"pää töiksesi"

Tarkoittaakohan tuo enemmän sitä, että elämässä riskeeraaminen tuottaa lopulta siunauksen. Eli aikaa ei kannata hukata eikä liikaa pelätä pahinta.

Vähän karumpi esimerkki omasta elämästäni; olin lapsesta saakka masentunut pahoinpitelyn ja heitteillejätön koulukiusaamisen takia, isä alkoholisti ja äiti 6 vuotta psykoottisessa masennuksessa kotona saamatta hoitoa.
Etsin itsekin kuolemaa, koska olosuhteet olivat hirveät. Lapsena sitä ei tajunnut, että hyvää edes voisi olla olemassa, kun näki päivittäin ainoastaan pahuutta. Olin 10v kun päätin tehdä itsemurhan (isä ilmoitti minulle haluavansa heittää minut järveen tms. päästäkseen minusta eroon)ja se rauhoitti minua. Äiti tarjosi minulle käyttämiään psyykenlääkkeitä kun jännitin kouluun menoa. Tajusin, että pääsen äidin lääkkeillä elämästäni eroon. Yksi ilta sitten tyynen rauhallisena 12- vuotiaana otin kaikki äidin lääkkeet mukaan huoneeseeni, jotka piilotin lelujen alle.
Siinä sivumennen päätin sitten kysyä vielä "mielipidettä" Jeesukselta, josta olin joskus kuullut. Sanoin Jeesukselle, että jos sinä olet olemassa, haluan tulla luoksesi, koska täällä minua vihaavat kaikki (edellisenä iltana isä kuristi minua, painoi rintakehääni niin etten saanut henkeä ja vei minut keittiöön pakottaen syömään vanhaa ja kylmää puuroa.. olin vain sanonut olevani nälkäinen, ei muuta). Rukoilin samalla kun otin lääkkeitä, kun sitten yhtäkkiä minulle tuli lämmin, onnellinen olo ja selvästi joku oli huoneessa: "Lapseni, sinä et koskaan tule kuolemaan". Mitään ääntä en kuullut, mutta tuo "viesti" oli täynnä lempeyttä ja voimaa. Loppuja lääkkeitä en sitten ottanutkaan.
Heräsin sairaalan teho-osastolta. Sain kuulla, että kaiken teorian mukaan minun olisi pitänyt kuolla. Henkilökunta oli ymmällään ja monta kertaa sain kuulla, että oli tapahtunut "ihme".

Tuon takia minä tulin uskoon. En tarvinnut mitään muuta tietoa/käännyttämistä kenenkään taholta. Sain jotain ihmeellistä voimaa, jolla kestin tulevien vuosien ulkoisen helvetin. Lopulta parani äiti ja isäkin muuttui.

Lisäksi tuo voimani (Jumalalta, uskoni Jeesukseen) on eheyttänyt minua valtavasti, että minulla näyttää olevan paljon vahvempi psyyke kuin monilla onnellisemman lapsuuden eläneillä. Olen hakenut alalle, jossa voin auttaa samassa tilanteessa olevia.

Kukaan nykyisistä ystävistäni ei edes usko, että minulla olisi voinut koskaan olla mitenkään vaikeaa.

Tuntuukin välillä järkyttävän pinnalliselta/tyhmältä puheelta kun jotkut pullistelevat huvittuneina "kuinka ne uskovaiset on heikkoja kun tarvitsevat jumalaa".

Heille sanoisin, jotta käykäähän läpi sama 15 vuoden helvetti ja tulkaa vasta sitten esittämään mielestänne viisaat mielipiteenne.
Tuskimpa siitä yksin selviäisitte.