”Paljastavat merkinnät” - aliarvostettu leffa

leffatykki

Vuonna 2006 ohjasi Richard Eyre elokuvan ”Paljastavat merkinnät” jossa käsiteltiin varsin taidokkaasti yksinäisyyden ja halun teemoja, sekä paljastettiin rakkauden ja riippuvuuden rajan häilyvyyttä. Elokuva on synkeäjuonteinen draamatrilleri, jonka suurimmat käänteet tapahtuvat henkilöhahmojen kehityksessä. Kuvaamataidonopettaja Sheba (Cate Blanchett) aloittaa työt Barbaran (Judi Dench) koulussa noviisina pitkän äitiysloman jälkeen. Barbara on tiukkasanainen ja -katseinen vanhapiika, joka kuitenkin pienen sulattelun jälkeen ystävystyy Sheban kanssa. Ystävyyssuhde saa pian jännitteitä, kun Barbara kiintyy Shebaan yhä enemmän ja saa yllättäen tietää tämän seksuaalisuhteesta alaikäiseen 15-vuotiaaseen oppilaaseen. Elokuvassa oli siis esillä valtavirrasta poikkeavaa kaksi rakkausteemaa, lesborakkaus sekä aikuisen ihmisen rakkaus- ja seksuaalisuhde alaikäiseen. Myös sukupolvi- ja luokkaeroja sivutaan, ollaanhan Britanniassa. Median verenhimoisuus pedofilian tapaisten skandaalien käsittelyssä tulee myös esille. Muodollisilta ja juonellisilta rakenteiltaan. Paljastavat merkinnät on hillitty, mutta tyylikäs kuin elokuvan keskiluokkainen koti.

http://pelontorjunta.suntuubi.com/fi/Blogi/#notes_on_a_scandal

0

177

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

        Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
        Maailman menoa
        67
        2415
      2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

        Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
        Ikävä
        66
        1397
      3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

        Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
        Maailman menoa
        76
        1230
      4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

        Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
        Maailman menoa
        6
        1152
      5. Miks me oikein

        Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
        Ikävä
        79
        865
      6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

        Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
        Kuhmo
        19
        860
      7. Nainen, mikset lähetä

        miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
        Ikävä
        44
        713
      8. Ratikka Turkuun

        Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
        Turku
        84
        693
      9. Miehet trikoissaan

        On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
        Suomussalmi
        26
        668
      10. Rakastan sinua

        Yhä.
        Ikävä
        30
        656
      Aihe