Suurin mahdollinen salaisuus paljastettuna.

Taivasuutiset.

9

121

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Maya int. kalent.

      Maya intiaanien kalenteri päättyy 2012v.

      Maya intiaanien tarkka kalenteri oli oikeassa, sillä se ennusti maailman loppua tälle vuodelle.
      Tuskin kuitenkaan täydessä laajuudessaan tapahtuvaksi.

      OLKAA HYVÄT JA LUKEKAA TARKASTI, jaksakaa lukea ajatellen, pyydän.

      Tämä vuosi onkin maailman lopun vuosi, kuitenkin toisella tavalla, kuin te tiedättekään.
      Nimittäin Raamattu ennustaa sanoen: > Kun laittomuuden ihminen ilmestyy, niin hän muuttaa AJAN ja LAIN< Nyt se onkin tapahtunut TAIVAISSA. Per**le johtajuus on se laittomuuden ihmisjoukko, toisin sanoen, jumaluus joukko, joka oli menettänyt kansojen hallinnan, halusikin hävittää kaikki kansat ja ottaa maasta, kuoleman kautta uuden kansan hallitakseen ja hyödyntääkseen.

      Perkele johtajineen( jumaluus) alotti maailman historian suurimman sodan taivaissa, jo 2007 ja nyt onkin Taivaat tulessa. Per**le onkin tuhovoimaltaan ollut hirvittävä. Kaikki per**le johtajuus tuli:” Juovuksiin pyhien verestä”, uskon kansa tapettiin ensimmäisenä, sillä uskottomia oli valtavasti enemmän ja he vihasivat uskon kansaa. Per**le onkin kaikki uskoa vailla olevat ihmiset ( nimitys taivaissa). Pakkouskovaisia oli taivaassa paljon, kuitenkin he luopuivat nopeasti, kun ymmärsivät tilanteen vakavuuden, väärät kirjoitukset Raamatussa.

      Ajan muutos toikin MAAILMAN LOPUN Taivaissa. ( joskaan ei täydellisenä) > Verta, tulta ja savupatsaita< veri = sota, tuli = viha, savupatsaat = palavat ihmiset, mitään ei ole puuttunut. Ihmiskunta ei jäänytkään odottamaan 1.000 v kuolemantuomiotaan, kuten Raamattu vaatii, vaan alotti suuren sodan. Biljoonat ihmiset ovat kuolleet jo nyt ja vielä on jäljellä taistelioita, hirvittäväksi on tulleet Taivaat.

      > LUOPIOT ovat täyttäneet syntiensä mitan< On kirjoitettu ja niin onkin tapahtunut taivaissa. Uskon kansaa on kohdannut paatumus. He eivät uskaltaneet mennä taistelemaan ns. Jeesuksen puolelle, sillä heidän lapsensa ja sukulaisensa olivat vastapuolella. He sanoivat: ” Me emme tapa lapsiamme, emmekä sukulaisiamme”!

      Ns. JEESUKSIAKIN luopui taistelusta ja liittyi Per**leen joukkoihin, sillä Jumalastakin ja jumalista, oli tullut Per**le, jo aiemmin. Kuitenkin yksi ns. Jeesuksista taistelee, kuten on kirjoitettukin: > Veriset sotakengät jaloissaan ja vereen kasteltu vaippa yllään Kirottu on jokainen, joka on ristille naulittu

      • Ville-

        LUULETTEKO . että te voitte täänne kirjoittaa minkälaista soopaa vain .
        no kyllähän siinä olette oikeassa . Mutta se ei ole minkään arvoista ...
        olen minäkin kuullut että , se on 23.12-12, silloin tuo kalenteri loppuu
        ja siihen loppuun onkirjoitrttu , silloin loppuu kaikki .

        mutta se muu teksti jota viestissä on , on todella hunninjoutavaa .
        Se mitä Raamatussa sanotaan tuosta tuhat vuotisesta valtakunnasta
        on se annettu niille ei jumalisille jotka silloin elävät , mutta ne jotka
        kuolevat ennen sitä he nukkuvat ohi tuon tuhat vuotta . Ja joutuvat
        silloin Tuomiolle , niiden kanssa jotka ei ole tulleet pelastetuksi
        eli taivaskelpoiseksi . Kaikki uskovaiset on otettu jo Taivaaseen
        ensimmäisen Tuomion aikana ja ennen ,heti kun Jeesus tulee
        pääsee Elävät uskovaiset , enkelit suorittaa erotuksen kuten
        Jeesus /Karitsa :kin tekee ,samat kriteerit..


    • Mistä ihmeestä oikein kaivat tuon käsittämättömän pas.kan? Luulin örvelöä tämän palstan pahimmaksi sekopääksi mutta sinä taidat ihan niukasti vetää ykkösen tässä kisassa.

      • Ville.

        Kun vastasin tolle . jouduin sinun tulilinjalle , olen samaa mieltä
        kanssasi tuosta asiasta . en minäkään tiedä mistä , mutta en
        välitä tietääkkään ..Myös olen samaa mieltä örvelöstä.


    • Jeesus on tie

      Meillä Jeesuksen omilla on omat kalenterit. (vinku)Intiaanien kalentereilla ei ole täällä mitään tekmistä, ne ovat pelkkää humpuukia.

      JUmala tietää sopivan ajan koska Tellus mossahtaa,
      - toivottavasti mahdollisimman pian!

      • v.d-s-w_

        "...mää mää siellä, mää mää täällä, jokapuolella mää mää hiiala hiiala hei!"

        Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. (Ps. 100:3)

        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
        Lue sivun oikeassa laidassa olevien nuoli-linkkien tekstitkin huolella!

        JEESUS EI OLE RAAMATUN PEDOFIILIEN RIKOKSIA SOVITTANUT, MYLLYNKIVIEN KÄYTTÖOHJEET ANTOI RIKOLLISILLE:
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/9955763
        Jeesus on tie
        1.7.2011 20:09
        Jokainen bedofiili toiaan saa syntinsä anteeksi, jos hän antaa Jeesuksen sovintoveren virran puhdistaa sydämensä, hallelujaa kiitos Jeesus!
        Jos parannusta ei tule, niin sinun raukan käy huonosti.
        Keneltä, kysyi yksi mäntti?!!!
        Jumalalta!

        KUINKA monta murhaa pitää jokaisen uskovaiset rahoittaa että saa luciferilaisena rikollisena helevetissä kunniapaikan???
        JUMALAN JA JEESUKSEN JA PYHÄN HENGEN KUNNIOITTAJAT JA LAILLE KUULIAISET EIVÄT RIKO ÄLÄ TAPA KÄSKYKÄÄN:
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot
        "Noitavainot nykyaikana..."

        Teidän, (epä)jumalan omilla olis aika oppia ymmärtämään, että JUMALAN JA JEESUKSEN LAKIA RIKKOVAT OVAT luciferia JA sen epäjumalia PALVELEVIA JUMALAN JA JEESUKSEN VIHAAJIA!

        MITÄ PAHAA JUMALA JA JEESUS ON TEILLE TEHNYT ETTÄ TEILLÄ OLISI SYYTÄ HEITÄ VIHATA JA SYYTTÄÄ RIKOLLISEN KRISTINUSKON LAHKOJEN PERUSTAJAKSI???
        TAI/JA
        JUMALAN LAKIA PILKATEN VÄITTÄÄ ETTÄ JUMALA OLIS ANTAMASSAAN LAISSA KIELTÄNYT NAISIA OLEMASTA PAPPEJA TAI SAARNAAJIA?

        Jumalasta ja Jeesuksen väärää todistusta antavat eivät ole Jumalata syntyneitä:
        Jeesus ilmoitti;
        1 Joh 3:9. Yksikään Jumalasta syntynyt ei tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä. Hän ei voi tehdä syntiä, koska on syntynyt Jumalasta.

        Jokainen on syntynyt Jumalasta MUTTA UUDESTAAN SYNTYNEET rikolliset luciferilaiset ovat uudelleen syntyneitä Jumalan, Jeesuksen ja Pyhän Hengen pilkkaajia, Lakien kieltäjiä, rikollisia, väärän todistuksen antajia jne.

        älä rajoita noitarovio murhia, älä tapa käsky on voimassa!
        Matteuksen evankeliumi:
        5:19 Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.

        Matteuksen evankeliumi:
        7:12 Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat.

        Matteuksen evankeliumi:
        7:23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät.'
        Luukkaan evankeliumi:
        13:27 Mutta hän on lausuva: 'Minä sanon teille: en tiedä, mistä te olette. Menkää pois minun tyköäni, kaikki te vääryyden tekijät.'


    • katos pirua

      Kelpaako saat)anan palvelija Simonaholle maori-intiaanien epäjumalat?

      Jos joku selittäisi mitä noissa häirikköviesteissä lukee tästä asiasta, minä en ikinä lue hänen viestejään.

      Saat)ana valheineen ja maorien epäjumalat kelpaavat Simonaholle pelastajiksi mutta Jeesuksen Kristuksen ruumiin ja veren tuo saat)anan orja oksentaa ulos suustaan.

      "Sillä lailla", sano Niilo Tarvajärvi!

    • Taivasuutiset.

      Jo 1.507 lukukertaa Taivasuutisissa, kiitän lukioitani ja ilmoitan taas suuria asioita Totuuden Hengessä. Olkaa hyvät ja odottakaa.

    • "Jo 1.507 lukukertaa Taivasuutisissa, kiitän lukioitani ja ilmoitan taas suuria asioita Totuuden Hengessä. Olkaa hyvät ja odottakaa. "

      Miten monessa lukiossa olet ollut ja miksi kiität niitä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      3
      1468
    2. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1137
    3. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      50
      1120
    4. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1097
    5. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1019
    6. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      950
    7. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      932
    8. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      89
      877
    9. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      867
    10. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      110
      855
    Aihe