Annnetaanko mennä?

Tuo julma kysymys on tullut omalle kohdalle parikin kertaa vanhainkodissa lääkärin taholta. Vaikka vanhus onkin jo ollut pitkään vuodepotilaana, tuntuu silti oudolta, että paikalle osuneelta jälkeläiseltä kysytään kylmästi suoraan esim. äkilliseen hengenahdistukseen: "Annetaanko mennä, vai pitäisikö lähettää ensiapuun?"
91615
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Nämä ovat niitä vaikeita kysymyksiä, joihin täällä otetaan aika raakastikin kantaa.

Lääkärit ovat harrastaneet jo pitkään euthanasiaa, jota ei siksi kutsuta. Päätetään auttaa tai ei päätetä.Hämmästelen miksi ei tästä asiasta juurikaan puhuta.

Ihan kuin pelättäisiin jotain vanhuskaaosta. Sitä ei tule. Uudet vanhukset eivät läheskään kaikki ole sairaalloisia ja monella on eläke jolla tulee toimeen. Voi vaikka maata vaihtaa.

Hoitajatkin tällä palstalla ovat sitä mieltä, että vanhaa ei saisi enää auttaa, pitäisi vaan lakata ruokkimasta niinkuin Joroisissa sanoo lääkärikin avoimesti.
On aivan hirveää puhetta. Kun vanhus itse päättää luopua, hän lakkaa syömästä ja voi lakata juomastakin. Olen nähnyt sen. Silloin ei mikään enää auta, ei edes tiputus, mutta janossa ja nälässä ei saa pitää. Mieletön ajatuskin.

Eri asia sitten on hidas hipuminen, jossa vanhuksen nälän ja janon tunne saammuu. Hän ei tunne janoa. Silloin pitää antaaa se mitä vanhus vapaaehtoisesti suostuu ottamaan, mutta ei mitään väkisin.
Kun luen näitä palstoja, alan pelätä oikeasti kenen käsiin joudun. Jos tulen muistamattomaksi, haluan olla muistavien kanssa, en muitten muistamattomien.
Äläkää erottako minua kuulevistä ja näkevistä. Pyydän.

Äänestä
  • itse olen toivonut sitä, että tulevaisuudessa omalla ja rakkaideni kohdalla olisi eutanasia mahdollista.

    Lähtökohtana pitäisi olla POTILAAN, olipa tämä vanhus tai ei, OMA TAHTO.
    Jos potilas itse pyytää kuolinapua tai on tälläisen toiveen aiemmin esimerkiksi hoitotestamentissaan ilmaissut, se pitäisi hänelle suoda.

    Kukaan meistä ei ole mikään päättämään, kuka saa elää, mutta jokaisen meistä pitäisi kyseinen päätös omalla kohdallaan voida tehdä.

    Kenenkään muun tahdosta tähän ei saisi ryhtyä. Ei hoitajien, yhteiskunnan, lääkärien, eikä omaisten toivomuksesta.

    Äänestä

Ainakin että omaiset tietää missä mennään ja lääkäri kertonut tilanteen. Yleensä nuo asiat jotka yleensä on melko hyvin jo tiedossa ennen kuin niitä henkeä uhkaavia ongelmia huono kuntoisella vanhuksella tulee, että miten toimitaan. Ei siinä kohtaa pitäisi olla enää kyseltävää kun äkillinen hengenahdistus on, sehän hoidetaan jos muuta ei ole sovittu. Kyllä se hän kerkeää kuolla viikonkin päästä siihen seuraavaan hengenahdistukseen eikä kysellä juuri silloin kun niin käy.

Kyllä jos noin kysytään niin täytyy olla ollu jo jotain keskustelu asiasta, kukaan toimi noin.
Ei kai nyt omaiset yhtäkkiä saa valtaa päättää "antaa mennä vaan"

Kyllä me ainakin ajetaan jatkuvasti päivittäin huono kuntoisia vanhuksia hoitoon vanhain kodeista kun monestikaan vanhainkodilla ei ole antaa sitä hoitoa kiireellisimmissä tai jotain muuta erikoishoitoa.

Äänestä
  • Kaunistelette tosiasioita. teoriassa olette oikeassa, ette käytännössä. Taidatte olla kovin nuoria.
    Meidän lääkäri sanoo joka kierrolla mm."Te tulette koko ajan huonommaksi". Siinä lähes ainoa lohdutus, johon kykenee ja vanhuksen ei tarvitse olla edes akuutisti sairas kun saa tuollaista kuunnella.
    Olen nähnyt monta kertaa jopa 95-vuotiaan kuntoutuvan ja tulevan paremmaksi, jopa muuttavan vuosien hoidon jälkeen avohoitoon.

    Tuo "annetaanko mennä" asnene on arkea. Kerran lähetin vanhuksen sairaalaan, koska henkitorveen oli juuttunut ruokapalanen.Oli jo pitkään sininen, mutta virkosi kun saimme oikealla tekniikalla palan irtoamaan. Kesti ambulanssiin tuloon asti eli 15 min. Osan saimme pois, mutta emme olleet varmoja, toivoimme kuvausta. Sairaalan lääkäri soitti ja sanoi näillä sanoilla: " Mitä helvettiä sinä lähettelet näitä puolikuolleita raakkuja tänne meille? Mitä sinä luulet, että tälle voi tehdä?" Sanoin mitä luulin ja se tehtiinkin. Vanhus eli vielä monta vuotta ja oli ajoittain jopa onnellinen.

    Näitä lääkärijuttuja riittäisi.

    Äänestä

  • Vanhainkodin johtaja kirjoitti:

    Kaunistelette tosiasioita. teoriassa olette oikeassa, ette käytännössä. Taidatte olla kovin nuoria.
    Meidän lääkäri sanoo joka kierrolla mm."Te tulette koko ajan huonommaksi". Siinä lähes ainoa lohdutus, johon kykenee ja vanhuksen ei tarvitse olla edes akuutisti sairas kun saa tuollaista kuunnella.
    Olen nähnyt monta kertaa jopa 95-vuotiaan kuntoutuvan ja tulevan paremmaksi, jopa muuttavan vuosien hoidon jälkeen avohoitoon.

    Tuo "annetaanko mennä" asnene on arkea. Kerran lähetin vanhuksen sairaalaan, koska henkitorveen oli juuttunut ruokapalanen.Oli jo pitkään sininen, mutta virkosi kun saimme oikealla tekniikalla palan irtoamaan. Kesti ambulanssiin tuloon asti eli 15 min. Osan saimme pois, mutta emme olleet varmoja, toivoimme kuvausta. Sairaalan lääkäri soitti ja sanoi näillä sanoilla: " Mitä helvettiä sinä lähettelet näitä puolikuolleita raakkuja tänne meille? Mitä sinä luulet, että tälle voi tehdä?" Sanoin mitä luulin ja se tehtiinkin. Vanhus eli vielä monta vuotta ja oli ajoittain jopa onnellinen.

    Näitä lääkärijuttuja riittäisi.

    ei edes kirjoittaa osaa, voi helvetti.Miks se kurkku piti kuvata jos henki kerta kulki?
    Huomaa kyllä että et ole päivääkään ollu hoitotyössä ja kaikesta huomaa että et todellakaan ole mikään vk-johtaja.
    Uskot aloittajaa, ei ihme kun olet itse sen kirjoittanut.

    Äänestä

  • oikea hoitaja kirjoitti:

    ei edes kirjoittaa osaa, voi helvetti.Miks se kurkku piti kuvata jos henki kerta kulki?
    Huomaa kyllä että et ole päivääkään ollu hoitotyössä ja kaikesta huomaa että et todellakaan ole mikään vk-johtaja.
    Uskot aloittajaa, ei ihme kun olet itse sen kirjoittanut.

    Täytyy osata sanoa jotakin muitakin sanoja kuin kirosanoja, jos aikoo antaa vastineen.
    Jos vanhus vetää ruokaa henkitorveen, sitä on voinut mennä samalla keuhkoihin asti ja siitä aiheutuu usein aspiraatiopneumonia. Kai kunnioitettu hoitaja edes sen tietää.

    Älä arvostele täällä toisia, jos et itse osaa käyttäytyä. Pilaat hyvän keskusteluilmapiirin ja fiiliksen.

    Äänestä

  • Muuan mies kirjoitti:

    Keuhkokuume siitä tuli, joka lopetti äidin maalliset murheet. Harmitti kovasti se, että äiti oli loppuun asti täysin järjissään, vaikka olikin vuodepotilaana kolmisen vuotta (ei missään letkuissa kuitenkaan)ja olettaisin, että hyvin todennäköisesti kuuli tuskissaan tuon lääkärin toteamuksen: annetaanko mennä! Fiksu lääkäri ilmeisesti huomioisi tuollaisenkin seikan. Hoitajat olivat aivan ihania mutta miksi paikkakunnalla, jossa silloinkin oli paljon työttömiäkin sairaanhoitajiakin, palkkaa työllistettäviä huom! jopa nosturinkuljettajia (naispuolisia kylläkin) vanhustenhoitotehtäviin!

    Äänestä

  • vierestä seurannut kirjoitti:

    Eli äidin pikkumurunen hamaan loppuun saakka.....
    Vallankäyttöä se toiki on!!

    Äänestä

  • nojuu kirjoitti:

    Eli äidin pikkumurunen hamaan loppuun saakka.....
    Vallankäyttöä se toiki on!!

    No tota hullumpaa ei enää voi sanoa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

vierestä seurannut kirjoitti:

Tuo julma kysymys on tullut omalle kohdalle parikin kertaa vanhainkodissa lääkärin taholta. Vaikka vanhus onkin jo ollut pitkään vuodepotilaana, tuntuu silti oudolta, että paikalle osuneelta jälkeläiseltä kysytään kylmästi suoraan esim. äkilliseen hengenahdistukseen: "Annetaanko mennä, vai pitäisikö lähettää ensiapuun?"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu