lintosen toiminta kulissien takana on säälittävää. jos hän ei itse ymmärrä erota niin puoluejohdon on hänet erotettava. sama kuuluu samanhenkisiin luusereihin ja puoleessa roikkuviin turhiin henkilöihin. tiedätte kyllä ketä tarkoitetaan.
jungneria solvaaminen kulisseissa on todella, todella raukkamaista.
jungneria solvaaminen kulisseissa on todella, todella raukkamaista.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Muistaako joku vanhempi ihminen , että mikä sotatekniikka se on jossa usutetaan omat tappelemaan keskenään ?
Toimii kuulemma hyvin.
Puolueen yhtenäisyyden takia on tärkeää, että selkäänpuukottajat lähtevät. Presidentinvaaleissa se nähtiin. Tilaisuuksiin ei tullut väkeä, edustajatkin puuttuivat milloin minkin "lapsi on sairaana" syyn takia. Tarkoituksena oli kostaa Jungnerille.
Tälläistä ei sallita. Lintosen ja muiden on lähdettävä.
Kuka nyt Paavoa äänestäisi?
Ei Paavollakaan kyllä paljon "polla" enää säteile, kun hyväksyi sellaisen Böö-mainoksen ja esitti sitä vielä televisiossa. Naurunalaiseksihan siinä joutui koko puolue.
Kukas se sanoikaan; seinät leveällä ja katto korkealla?
Oliko vain demaripuhetta?
Kyllä tämä Minna Lintonen oli kansanedustajana sellainen demari aikanaan, että monta kertaa sai karvat nousemaan kattoon. Joka asiassa hääräsi päänä päsmärinä ja ihmetteli sitä, että millä mandaatilla. Onneksi hän ei ole päässyt nyt Eduskuntaan hääräämään ja tämä jos mikä on saanut hänet tuolla peräkylien periferialla pitämään mekkalaa ja syömään omiaan. Mikael Jungner on hyvätyyppi ja sellaisia hyviä miestyyppejä eivät nämä minnalintoset suvaitse, siksipä ajojahti ja selkään puukottaminen on kovaa. Mikael Jungner on ministerisainesta, korkeasti koulutettu ja osaava sellainen.
SDP:ssä selkäänpuukottajat - ja heitä on monia - on poistetava puolueesta. Musitattko mikä kuhina kävi presidentinvaaleissa ehdokasasettelussa?