mitä mieltä kansa on kissatarhan ylälaitaan vedetystä sähköpaimenesta. asiasta keskustellaan yleistä kissoista palstalla
sähköpaimen
jussin mamma
15114
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
hyvä juttu,jokaisella killin omistajalla pitäisi olla kyseinen piuha pihansa ympärillä ettei tulisi naapureille riesaa karkailevasta killistä.
toimii todella hyvin. Eikä kissa viereasta tarhaa vaan viihtyy siellätuntikausia ja kesällä melkein koko vuorokaudenkin, kun on vapaa kulku sisälle ja ulos. Tiheästäverkasota ja sen YLÄLAITAAN viritetystä paimenlangasta saa halvan tarhan helposti, eikä tarha häiriste silmää, kun sulautuu ympristöön ja kattoverrkojenkin hinnan voi panna sivuverkkohin. paimenen kanssa ei kannata kovin pientä edes nykertaa vaan noi 100 neliötäja siita suuremmaksi. Aitaukseen voi jättää puita ja pensaita ja kiertää vaikka jonkin vajankin.
Haulikolla ne vieraat kollit on karkotettu ja valittavat eläintensuojeliat myös saavat 3,5 mm lyijyhauleja persuuksiinsa jos ylittävät puutarhani pohjoisrintaman
Kissatarhan tarkoitus on pitää kissa omalla tontilla, joten jäät ilman kisasankyljyksiä, ainakin tätä katista
Silloin kun naapureillani oli kissoja, ei tarvinut kantaa huolta kaikenmaailman pikkujyrsijöistä (hiiri, myyrä, ect.).
Nyt, kun kissoja kuljetetaan valjaissa tai "tarhataan" omalla tontilla, saa olla jatkuvasti virittelemässä hiirenloukkuja.
Myrkkyjä en halua käyttää periaattellisista syistä...NIIN, ja "lapsetkin" saatavat laittaa "myrkkypalleron" suuhunsa.
anna naapurisi laajentaa oma pihansa alueellesi.asiahan on sillä ratkaistu,kai lainaat auliisti kaikkea muutakin?
mites juokseeko penskasi sen ikäisenä irrallaan ja valvomattomana että tunkee joka kohdan suuhunsa?
Jos naapuri tarvitsee apua ja uskaltaa tulla sitä kysymään, niin tottakai häntä autetaan.
Eikös yleensä ole tapana vedota "lapsiin", oli kysymys sitten koiran paskasta tai viinan keitosta? Niin ainakin olen huomannut.
Kissat eivät antaneet minun nukkua viime kuussa silmänräpäystäkään,
isot kollit riehuivat ja tappelivat ikkunan alla ja viimeinen pisara oli se että illalla ulosripustetut pyykit oli kuseskeltu kamalan hajuisiksi SIISPÄ ostin 550m/s tehokkaan ilmakiväärin ja ammuin ne 4 isoa villikissaa hengiltä. Mietin vielä sitä kyljyksiksi laittoa mutta lähimmälle roskalavalle ne sitten lopultakin päätyi!
mitäs jos ripustaisit pyykkisi narulle, etkä levittelisi hangelle, säästyisi pissalta ja tassunjäljiltä. Muuten, olikos ne ruikkijat neli- vai kaksijalkaisia kolleja?
mitäs jos killin omistajat pitäis elikkonsa kiinni kuten laki vaatii?
Niinkö se laki määrää? Karjaeläimet irti ja kissat ja koirat kiinni. Lajinmukainen käytös niinkö se oli :O
Kaikille kissoille " syökaa paljon lintuja ja hiiriä, sillä ne ovat hyviä!"
jontenki näin, V.Huovinen
Ampeerimäärä vähäinen aidassa. Ehdotus: 1.2 empeeria ihan hyvä
iso katti ei edes tunne 1.2 ampeerin sähköiskua eli ehdotan sähköaidan kytkemistä puhtaaseen 230v verkkovirtaan
KYLLÄ TUNTUU nimittäin kusin eilen naapurin 2 ampeerin sähköaitaan ja sain sätkyt
No, ihmisen tappamiseen ei tarvita kuin 0,03 Ampeeria, joten taidat olla varsinainen witukxman.