Varokaa fanittajiejn valeherätyksiä

Lopun ajan viimeisin villitys, äärimmäisin valeherätys on niin sanottu israelfanitus, jossa Kristus korvataan lihallisella Israelilla ja suhteella siihen. Äärimmillään tämä johtaa siihen, että Jeesusken jumaluus kielletään kokonaan ja Jeesuksesta tulee pelkkä juoksupoika.

Ruotsalainen Shalom-yhdistys on ottamassa irtioton kristillisistä seurakunnista. Tämä messiaanisten poppoo ei usko kolminaisuuteen eikä Jeesuksen jumaluuteen. Heille Jeesus oli tavallinen ihminen, joka kanavoi jumalallisia energioita.

http://www.dagen.se/dagen/article.aspx?id=234821
252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Itselleni Israel-myönteisyys on poliittinen, ei uskonnollinen, aate. Erotan uskonnon ja politiikan toisistaan. En ole fanittaja, enkä juurikaan lue uutisia Israelista. En siunaa sitä, saadakseni omaa hyötyä, eli siunausta, kuten fanittajat tekevät. Jumala siunaa Israelia ja pitää siitä huolen, ilman minun siunauksianikin. Israelin menestys ei ole minun rukousteni varassa, niin hullu en ole, että näin luulisin. Helluntailaiset luulevat.

Uskon Israeliin, mutta se ei enää aikaansaa itsessäni minkäänlaisia hurmafiiliksiä. Joskus kauan sitten helluntailainen Israelhurmos tarttui minuunkin, mutta hurmahenki ei ole Kristuksen henki, siitä on sanouduttava irti.

Olen myös itse osin juutalainen. Minua hellarit eivät kuitenkaan ole siunanneet, pikemminkin pilkanneet, eli israelystävyys on heillä valikoivaa.

Kooteeäs on siunannut.

Äänestä
  • Tääon hienoo tää et on tälläsii geegeitä...:O

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

Lopun ajan viimeisin villitys, äärimmäisin valeherätys on niin sanottu israelfanitus, jossa Kristus korvataan lihallisella Israelilla ja suhteella siihen. Äärimmillään tämä johtaa siihen, että Jeesusken jumaluus kielletään kokonaan ja Jeesuksesta tulee pelkkä juoksupoika.

Ruotsalainen Shalom-yhdistys on ottamassa irtioton kristillisistä seurakunnista. Tämä messiaanisten poppoo ei usko kolminaisuuteen eikä Jeesuksen jumaluuteen. Heille Jeesus oli tavallinen ihminen, joka kanavoi jumalallisia energioita.

http://www.dagen.se/dagen/article.aspx?id=234821

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu