Elämäni hirvein käännekohta

Pieni stoori siitä kuinka voi olla julma ihminen olemassa

Mulla oli paljon kavereita omalla paikkakunnallani ja olin sellane jonka kanssa jokainen halusi rupatella ja muutenkin.

Siitä etiäppäin aloin huomata että jotkut kaverit alkoivat jokseenki välttelemään minua, en alkuun siihen noteerannut yhtään. Olin omien lempi kavereiden seurassa kokoajan.

Ja siitähän se sitte lähti yhtenä kauniina päivänä "lukiossa" kaikki oli hirveen hiljaisia mua kohtaan enkä todellakaan ollut ymmärtänyt mistä syy oli? Menin taas normi tapaan lempikavereiden luo. Osa heistä myös katsoi jotenki epäilevästi mua.

SIt mietin hetken aikaa että mitä helvettiä? ja kun pääsimme koulusta otin yhtä kaveriani vaikkapa "Tiinaa" hihasta kiinni ja vein syrjään. Kysyin: mistä oiken kiikastaa ku katot mua tollei etkä oo mu seurassa niiku ennenki oot ollu?

Tiina tähän vastasi: Kyllsä helvetti tiiät en ois susta uskonu. Sit se vaan lähti menee ja menin iha vaikeeks ja rupesin ihmettelemään mitä mä oon tehny? et nyt en oikein tajuu??

Rupesi siinä vaiheessa selkäpiirtä karmivaan. Rupesin miettimään monta ja tuhatta asiaa.

noh ei siinä mitään taas uusi päivä koulussa ja eipä ollut enään kenen kanssa jutella kun kaikki vältteli mua siis ihan kirjaimellisesti "KAIKKI".

SItä en enään sietänyt ja sanoin mun parhaimmalle kaverille vaikkapa "Niina" et tuu tänne mulla ois asiaa sulle, siinä se hetken aikaaa katto mua ja sitte se tuli mun luo, vein sen vähä syrjempää et pystyisin rauhassa juttelee senkaa,

aloitin sanomalla et mitä pahaa mä oon tehny? Niina: Jos sä ite vaikka kertoisit?
Sanoin: en mä kerta kaikkiaan tiedä, (meinasi tulla kyyneleet silmiin)
Niina katsoi mua siinä vaiheessa että mä katuisin tai jotain,

Niina sano et miks ihmeessä sä oot puhunut musta ja muista meijä kavereista pahaa?

Mä meinasin saada sydärin ja kyyneleet tuli väkisin, sanoin et mä en oo puhunu kenestäkää mun kavereista mitään pahaa

Niina: Jaahas. Kuulinpa et olit haukkunu meitä huoriks, paskan jauhajiks ja vitun tyhmiks blondeiks yms.

Mä olin raivoissani ja sanoin kuka niin sano?? kuka puhuu tollasta paskaa!!??

Niina: no suurin osa eriluokan tytöistä tuli meille kertoo asiasta.

Mä: toiha on ihan lapsellista, sähä tiiät et mä en koskaan teistä puhuis mitää tollasta

Niina: en mäkään olis uskonu mut kuullu jo niin monelta et vaikea sua on enään uskoa

Niina lähti siitä sitte menee ja mä jäin siihe murtumaan. Mä olin ihan sekasin et kuka on niin julma ja tekee näin?
Lopetin koulupäivän siihen, lähin itkien kotiin.

ja siitä moneen moneen viikkoon vaikka kuinka selittelin ei mua uskottu ja kyselin et kuka oli puhunu sellasta en ikinä saanu selville muutaku et ne oli meijän tuttuja.

Oli jo melkein lukuvuos loppunu ja mulla oli ollu selvä masennus, en jaksanut suoraa sanottuna elää, mietin itsemurhaa sun muuta. En kertonut asiasta vanhemille, en pystynyt kertomaan kenelekkään asiasta kun ei ollut kelle kertoa

Sitten sain kuulla vanhempien että joudutaan ehkä muuttamaan isän työnpaikan takia,

Se riemu mikä sisällä tuli sitä oli vaikea sanoiksi muuttaa.

Lopulta se toteutui muutimme pieneen kylään ja siellä kävin loppuun lukioni, Jotenki elämän halu oli taas takaisin ja aattelin et k"yllä tää tästä"

sain elinikuisia ystäviä siitä kylästä ja poikaystävän nykyinen kihlattu. Kaiken sen tuskan pystyin kertomaan mulle uusille kavereille. Oli viimein se tuska lähteny sisältä.

Ja en enään ikinä halua mennä sinne samaan vanhaan lukioon/paikkaan jossa vietin hirveimmän 1vuoden elämästäni.

Loppu hyvin kaikki hyvin, Tosi pitkä tarina mut kiitos niille jotka jakso lukea ja huomaavat kuinka sairata ihmiset voivat olla :))