa Törni pakeni NL:n saartorenkaasta ja antautui amerikkalaisille tarjoutuen välittömästi liittoutuneiden palvelukseen. Suomi oli kuitenkin sodassa Englannin kanssa, joten puolenvaihto jäi siihen.

    Kesällä 1945 Törni asui Helsingissä paettuaan vankileiriltä ja kävi töissä SS-vallankaappausaktivistien omistamassa yrityksessä. Törni yritti kesän aikana vielä järjestää Gestapon piilottamaa rahaa suomalaisille SS-miehille, mutta rahat olivat Ruotsissa ja niihin ei päässyt käsiksi.

    Keväällä -46 Törni sitten pidätettiin ja hänelle langetettiin tuomio maanpetoksesta tammikuussa -47.

    Vapauduttuaan Törni siirtyi Etelä-Ruotsiin (voimakkaasti natsimielistä aluetta) ja sieltä Venezuelaan. Luultavaa on, että Törni oli myös yhteyksissä entisiin SS-miehiin, jotka olivat paenneet Etelä-Amerikkaan. Tämän jälkeen Törni siirtyikin USA:han, liittyen USA:n armeijaan.

    Isänmaan sankari - isänmaa vaan vaihteli.

    Äänestä

  • Grustnij kirjoitti:

    Törni oli yksi harvoja sankareita ja valitettavasti ne sankarit yleensä karkotettiin sotien jälkeen tai sitten vangittiin. Nykyisin vielä elossa olevat sotasankarit makaavat paskaisissa alustoissaan ylitäysillä tai vajaamiehitetyillä osastoilla kunnan sairaaloissa tai sitten vanhainkodeissa. Olen häpeäkseni nähnyt sen itse.

    kukaan onko siinä perää, että Törni olisi teloittanut omakätisesti suomalaisen perheellisen sotilaan tämän armonanomuksista huolimatta? Jos tarina on totta, sankarin sädekehä himmenee huomattavasti.

    Äänestä

  • kuinka on kirjoitti:

    kukaan onko siinä perää, että Törni olisi teloittanut omakätisesti suomalaisen perheellisen sotilaan tämän armonanomuksista huolimatta? Jos tarina on totta, sankarin sädekehä himmenee huomattavasti.

    Jos hän on teloittanut jonkun kommunistisen kätyrin, joka vaaransi muiden hengen kapinoinnilla, niin se on erinomaisen urhea teko. Kommunistit olivat udein Stalinin tehtävissä. Toisaalta koko juttu taitaa olla jonkun pohjoisen kommarijoukon valheellinen ilmianto, koska häntä ei taidettu tuomita tästä, vaikka oli Valpon kynsissä.

    Äänestä

  • Grustnij kirjoitti:

    On aivan hyvä, että meillä ei (vielä) ole kouluopetuksessa alettu ihannoida maanpetturuudesta tuomittuja SS-sotilaita.

    Törni osallistui vuonna 1945 (jatkosotahan päättyi syyskuussa -44) SS:n ja Saksan Valtakunnan turvallisuuden keskusviraston (RSHA) ideoimaan Suomen "vapautus"hankkeeseen, tarkoituksena oli sotilasvallankaappaus, jossa Suomen hallinto olisi vaihdettu natsimieliseksi Unkarin tapaan. Törnin kieltäydyttyä sabotaasiretkestä Suomeen (tarkoitus oli lopuksi ryhtyä aseelliseen toimintaan sekä Suomen että NL:n asevoimia vastaan), hän jäi taistelemaan uuden isänmaansa puolesta NL:n puna-armeijaa vastaan.

    Saksan armeijan romahtaessa Törni pakeni NL:n saartorenkaasta ja antautui amerikkalaisille tarjoutuen välittömästi liittoutuneiden palvelukseen. Suomi oli kuitenkin sodassa Englannin kanssa, joten puolenvaihto jäi siihen.

    Kesällä 1945 Törni asui Helsingissä paettuaan vankileiriltä ja kävi töissä SS-vallankaappausaktivistien omistamassa yrityksessä. Törni yritti kesän aikana vielä järjestää Gestapon piilottamaa rahaa suomalaisille SS-miehille, mutta rahat olivat Ruotsissa ja niihin ei päässyt käsiksi.

    Keväällä -46 Törni sitten pidätettiin ja hänelle langetettiin tuomio maanpetoksesta tammikuussa -47.

    Vapauduttuaan Törni siirtyi Etelä-Ruotsiin (voimakkaasti natsimielistä aluetta) ja sieltä Venezuelaan. Luultavaa on, että Törni oli myös yhteyksissä entisiin SS-miehiin, jotka olivat paenneet Etelä-Amerikkaan. Tämän jälkeen Törni siirtyikin USA:han, liittyen USA:n armeijaan.

    Isänmaan sankari - isänmaa vaan vaihteli.

    Nimesi kertoo jo selvästi, mihin valtioon tunnet suurta sympatiaa ja olet täysin sisäistänyt sen propagandankin: kaikki N:liitto/Venäjää vastustavat ovat tietenkin faisisteja ja natseja!

    Sinua ei toki häiritse se, että N:liiton päämäärän oli Neuvosto-Suomi, Baltian maiden tapaan. Onneksi se, että tuo harras toiveesi ei toteutunut.

    Äänestä

  • Jaakko kirjoitti:

    Nimeni ei kerro näemmä ainakaan sinulle yhtään mitään.

    Nythän oli keskusteluaiheena Larry A. Thorne, tämä USA:n kansalainen, joka urhoollisesti taisteli milloin minkin maan puolesta - ei kaikki NL:ää vastustaneet.

    Minua häiritsee se, että Suomi oli Hitlerin Saksan liittolainen. Meitä ei olisi enää valtiona, ja tuskin kansanakaan olemassa, jos Saksa liittolaisineen olisi NL:n kukistanut.
    Se nähtävästi oli sinun toiveesi?

    Olipa hirveä häiriö, kun Suomi ei suosiolla suostunut NL:n vasalliksi, vaan ilkesi pyytää apua ulkopuolelta. Meitä ei olisi valtiona olemassa, jos Suomi ei olisi liittounut Saksan kanssa, vaan NL olisi valloittanut meidät. No, sehän olisikin sinun toiveesi! te näettä aina pelkästään kaiken pahan Saksassa. Kyllä N:liitto vankileireineen ja Siperioineen oli vähintään yhtä huono vaihtoehto, ellei huonompi. Mutta se on kiva sitä sotasyyllisyyttä Suomea kohtaan lietsoa, kun eihän se niin väliä ole vaikka NL hyökkäsi ilman sodanjulistusta Suomeen ja Kansainliitto erotti NL:n tästä hyvästä??

    Äänestä

  • Sama kirjoitti:

    on sanamiehen

    Jos et ole tietoinen asiasta, niin tiedoksesi: talvisota ja jatkosota ovat eri asia.
    Talvisodan aloitti NL ja jatkosodan Suomi Saksan liittolaisena.
    Onko vaikea ymmärtää?

    Äänestä

  • Grustnij kirjoitti:

    Jos et ole tietoinen asiasta, niin tiedoksesi: talvisota ja jatkosota ovat eri asia.
    Talvisodan aloitti NL ja jatkosodan Suomi Saksan liittolaisena.
    Onko vaikea ymmärtää?

    Mutta Jatkosodan nimitys jo kertoo, että se on Talvisodan jatkamista. Kyllä se vain on niin, että NL hyökkäsi Suomeen suurella ilmahyökkäyksellä. Suomalaiset olivat vasta mobilisoineet. Suomi olisi voinut pidättäytyä hyökkäyksestä omalla rintamaosuudellaan. Rajavälikohtauksiakin venäläiset olivat tehneet yhtä paljon enne sitä ja sen ensimmäisen rajavälikohtauksen.

    talvisotaa eis olis olla jatkosotaa.Riittääkö sulle punikkiroistolle?

    Äänestä

  • Daiju kirjoitti:

    talvisotaa eis olis olla jatkosotaa.Riittääkö sulle punikkiroistolle?

    olikaan alkuperäinen

    Äänestä

  • Grustnij kirjoitti:

    On aivan hyvä, että meillä ei (vielä) ole kouluopetuksessa alettu ihannoida maanpetturuudesta tuomittuja SS-sotilaita.

    Törni osallistui vuonna 1945 (jatkosotahan päättyi syyskuussa -44) SS:n ja Saksan Valtakunnan turvallisuuden keskusviraston (RSHA) ideoimaan Suomen "vapautus"hankkeeseen, tarkoituksena oli sotilasvallankaappaus, jossa Suomen hallinto olisi vaihdettu natsimieliseksi Unkarin tapaan. Törnin kieltäydyttyä sabotaasiretkestä Suomeen (tarkoitus oli lopuksi ryhtyä aseelliseen toimintaan sekä Suomen että NL:n asevoimia vastaan), hän jäi taistelemaan uuden isänmaansa puolesta NL:n puna-armeijaa vastaan.

    Saksan armeijan romahtaessa Törni pakeni NL:n saartorenkaasta ja antautui amerikkalaisille tarjoutuen välittömästi liittoutuneiden palvelukseen. Suomi oli kuitenkin sodassa Englannin kanssa, joten puolenvaihto jäi siihen.

    Kesällä 1945 Törni asui Helsingissä paettuaan vankileiriltä ja kävi töissä SS-vallankaappausaktivistien omistamassa yrityksessä. Törni yritti kesän aikana vielä järjestää Gestapon piilottamaa rahaa suomalaisille SS-miehille, mutta rahat olivat Ruotsissa ja niihin ei päässyt käsiksi.

    Keväällä -46 Törni sitten pidätettiin ja hänelle langetettiin tuomio maanpetoksesta tammikuussa -47.

    Vapauduttuaan Törni siirtyi Etelä-Ruotsiin (voimakkaasti natsimielistä aluetta) ja sieltä Venezuelaan. Luultavaa on, että Törni oli myös yhteyksissä entisiin SS-miehiin, jotka olivat paenneet Etelä-Amerikkaan. Tämän jälkeen Törni siirtyikin USA:han, liittyen USA:n armeijaan.

    Isänmaan sankari - isänmaa vaan vaihteli.

    Kotimaa vaihteli Törnillä kulloinkin vallinneen tilanteen mukaan. Jos ei punainen Valpo olisi aloittanut omaa ihmisjahtiansa NL:n verikoirien painostuksesta, Törni ja muutamat muut ( Marttisen miehet ) olisivat todennäköisesti jääneet Suomeen.

    Asekätkennän paljastumisesta taa SS-yhteyksistä monille tekaistut syytteet ajoivat monia kyvykkäitä ja menestyneitä suomalaisupseereita pakosalle. Näin kiitti punainen Valpo miehiä, jotka tekivät mielestänsä kaiken tarvittavan Suomen parhaaksi, olkoonkin sitten SS:n riveihin värväytyminen tai asekätkennän valmistelut.

    Ei siis ihme, että Törni, joka oli kiivas kommunismin vastustaja, koki ainoaksi vaihtoehdoksi lähteä Suomesta jonnekin, missä kommunismin vastustaminen oli vielä mahdollista eikä siitä joutunut häkkiin pitkiksi ajoiksi vailla syytteitä tms perusteita.

    Äänestä

  • suomisuureksivienavapaaksi kirjoitti:

    Mutta Jatkosodan nimitys jo kertoo, että se on Talvisodan jatkamista. Kyllä se vain on niin, että NL hyökkäsi Suomeen suurella ilmahyökkäyksellä. Suomalaiset olivat vasta mobilisoineet. Suomi olisi voinut pidättäytyä hyökkäyksestä omalla rintamaosuudellaan. Rajavälikohtauksiakin venäläiset olivat tehneet yhtä paljon enne sitä ja sen ensimmäisen rajavälikohtauksen.

    vaan Saksa, jonka liittolainen/kanssasotija Suomi oli.

    Äänestä

Hän hukkasi sen ?

Äänestä
  • mitalit on tallessa. kaikki alkuperäiset löytyvät sotamuseon kokoelmista. menkää ja katsokaa.

    t: kookoo

    Äänestä

  • kookoo kirjoitti:

    mitalit on tallessa. kaikki alkuperäiset löytyvät sotamuseon kokoelmista. menkää ja katsokaa.

    t: kookoo

    Törnin omaiset lahjoittivat mitalit joskus 1990-luvun alussa museolle. kokoelmissa ovat kaikki vapaudenristin ritarikunnan mitalit: MR 2.lk, VR 3. ja 4. ja rautaristin 2.lk sekä amerikkalaiset mitalit asianmukaisine todistuksineen mm. 2x purple heart)

    terve.
    kookoo

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

mato kirjoitti:

elikkäs...hänhän menetti upseerin arvonsa (1950?) jos oikein muistan, mutta menettikö hän samalla tai jossain vaiheessa myös Mannerheim ristinsä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu