Heräämisiä

Onko siis siten, jotta ihmisten oireilut, joita usein voi lehdistä lukea ovat pelkästään ns.heräämisiä. Robottimainen kiire on ummistanut aistin maailmankululta tiiviiseen foliokääreeseen. Jonkin omituisen 'kehityksen' mitäänsanomattomuuden pakko ajaa ihmiset yhä enenevästi todellisuuden umpikujaan. Valhe ei ole vain jossakin, se on 'peto 666' kaikkialla. Eikö olisi helpompaa hiljentää ja havaita todellisuutta. Nyt todellisuus karkaa ja ihmiset oireilevat. Nämä oireet 'antenniosastolta' ovat kätkettyä, pelkistettyä todellisuutta. Kaikki voisi vain olla toisin, mikäli päättäjien 'hullut koirat' irtautuisivat käskyistään. Miksi massat luottavat vääriin totuuksiin. Se on tämän maailman vinouma.
32349
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Sensuuri on kovaa kun yrittää katkaista antennia tältä massamanipulaatiohelvetiltä.

Äänestä
  • Olet aivan oikeassa ! Sensuurin ja propakanda moottorinhihna vinkuu täydellä teholla ! On järkyttävää miten suomen valtamedia suoltaa valheita päivästä toiseen..Esim.Syyrian propakanda uutiset ovat parhaasta päästä..."Kapinalliset "siis länsivaltojen palkka-armeijat ,Cia ,Mossad tappaa siiviileitä ja niistä syytetään Syyrian armeijaa ! On kyse luonnonvarojen ryöstöstä keinolla millä hyvänsä. Sama kaava toistuu Irak,Afganistan,Libya ja nyt Syyria..seuraavaksi Iran ! Mikä pahinta YK on mukana tässä ryöstöretkesssä ! Onneksi maailmalla ja myös suomessa ihmiset ovat HERÄÄMÄSSÄ tästä median ja poliitikkojen aivopesusta.. NWO on ajettava alas !

    Äänestä

  • ZX - ZX - ZX kirjoitti:

    Olet aivan oikeassa ! Sensuurin ja propakanda moottorinhihna vinkuu täydellä teholla ! On järkyttävää miten suomen valtamedia suoltaa valheita päivästä toiseen..Esim.Syyrian propakanda uutiset ovat parhaasta päästä..."Kapinalliset "siis länsivaltojen palkka-armeijat ,Cia ,Mossad tappaa siiviileitä ja niistä syytetään Syyrian armeijaa ! On kyse luonnonvarojen ryöstöstä keinolla millä hyvänsä. Sama kaava toistuu Irak,Afganistan,Libya ja nyt Syyria..seuraavaksi Iran ! Mikä pahinta YK on mukana tässä ryöstöretkesssä ! Onneksi maailmalla ja myös suomessa ihmiset ovat HERÄÄMÄSSÄ tästä median ja poliitikkojen aivopesusta.. NWO on ajettava alas !

    on Rothschildien ja Rockefellerien luomus.

    Ootte te kipeitä. Salaliitto siellä ja salaliitto täällä. Totalitaarinen despootin johtama hirmuhallinto ei ole syyllinen, koska Verkkomedia on niin kertonut.

    Onneksi ihmiset Suomessa eivät ole SEKOAMASSA muutamaa jo valmiiksi sekaisin olevaa salkkariressua lukuun ottamatta.

    Äänestä

  • Sokesekoko? kirjoitti:

    http://en.wikipedia.org/wiki/Conspiracy_theory#Psychological_origins

    "According to some psychologists, a person who believes in one conspiracy theory tends to believe in others; a person who does not believe in one conspiracy theory tends not to believe another.[25]"

    http://en.wikipedia.org/wiki/Conspiracy_theory#Clinical_psychology
    "For some individuals, an obsessive compulsion to believe, prove, or re-tell a conspiracy theory may indicate one or a combination of well-understood psychological conditions, and other hypothetical ones: paranoia, denial, schizophrenia, mean world syndrome.[31]"

    Eli jos henkilö uskoo yhteen teoriaan, hän todennäköisesti uskoo useampaan. Salaliittoteoreetikot näkevät maailman huomattavasti pahempana kuin se todellisuudessa on. Skitsofreeniikoilla taas salaliittoteoriat ovat omaperäisempiä mitä näillä pakko-oireisille "totuuden" toistajille.

    Vainoharha ei ole sama asia kuin näiden salaliittohörhöjen mielenhäiriö, heidän mielenhäiriönsä on usein pakko-oireista laatua, joka myös tarkoittaa sitä että heidän uskomukset on mahdollista saada muutettua keskustelemalla. Tosin vakavimpiin tapauksiin ei auta kuin aivoleikkaus.

    Myös jotkut neurologisesti poikkeavat henkilöt ovat taipuvaisia toistamaan totuudeksi luulemiaan satuja uudestaan ja uudestaan. Nämä henkilöt vielä yleensä saavat nautintoa tuosta toiminnastaan, joten heidän kohdallaan lääkehoito on paras hoitomenetelmä.

    http://en.wikipedia.org/wiki/Intrusive_thoughts

    Äänestä

  • psykiatri kirjoitti:

    Minä uskon niihin salaliittoteorioihin joiden perustelut näen tarpeeksi hyviksi.
    Joten olen kai luokitukseltani ns. salaliittoteoreetikko tai "salkkari" niinkuin nämä "virkkarit" tykkäävät kivasti sanoa. Jos joku taas ei kykene uskomaan yhteenkään salaliittoteoriaan ennenkuin se virallisesti julistettu totuudeksi, niin sitten on jotain vikaa kriittisen ajattelun osastolla.

    Ymmärrän toki myös ihmisiä jotka eivät vain halua uskoa asiaan joka kuulostaa tarpeeksi negatiiviselta. Jotkut ovat herkkiä, ja silloin on ehkä parempi että ohittaa asian perehtymättä siihen sen paremmin.

    Mitä sitten tarkoittaa "maailman näkeminen pahempana kuin se onkaan"?
    Jokainen näkee maailman omalla tavallaan. Itse näen maailman aika synkkänä paikkana, lähinnä sen takia että ihmiset eivät tule keskenään toimeen tarpeeksi hyvin. En silti anna sen vaikuttaa siihen pystynkö itse nauttimaan elämästä sen takia että yli 90% maapallon väestöstä elää huonommissa olosuhteissa kuin minä(ainakin materiaalisella tasolla mitattuna)

    Kuinka paha paikka sitten maailma todellisuudessa on? Kuulostaa hieman absurdilta että maailman pahuuden voi luokitella jotenkin. No, ihan minkä arvoisena kukakin pitää esimerkiksi keskimääräistä ihmishenkeä joka riistetään jotta omat tavoitteet saavutettaisiin.

    Periaatteessa kenen tahansa "terveen" ihmisen mieltä pystytään manipuloimaan tehokkaasti.

    Puhut ihan yleisestiottaen mielenhäiriöisistä ihmisistä kun tarkoitat salaliittoteoreetikkoja. Manipulaatio lienee onnistunut sinun kohdallasi äärimmäisen hyvin kerran olet sitä mieltä että viralliset tarinat ovat aina totuuksia.

    'Salaliittoteoreetikot näkevät maailman pahempana kuin se todellisuudessa on', mikä on se 'todellisuudessa on' määreen merkityssisältö!?! Et voi saada kaikenkattavaa kuvaa esim.median kautta!! Samoin et voi mustavalkoisesti sanoa että maailma on hyvä taikka maailma on paha!! On yhtälailla typerää nähdä mörköjä jokapuolella, kuin olettaa jokapuolella olevan 'vain' ns.rehellisiä ihmisiä ja maailman tieteen hienojen opusten kauttaaltaan selvittämä. Tietenkin jos pitää pakosta valita niin henk.koht.julistaudun mieluummin mielisairaaksi, kuin kuljen loppuelämäni typeryksenä ja rätit silmillä!! On se vaan aika yksioikoista väittää, että on mielisairasta nähdä moraalittomuuden taakse, ainoa 'salaliitto' joka lopulta on on valtaapitävien sortuminen ahneuteen yms.'kuolemansynteihin'. Ei asioita ole helppoa havaita, mutta kun ihmiset muuttuvat kiireisen robottimaisiksi, on se aina myöskin moraalin rappiota. Monta asiaa jää silloin huomaamatta. Helpompaahan se tosin on kun ei tarvitse enää itse yhtään ajatella. Tietty se pahempi 'antenniosasto' onkin sitten se, jolla päässä piippaa kun näkevät jotakin 'tavallisuudesta poikkeavaa', eli mitä ei lehdissä kirjoitella. Kun maailma on joskus täynnä näitä henkilöitä on se surullinen päivä, sillä sen jälkeen ei enää paljon tapahdukaan, kaikki ovat täydellisiä orjarobotteja. Siis silloin kun kukaan ei enää kyseenalaista mitään, kun kyseenalaistaa pitäisi ....

    Äänestä

  • 7+13 kirjoitti:

    Minä uskon niihin salaliittoteorioihin joiden perustelut näen tarpeeksi hyviksi.
    Joten olen kai luokitukseltani ns. salaliittoteoreetikko tai "salkkari" niinkuin nämä "virkkarit" tykkäävät kivasti sanoa. Jos joku taas ei kykene uskomaan yhteenkään salaliittoteoriaan ennenkuin se virallisesti julistettu totuudeksi, niin sitten on jotain vikaa kriittisen ajattelun osastolla.

    Ymmärrän toki myös ihmisiä jotka eivät vain halua uskoa asiaan joka kuulostaa tarpeeksi negatiiviselta. Jotkut ovat herkkiä, ja silloin on ehkä parempi että ohittaa asian perehtymättä siihen sen paremmin.

    Mitä sitten tarkoittaa "maailman näkeminen pahempana kuin se onkaan"?
    Jokainen näkee maailman omalla tavallaan. Itse näen maailman aika synkkänä paikkana, lähinnä sen takia että ihmiset eivät tule keskenään toimeen tarpeeksi hyvin. En silti anna sen vaikuttaa siihen pystynkö itse nauttimaan elämästä sen takia että yli 90% maapallon väestöstä elää huonommissa olosuhteissa kuin minä(ainakin materiaalisella tasolla mitattuna)

    Kuinka paha paikka sitten maailma todellisuudessa on? Kuulostaa hieman absurdilta että maailman pahuuden voi luokitella jotenkin. No, ihan minkä arvoisena kukakin pitää esimerkiksi keskimääräistä ihmishenkeä joka riistetään jotta omat tavoitteet saavutettaisiin.

    Periaatteessa kenen tahansa "terveen" ihmisen mieltä pystytään manipuloimaan tehokkaasti.

    Puhut ihan yleisestiottaen mielenhäiriöisistä ihmisistä kun tarkoitat salaliittoteoreetikkoja. Manipulaatio lienee onnistunut sinun kohdallasi äärimmäisen hyvin kerran olet sitä mieltä että viralliset tarinat ovat aina totuuksia.

    sillä tuota mean world syndrome -luokittelua. Psykiatria muuten on pseudotiede, mutta psykologia ja neurologia eivät.

    Äänestä

  • hän tarkoittanee kirjoitti:

    sillä tuota mean world syndrome -luokittelua. Psykiatria muuten on pseudotiede, mutta psykologia ja neurologia eivät.

    Muuten psykiatrialla on jopa parannettu ihmisiä ja ihmisten olotiloja. Psykologia ja neurologia taasen pystyvät todistelemaan lähinnä tieteellisten mittaustulostensa kautta, mutta konkreettinen apu on aika heiveröista. Tai ehkä suora lobotomia jokaiselle jonka hermoimpulssit vähänkään poikkeavia!?! Rahaa uppoaa vaan kalliisiin tutkimuksiin ja todisteluihin, mutta ihmiset eivät vaan saa apua oireilleen. On tuo tiede kerrassaan ihmeellinen juttu.

    Äänestä

  • Ehkäpä siksi .... kirjoitti:

    kaikkea muuta mitä koulussa opetellaan.

    http://www.panacea-bocaf.org/

    Ihmeellinen käsitys sinulla että pseudotieteet olisivat niitä toimivia, kyllä nykytiede toimii mikäli saisimme vain opiskella sitä kuten suurvaltojen armeijoissa.

    Äänestä

  • oikea tiede on kirjoitti:

    Suurvaltojen armeijoissa mitään tiedettä opiskella. Sotimaan siellä opiskellaan.

    Äänestä

  • öiugiygyujy kirjoitti:

    Huomautan että täällä vetää tietty hormi rutkasti tuonne massavaltioitten - sivupoluille. Jutut yleistyksineen tietysti samalla lailla: Jouko parassa kun tyhmyys tiivistyy ja järki jatkaa itsetoistoista käärimistään!!

    Äänestä

  • oikea tiede on kirjoitti:

    kaikkea muuta mitä koulussa opetellaan.

    http://www.panacea-bocaf.org/

    Ihmeellinen käsitys sinulla että pseudotieteet olisivat niitä toimivia, kyllä nykytiede toimii mikäli saisimme vain opiskella sitä kuten suurvaltojen armeijoissa.

    Mikä ihmellinen käsitys nyt on!? Mitenkä neurologialla autat ihmistä mielenterveysongelmissa!? En tiedä miten syvällä ne 'pavlovin koirat' sinussakin kätkettynä, mutta kyllä se psykiatri on se setä taikka täti joka pipipääsi tarpeesta parantaa!! Eihän tässä mitän tiedettä olla herrajumala kyseenalaistettu, ja kyllä psykiatriankin katsotaan yleensä PERUSTUVAN luonnontieteisiin...

    Äänestä

  • Ääh&ööh!! kirjoitti:

    Psykiatria ei perustu luonnontieteisiin, joka noin väittää ei ole lainkaan tutustunut aiheeseen.
    http://en.wikipedia.org/wiki/Anti-psychiatry#Psychiatry_as_a_pseudo-science

    Äänestä

  • öiugiygyujy kirjoitti:

    Suurvaltojen armeijoissa mitään tiedettä opiskella. Sotimaan siellä opiskellaan.

    HAARPit ja muut tilataan Nokialta ,,.,.

    Äänestä

  • ei niin kirjoitti:

    HAARPit ja muut tilataan Nokialta ,,.,.

    Suomessa ne tilataan Instalta, entinen Intrumentointi OY. Aika lähellä Nokiaa sen pääpaikka kuitenkin on. Härmälän montussa Pirkkahallin vastakkaisella kinthaalla.

    Äänestä

  • pälä pälä kirjoitti:

    Psykiatria ei perustu luonnontieteisiin, joka noin väittää ei ole lainkaan tutustunut aiheeseen.
    http://en.wikipedia.org/wiki/Anti-psychiatry#Psychiatry_as_a_pseudo-science

    Ihan tarpeeksi olen tutustunut aikoinani, lähisukulaisia ollut useampi töissä mielenterv.alalla .... Yleisessä psykiatriassa tunnetaan kolme haaraa: biologinen psykiatria, kehollinen psykiatria sekä somaattinen psykiatria. Biologinen psykiatria perustuu luonnontieteeseen nimeltä biologia!! Biologista psykiatriaa edustavat mm.aivotutkimus, mielenterv.häiriöiden perinnöllisyyden geenitutkimus sekä keskushermoston kehitys-ja toimintatavat erilaisine biokemiallisine ilmiöineen. Myöskin psykiatrinen lääkehoito lasketaan biologisen psykiatrian yhdeksi osa-alueeksi .... Ei pätevää tutkimusta tehdä pelkästään yliopistoissa. Eikä suljetuin ovin tehdyt tutkimukset sitä paitsi suoraan auta yhtäkään mielenterveyspotilasta!!

    Äänestä

Kuka se muuten olikaan se psykiatri, joka sanoi "hulluimpia olevan niitten ihmisten, jotka eivät tiedosta olevansa yhtään hulluja" .... Taisi vielä jatkua, että ahneet ihmiset ovat usein tälläisiä, kuvittelevat 'kaikkitietävyydessään', että kaikilla menee hyvin. Onhan myös jollakin pankkiiri- yms.suvuilla sanottu olevan periytyvä paranoidinen skitsofrenia, ts.: eivät mm.tajua itse oman toimintansa kaksinaamaisuutta ....

Äänestä

"13 Silloin näin kotkan, joka lensi korkealla taivaan laella ja huusi kovalla äänellä: "Voi! Voi! Voi niitä, jotka asuvat maan päällä! Vielä tulevat torvet soimaan, vielä puhaltaa torveensa kolme enkeliä."

Äänestä

VOIVOIVOIVOIVOIVOIVOIVOIVOIVOIVOIVOIVOIVOIVOI!! VIELÄKÖ VOIVOTTAA!?! SALAA ELÄMÄSI PÖLJÄ!! TOTUUS EI HUUTELE PULLONSUUSTA!!

Äänestä
  • Taidat olla pakkohoidon tarpeessa ?!!

    Toimittajia siellä Niuvanniemessä tarvitaankin...

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Taidat olla pakkohoidon tarpeessa ?!!

    Toimittajia siellä Niuvanniemessä tarvitaankin...

    TRALLALALALALAALAATRALLALALALAALAATRALLALALALAALAA!!!! Ai hei äiti!!!! Mitenkäs ne Neuvonniemet puhalla ja puhkut, minä vaan voikukka???! KUN EMMÄ JAKSA HERÄTÄ JA TAAS TUOTA OSASTONVAIHTOA, MITÄ SAI TAKAVUOSINA SUORAVATUPASSISTA KOKOAJAN JA SUORA SUUNLEIKKURI JA SIMMUT VAAN KINNI KIRKOSSA KOKOAJAN HEMULI VIE JOO' JA KOKOAJAN JA KOKOAJAN!!!! MULLONNYT OIKEA LÄÄKITYS JA MIELIALAT EI HEITTELE JA MÄOON OSASTON KESKURADIOSSA PÄÄTYÖNTEKIJÄN YLIAJOTUNNIT, OSASTOVERONLASKIJA JA LASKIJA JA LASKIJA JA AVIOLIITTOONKAAN EN MENNYT KUN EI OLLU TULOVEROA MYÖTÄ- JA VASTAVEROTOIMISTOSSA JA VEROTOIMISTOSSA JA VEROTOIMISTOSSA JA HEMULIT HEISSANSAA JA HEMULIT HEISSANSAA!!!!

    Äänestä

  • Suuri Voikotka// abc - aivohuolto kirjoitti:

    Antaisitko vielä yhteystietosi niin voin soittaa sinulle apua...

    Voikotka?? Hemuli? Keskusratio? Totuus pullonsuussa?

    Äänestä

  • ihme sälli, kirjoitti:

    Antaisitko vielä yhteystietosi niin voin soittaa sinulle apua...

    Voikotka?? Hemuli? Keskusratio? Totuus pullonsuussa?

    OUKKIDOUKKITAUKSSISAUKKI!!!! NIPPELISHYPPELISPIKKUMÖRÖT!!!! Yhteystiedot: Mannerheimintie 30, 00100 Helsinki puhelin (09) 4321 Enkä ole ainoa talossa apua kiihkeästi kaipaava!!!! Pahimmat tapaukset taitavat löytyä tällä haavaa valtiovarainministeriön puolelta!!!!

    Äänestä

  • Suuri Voikotka// abcdef - suomilataamo kirjoitti:

    OUKKIDOUKKITAUKSSISAUKKI!!!! NIPPELISHYPPELISPIKKUMÖRÖT!!!! Yhteystiedot: Mannerheimintie 30, 00100 Helsinki puhelin (09) 4321 Enkä ole ainoa talossa apua kiihkeästi kaipaava!!!! Pahimmat tapaukset taitavat löytyä tällä haavaa valtiovarainministeriön puolelta!!!!

    Mitä ihmettä mahdat nyt taas tarkoittaa? Annoit eduskunnan osoitteen? Kuvitteletko olevasi siellä?

    Äänestä

  • ymmärrän hullua kirjoitti:

    Mitä ihmettä mahdat nyt taas tarkoittaa? Annoit eduskunnan osoitteen? Kuvitteletko olevasi siellä?

    Syvimmat kiidokseni esidan empatiasta ja ymmartamuksesta. Ma en ole vain etusmunasta, ma olen suuri hängi ja kaigialla. Ma olla suuren suuri voikotkotdaja, pienen pienen suami - nimisen maan terapeuddiselda osaldolta sa osastonhoidelija. Ma dulemma duduigsi gunhan sun hoidod piaggoin daas algaa!! TRAITRAITRALLALLAA, MA OLEN NIIN ONNELINEEN!!!! KUN SUAMI ON NIIN HOITOLLINEN!!!!

    Äänestä

  • Suuri voikotkot// vastaanoton paivystykset kirjoitti:

    Syvimmat kiidokseni esidan empatiasta ja ymmartamuksesta. Ma en ole vain etusmunasta, ma olen suuri hängi ja kaigialla. Ma olla suuren suuri voikotkotdaja, pienen pienen suami - nimisen maan terapeuddiselda osaldolta sa osastonhoidelija. Ma dulemma duduigsi gunhan sun hoidod piaggoin daas algaa!! TRAITRAITRALLALLAA, MA OLEN NIIN ONNELINEEN!!!! KUN SUAMI ON NIIN HOITOLLINEN!!!!

    Leikitkö jotain taitelijaa vai mitä?

    Oletko sinä se se sekava kuuhullu kukkakauppias?

    Äänestä

POTPOTPOTPOTPOTPOTPOP!!!!!! KUKKELISHOIIIIII!!!! joko on maata kuumoduuuliiiiin näkyviiisääää???!!!! Syy on siinä että se dramaattinen esiintymisvarmuus oli aina ennen kaikkien suussa osiensa summa ja siksi vastaan huutojen hiljaisuuteen nostamalla moduulia avaruuteen päin !!!!! Kun sitä jo tänne asti ehdin veivata ja toissa syksynä vielä hänet täällä turhaan näin!!!!!

Äänestä

"On kyse luonnonvarojen ryöstöstä keinolla millä hyvänsä. Sama kaava toistuu Irak,Afganistan,Libya ja nyt Syyria..seuraavaksi Iran ! "

IRANia odotellaan, ehkä Voikotka oli aikoinaan oikeassa , EHKÄ ! !

Äänestä

"Ootte te kipeitä. Salaliitto siellä ja salaliitto täällä. Totalitaarinen despootin johtama hirmuhallinto ei ole syyllinen, koska Verkkomedia on niin kertonut."

Tuskimpa täällä Verkkomedia sai kannatusta. Kaiketi sen sille soi (korkeintaan) vähemmistö (1/5 ehkäpä) eräästä tietystä puolueesta, kulkekoot vaikka "jytky" - salanimellä ... Jokatapauksessa EI SAA osoitella VAIN yhteen suuntaan, onhan salattu liitto jo "ihmisten eriytyminen", jota JOK´ikinen puolue, ismi taikka liitouma (saati "nationalismi") vain YLIKOROSTAA ! !

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kotkan lahja 31313 kirjoitti:

Onko siis siten, jotta ihmisten oireilut, joita usein voi lehdistä lukea ovat pelkästään ns.heräämisiä. Robottimainen kiire on ummistanut aistin maailmankululta tiiviiseen foliokääreeseen. Jonkin omituisen 'kehityksen' mitäänsanomattomuuden pakko ajaa ihmiset yhä enenevästi todellisuuden umpikujaan. Valhe ei ole vain jossakin, se on 'peto 666' kaikkialla. Eikö olisi helpompaa hiljentää ja havaita todellisuutta. Nyt todellisuus karkaa ja ihmiset oireilevat. Nämä oireet 'antenniosastolta' ovat kätkettyä, pelkistettyä todellisuutta. Kaikki voisi vain olla toisin, mikäli päättäjien 'hullut koirat' irtautuisivat käskyistään. Miksi massat luottavat vääriin totuuksiin. Se on tämän maailman vinouma.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu