MTV3 - Maikkari täysillä mukana Soini - vainossa

.

Timo Soini ja PS tarjovat EU -euro-peleistä vastaavalle poliitiselle eillitille ainoan uhkakuvat, uhan Kokoomuksen, SDP:n ja muittenkin nykyhallituksen edustajien vaalimenestykselle nyt kuntavaaleissa ja pian taas - 2015 eduskuntavaaleissa.

Kaikki keinot Soini imagon vahingoittamsieksi ovat käytössä.

Median vihakirjoittelua kohdistetaan vain PS:n edustajien erilaisiin sanomisiin, sellaiseen sälään josta media ei kenenkään muun kohdalla edes pihahda, saatikka että jonkun peräkylän varamiehen lausontoa mitättömässä blogissa nostettaisiin lööppeihin ja etusivuille

Ylimittäisen parjaamisen, päähän potkisen ja sen kautta imagon vahingoittaminen on median päällimmäinen toimintalinja vihatun Soinin vainoamisessa.

Toinen median klassinen muoto; Soinin ja PS:n kuvitellun kilpailijan ylistys ja valtaisa nostaminen, - tässä aiheessa Paavo Väyrysen käyttäminen aseena PS:n ja Soinin suosion vahinoittamiseksi.

Periaatteellinen malli on tässä; Aikaisemmin, läpi kymmenien vuosien on Paavo Väyrynen ollut median ja sen kautta kansakunnan kusipuu numero 1..!! Ehdottomasti aina!

Pääuutinen Väyrysestä - jos ajetaan uutisoinnin asialinjalla - olisi se että Väyrynen ajaa taas Keskustassa päin seinää; - hän yrittää pinnalle ajamalla tasan samaa politiikkaa jolla Soini ja PS nousivat suurpuolueeksi.

Media ei suinkaan kerro Väyrysen toiminnan ja Keskustan politiikan välisestä ristiriidasta; Väyrysen linja on Perussuomaista puhtaimmillaan, ja varmuudella Keksustan ainoan selkeän mallin, EU -ja euromynteisen linjan vastaista!

Tämä olisi uutinen, mutta kun Soinin ja PS:n nousun estäminen on medialla, siis sitä rahoittavalla, sen omistajilla pääasiana, niin silloin todeliset uutiset ovat sivuasioita ja media toimii osana päivän -ja valakunnanpolitiikan tekoa,

Kaukana on se aika ja maailma, jossa media edusti ns,. neljättä valtiomahtia, jota väärät kuninkaat, huonot hallitsijat ja petolliset tuomarin saivat pelätä, kun lehtimiehet - mediat - paljastivat kelmit ja ajattivat rotat koloistaan.

Nyt on nyt, ja siksi meille tuhoisa EU-surmanajo ja euron hirmuisen väärinkäytön kautta rahan keruu suurpeluirelle jatkuu, eikä sen menon ainoalle todelliselle vastustajalle, Timo Soinille ja PS:lle anneta yön - päivän rauhaa.

PS: Väyrystä ei kukaan pelkää, sillä hän putoaa kuin eno venheestä Keskustan keskäkuun puoluekokouksessa: Mari Kiviniemi ja taluttajansa eivät voi millään luovuttaa valtillaansa Keskustan johdosta, sillä jos he niin tekisivät, joutuisivat he samalla vastamaan siitä karmeasta tuhosta ja Keskustan romahduskesta jonka viime vuosien vauhdittajina koko nykyinen eliitti on toiminut, ja on siitä vastuussa, - jos siitä joskus joku vastuuseen pannaan.

Väyrynen ajetaan siellä nurin, ja siksi kesäkuussa on PS:llä odotettavissa valtaisa pulssi Keskustan suunnalta; Kun iso joukko Kepuja nosta kytkintä Våyrysen vanavedessä.

Näyte MTV 3:n tavasta tehdä päivänpolitiikkaa, siis näyte siitä kuinka Soinin todellisuutta yritetään kaikin tavoin hämärtää, jossa pakkotyössä jopa Väyrynen kelpaalyömäaseeksi:

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2012/03/1511310/il-huippusuosituiksi-nousseista-vayryset-mukeista-tehtiin-rikosilmoitus

Seppo Hietanen
17156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat
Aloittaja

.

