Voiko tämä olla mahdollista Suomessa?

ihmettelen nyt todella kovasti ja avoimesti tätä Finnairin toimintaa salaisten bonusten jakamisesta johtajilleen.

Miljoonabonusten maksaminenhan 18 johtajalle tapahtui täysin salassa aivan samaan aikaan, kun valtion omistama yhtiö panee kaikki työntekijänsä tiukalle säästökuurille, ei totisesti näytä nyt hyvältä Finnairin johdon suhteen
Tämä asia nyt vain ei ole mitenkään oikein laillisesti hoidettu..

Miten tämmöinen asia yleensäkkin on edes mahdollista Suomessa?Eikös tuo nyt ole korruptiota sen pahimmassa muodossa?
Hyvän hallintotavan toteutumisesta ei näy nyt minkäänlaisia rippeitäkään tässä Finnairin bonustenmaksu touhussa johtajilleen.

Tärkeää olisi nyt pelisääntöjen varmistaminen.Ovatko valtion omistajaohjauksen pelisäännöt kunnossa ja onko yhtiö (Finnair) itse noudattanut tekemäänsä hyvää hallintotapaa.Epäilen nyt kyllä ettei ole.
33367
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Lentoemännät tyrmistyivät: Johdon bonukset meidän pussista
Finnairin lentoemännät ja stuertit ovat raivostuneet Finnairin johdon ylimääräisistä bonuksista.

Lentoemännät ja stuertit suostuivat syksyllä 2009 säästösopimuksen, jonka laskettiin säästävän 12,3 miljoonaa euroa. Sopimuksen neuvotellut Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistys SLSY katsoo, että rahoja on nyt tuhlattu ylimmän johdon bonuksiin.

Helsingin Sanomat kertoi eilen, että Finnairin 18 ylemmän tason johtajalle maksettiin yhteensä 2,8 miljoonan euron ylimääräiset bonukset, jotta he jäisivät töihin toimitusjohtajan vaihdoksen ajaksi. Menettely on Suomessa hyvin poikkeuksellinen.

Emme tienneet, että antamalla työnantajalle luvan siirtää palkkarahojamme yhtiön tilille olisimme merkittävässä osassa rahoittamassa ylimmän johdon lisäbonuksia, SLSY:n puheenjohtaja Thelma Åkers sanoo tiedotteessa.

Liiton tavoitteena oli säästötoimien avulla turvata lentoemäntien ja stuerttien työpaikat. Jäsenistö on tyrmistynyt, koska ylin johto ei näytä osallistuneen talkoisiin.

Finnair teki viime vuoden loka-joulukuussa pelättyäkin pahemman tappion, ja yhtiö on ilmoittanut jatkavansa tehostamista. Siihen voi liittyä irtisanomisia, ja lentoemäntien ja stuerttien kanssa neuvotellaan parhaillaan jo kolmannesta säästöohjelmasta.

Äänestä
  • Harri Sailas

    , s. 1951, ekonomi, Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen toimitusjohtaja, Keskuskauppakamarin hallituksen jäsen, Työeläkevakuuttajat TELA:n hallituksen puheenjohtaja, Pohjola Pankki Oyj:n hallituksen jäsen ja Aalto-yliopistokiinteistöt Oy:n hallituksen puheenjohtaja. Finnairin hallituksen puheenjohtaja vuodesta 2011.

    Elina Björklund

    , s. 1970, KTM, Partner, BletBI Advisors, liikkeenjohdon konsultointi Kiinan Shanghaissa, Fiskars Home/Iittala Group erilaisissa ylimmän johdon tehtävissä 2004-2010, itsenäinen yrittäjä toimialanaan rahoituksen konsultointi ja koulutus vuosina 2001-2004, Merita Pankkiiriliikkeen varatoimitusjohtaja ja pääanalyytikko vuosina 1995-1999, Art and Design City Helsinki Oy:n hallituksen jäsenen vuosina 2006-2008 ja Marimekko Oyj:n hallituksen jäsen vuodesta 2011. Finnairin hallituksen jäsen vuodesta 2009.

    Sigurdur Helgason

    , s. 1946, MBA, Icelandair Groupin hallituksen puheenjohtaja vuodesta 2009, Icelandairin toimitusjohtaja 1985-2005, IATA:n hallituksen jäsen 2004-2005, Icelandair Special Children Travel Fundin hallituksen puheenjohtaja vuodesta 2005, The Einar Jónsson Art Museumin johtokunnan jäsen ja Vatnajökull-kansallispuiston ystävät säätiön puheenjohtaja. Finnairin hallituksen jäsen vuodesta 2007.

    Satu Huber

    , s. 1958, kauppatieteiden maisteri, Eläke-Tapiolan toimitusjohtaja, YIT Oyj:n hallituksen jäsen, Suomen Kulttuurirahaston Säätiön hallintoneuvoston jäsen, Huoltovarmuusneuvoston jäsen ja Kansallisen pääomamarkkinastrategiatyöryhmän jäsen. Finnairin hallituksen jäsen vuodesta 2006.

    Harri Kerminen

    , s . 1951, vuorineuvos, DI, MBA, Kemiran toimitusjohtaja ja johtoryhmien puheenjohtaja, CEFIC, hallituksen jäsen, Kemianteollisuus ry, puheenjohtaja, Finpro ry, puheenjohtaja, Elinkeinoelämän keskusliitto EK, hallituksen jäsen, Finnairin hallituksen jäsen vuodesta 2011.

    Ursula Ranin

    , s. 1953, varatuomari, diplomiekonomi, Nokia Oyj:n palveluksessa 1984-2005, mukaan lukien lakiasiainjohtaja 1994-2005, johtokunnan sihteeri 1992-2005 ja hallituksen sihteeri 1996-2005 sekä UPM-Kymmene Oyj:n hallituksen jäsen vuodesta 2006. Finnairin hallituksen jäsen vuodesta 2006.

    Veli Sundbäck

    , s. 1946, OTK, Nokian Executive Vice President ja johtokunnan jäsen 1996-2008, Ulkoasiainministeriössä 1969-1996, Ulkoasiainministeriön valtiosihteeri 1993-1996, Vaaka Partners Oyn hallituksen puheenjohtaja, John Nurmisen Säätiön hallituksen jäsen, Suomen Kansallisteatterin johtokunnan jäsen ja Huhtamäki Oyj:n hallituksen puheenjohtaja 1999-2005. Finnairin hallituksen jäsen vuodesta 2004.

    Pekka Timonen

    , s. 1960, oikeustieteen tohtori, opetus- ja tutkimustehtävissä Helsingin yliopistossa 1984-2001, Kauppa- ja teollisuusministeriössä ulkomaalaisomistuskomitean pääsihteeri 1990-1991, neuvotteleva virkamies omistajapolitiikan yksikössä vuodesta 2001, valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosaston ylijohtaja vuodesta 2007. Finnairin hallituksen jäsen vuodesta 2008.

    Hallituksen jäsenten Finnair-osakkeiden ajantasaiset omistustiedot löytyvät Euroclear Finland Oy:n NetSire-palvelusta.

    Hallituksen jäsenet ovat riippumattomia yhtiöstä. Hallituksen jäsenet ovat riippumattomia merkittävistä osakkeenomistajista lukuun ottamatta Pekka Timosta.

    Äänestä

  • Finnairin stuertit ja lentoemännät eivät enää halua osallistua yhtiön säästötalkoisiin. Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistyksen valtuusto päätti asiasta tänään yksimielisesti kokouksessaan.

    Lentoemännät ja stuertit neuvottelivat työnantajan kanssa säästöistä, jotka olisivat heikentäneet heidän työehtosopimustaan. Nyt neuvottelut kuitenkin lopetetaan.

    Työehtosopimus on voimassa lokakuun 2013 loppuun asti.

    - Meidän palkkoja alentamalla ja työehtoja heikentämällä ei varmaankaan saada Finnairia kannattavaksi, valtuuston puheenjohtaja Anu Karjalainen sanoo.

    Finnair ei vakuuttanut työntekijöitä siitä, että talkoilla säästettäisiin työpaikkoja. Julkisuuteen tulleet tiedot yhtiön johtajille maksamista palkkioista vahvistivat työntekijöiden päätöstä.

    - Ilmi tulleet asiat eivät ole omiaan herättämään luottamusta, vaan päinvastoin.

    Työntekijät sitoutuivat heikentämään työehtojaan vuonna 2009. Samaan aikaan Finnair alkoi maksaa johdolle tuntuvia bonuksia talossa pysymisestä. Bonuksia maksettiin vuosina 2009-2011 lähes kolme miljoonaa euroa.

    Äänestä

Liiketoimien kytkökset syynissä

Ilmarinen osti Finnairin toimitusjohtaja Vehviläisen asunnon viime vuoden helmikuussa. Kauppahinta oli huomattava suuri, 1,8 miljoonaa euroa. Hulppea asunto vuokrattiin edelleen Finnairille Vehviläisen työsuhdeasunnoksi. Toimitusjohtaja oli jo pitkään yrittänyt myydä asuntoaan.

Asuntokauppojen toteutuessa Finnairin uuden pääkonttorin rakentamisneuvotteluita oli käyty Ilmarisen kanssa jo muutamien kuukausien ajan. Samalle ajanjaksolle osuu myös yhteisyritys Nordic Global Airlinesin perustaminen

Ilmarinen on Finnairin neljänneksi suurin osakkeenomistaja 2,4 prosentin osuudella. Finnair on myös Ilmarisen merkittävä asiakas.

Äänestä

HEI!

Oletteko Te Punikkipaska ja Kumppanit rp:n jäsenet kateellisia siistä syystä, että jos jotkut johtotyötä tekevät ovat pystyneet hoitamaan omat palkka-asiat mallikkaasti? Te Punikkipaska varmaan haluaisitte kuulua näihin kovan tason johtajiin, mutta kun Teillä ei ole kokemusta, tarvittavaa koulutusta kuten ei myöskään sopivaa johtajuutta, niin saatte ikävä kyllä tyytyä vain sekamiessakin tienesteihin. Niin kannattaako kadehtia yhteiskunnan päällysrakennetta, sillä todennäköisesti Suomen elinkeinoelämä menestyy tai kaatuu kovan tason pomoremmin toimintojen tuloksena? Eiköhän sellaisen yrityksen kuin Valtio OY:n pomoille kuulukin moninkertaisesti se, mikä ns työnsankarille maksetaan? Minusta Hyvät Punikkipaskat on syytä huomata se asia, että kateus vie tuhkatkin pesästä näinä pallotusaikakausina.

Äänestä

Nyt jos SAK:lla on mahdollisuus osoittaa että se ei ole pelkkä kumileimaisin joka nuoleskelee demarieliitin ja sen myötä kapitalistin persettä, tämä Finnairin bonustemppu osoitti kuinka röyhkeiksi ja härskeiksi kapitalistit ovat tulleet. Kun SAK ilmoittaisi nyt että kaikki sen alaisten liittojen jäsenet jäisivät päiväksi kotiin miettimään (koko suomi seis päiväksi)mikä on kohtuullista herrojen palkitsemista ja mikä ei niin myös Taxellin tapaiset riistoporvarit miettisivät seuraavan kerran salaisia palkitsemisia suunnitellessaan että kannattaako jokusille johtajille annetun muutaman miljoonan takia koko yhteiskunnan menettää 100 miljoonaa. Tämän ideani ei toteudu suomessa koskaan sillä demareiden kieli on liian syvällä porvarien pakaroiden välissä mutta ajatuksena se kutkuttaa mieltä!

Äänestä

Johtajien vastaanottama todella poskettoman suuri bonusraha aiheuttaa Finnairin maineelle mittaamattomat haitat. Henkilöstön lakkojen rahallisia menetyksiä ei voida verrata maineen ja luottamuksen menetykseen, jonka johtajien bonukset aiheuttavat. Samaan aikaan myös toimitusjohtaja on otsikoissa epäselvine asuntokauppoineen.

Äänestä

Eikö olekkin kamalaa että kommunisti-idiootitkin yrittävät tietää jotakin vaikka eväät eivät riitä edes apukouluun ?

Äänestä
  • Kommunisti-idioottinahan pelkästään sinä olet syntynyt ja täydellisenä kommunisti-idioottina tulet kuolemaan.

    Äänestä

  • sinähän sen tiedät kirjoitti:

    Kommunisti-idioottinahan pelkästään sinä olet syntynyt ja täydellisenä kommunisti-idioottina tulet kuolemaan.

    Naurattaako sinuakin nuo marxilais-leniniläiset lukihäiriöiset idiootit ?

    Äänestä

  • Nauramme yhdessä:))) kirjoitti:

    Naurattaako sinuakin nuo marxilais-leniniläiset lukihäiriöiset idiootit ?

    Naurattaa tietysti, pelkästään ajatuskin naurattaa. Täydellisen naurettavia tyyppejä nuo komuressukat. Ja semmoisena ne pysyy kuolemaansa asti.

    Äänestä

  • Nauramme yhdessä:))) kirjoitti:

    Naurattaako sinuakin nuo marxilais-leniniläiset lukihäiriöiset idiootit ?

    "Naurattaako sinuakin nuo marxilais-leniniläiset lukihäiriöiset idiootit ? "

    Ei naurata.

    Mutta nyt vaan pelkästään tuo sinun suuri tyhmyytesi ja yksinkertaisuutesi sitten naurattaakin minua todella paljon ja kovasti.))

    Äänestä

  • Pidämme hauskaa :) kirjoitti:

    Naurattaa tietysti, pelkästään ajatuskin naurattaa. Täydellisen naurettavia tyyppejä nuo komuressukat. Ja semmoisena ne pysyy kuolemaansa asti.

    Näin on, ihan avoimesti ja suoraan nauramme tälle kummalliselle kulkijalle, joka kulkee päättömästi sinne sun tänne eikä ossaa ajaa edes autoa. Ja pilua se ei ole nähnyt 30vuoteen.

    Äänestä

  • tosi outo tyyppi. kirjoitti:

    Näin on, ihan avoimesti ja suoraan nauramme tälle kummalliselle kulkijalle, joka kulkee päättömästi sinne sun tänne eikä ossaa ajaa edes autoa. Ja pilua se ei ole nähnyt 30vuoteen.

    Sinulla näyttää olevan todella vaikea ja vakava pakkomielle tuosta naisen sukupuolielimestä ja yleensäkkin naisista.

    Miksi sinä muuten vihaat naisia noin paljon? Vai oletko sinä homo?

    Mitä pahaa naiset ovat sinulle tehneet.

    Naisethan on se "elämän suola" ainakin näin umpiheteron miehen mielestä.

    Eipä tässä nyt voi muuta kuin sääliä sinua todella paljon.Toivottavasti sinäkin pääset joskus edes tutustumaan naisiin.

    Äänestä

  • tosi outo tyyppi. kirjoitti:

    Näin on, ihan avoimesti ja suoraan nauramme tälle kummalliselle kulkijalle, joka kulkee päättömästi sinne sun tänne eikä ossaa ajaa edes autoa. Ja pilua se ei ole nähnyt 30vuoteen.

    Olet oikeassa, sillä on ajokortti katkolla ja pilunpuute on aivan täydellisen kroonista. Nom ei kai sille ulkopuoliset mitään mahda.

    Äänestä

  • EmmeSiltiOtaOsaa:))) kirjoitti:

    Olet oikeassa, sillä on ajokortti katkolla ja pilunpuute on aivan täydellisen kroonista. Nom ei kai sille ulkopuoliset mitään mahda.

    Että miksi ihmeessä sinä vihaat naisia?

    Äänestä

  • EmmeSiltiOtaOsaa:))) kirjoitti:

    Olet oikeassa, sillä on ajokortti katkolla ja pilunpuute on aivan täydellisen kroonista. Nom ei kai sille ulkopuoliset mitään mahda.

    Mikäs naistenvihaaja siellä nyt oikein piipittää??

    Äänestä

Suomessako ei muka esiinny korruptiota?

Tuollainen väite on jo pitempään minua naurattanut ja samalla ihmetyttänyt.

Jos on asioista kiinnostunut ja on keskiverto netin käyttäjä
niin on hyvin helppoa saada (hieman) selvyyttä kuinka "hyvä veli" piiri pieni
pyörii. Suomessa on reilu 100 yritysjohtajaa, jotka keskenään
sumplivat omia etuisuuksiaan. Ja pahimpia suhmuroijia ovat eläke-
yhtiöiden johtajat ja hallintoneuvostot.

Nyt vahingossa ilmi tullut Ilmarisen/Finnairin johtajien asuntohuijaus
on pientä nappikauppaa, mutta osoittaa kuinka härskiä on se oman
edun tavoittelu.

Finnairin toimitusjohtaja Vehviläinen myy asuntonsa ylihintaan
Ilmariselle, ostajana toim.johtaja Sailas. Ilmarisen hallituksen
puheenjohtajana Vehviläinen päättää vuokrata asunnon Finnairille.
Finnairin hallituksen pj. Sailas päättää vuokrata asunnon tj
Vehviläiselle. Ja vuokraksi jotain 6800 eeroo kuussa, joka on
ylihintainen vuokra, mutta näyttää kauniilta Ilmarisen kirjanpidossa.
Ja Finnair maksaa vuokran.

Sitten jäädään kumminkin hyvin suunnitellusta huijauksesta kiinni ja Vehviläinen
selittää kirkkain silmin, että tää on normaalia. Siis heidän moraalinsa
mukaan normaalia, mun mielestä tuo menee kyllä täysin rikollisuuden puolelle.
Toivottavasti nyt Heidi Hautalan pää vastaavana ministerinä kestää
antaa potkut ainakin Sailakselle Finnairilta.
Tällaisia veijareita meillä on valtionyhtiöissä kuin eläkeyhtiöissäkin.
Annetaan kultainen kädenpuristus, kyllä se siitä...

Äänestä
  • Finnairin toimitusjohtajan Mika Vehviläisen ja työeläkeyhtiö Ilmarisen asuntokauppoihin liittyvät lahjusepäilyt on siirretty valtakunnansyyttäjän tutkittavaksi. Mitähän tutkiva viranomainen Finanssivalvonta on tehnyt tai jättänyt tekemättä asiassa.

    Äänestä

Kuinka tässä nyt näin kävi. Häkämies on useaan otteeseen sanonut, että valtio-omistaja ei voi muuta kuin levitellä käsiä (ja tunkea lahjuksia taskuihinsa)?

Äänestä

Myös altialla(valtion viinatehdas)salaisia bonuksia johtajille.

Todella härskiä näyttää olevan toiminta valtionyhtiöissä. Ilmeisesti kaikissa. Ilman minkäänlaista omaa panosta valtion yhtiöiden johtajat saavat satoja tuhansia euroja kun vallassa vain on se "oikeanlainen ja sopiva härski hallitus."

Finnairin ja Altian johtohan ( valtion viinatehdas)johtajineen näköjään ottaa kaiken irti kun rahaa kumminkin on tappioista huolimatta ja lisää tulee koko ajan kun suomalaiset juo automaattisesti ilman Altiapomojen kehoituksia,mutta bonukset johtajille tulee aina kyllä täysin automaattisesti.

Näyttää nyt olevan ahneus ja moraalittomuus valloillaan kaikkialla yritysten johtoryhmissä!

Äänestä

Valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Heidi Hautala (vihr.) sanoo, että Finnairiin aletaan etsiä hallituksen jäseniä "yrityskuplan" eli yrityselämän ulkopuolelta.

Pitämässään tiedotustilaisuudessa Hautala ei vielä tarkemmin täsmentänyt, mitä linjaus merkitsee ja mistä hallituksen jäseniä mahdollisesti kartoitetaan. Myös ulkomaiset vaihtoehdot ovat mahdollisia.

Hautalan mukaan Finnairin bonuspäätökseen osallistuneet henkilöt eivät voi eivät voi jatkaa Finnairin hallituksen jäseninä.

Hautalan päätöksen myötä lähes koko Finnairin hallitus vaihtuu. Hallituksessa voivat jatkaa puheenjohtaja Harri Sailas ja Harri Kerminen. Valtiota Finnairin hallituksessa edustanut ylijohtaja PekkaTimonen ilmoitti omasta aloitteestaan, ettei ole Finnairin hallituksessa käytettävissä.

Hautala sanoi mittansa täyttyneen Finnairin kohdalla. Hänen mukaansa nykyinen hallitus ei pysty viemään Finnairin uudistuksia läpi.

- Finnairin uskottavuus ei kestä enää yhtäkään uutta salailua, ministeri sanoi

Äänestä

Kun Finnairin johtajille maksettiin tuplapalkkaaa yhteensä 2,8 MILJOONAA EUROA vuodeksi töissä oloon sitoutumisesta joutui samaan aikaan teknisen puolen henkilökunta SAADAKSEEN PITÄÄ TYÖPAIKKANSA luopumaan lomarahoista ja tekemään jokainen 120 tuntia ilmaista talkootyötä Finnairille, jotta FINNAIR SÄÄSTI 1,8 MILJOONAA EUROA!

Tämä lienee Suomalaisen työelämän härskein temppu ja kaupan päälle valtion enemmistö omistamassa yhtiössä.

Äänestä
  • Ajan henki.

    Finnair on vain yksi yritys monen muun joukossa - toki valtioomisteinen - jossa samalla logiikalla toimitaan; työntekijöitä potkitaan pois koska palkkakustannukset ovat `kestämättömiä`. Muutaman ajan päästä saa lukea mediasta kuin poispotkijoiden palkat ja korvaukset nousevat monia kymmeniä prosentteja. Kritisoi moista niin saat perusteena kuulla, että näitä rahantekijöitä on pakko tukea ja sitouttaa yritykseen. Yritykseen, joka todennäköisesti kohta siirtää toimintansa Kiinaan.

    Mutta minkä teet; ajan hengen mukaan vain raha on tärkeää. irtisano sata niin kaksi osakkeenomistajaa saa osakkeensa nousuun. Ilmoita, että osingonjako menee nyt huonosti niin kymmenen osakkeenomistajaa vaatii tuhatta irtisanottavaksi. Sano tuhat ihmistä irti niin seuraavana keväänä saat kuusikymmentä senttiä viidenkymmenen sijaan osinkoa.

    Täysin kestämätöntähän tämä on ja asiat varmasti tulevat muuttumaan mutta jonkun aikaa se vie. Tulee hetki kun päätä pudistellen tehdään tilintekoa ja mietitään, että kuinka muutama keinottelija pystyi suistamaan tuhansia ihmisiä kurjuuteen. Järkeä tässä hommassa ei ole ollut varmaan vuosikymmeneen ja vielä toistaiseksi kokoajan homma pahenee mutta jossain välissä tulee stoppi. rahan vallalle tulee stoppi. Toivotaan vaan, että se tulee ennenkuin Kainuu ympäristöineen on tuhottu lopullisesti ja valtionyhtiöt saatettu ulkomaiseen omistukseen.

    Äänestä

  • old_profile_30069 kirjoitti:

    Ajan henki.

    Finnair on vain yksi yritys monen muun joukossa - toki valtioomisteinen - jossa samalla logiikalla toimitaan; työntekijöitä potkitaan pois koska palkkakustannukset ovat `kestämättömiä`. Muutaman ajan päästä saa lukea mediasta kuin poispotkijoiden palkat ja korvaukset nousevat monia kymmeniä prosentteja. Kritisoi moista niin saat perusteena kuulla, että näitä rahantekijöitä on pakko tukea ja sitouttaa yritykseen. Yritykseen, joka todennäköisesti kohta siirtää toimintansa Kiinaan.

    Mutta minkä teet; ajan hengen mukaan vain raha on tärkeää. irtisano sata niin kaksi osakkeenomistajaa saa osakkeensa nousuun. Ilmoita, että osingonjako menee nyt huonosti niin kymmenen osakkeenomistajaa vaatii tuhatta irtisanottavaksi. Sano tuhat ihmistä irti niin seuraavana keväänä saat kuusikymmentä senttiä viidenkymmenen sijaan osinkoa.

    Täysin kestämätöntähän tämä on ja asiat varmasti tulevat muuttumaan mutta jonkun aikaa se vie. Tulee hetki kun päätä pudistellen tehdään tilintekoa ja mietitään, että kuinka muutama keinottelija pystyi suistamaan tuhansia ihmisiä kurjuuteen. Järkeä tässä hommassa ei ole ollut varmaan vuosikymmeneen ja vielä toistaiseksi kokoajan homma pahenee mutta jossain välissä tulee stoppi. rahan vallalle tulee stoppi. Toivotaan vaan, että se tulee ennenkuin Kainuu ympäristöineen on tuhottu lopullisesti ja valtionyhtiöt saatettu ulkomaiseen omistukseen.

    Ammattiliiton Pron johdosta annetaan selväsanainen tuomio Finnairin johtajabonuksille ja valtion omistajapolitiikalle yhtiössä.

    Finnairin johdon julkisuuteen noussee bonukset kielivät vastuun pakoilusta ja ahneudesta työpaikkojen kustannuksella.

    Finnair maksoi parillekymmenelle avainhenkilölleen vajaan kolmen miljoonan euron erityisbonuksen. Samaan aikaan matkustamohenkilökunnalta vaadittiin palkkaleikkauksia. Bonukset tulivat julkisuuteen vasta viime keskiviikkona.

    Muistakaamme että valtion omistajaohjausyksikön johtaja Pekka Timonen oli yksiköstä aikanaan vastanneen kokoomusministerin Jyri Häkämiehen suora alainen ja päätti osaltaan Finnairin hallituksessa johdon bonuksista.

    Näin ollen onkin nyt syytä epäillä, että Häkämies pakeneekin Timosen kautta vastuutaan bonusjärjestelyissä.

    Sillä hänhän on Häkämiehen kaveri ja istunut Finnairin hallituksessa vuodesta 2008 asti. Hyvin epäuskottavana pidän, ettei Häkämies olisi tiennyt asiasta yhtään mitään.

    Äänestä

  • hyvä veli järj. kirjoitti:

    Ammattiliiton Pron johdosta annetaan selväsanainen tuomio Finnairin johtajabonuksille ja valtion omistajapolitiikalle yhtiössä.

    Finnairin johdon julkisuuteen noussee bonukset kielivät vastuun pakoilusta ja ahneudesta työpaikkojen kustannuksella.

    Finnair maksoi parillekymmenelle avainhenkilölleen vajaan kolmen miljoonan euron erityisbonuksen. Samaan aikaan matkustamohenkilökunnalta vaadittiin palkkaleikkauksia. Bonukset tulivat julkisuuteen vasta viime keskiviikkona.

    Muistakaamme että valtion omistajaohjausyksikön johtaja Pekka Timonen oli yksiköstä aikanaan vastanneen kokoomusministerin Jyri Häkämiehen suora alainen ja päätti osaltaan Finnairin hallituksessa johdon bonuksista.

    Näin ollen onkin nyt syytä epäillä, että Häkämies pakeneekin Timosen kautta vastuutaan bonusjärjestelyissä.

    Sillä hänhän on Häkämiehen kaveri ja istunut Finnairin hallituksessa vuodesta 2008 asti. Hyvin epäuskottavana pidän, ettei Häkämies olisi tiennyt asiasta yhtään mitään.

    Ajan henki.

    JASSM ylläpitää puolustuskykyä, lukee tuoreimmassa ruotuväkilehdessä. Ja vaikka entisenä sopimussotilaana - nykyisenä reserviläisenä - mielellään näen hyvänä sen, että puolustuskykyä ylläpidetään kaukovaikuttamiskyvyllä niin samaan aikaan saa lukea varuskuntien - joiden tehtävä toki ei ole torjua vihollista vaan antaa koulutusta alueelliseen puolustukseen, siis kouluttaa joukkoja juuri sen varuskunnan alueen ominaisuuksien mukaan sijaitsee se varuskunta sitten apissa Sodankylässä tai itäsuomessa Kontiolahdella tai Tammisaaren dragsvikissa- lakkautuksista. Oleellisinta on se, että maastoon ja paikkakuntaan nähden saadaan sinne ja niihin olosuhteisin sopeutuneita koulutettuja sotilaita. En ole koskaan arvostanut perussuomalaisia mutta paikallislehdestä luin paikallis PS-vaikuttajan kommentin mielipidepalstalta missä tämä reserviläinen kommentoi hyvin itäsuomalaisten huolta Kontiolahden lakauttamisen johdosta; nyt lähin varuskunta sijaitsee Venäjällä. Hyvä kommentti.

    Mutta tarkoitus oli puhua ajan hengestä; ajan henki ajaa meitä väkisin NATO:on. Jossain vaiheessa valtiovalta voi sanoa, että Suomi ei enää pärjää yksin; että tilanne on kestämätön, että meillä ei ole rahaa eikä resursseja. On pakko liittoutua jos haluamme säilyttää puolustuskyvyn. Näin NATO:n kannattajana toki olisin valmis siihen, että Suomi liittyy Atlantin puolustusliittoon mutta ei näin tökeröin konstein. NATO:on pitää mennä kansan mandaatilla eikä sillein, että hei meillä on hyvä armeija, joka voi ampua ohjuksia Pietariin asti ja jonka hampaisiin asti aseistetut ammattisotilaat kyllä niistää talibaneilta nenät mutta perkele kun kumpiakin on niin vähän - sekä ammattijätkiä että raketteja - että on pakko saada apua muualtakin jos halutaan säilyttään periaate koko maan puolustamisesta eikä vaan uudenmaan.

    Vähän karkasin kyllä Finnairista.

    Äänestä

Kaikki äänet jotka meni muualle kuin kommunisteille meni hukkaan niinku hohtimet kaivoon eduskunta vaaleissa. Ei yhtään mitään hyötyä niistä äänistä.

Äänestä
  • Boikotoikaa finnairia.

    Äänestä

Suomalainen ja japanilainen yritys päättivät järjestää vuosittain soutukilpailun 8-miehisin joukkuein.

Molemmat joukkueet harjoittelivat pitkään ja kovaa ja kun kilpailupäivä tuli, molemmat joukkueet olivat mielestään huippukunnossa. Mutta japanilaiset voittivat ylivoimaisesti kilometrillä.

Tappion jälkeen suomalaisten joukossa vallitsi tappiomieliala (outoa). Yrityksen korkein johto päätti kuitenkin, että imagosyistä heidän olisi pakko voittaa seuraavan vuoden kisa. Näin ollen he asettivat projektiryhmän ratkaisemaan ongelmaa.

Pitkien analyysien jälkeen ryhmä havaitsi, että japanilaisilla oli seitsemän soutajaa ja yksi mies peräsimessä, kun taas suomalaisilla oli yksi soutaja ja seitsemän perämiestä. Tässä kriisitilanteessa johto osoitti huomattavaa toimintakykyä; päätettiin palkata konsultit tutkimaan oman joukkueen koostumusta. Muutaman kuukauden työn jälkeen asiantuntijat tulivat siihen johtopäätökseen, että joukkueessa oli liian monta perämiestä ja liian vähän soutajia. Asiantuntijoiden raportin perusteella yrityksen johto teki välittömästi muutoksia joukkueeseen. Nyt joukkueessa oli neljä perämiestä, kaksi yliperämiestä, joukkueenjohtaja ja soutaja. Lisäksi soutajan motivoimiseksi kehitettiin bonuspistejärjestelmä: "Meidän on laajennettava hänen työnkuvaansa ja annettava hänelle enemmän vastuuta."

Seuraavana vuonna japanilaiset voittivat kahdella kilometrillä. Suomalainen joukkue erotti soutajan huonoon työsuoritukseen vedoten, mutta maksoi kuitenkin bonuksen johdolle sen osoittamista ponnisteluista. Konsulttifirma teki uuden analyysin tilanteesta ja veti johtopäätöksen, että taktiikka oli ollut oikea ja motivaatio kohdallaan. Materiaaleissa vain olisi parantamisen varaa.

Ensi vuotta varten suomalaiset ovat nyt kehittämässä uutta venettä.

Äänestä

Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) sanoo, että valtionyhtiöissä paljastuneet salaiset palkitsemiset haittaavat hallituksen kehysneuvotteluita. Katainen kertoo asiasta Turun Sanomien, Kalevan ja Väli-Suomen sanomalehtien haastattelussa.

Kataisen mukaan asetelma ja ilmapiiri ovat huonot eteenkin säästöjä ja rakennemuutoksia koskevien kehysneuvottelujen alla.

- "Isojen uudistusten aikoina" hengen pitäisi olla sellainen, että Suomi on reilu, Katainen sanoo.

Äänestä

Että montako kommunistia on tuossa Finnairin johtokunnassa joka päätti jakaa bonuksia eroaville johtajilleen?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vaktaa kirjoitti:

ihmettelen nyt todella kovasti ja avoimesti tätä Finnairin toimintaa salaisten bonusten jakamisesta johtajilleen.

Miljoonabonusten maksaminenhan 18 johtajalle tapahtui täysin salassa aivan samaan aikaan, kun valtion omistama yhtiö panee kaikki työntekijänsä tiukalle säästökuurille, ei totisesti näytä nyt hyvältä Finnairin johdon suhteen
Tämä asia nyt vain ei ole mitenkään oikein laillisesti hoidettu..

Miten tämmöinen asia yleensäkkin on edes mahdollista Suomessa?Eikös tuo nyt ole korruptiota sen pahimmassa muodossa?
Hyvän hallintotavan toteutumisesta ei näy nyt minkäänlaisia rippeitäkään tässä Finnairin bonustenmaksu touhussa johtajilleen.

Tärkeää olisi nyt pelisääntöjen varmistaminen.Ovatko valtion omistajaohjauksen pelisäännöt kunnossa ja onko yhtiö (Finnair) itse noudattanut tekemäänsä hyvää hallintotapaa.Epäilen nyt kyllä ettei ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu