Vastaus valtuustoaloiteeseen asiakirjatietojen käytöstä ja vahingonkorvauksen suorittamisesta
Kh 11.1.2010
Vahingonkorvausvaatimuksen osalta on todettava, että Kotkan kaupungilla on ollut laillinen peruste irtisanoa Asko Kervinen museomestarin tehtävästä (Kouvolan hovioikeus 4.1.2007 nro 9). Irtisanomisen pääasiallisina perusteina olivat Kervisen aktiivinen ja määrätietoinen toiminta työnantajan toimien vaikeuttamiseksi museon työilmapiiriongelmien korjaamiseksi sekä Kervisen lukuisat kantelut, valitukset ja tutkintapyynnöt, joita oikeus piti sopimattomina hyökkäyksinä työnantajaa vastaan. 29.1.2009 4:00 Kymen Sanomat
Kotkan kaupunki sanoi irti museomestari Asko Kervisen vuonna 2005. Kerviselle oli tarjottu siirtoa museosta nuorisotoimeen, mihin hän ei suostunut. Irtisanomista edelsi museon työilmapiiriongelmien selvittely.
Kervinen haastoi ammattiliittonsa rakennusliiton tukemana Kotkan kaupungin oikeuteen laittomasta irtisanomisesta. Kotkan käräjäoikeus totesi irtisanomisen perustelluksi ja määräsi Kervisen korvaamaan Kotkan kaupungin oikeudenkäyntikulut. Hovioikeus vahvisti tammikuussa 2007 käräjäoikeuden tuomion.
Korkein oikeus ei antanut Kerviselle valituslupaa.
Tuomion jälkeen Kervinen on lähettänyt Kotkan kaupungille useita vahingonkorvausvaatimuksia, jotka kaupunginhallitus on perusteettomina torjunut.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Vastaus 22.3.2010 ja 7.6.2010 tehtyihin valtuustoaloitteisiin
Kh 31.1.2011 / 40 §
Valmistelija: Kaupunginsihteeri Raino Hassinen
./. Valtuustoaloitteet (2 kpl) ovat esityslistan liitteinä.
Esittelijä: Liiketoimintajohtaja Risto Virtanen
Ehdotus: Kaupunginhallitus päättää ilmoittaa valtuustolle vastauksenaan 22.3.2010 ja 7.6.2010 tehtyihin valtuustoaloitteisiin, että ao. valtuustoaloitteet eivät anna aihetta enempiin toimenpiteisiin.
Päätös: Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.
vahingonkorvausvaatimus ym.
Kh 14.6.2010 / 241 §
Valmistelija: vs. kaupunginsihteeri Raino Hassinen,
Liitteenä on Asko Kervisen sähköpostiviesti 13.5.2010
Asko Kervinen on toimittanut sähköpostiviestillä kaupunginhallitukselle osoitetun 195.000 euron suuruisen vahingonkorvausvaatimuksen ”työkyvyn menettämisestä”. Viesti sisältää myös muita määrältään pienempiä vahingonkorvausvaatimuksia ja kulukorvausvaatimuksia.
Esittelijä: Liiketoimintajohtaja Risto Virtanen
Ehdotus:
Kaupunginhallitus päättäähylätä Asko Kervisen esittämät vahingonkorvausvaatimukset ja kulukorvausvaatimukset kokonaisuudessaan perusteettomina todeta, että asia ei muutenkaan anna aihetta enempiin toimenpiteisiin.
Asian käsittely:
Merkittiin, että kaupunginjohtaja Henry Lindelöf esteellisenä poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi.
Valtuuston I varapuheenjohtaja Pentti Tiusanen toi esille sen, että käräjäoikeudessa on tehty kahden yksityishenkilön välinen sovinto, joka ei millään tavalla velvoita muita tahoja. Asiaa pidetään jatkuvasti esillä keinotekoisesti ja mitä ilmeisimmin pelkästään poliittisista syistä. Samalla aiheutetaan ylimääräisiä kustannuksia myös kaupungille.
Päätös: Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.
Hyvänen aika auttakaa nyt ihmeessä joku.
Lähetetty: 8.3.2012 15:19
Lähettäjä: hirvonen.arto@
ennen kuin tapahtuu jotakin peruuttamatonta, pyytäisin Arkkipiispalta apua
Kotkan kaupunki laittoi sairaslomalla olevan Mannisen töihin voitettuaan oikeudessa asiansa. Voiko työsuojelupäällillö hyväksyä kaupungin menettelyn..
Työterveys toimii, ihme parantuminen, vaikka aloituksessa käsitelläänkin työterveyshuoltoon ilmeisesti oikeutettua museomestarin tapausta.