Täydennän:
Huomasin tuossa juuri Maikkairn tekstissä että entinen "kansakunnan kusimuki" personeerataan huippusuosituksi Väyrysmuksi!

t SH

Äänestä

"Timo Soini ja PS tarjovat EU -euro-peleistä vastaavalle poliitiselle eillitille ainoan uhkakuvat"

Totta. Soinin politiikan toteutuminen olisi maallemme suuri uhkakuva. Mutta Soinin politiikasta on hiukan turha puhua kun kyseessä kuitenkin vain on lähinnä lupauksista. Niistähän ei tarvitse välittää ellei ole vallan kahvassa. Voit olla varma että Soini EI ajaisi lupausten mukaista linjaa jos hän olisi toiseksi suurimman hallituspuolueen puheenjohtaja.

"Kaikki keinot Soini imagon vahingoittamsieksi ovat käytössä."

Niin siis lähinnä hänen omassa käytössään. Hän sai jytkyn aikaiseksi, mutta hän jäi pois hallituksesta. Sen parempaan ei media pystyisi.

"Ylimittäisen parjaamisen, päähän potkisen ja sen kautta imagon vahingoittaminen on median päällimmäinen toimintalinja vihatun Soinin vainoamisessa."

Anna edes yksi esimerkki, niin me muut ymmärretään mitä sinä pidät "imagon vahingoittamisena". Jotkut meistä saattaisi kutsua sitä tosiasioiden uutisointina.

"Media ei suinkaan kerro Väyrysen toiminnan ja Keskustan politiikan välisestä ristiriidasta"

Eikö? No tämän päivän hesarissa siitä on koko sivun juttu. Ja telkkarin uutisissakin aisaa on jo liiaksi vatvottu, kun kuitenkin puolukokous on vasta kesällä.

"Väyrysen linja on Perussuomaista puhtaimmillaan"

Tarkentaisit hiukan. Onko se vennamolaislinjaa, hommafoorumilaislinjaa, ay-kiimalinjaa, perusduunarilailinjaa, vai eu-kriitiistä linjaa puhtaimillaan?

Väyrynen EI siis kategorisesti ole vastustanut kriisimaiden tukemista, ja eikö juuri se ollut "kynnyskysymys" jonka varjolla Soini mitätöi 18% annetuista äänistä.

Äänestä
  • Aloittaja

    Jahas. "rautaa ties mille rajalle" -tunnaria käyttääkin tällä kertaa sujuvakynäinen marraskuunmaisteri Kiljavan konklaavista...
    Sehän vain sopii:

    Toveri sanoo: "...Totta. Soinin politiikan toteutuminen olisi maallemme suuri uhkakuva. Mutta Soinin politiikasta on hiukan turha puhua kun kyseessä kuitenkin vain on lähinnä lupauksista...:"

    ck:
    Kriittisesti asiaa voidaan arvioida näinkin; Näyttöjen valossa Soinin mahdollinen uhkakuva on vain teoreettinen, mutta toimeenpanevan jengin, Kataisen Jurin hallituksessa jo toimeen pannut hazardit eivät ole uhkakuvua vaan jo kiinni lyötyjä pitäviä nauloja kansallisen olemassaolomme arkkuun, itsenäisyyden rippeitten ja pelastautumisen mahdollisuuksien katoamiselle.

    Siis ymmärrä tämä; Kreikka - euro - sopimus, kiinnittyminen surmanajoon tavalla jossa meiltä ei enää mitään kysytä on faktaa;
    Hallituksen mahdollinen - ja todella toivottu - kaatuminen toisi esiin sen mahdollisuuden, jolla saattaisimme vielä pelatautua. Soinilla on siinä skenaariossa ilmeisen keskeinen aseman.
    Tarkoittamasi kuvitteellinen paha ei voisi enää toteutua, sillä pääasioitten kannalta kaikki mahollinen paha on jo tehty Kataisen ja bimpon blondin varmistassa surmanajossa.

    Toveri toitottaa, huosunpersuusta ruosteessa:

    * ....Niin siis lähinnä hänen omassa käytössään. Hän sai jytkyn aikaiseksi, mutta hän jäi pois hallituksesta. Sen parempaan ei media pystyisi....*

    ck:

    Vain sokea kana voi olla noin sokea: Vapaan demokratian rehellisten vaalien maailmassa on Soini vedolla saatu nousu pienpuoleesta 29 edustajan suurvaikuttajaksi ennen näkemätöntä.
    Jättivoiton ohessa se kertoo vakuuttaavan koruttomalla tavallaan Oy Suomi Ab:n johdossa 1991 --- olleitten väärästä politiikasta. Jättimäiseksi protestiksi, vasta sen todellisen aluksi - revennut ilmiö on faktaa; Se vakuuttaa että vajaan sukupolven ajan väärennyksillä ja demoratiaamme pilkkavilla keinoilla ajettu linja on tullut tiensä päähän.
    Ilmiö ei ole kansallinen, vaan se on ainakin EU:n alueen kattava. Samaa oireilua nändään ns. arabikevään nostamissa rajuissa muutoksissa.

    Sinun ryhmäsi, meltorauta, edustaa katoavaa kansanperinnettä, sosializmuz und kommunizmus, jonka aika meni 1800 -luviun viimeisinä päivänä, mutta joka jäi päälle sadaksi vuodeksi, ja jota nyt hyvää syömään oppineet, toisilta ryövätyillä varoilla rikastuneet poliittisen ellitin raakit muovaavat uuteen eurostolitto-kuosiinsa: Yhtä mahdottomaan kuin oli cccp!

    Se yritys päättyi 1991 - ja sen jatkojalostajat maalaavat nyt vain EU-merkkisenä itseään nurkkaan, haluamatta sitä kenellekään myöntää.

    Siksi juttu maksaa verta, hikeä ja saatannallisesti EU:n alueen kansalaisilta, enimmilään keskiluokalta ryövättyäjä varoja.

    jatkan toisessa osassa hieman myöhemmin

    t SH

    Äänestä

"Syytteen saa seitsemän lieksalaista miestä ja yksi nainen. Lieksalaiset viljelivät keskusteluryhmässään rankkoja ilmauksia somaleista"

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012031415322270_uu.shtml

Nyt Soinia ja persurasisteja vainoaa Iltalehti. Kaikki johtuu 1991 lamasta ja väärästä politiikasta. Somaleitten nimittely Lieksassa kumpuaa Koiviston konklaavista, Demlasta, Halosesta ei tietenkään persurasisteista.

Hietasella riittää noita hauskoja pikku-ukkoja joka asiaan!

Äänestä

Miten sinä nyt et enää Väyrystä ylistäkkään, kuten teit silloin, kun vielä kepupaltalla asustelit?
Joku nyt klikka ja pahemman kerran, ja antaa sinusta sellaisen tuuliviirvaikutelman, kun laulaiset jonkun toisen maksamia lauluja.
Eli tanssisit aina sille, kuka eniten tarjoo.
Toki sinä Keskustavastainen olet ollut aina, muta yritkö sitten Väyrystää nostattaa siksi, kun katsoit hänen silloin olleen asiallesi otolisempi syötti.
Jarmo Korhosen kansahan silloin vaikutit oikein kveeraavasim joten ihmettelen vain sinun äkkinäisiä pomppasi käännöksiä.
En vastanut avauksen, ei tarvi toista erikseen.
Väyrynen muuten on nyt suositumpi kuin tuskin koskaan politiisella urallan, ja vie Keskustan takulla lähelle 30%:n kerhoa.

Kun joskus aikoinani kirjoitelin muutamia piku pätkiä tänne persujen palstalle, oli täällä täysi sisälissota päällä, ja minä heile silloin sanoin, että älkää jukupliut taistelko itseänne henkihieveriin, kun näyttäisi sille, että olette saamassa peräti 18%.n kannatuksen tulevissa eduskuntavaaleisa. (Siis edellisissä.)
Nyt minä veikaan, että persut jäänee johonkin 12-15%:iin, mutta kuitenkin kepittää demarit. Ja se on hyvä se.
Kokoomus saanee sellaisen 18-19%:n kannatuksen.

Maltahan nyt mieles, ei tämä kysymykseni sentään mitään raivoa ansaitse.

Äänestä
Aloittaja

Slogan: Kun otat, niin et aja!* ....voidaan vapaammin tulkiten liittää kommenttiisi.

Sanot mm:

** Joku nyt klikka ja pahemman kerran, ja antaa sinusta sellaisen tuuliviirvaikutelman, kun laulaiset jonkun toisen maksamia lauluja.
Eli tanssisit aina sille, kuka eniten tarjoo..**

Tuossa kerrot että debattiin ei sinusta oikein ole, koska et edes viitsi lukea itse asiaa, vaan väännät siitä jonkin entuudestaan harhaisen mielikuvasi mukaisen veetuiluyritelmän.

Muistelet jotain, mutta ei oikein muista mitä, mutta sen vain muistat paikalleen, että asenteellisesti sinun pitää allekirjoittaneelle ennen muuta veetuilla.

Jospa kävisit avauksen tekstin läpi normaalilla, ennakkoluulottomalla asenteella, ja sitten poimisit teksistä ne tai vaikkapa vain yhden kohdan jossa panen halvalla Väyrystä ja hänen politiikkaansa.

t SH

Äänestä
  • Onneksi on PERUSSUOMALAINEN puolue!

    Äänestä

  • Teksti on käyty läpi, ja omalla tavallani ymmärretty.
    Senkin olen ymmärtänyt tavallani, että persut jäi oppositioon, kun kuvittelivat kannatuksensa nousevan, ja useamman "sisäpiriläisen pääsevän vihreälle oksalle"

    Vaan nytpä näkyykin käyvän ehkä toisin, ja rupuset joutuu het ensikauden jälkeen ulostukseen.
    Jos Soini olisi halunnut tehokkasti ajaa asiaansa, mistä nyt kyllä ihan asian perään oppositiosta itkeekin, ja rehellisesti kertoileekin, niin hänhän olisi hallituksessa vioinut kaataa hallituksen jo moneenkin kertaan, mihin tas demarit ääriporvaripuolueena ei ole ollut halukas, kun demareile sopii parhaiten se, että omilleen, eli ökyrikkailleketkuille annetaan, ja köyhiltä niistetään räkäkin nokasta rahana.

    Ymmartänet nyt, että sinun kanssa on tosiaankin aivan mahdotonta debatoida yhtään mistään, kun sinun sulakkeittesi kestoarvo on liian olematon.

    Ehkäpä Kapi olisi tasoistasi seuraa, joten jospa yhdessä paneutuisitte jäleen yhtäjalkaa ja samaa polkua kepun kaatoon.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Termo Staatti kirjoitti:

    Teksti on käyty läpi, ja omalla tavallani ymmärretty.

    Sanot:
    *..Senkin olen ymmärtänyt tavallani, että persut jäi oppositioon, kun kuvittelivat kannatuksensa nousevan, ja useamman "sisäpiriläisen pääsevän vihreälle oksalle"..*

    Maailmanhistoriallisesti merkittävän vaalivoiton saanut puolue ei "pelaile" yhtään mitään.
    Jyrki Katainen - KOK - määräsi askelmerkit. Jos Soini olisi nöyrtynyt Kokoomuksen lakeijaksi, olisi atru jo nut varsin vähissä kantimissa.

    Totta helevetissä Kataisen takatuuparit ymmärsivät PS:n mukaan tuoman riskin, ja siksi ehdot olivat sellaiset kuin Soini sanoikin; Täysin mahdotonta hyväksyä..

    Kokoomuksen ainoa motto on EU:ssa ja euron suhteen mestaroinnissa, kuten nähdään, muusta "paskaakaan" välittämättä, kuten varmuudella nähdään.

    Et muuten esitellyt vastineessasi esitettyä pyyntöä..., ... edes yksi näyte jossa synffaan Väyrysystä...

    Väyrynen on tasan yhtä oikeassa kuin aikaisemmikin, vain yksi ongelma on hänellä edessään; Hän on väärässä polueessa; Ei Keskusta tee Soinin politiikaa, vain Soini ja PS tekevät, ja nykysin Väyrynen, Keskustaan sopimattomalla mallilla!

    Siksi Kiviniemen ja tukijoitten on pakko kaataa Väyrynen. Pitää nimittäin ymmärtää että Väyrysen noustessa seuraa siitä mm. automaattisesti Jarmo Korhosen nousu, mitä ilmeisimmin p.sihteeriksi..

    t SH

    Äänestä

  • UPDATE_7173133 kirjoitti:

    Nyt on jo pakko Hietaselle vastata, kun hän näkyy olevan aina niin "oikeassa".
    Ensinnäkin Jarmo Korhosen voit unohtaa tyystin pois Keskustajohdon kuvioista, vaikka sehän sinulle mitä ilmeisinpänä (demarina?vai kokkarina?) sopisikin.
    Ja toisekseen Kiviniemi jos jatkaa jostain ihmeen syystä Keskustan johdossa vielä kesänkin jälkeen, niin se on puolueelle alamäkilaskun paikka.
    Sinäkö olet vielä sitäkin mieltä että Persut olisi se jota Keskusta peesaa? Kumpikohan noista ensin on syntynyt, ja kumpiko on nyt ottaa oppia keltäkin?
    Minä en näe mitään peesausta Soinin hännystelyineen Väyrysen, sen enempää kuin Keskustankaan toiminnassa, vaan olen vahvasti sitä mieltä, että Soini on itse nyt ollut keskustan mandaatille pyrkimässä.
    En kiellä sitä, etteikö Soini olisi EU-asioissa ollut kovastikin paljon ärhäkämpi kuin nyky-kepu, mutta se johtuu vain siitä, kun Kiviniemi sittasi kokkareiden kärryyn hallituksessa ollessaan.
    Vanhanen oli aivan omaa luokkansa, ja hänet ulosti Demujen, Kokoomuksen, ja Persujen yhteisrintama, kun näytti sille, että Vanhanen pitää Keskustan kannatuksen ylhäällä pääministeripuoleen asemastaan huolimatta.
    Vanhasen johdolla Keskusta olisi nytkin pääministeripuolue, ja demut oppositiossa. Sitähän Kiviniemikin oletti,
    kot kot valehtelija Urpilainen sai alistettua Kiviniemen narsistisuutensa koko vihavimmallaan, jota hän yriti Vanhaseenkin, vaan tuopa ei Vanhaseen purrut, joten Jungneri etsitti lautakassaa, ja milloin jotain muijaa ikeasta.
    Vanhanen oli muiden hallituskumppanriden(ja kansankin) mielestäkin erinomainen pääministeri, siis liian hyvä tulevia vaaleja ajatellen, ja hänet oli Jungnerilaisten pakko raivata pois tieltä hinnalla millä hyvänsä.

    "et muuten esitellyt vastineessasi esitettyä pyyntöä....,....edes yksi näyte jossa synffaan Väyrystä.." tarkoitit varmaankin synkkaamista?silä nyt väliä..
    No niitä on löydettävissä pilvin pimein vanhoista kepupalstakirjoituksistasi.
    Tongi itse jos et usko:)
    Väyrynen on täysin oikeassa puolueessa, senkin tulet huomaaman.
    Nyt kun olet niinsanotuklsi persuksi alkanut, vaikka oletankin sinun ajavan aivan selvästi jälleen kaksilla, jos ei peräti kolmilla rattailla(nikkisi perustella), niin joskopa olisit nyt siellä persuillessasi sitä mieltä, että Persujen olisi viisainta alkaa liittymään Keskustaan, jotta keskikenttä saataisin sellaiseen kuntoon, kuin se kansan mielestä pitäisikin olla.
    Eli lasket yhteen keskustan( rajusti nousevankin kannatuksen) ja Persujen nykyisen (laskevan kannatuksen) yhdeksi keskikentäksi, niin silloin ei laidoilta pääsisi noin hyvin ruiskimaan virtsaa kunnon kansalaisten silmille, eikä ketkurosvot sisäpiireineen jakamaan toisille hyvävelijärjestelmiensä(myöskin ulkomaiden kautta)kansan yhteisiä yhteishyvinvoinnin rakentamisen kuuluvia rahoja.
    Väyrynen ei Jarmo Korhosta nosta puoluesihteeriksi, usko jo.
    Miksi sinä nyt kirjeystävääsikin(jarmo korhosta) noin väheksyt, etkä häntä haluaisi?

    Oikaisuja ym kunsanot.:
    **' synffaan Väyrystä.." tarkoitit varmaankin synkkaamista""
    *

    Synffamista= stadin slangin käsite, tarkoittaa panettelua, pahaa puhetta...
    Synkkaaminen on sen jonkin asteinen vastakohta...

    En ole misään panetullut, synffannut, veetuillut Väyrysestä,
    ***

    Jarmo Korhosesta:
    Ei Jarmosta tule pitäjäpäällikköä suurempaam poliitista pomoa, - elle sitten joskus, - kun aksvaa ja oppii synergiaa aidosti-, sillä eivät röyhkeän jo entuudestaan varmasta saumasta rahankerääjän, tarvitatessa pitkälle laittomuuksiin taipuvat tavat nosta ketään minkään puolueen todelliseen johtoon, ei sihteeriksi..
    Jarmon nousu 2006 oli pitäkälle vain syvien rivien luunappi Vanhaselle ja tätä tuupanneelle eliitille..

    Eräs omakohtainen rajanveto - kokemukseen nojautuva näkemys on mulla tässä tukena:

    Kun Jarmo 2006 valittiin, lupasi hän pistää puolueen kuralla olevan talouden kuntoon. Käytännössä se tarkoitti Sukari-Kakkonen- yms. Novan ja Kevan rahan ohjailua tavoilla, joiden kestämättömyydestä olisin jopa minäkin osannut JK:n varoittaa.
    Jarmo oli Vaasan piirin ja laajemmankin alueen suosikki, em. syystä, mutta kuten hänelle täällä stadissa joskus 2008 totesin:
    "EIhän sun maalaisliiton pelastustoiminnasta mitään voi tullakaan, kun et pärjää edes täällä Stadissa Apollon nurkkiin kokoontunneelle akkaporukalle ja sen lakeijoille!"

    Miten Maalaisliitto olisi voinut sellaisella osaamisella pelastua, jossa ainoa tarjottava lääke oli näpy Kiviniemelle/perheen mainostoimiston sopimuksen kaadossa, sekä laajan jengin sinällään toki osavaavaa EP:n "omia miehiä" stadiin siirtäminen..

    "Jape, talonpoikaismarssi käytiin 1930, - se toimi silloin; - Enää ei stadia eikä Suomea oteta käskyvaltaan jussipaitojen jengeillä"

    Jarmo ei laisinkaan bonimaju'nnut näitä nurkkia eikä täällä muodostettavaa todelista marssijärjestystä;

    Kiviniemelle potku perään kaatamalla reklaamibyroon näytti Jarmon toiminnassa oleva samaa kuin juttu on pantu linjaa. Todellisuudessa hän ei laisinkaan hiffannut että sehän vasta oli snadi sysäys joka antaa varmuudella kunnon rekyylin. Kun sysäyksen antaja ei edes tajua tulevan rekyylin oleva varma ja kova, niin miten sitten muutenkaan..?

    **

    Väität mun kertovan että "Kepu beesaa persuja"..
    Kun el lue niin et...; minkäs mä sille voin.

    Väyrysen toiminta 1990 alun vuosina oli tunnettua, eritoten hänen suoraselkäisyytensä asettua avoimesti vastustamaan mahdottomuuksiin meidät sitävaa EU-sopmustamme oli kunniakasta ja valtiomistaidoista kertoaa.

    Hän toimi siinä päälinjanaan kuten UKK oikuesministerinä 1945, jolloin oli pakko pelastaa " ns sotsyyliset* Ryti, Tanner ja muut joutumasta tuomiolle Moskovaan, jonne heidät olisi siirretty jos täällä ei olisi näyrrytty mahdotoman kiristyksen edessä, taivuttu Stalinin määräämään tahtoon ja pistetty pystyyn sotasyyllisyysoikeudenkäyntin, ts säädättää takakaääteen voimaan tulevat lait...
    UKK oli se voima joka pakottijo eplokkaan Paasikiven toimimaan. Hän ei voinut tietää omasta asasemastaan muuat kuin sen että todennäköisesti hän oikeusministerinä joutuu rajun vihan kohteeksi, ja mitä ilmeisimmin "syyllisten" pelastaminen Moskovan matkalta ja varmalta kuolemalta on samalla hänen poliittisen uransa loppu, piste, fatali ja DL.
    Vastustaessaan mahdottomaksi osoittautunutta EU-sopimusta Väyrynen pani peliin poliittisen uransa. Hän oli silloin oikeassa, joka tiesi, ei toki yksin, mutta siinä asemassaan eduskunnassa yksi, mutta hän ei voinut mitenkään tietää onko hänellä mitään toivoa poliittisen uransa suhteen enää milloinkaan sen jälkeen.

    Kuten jo aiemmin olen kertonut, on Väyrysen jutuissa vain yksi kummajainen; Miksi hän ei ole täyttänyt Perussuomalaisten jäsenanomuslomaketta? Vai se puuttuu, kaikki on muuten ok hänen asiassaan!

    ** Tuo Väyrysestä, joka on ollut oamasta osuudestaan 1994 tapahtumiin täysin vaitonainen, ja tuli vasta TP-ehdokkaana taitavasti joskin omituisesti Soinin työkaluilla markkinoille.
    Tältä osin Väyrynen on poliitinen eläin, Keskusta käytännössä kunta yms. koulutetun virkamiesellitin ja sen kenttäväen tukema eturyhmä, jolle kelpaa mikä vain kunhan omat asemat säilytettään. viite 2003 Jäätteenmäen teilaamiseen, täysin mahdottoman flopin Vanhasen esiin nousun sietäminen -.. sitten Kiviniemen nousun salliminen....
    Nyt Väyrysen linja, totaalisesti Keskustan eliitin 20 v. päälinjan vastaisen politiikan tuotaman nosteen ja paisteen vastaan ottaminen!!!

    tSH

    Hyvin selitit asiat.
    Siltikin olen sitä mieltä, että ei Väyrysen kannata alkaa Soinin varjoksi, vaan nosta nyt keskusta, ja nousta itse sen puhenjohtajaksi.
    Soinille tuo ei liene mieleistä, koska kotiinpaluu on ankaraa, jos ei sitten kokoomukseen menneet demariporvarit tule Soinia pelastamaan.
    Epäilykseni on, että demut jää vielä soinin varjoon seuraavissa vaaleissakin, ja että tulevaisuuudesa persut tulevat Väyrysen kespuun. Soini on nuorempi mies, muta hänhän kaatuu persulapsensa mukana, eikä enä politiikkan palaa. Eli tekee eräänlaiset Vennamo kakkoset.
    Tuon näet jo kuntavaaleisa, kun kepu nykäise yli30%:n pointsit kotiin, ja sama toistuu myöskin eduskuntavaaleissa.

    Nyt ainoa "kaadettava" ja holhoukseen asetettava kuntamme on eduskuntamme.

    Soini on metroplittamisensa jo tunnustanut, ja minä lulen, että se vie persuilta ääniä ja rutkasti.
    Mitä teemme metropolilla, kun ei ole edes senvertaa asukkaistakaan koko maassa.

    Äänestä

KAIKKIHAN JO SEN TIETÄVÄT ETTÄ MTV 3 ON KOKOOMUKSEN PUPPELIPOIKIEN

PROPAGANDAVÄLINE....

SENSUURI ISKEE MAIKKARIIN HETI JOS KOKKARIPOJISTA ILMENEE JOTAIN NEGATIIVISTA

Äänestä

Sitä mitä tilaa...

Äänestä

WALLIN UHRAA SUOMALAISTEN EDUT JA OIKEUDET KIELIPOLIITTISEEN
TAISTELUUN - WALLIN ON MYÖS entinen VAASAN PERUSTUSLAILLISEN OIKEISTOPUOLUEEN KEKKOSVASTAINEN JOHTAJA

Kielipolitiikka Suomen puolustamisen edelle, myöntää Wallin

http://www.hs.fi/politiikka/Yle Wallin myöntää kielipoliittiset perustelut Dragsvik-asiassa/a1305557967512

Äänestä

Varuskunta on tärkeä tulonlähde Kontiolahtelaisille. Dragsvik tuo tuloa vain ahneille suomenruotsalaisille, joilla fyrkkaa on ennestään niin paljon, ettei tiedä mihin sijoittaa.
Dragsvikin alue voitaisiin helposti käyttää asuntorakentamiseen ja siitä saataisiin tuloja valtion kassaan. Moni ihminen haluaisi muuttaa meren rannalle.
Sotilaat voivat harjoitella missä vain suomessa.
Kielipolitiikka estää rakentamisen Tammisaaren lähestölle, koska ruotsinkieliset pitävät suomalaisia alempana rotuna. Mikäli asuntoja rakennettaisiin Dragsvikiin sinne muuttaisi suomalaisia ja ruotsinkielisten pikku ankkalampi olisi uhassa tuhoutua.Olisi hyvä, jos ruotsinkielisten intti suoritettaisiin Kontiolahdella niin sisäsiittoiseen vähemmistöön saataisiin taistelija naisia kuten Bidee ja Storgård.
Dragsvikin ruotsinkieliset Kontiolahdelle on Win Win situation. Köyhät suomalaiset saavat voita leivän päälle, ja ruotsinkieliset uutta verta ankkalampeen.
Stefan Wallin voisi käydä Nissenillä hakemassa sini valkoiset silmälasit.

Äänestä

Lienee niin että Wallin on saanut jalan oven väliin ja estänyt Dragsvikin lopettamisen ja ruotsinkielisen koulutuksen siirron toisen uusmaalaisen varuskunnan yhteyteen, jonne kielivähemmistön koulutus olisi hyvin sopinut, ja SA:n vastuulle sälytettyjä säästöjä olisi saatu selkein perustein.
Vaikka varuskuntia ei voida pitää kuin toissijaisesti tiettyjen paikkakuntien pystyssä pitäjinä, on viime kädessä valtion budjetin kokonaisuuden kannalta kuitenkin kestämätöntä että pienen kieliryhmän etu asetetaan Joensuun lähiesyydessä toimivan varuskunnan ja sen välittömän, sijaintipaikkansa yhteiskunnallisen kriittisen aseman ja säilytätmisen tuotaman myönteisen pulssin edelle.

Juttu saattaa olla se korsi joka katkaisee kamelin sellän, ts Kataisen hallitus, tuo omituinen viritelmä kaatuu jo lähiaikoina.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

UPDATE_7173133 kirjoitti:

.

Timo Soini ja PS tarjovat EU -euro-peleistä vastaavalle poliitiselle eillitille ainoan uhkakuvat, uhan Kokoomuksen, SDP:n ja muittenkin nykyhallituksen edustajien vaalimenestykselle nyt kuntavaaleissa ja pian taas - 2015 eduskuntavaaleissa.

Kaikki keinot Soini imagon vahingoittamsieksi ovat käytössä.

Median vihakirjoittelua kohdistetaan vain PS:n edustajien erilaisiin sanomisiin, sellaiseen sälään josta media ei kenenkään muun kohdalla edes pihahda, saatikka että jonkun peräkylän varamiehen lausontoa mitättömässä blogissa nostettaisiin lööppeihin ja etusivuille

Ylimittäisen parjaamisen, päähän potkisen ja sen kautta imagon vahingoittaminen on median päällimmäinen toimintalinja vihatun Soinin vainoamisessa.

Toinen median klassinen muoto; Soinin ja PS:n kuvitellun kilpailijan ylistys ja valtaisa nostaminen, - tässä aiheessa Paavo Väyrysen käyttäminen aseena PS:n ja Soinin suosion vahinoittamiseksi.

Periaatteellinen malli on tässä; Aikaisemmin, läpi kymmenien vuosien on Paavo Väyrynen ollut median ja sen kautta kansakunnan kusipuu numero 1..!! Ehdottomasti aina!

Pääuutinen Väyrysestä - jos ajetaan uutisoinnin asialinjalla - olisi se että Väyrynen ajaa taas Keskustassa päin seinää; - hän yrittää pinnalle ajamalla tasan samaa politiikkaa jolla Soini ja PS nousivat suurpuolueeksi.

Media ei suinkaan kerro Väyrysen toiminnan ja Keskustan politiikan välisestä ristiriidasta; Väyrysen linja on Perussuomaista puhtaimmillaan, ja varmuudella Keksustan ainoan selkeän mallin, EU -ja euromynteisen linjan vastaista!

Tämä olisi uutinen, mutta kun Soinin ja PS:n nousun estäminen on medialla, siis sitä rahoittavalla, sen omistajilla pääasiana, niin silloin todeliset uutiset ovat sivuasioita ja media toimii osana päivän -ja valakunnanpolitiikan tekoa,

Kaukana on se aika ja maailma, jossa media edusti ns,. neljättä valtiomahtia, jota väärät kuninkaat, huonot hallitsijat ja petolliset tuomarin saivat pelätä, kun lehtimiehet - mediat - paljastivat kelmit ja ajattivat rotat koloistaan.

Nyt on nyt, ja siksi meille tuhoisa EU-surmanajo ja euron hirmuisen väärinkäytön kautta rahan keruu suurpeluirelle jatkuu, eikä sen menon ainoalle todelliselle vastustajalle, Timo Soinille ja PS:lle anneta yön - päivän rauhaa.

PS: Väyrystä ei kukaan pelkää, sillä hän putoaa kuin eno venheestä Keskustan keskäkuun puoluekokouksessa: Mari Kiviniemi ja taluttajansa eivät voi millään luovuttaa valtillaansa Keskustan johdosta, sillä jos he niin tekisivät, joutuisivat he samalla vastamaan siitä karmeasta tuhosta ja Keskustan romahduskesta jonka viime vuosien vauhdittajina koko nykyinen eliitti on toiminut, ja on siitä vastuussa, - jos siitä joskus joku vastuuseen pannaan.

Väyrynen ajetaan siellä nurin, ja siksi kesäkuussa on PS:llä odotettavissa valtaisa pulssi Keskustan suunnalta; Kun iso joukko Kepuja nosta kytkintä Våyrysen vanavedessä.

Näyte MTV 3:n tavasta tehdä päivänpolitiikkaa, siis näyte siitä kuinka Soinin todellisuutta yritetään kaikin tavoin hämärtää, jossa pakkotyössä jopa Väyrynen kelpaalyömäaseeksi:

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2012/03/1511310/il-huippusuosituiksi-nousseista-vayryset-mukeista-tehtiin-rikosilmoitus

Seppo Hietanen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu