Spectrumin puolella oli taas hyvä huomio adventtikirkon nykyjohdon politiikasta, jolle mikään ei ole liian ihmeellistä tuettavaksi, kun oma etu on tärkein:
http://spectrummagazine.org/blog/2012/03/15/ted-wilson-praises-zimbabwes-mugabe
Zimbabwen presidentti Robert Mugabe on hirmuhallitsija, diktaattori, joka on vastuussa hyvin kammottavista julmuuksista ja on ajanut tämän köyhän maan täydelliseen romahdukseen.
Mugabea ollaan EU:n komission toimesta vaatimassa rikoksistaan kansainväliseen tuomioistuimeen tuomittavaksi. Hänen miljardien omaisuuksiaan ulkomaisissa pankeissa jäljitetään, jonka omaisuuden hän on saanut ohjaamalla Zimbabwen timanttikauppaa omaan taskuunsa, sekä muilla kepulikonsteilla, joilla hän ryöstää oman maansa luonnonvaroja omaan elämiseensä.
Mutta tämäpä ei Ted Wilsonia pahemmin häiritse, vaan veli-Ted rukoilee Mugaben puolesta ja toivoo hänelle mukavia vuosia hallitsijana.
"Let us pray for the leadership of this country. The Bible requires us to do so. We should respect and submit to the leadership of this country because all leaders are appointed by God," said Pastor Wilson.
Teillä adventtikirkossa on ihan mukava jumala, jos jumalanne on todellakin nimittänyt Mugaben Zimbabven johtajaksi.
Mutta Ted Wilosonilla on tietenkin huoli siitä, että Mugabe potkaisisi adventtikirkon Zimbabwesta pihalle, jolloin tulisi jäsenmäärään inhottava kuoppa ja monet kymmenykset jäisivät saamatta. Voi olla täysin mahdollista, että Mugabe koettaa kiillottaa omaa julkisivuaan adventtikirkon avulla ja jopa maksaa adventtikirkolle ja sen johdolla näistä miellyttävistä lausunnoista, jotka pönkittävät hänen hirmuista diktatuuriaan.
Siksipä adventtikirkon nykyjohdon täytyy mielistellä ja nöyristellä kädet veressä seisovaa diktaattoria, jotta kaikki säilyisi entisellään.
Sellainen lahko, millainen johtaja. Olkaa ylpeitä lahkonne nykytilasta, sillä se ei voisi juuri enää kurjempi olla ja mitähän typeryyttä Ted Wilson keksii seuraavaksi...
Ted Wilson & Robert Mugabe
57
229
Vastaukset
Ja tässäpä pieni uutinen arvoisasta Mugabesta, jonka jokin kahjo jumala on valinnut kiduttamaan ja hallitsemaan julmasti kansaansa:
http://www.hs.fi/ulkomaat/Järjestö Zimbabwen Mugabe kuorii valtion timanttituloja itselleen/a1305551600897
Zimbabwen iäkäs presidentti Robert Mugabe on salaa ohjannut yksityiseen kassaansa vuosittain kymmenien miljoonien tulot valtion omistamilta timanttikentiltä. Lisää rahaa on tulossa, kun Zimbabwen timanttienvienti taas vapautuu.
Mugabe, 87, yrittää timanttituloilla ilmeisesti lujittaa omaa ja lähipiirinsä asemaa. Hänen hallintonsa on tunnettu kovista otteistaan.
Presidentin asema vahvistui viime kuussa, kun Zimbabwe sai taas timanttikauppaa valvovan kansainvälisen järjestön luvan myydä vuosittain yli 1,4 miljardin arvosta timantteja ulkomaille. BBC:n mukaan Euroopan unioni kannatti viennin sallimista.
Zimbabwesta on toistuvasti raportoitu, että kaivostyöläisiä kidutetaan ja naisia ja lapsia on kohdeltu huonosti timanttikentillä. Brittiyhtiö BBC:n Panorama-ohjelma kertoi timanttikenttien "kidutusleiristä" kesällä.
Global Witnessin mukaan timanttien viennillä on rahoitettu hallituksen kovia otteita mahdollista oppositiota ja äänestäjiä kohtaan. Viime vaalit Mugabe voitti voimakeinoin.
Global Witness -järjestö on näihin asti keskittynyt timanttikaupan ja kaivosteollisuuden tarkkailuun, mutta Zimbabwe-päätöksen jälkeen järjestön perustaja Charmian Gooch arveli lausunnossaan, että koko Kimberleyn prosessi on epäonnistunut.- Bushmannille ja heim
Asia bushmanni on katsos sellainen, eli syy on kokonaan bushmanneissa.
Kun bushmannit eivät halua kumartua Luojansa eteen, että siunaus voisi kohdata kansaa, niin Hän sallii bushmannien syödä omasta kädestään sitä tekemisiensä siunauksen hedelmää.
Katsos, kun sinäkin istut sontaläjässä jatkuvasti, eli omassa tekosessasi, etkä pysty ojentamaan ketään parempaan suuntaan, niin kaikki kaltaisesi jää siihen läjääsi.
Näin yksinkertainen on asia ja siitä omasta läjästä on turha ketään muuta syyttää, edes Jumalaa. Bushmannille ja heim kirjoitti:
Asia bushmanni on katsos sellainen, eli syy on kokonaan bushmanneissa.
Kun bushmannit eivät halua kumartua Luojansa eteen, että siunaus voisi kohdata kansaa, niin Hän sallii bushmannien syödä omasta kädestään sitä tekemisiensä siunauksen hedelmää.
Katsos, kun sinäkin istut sontaläjässä jatkuvasti, eli omassa tekosessasi, etkä pysty ojentamaan ketään parempaan suuntaan, niin kaikki kaltaisesi jää siihen läjääsi.
Näin yksinkertainen on asia ja siitä omasta läjästä on turha ketään muuta syyttää, edes Jumalaa.No tietenkin se on muiden syy, että adventtikirkon johto mielistelee julmaa diktaattoria, se on selvä se. Ja minun syytäni vielä selvemmin.
Adventtikirkon tulevaisuus näyttää hyvin lupaavalta. Johto on täysin sekaisin ja jäsenistö vielä enemmän.
Jätä vain lääkkeet ottamatta tästä eteenpäinkin, niin teet hyvää työtä lahkosi eteen tulevaisuudessakin.- pyh!
bushmanni kirjoitti:
No tietenkin se on muiden syy, että adventtikirkon johto mielistelee julmaa diktaattoria, se on selvä se. Ja minun syytäni vielä selvemmin.
Adventtikirkon tulevaisuus näyttää hyvin lupaavalta. Johto on täysin sekaisin ja jäsenistö vielä enemmän.
Jätä vain lääkkeet ottamatta tästä eteenpäinkin, niin teet hyvää työtä lahkosi eteen tulevaisuudessakin.Kyllä se on sinun syysi, kun muita halveksit ja pilkkaat.
- bushmannien heimo..
bushmanni kirjoitti:
No tietenkin se on muiden syy, että adventtikirkon johto mielistelee julmaa diktaattoria, se on selvä se. Ja minun syytäni vielä selvemmin.
Adventtikirkon tulevaisuus näyttää hyvin lupaavalta. Johto on täysin sekaisin ja jäsenistö vielä enemmän.
Jätä vain lääkkeet ottamatta tästä eteenpäinkin, niin teet hyvää työtä lahkosi eteen tulevaisuudessakin.Kyllähän Bushmannienkin puolesta on tärkeä rukoilla siksi, että Jumala avaisi heidän sydämensä, ellei nyt ole niin paatunut, että on kävellyt pelastuksensa ohi.
Kova poika tämä bushmanni, tämä Jeesuksen nimi on syvästi edustettu ja taivastie näytillä jokaisessa kirjoituksessa.
Esim. bushmanni, esittää, Adam ja Eeva satua sekä vedenpaisumus.
Sitten rukousmatolla tiede Halleluja, kuinka ihmisviisaus on jumalallista ja voi sitä kielilläpuhumisen selitystä. Oikein profeetallista pärinää.
- pyh!
Oletko oikeasti noin tyhmä vai piruiletko vain tahallasi?
Jos Wilson pyysi rukoilemaan hallitsijoiden puolesta, niin eihän se tarkoita, että hän hyväksyisi heidän syntinsä. Sehän tarkoittaa, että hän toivoo heidän kääntymystään. Sitä paitsi Wilson on oikeassa. Paavali käskee rukoilemaan valtaa pitävien puolesta.
Että ainoa typerä olet itse.- pyh!
Sitä paitsi Spectrum on potaskalehti, joka tarkoituksella vääristelee toisten sanomisia päästäkseen piruilemaan. On nähty lukemattoman monta kertaa.
>>> Jos Wilson pyysi rukoilemaan hallitsijoiden puolesta, niin eihän se tarkoita, että hän hyväksyisi heidän syntinsä. >>>
Miksi muuten Wilson ei ruokoillut alistetun ja riistetyn Zimbabwen kansan puolesta?
http://www.herald.co.zw/index.php?option=com_content&view=article&id=36143
"Seventh-day Adventist Church’s General Conference president pastor Tedd Wilson has hailed the Government of Zimbabwe for granting its nationals freedom of worship."
Hän rukoili siunausta vain hirmuhallitsijalle ja hänen julmalle hallinnolleen.
Mutta puolustele sinä vain tuota idioottia, sillä sen sinä kyllä osaat.
"Pastor Wilson urged the gathering to respect and submit to the leadership of the country as required by the word of God."
Eikös olekin mukava kuulua amerikkalaiseen lahkoon, joka mielistelee hirmuhallitsijoita ja oman kansansa veristä diktaattoria.- pyh!
bushmanni kirjoitti:
>>> Jos Wilson pyysi rukoilemaan hallitsijoiden puolesta, niin eihän se tarkoita, että hän hyväksyisi heidän syntinsä. >>>
Miksi muuten Wilson ei ruokoillut alistetun ja riistetyn Zimbabwen kansan puolesta?
http://www.herald.co.zw/index.php?option=com_content&view=article&id=36143
"Seventh-day Adventist Church’s General Conference president pastor Tedd Wilson has hailed the Government of Zimbabwe for granting its nationals freedom of worship."
Hän rukoili siunausta vain hirmuhallitsijalle ja hänen julmalle hallinnolleen.
Mutta puolustele sinä vain tuota idioottia, sillä sen sinä kyllä osaat.
"Pastor Wilson urged the gathering to respect and submit to the leadership of the country as required by the word of God."
Eikös olekin mukava kuulua amerikkalaiseen lahkoon, joka mielistelee hirmuhallitsijoita ja oman kansansa veristä diktaattoria.Kuvitteletko sinä oikeasti, että tuo Zimbabwe Herald nyt oikeasti kertoisi, mitä Wilson teki????? Sehän on propagandalehti, joka väittää mitä väittää ja jättää kaiken muun sanomatta.
Taitaa olla niin, että olet jo vainoharhainen. pyh! kirjoitti:
Kuvitteletko sinä oikeasti, että tuo Zimbabwe Herald nyt oikeasti kertoisi, mitä Wilson teki????? Sehän on propagandalehti, joka väittää mitä väittää ja jättää kaiken muun sanomatta.
Taitaa olla niin, että olet jo vainoharhainen.>>> Kuvitteletko sinä oikeasti, että tuo Zimbabwe Herald nyt oikeasti kertoisi, mitä Wilson teki????? Sehän on propagandalehti, joka väittää mitä väittää ja jättää kaiken muun sanomatta.
Taitaa olla niin, että olet jo vainoharhainen. >>>
Kumpikos meistä nyt on vainoharhainen ja epäilee salaliittoja ja että emme voi luottaa mihinkään?
Miksi Wilson ei rukoillut Zimbabwen alistetun kansan puolesta, vaan julman ja verisen diktaattorin ja hänen hallintonsa puolesta?
On hyvin mielenkiintoista, että adventtikirkko ei ole julkaisut virallisella uutissivustolla mitään Wilsonin harmittavasta retkestä Mugaben Zimbabween.
http://news.adventist.org/en/
Miksi ihmeessä adventisteille ei kerrota Wilsonin matkasta rukoilemaan Zimbabwen veriselle diktaattorille onnea ja menestystä?
Sen sijaan kerrottiin kyllä juuri aiemmasta matkasta Ruandaan, mutta matkan seuraava kohde Zimbabwe jätettiin uutisista väliin.- pyh!
bushmanni kirjoitti:
>>> Kuvitteletko sinä oikeasti, että tuo Zimbabwe Herald nyt oikeasti kertoisi, mitä Wilson teki????? Sehän on propagandalehti, joka väittää mitä väittää ja jättää kaiken muun sanomatta.
Taitaa olla niin, että olet jo vainoharhainen. >>>
Kumpikos meistä nyt on vainoharhainen ja epäilee salaliittoja ja että emme voi luottaa mihinkään?
Miksi Wilson ei rukoillut Zimbabwen alistetun kansan puolesta, vaan julman ja verisen diktaattorin ja hänen hallintonsa puolesta?
On hyvin mielenkiintoista, että adventtikirkko ei ole julkaisut virallisella uutissivustolla mitään Wilsonin harmittavasta retkestä Mugaben Zimbabween.
http://news.adventist.org/en/
Miksi ihmeessä adventisteille ei kerrota Wilsonin matkasta rukoilemaan Zimbabwen veriselle diktaattorille onnea ja menestystä?
Sen sijaan kerrottiin kyllä juuri aiemmasta matkasta Ruandaan, mutta matkan seuraava kohde Zimbabwe jätettiin uutisista väliin.Mistäs sinä tiedät, että ei rukoillut? Pointtini oli se, että Zimbabwe herald tuskin kertoi koko totuutta, jos totuutta ollenkaan.
Mutta eihän totuudella ole mitään merkitystä sinulle ja kaltaisillesi. Teitä kiinnostaa vain ja ainoastaan adventistien pilkkaaminen ja jos mahdollista, tuhoaminen. pyh! kirjoitti:
Mistäs sinä tiedät, että ei rukoillut? Pointtini oli se, että Zimbabwe herald tuskin kertoi koko totuutta, jos totuutta ollenkaan.
Mutta eihän totuudella ole mitään merkitystä sinulle ja kaltaisillesi. Teitä kiinnostaa vain ja ainoastaan adventistien pilkkaaminen ja jos mahdollista, tuhoaminen.>>> Mistäs sinä tiedät, että ei rukoillut? Pointtini oli se, että Zimbabwe herald tuskin kertoi koko totuutta, jos totuutta ollenkaan. >>>
Ai että Ted Wilson olisi rukoillut julkisesti riistetyn kansan puolesta julman diktaattorin hallitsemassa maassa?
No siitä ihmeestä meillä olisi taatusti tietoa, jonka välittäjänä toimisi esimerkiksi Zimbabwen oppositio tai se uutinen kyllä julkaistaisiin varmasti adventtikirkon virallisella uutissivustolla.
Mutta mielenkiintoista on se, että Ted Wilsonin häpällisestä matkasta Zimbabween mielistelemään hirmuhallintoa ei ole sanaakaan adventtikirkon virallisella uutissivustolla.
Miksikö tämä häpeällinen matka ei ole maininnan arvoinen, vaikka tämän pölvästin muista matkoista kyllä kerrotaan hyvinkin tarkasti ja valokuvia on vaikka muille jakaa?
Ted Wilson kyllä tuhoaa tätä menoa adventtikirkon ihan itse ja jäsenistö, joka koettaa puolustella tämän pölvästin toimia.
Huomasin muuten, että eräs suomalainen teologian tohtori, jonka piti tietenkin myös tittelinsä mainita, kävi Spectrumin sivuilla puolustamassa Wilsonin käsittämätöntä toimintaa.- ei bussi hyvältä näy
bushmanni kirjoitti:
>>> Mistäs sinä tiedät, että ei rukoillut? Pointtini oli se, että Zimbabwe herald tuskin kertoi koko totuutta, jos totuutta ollenkaan. >>>
Ai että Ted Wilson olisi rukoillut julkisesti riistetyn kansan puolesta julman diktaattorin hallitsemassa maassa?
No siitä ihmeestä meillä olisi taatusti tietoa, jonka välittäjänä toimisi esimerkiksi Zimbabwen oppositio tai se uutinen kyllä julkaistaisiin varmasti adventtikirkon virallisella uutissivustolla.
Mutta mielenkiintoista on se, että Ted Wilsonin häpällisestä matkasta Zimbabween mielistelemään hirmuhallintoa ei ole sanaakaan adventtikirkon virallisella uutissivustolla.
Miksikö tämä häpeällinen matka ei ole maininnan arvoinen, vaikka tämän pölvästin muista matkoista kyllä kerrotaan hyvinkin tarkasti ja valokuvia on vaikka muille jakaa?
Ted Wilson kyllä tuhoaa tätä menoa adventtikirkon ihan itse ja jäsenistö, joka koettaa puolustella tämän pölvästin toimia.
Huomasin muuten, että eräs suomalainen teologian tohtori, jonka piti tietenkin myös tittelinsä mainita, kävi Spectrumin sivuilla puolustamassa Wilsonin käsittämätöntä toimintaa.Turhaa sinä meuhaat, kun et osaa todistaa Jeesuksesta pätkääkään ja oma todistuksesi uskosta on Jumalan sanaa häpäisevät kirjoitukset.
Mutta mitä taas asiaan, että kristityt käyvät eri seurakunnista eri maissa, myös ongelmamaissa, esim. Pohjois- Koreassa. Ei niistä kirjoiteta, mitä nyt peräänkuulutat kirjoitettavaksi adventistien kirjoitustarpeeseesi.
Mutta o
Ole hyvä, ja toimi toisin, että voisit seistä kerran selkä suorana Isäsi edessä, mutta kovin heikolta tapasi olla Kristuksen todistaja, näkyy täällä ajassa, kaikkine taustajoukkoineen.
Mutta taidat istua itse sontaläjässäsi, kuten se kaveri, joka asematunnelissa väänsi kikkaraa toisten nuuskittavaksi.
Joku henkilökuntalainen taisi auttaa, istutti kaverin siihen ja pistätti housut jalkaan, niin se lauman ominaistuoksu kulkee paremmin matkassa.
Täytyy sanoa matkanvarrelta, että mistä adventisteja olet syytellyt, niin olet sisältäsi aika kipeä kaveri, eivoi muuta todeta. Jopa joku vapaa-ajatttelija häpeäisi esiintymistäsi, mutta ehkä rienaaja ei. Täytyyhän rienaajalla olla omat maki-apenansa narunnokassa, että toiminta jotenkin on esissä, että jotain kolikkoja saa mukamas palkaksi. - !"#€%&/()=!!!!!
bushmanni kirjoitti:
>>> Mistäs sinä tiedät, että ei rukoillut? Pointtini oli se, että Zimbabwe herald tuskin kertoi koko totuutta, jos totuutta ollenkaan. >>>
Ai että Ted Wilson olisi rukoillut julkisesti riistetyn kansan puolesta julman diktaattorin hallitsemassa maassa?
No siitä ihmeestä meillä olisi taatusti tietoa, jonka välittäjänä toimisi esimerkiksi Zimbabwen oppositio tai se uutinen kyllä julkaistaisiin varmasti adventtikirkon virallisella uutissivustolla.
Mutta mielenkiintoista on se, että Ted Wilsonin häpällisestä matkasta Zimbabween mielistelemään hirmuhallintoa ei ole sanaakaan adventtikirkon virallisella uutissivustolla.
Miksikö tämä häpeällinen matka ei ole maininnan arvoinen, vaikka tämän pölvästin muista matkoista kyllä kerrotaan hyvinkin tarkasti ja valokuvia on vaikka muille jakaa?
Ted Wilson kyllä tuhoaa tätä menoa adventtikirkon ihan itse ja jäsenistö, joka koettaa puolustella tämän pölvästin toimia.
Huomasin muuten, että eräs suomalainen teologian tohtori, jonka piti tietenkin myös tittelinsä mainita, kävi Spectrumin sivuilla puolustamassa Wilsonin käsittämätöntä toimintaa.Sehän sinua risoo, että hän on teologian tohtori ja sinä et.
ei bussi hyvältä näy kirjoitti:
Turhaa sinä meuhaat, kun et osaa todistaa Jeesuksesta pätkääkään ja oma todistuksesi uskosta on Jumalan sanaa häpäisevät kirjoitukset.
Mutta mitä taas asiaan, että kristityt käyvät eri seurakunnista eri maissa, myös ongelmamaissa, esim. Pohjois- Koreassa. Ei niistä kirjoiteta, mitä nyt peräänkuulutat kirjoitettavaksi adventistien kirjoitustarpeeseesi.
Mutta o
Ole hyvä, ja toimi toisin, että voisit seistä kerran selkä suorana Isäsi edessä, mutta kovin heikolta tapasi olla Kristuksen todistaja, näkyy täällä ajassa, kaikkine taustajoukkoineen.
Mutta taidat istua itse sontaläjässäsi, kuten se kaveri, joka asematunnelissa väänsi kikkaraa toisten nuuskittavaksi.
Joku henkilökuntalainen taisi auttaa, istutti kaverin siihen ja pistätti housut jalkaan, niin se lauman ominaistuoksu kulkee paremmin matkassa.
Täytyy sanoa matkanvarrelta, että mistä adventisteja olet syytellyt, niin olet sisältäsi aika kipeä kaveri, eivoi muuta todeta. Jopa joku vapaa-ajatttelija häpeäisi esiintymistäsi, mutta ehkä rienaaja ei. Täytyyhän rienaajalla olla omat maki-apenansa narunnokassa, että toiminta jotenkin on esissä, että jotain kolikkoja saa mukamas palkaksi.>>> Mutta taidat istua itse sontaläjässäsi, kuten se kaveri, joka asematunnelissa väänsi kikkaraa toisten nuuskittavaksi.
Joku henkilökuntalainen taisi auttaa, istutti kaverin siihen ja pistätti housut jalkaan, niin se lauman ominaistuoksu kulkee paremmin matkassa. >>>
On sinulla jutut, ei voi muuta sanoa, mutta juttujesi taso kyllä kertoo siitä, että sovit adventtikirkon sekavaan seurakuntaan erittäin mainiosti.
Sinusta voisi tulla vaikka jokin johtaja, luulen minä.!"#€%&/()=!!!!! kirjoitti:
Sehän sinua risoo, että hän on teologian tohtori ja sinä et.
>>> Sehän sinua risoo, että hän on teologian tohtori ja sinä et. >>>
Miksi minua risoo se, että joku on teologian tohtori ja työskentelee amerikkalaisessa lahkossa, jonka maailmankuva kertoo lähinnä jonkin asteisesta häiriintymisestä ja älyn puutteesta?- pyh!
bushmanni kirjoitti:
>>> Sehän sinua risoo, että hän on teologian tohtori ja sinä et. >>>
Miksi minua risoo se, että joku on teologian tohtori ja työskentelee amerikkalaisessa lahkossa, jonka maailmankuva kertoo lähinnä jonkin asteisesta häiriintymisestä ja älyn puutteesta?No tulihan se sieltä taas. Tyypillistä vihanlietsontaa tuokin viestisi.
pyh! kirjoitti:
No tulihan se sieltä taas. Tyypillistä vihanlietsontaa tuokin viestisi.
>> No tulihan se sieltä taas. Tyypillistä vihanlietsontaa tuokin viestisi. >>
Kuinka niin?
Minä lähinnä säälin heitä, joiden täytyy ansaita elantonsa alhaisella tavalla.
- pyh!
ja kun kuitenkin mussutat vastaan, niin tässä PAIKALLA OLLEEN TODISTUS SIITÄ, MITÄ WILSON SANOI:
Tapiwa Mushaninga - Thu, 03/15/2012 - 04:08
Alex Carpenter
Your article in bad taste it is abundantly clear that you are creating a straw man just to attack our GC president. I was there when Ted Wilson preached and was interviewed. Jesus told people to Give unto Caesar what was Caesar's. Does that mean that Jesus was supporting Caesar?? your whole article is a farce and was poorly researched. It is true that there are issues in Zimbabwe (I am not at liberty to discuss my political views, I might disappear- no joke) but the situation is we have religious tolerance in Zimbabwe so we are thankful to God for that. to jeopardize that unnecessarily is foolish.
There were a lot of injustices there were done by the Romans to the Jews done in Jesus' time but he did not become some activist for Jews rights but stayed on course with his divinely appointed mission. As Adventists in Zimbabwe we understand who we are and what our mission is. we humbly follow Christ's example of rendering to Caesars what is Caesar's and to God what Is God's.
The funny thing is that many high ranking officials from both Mugabe's party and the opposition are actually Sda!!!! As Sda in Zimbabwe we are non partisan and this helps us in fulfilling our divinely appointed mission. We will not antagonize our leaders just to satisfy Alex. we are guided by the bible not man's opinion>>> ja kun kuitenkin mussutat vastaan, niin tässä PAIKALLA OLLEEN TODISTUS SIITÄ, MITÄ WILSON SANOI:
Tapiwa Mushaninga - Thu, 03/15/2012 - 04:08
Alex Carpenter >>>
Keskustelua seuraamalla eteenpäin nuo umpityperät selitykset saavat ansaitsemansa kohtalon.- pyh!
bushmanni kirjoitti:
>>> ja kun kuitenkin mussutat vastaan, niin tässä PAIKALLA OLLEEN TODISTUS SIITÄ, MITÄ WILSON SANOI:
Tapiwa Mushaninga - Thu, 03/15/2012 - 04:08
Alex Carpenter >>>
Keskustelua seuraamalla eteenpäin nuo umpityperät selitykset saavat ansaitsemansa kohtalon.Aivan, Carpenterin vihapuheet saavat ansaitsemansa lopun.
pyh! kirjoitti:
Aivan, Carpenterin vihapuheet saavat ansaitsemansa lopun.
>>> Aivan, Carpenterin vihapuheet saavat ansaitsemansa lopun. >>>
Carpenterin hieno totuudellinen kirjoitus adventtikirkon johdon nykyisestä tilasta voi ravistella adventtikirkkoa hyvinkin paljon.
Jos jonkin yrityksen johtaja olisi tuolla tavoin käynyt mielistelemässä julmaa diktaattoria ja se tulisi ilmi, hän joutuisi eroamaan sillä sekunnilla, kun asia julkaistaisiin.
Se olisi yritykselle suunnaton häpeä ja yritys joutuisi käyttämään paljon aikaa sekä rahaa maineensa paikkaamiseen.
Saapa nähdä, että miten tämä Wilsonin tuottama häpeä adventtikirkolle hoidetaan.- pyh!
bushmanni kirjoitti:
>>> Aivan, Carpenterin vihapuheet saavat ansaitsemansa lopun. >>>
Carpenterin hieno totuudellinen kirjoitus adventtikirkon johdon nykyisestä tilasta voi ravistella adventtikirkkoa hyvinkin paljon.
Jos jonkin yrityksen johtaja olisi tuolla tavoin käynyt mielistelemässä julmaa diktaattoria ja se tulisi ilmi, hän joutuisi eroamaan sillä sekunnilla, kun asia julkaistaisiin.
Se olisi yritykselle suunnaton häpeä ja yritys joutuisi käyttämään paljon aikaa sekä rahaa maineensa paikkaamiseen.
Saapa nähdä, että miten tämä Wilsonin tuottama häpeä adventtikirkolle hoidetaan.pah! Carpenter on tasan vihanlietsoja. Ollut aina. Wilson ei tehnyt mitä sinä väität hänen tehneen. Kuten sanoin jo, sinulle ei totuus merkitse mitään. Ainoa mitä haluat, on valehdella meistä ja uskostamme.
pyh! kirjoitti:
pah! Carpenter on tasan vihanlietsoja. Ollut aina. Wilson ei tehnyt mitä sinä väität hänen tehneen. Kuten sanoin jo, sinulle ei totuus merkitse mitään. Ainoa mitä haluat, on valehdella meistä ja uskostamme.
>> pah! Carpenter on tasan vihanlietsoja. Ollut aina. Wilson ei tehnyt mitä sinä väität hänen tehneen. Kuten sanoin jo, sinulle ei totuus merkitse mitään. Ainoa mitä haluat, on valehdella meistä ja uskostamme. >>
Carpenter on tarkkanäköinen totuudenpuhuja ja ainoa joka on toiminut vastuuttoman typerästi, on teidän arvoisa johtajanne, jonka toiminta Zimbabwessa tulee vaikeuttamaan adventtikirkon toimintaa Afrikassa suunnattomasti, kunhan uutinen tästä leviää kaikkialle tuohon maanosaan.- pyh!
bushmanni kirjoitti:
>> pah! Carpenter on tasan vihanlietsoja. Ollut aina. Wilson ei tehnyt mitä sinä väität hänen tehneen. Kuten sanoin jo, sinulle ei totuus merkitse mitään. Ainoa mitä haluat, on valehdella meistä ja uskostamme. >>
Carpenter on tarkkanäköinen totuudenpuhuja ja ainoa joka on toiminut vastuuttoman typerästi, on teidän arvoisa johtajanne, jonka toiminta Zimbabwessa tulee vaikeuttamaan adventtikirkon toimintaa Afrikassa suunnattomasti, kunhan uutinen tästä leviää kaikkialle tuohon maanosaan.Tuo on tuota typerää vihanlietsontaasi, jolla ei ole puupennin arvoa.
pyh! kirjoitti:
Tuo on tuota typerää vihanlietsontaasi, jolla ei ole puupennin arvoa.
>>> Tuo on tuota typerää vihanlietsontaasi, jolla ei ole puupennin arvoa. >>>
Ja mitä mahtaa olla sinun kirjoituksesi?
Et ole kuitenkaan kyennyt osoittamaan Carpenterin kirjoitusta vääräksi, vaan kaikki tosiasiat ovat sinua ja lahkosi johtajistoa vastaan.- pyh!
bushmanni kirjoitti:
>>> Tuo on tuota typerää vihanlietsontaasi, jolla ei ole puupennin arvoa. >>>
Ja mitä mahtaa olla sinun kirjoituksesi?
Et ole kuitenkaan kyennyt osoittamaan Carpenterin kirjoitusta vääräksi, vaan kaikki tosiasiat ovat sinua ja lahkosi johtajistoa vastaan.Eivät ole. Carpenter vääristelee toisen sanomisia aivan kuten sinäkin. Olette molemmat samanlaisia valehtelijoita ja siitä saatte tuomionnekin.
pyh! kirjoitti:
Eivät ole. Carpenter vääristelee toisen sanomisia aivan kuten sinäkin. Olette molemmat samanlaisia valehtelijoita ja siitä saatte tuomionnekin.
>> Eivät ole. Carpenter vääristelee toisen sanomisia aivan kuten sinäkin. Olette molemmat samanlaisia valehtelijoita ja siitä saatte tuomionnekin >>
Zimbabwen päälehti kyllä kertoi tarkasti sen, mitä Ted Wilson on sanonut.
Jos se ei pidä paikkaansa, adventtikirkko varmaan haastaa lehden oikeuteen kunnianloukauksesta ja kertoo omalla uutissivustollaan, että Ted Wilson ei ole noin kertonut.
Kunnes tuollaista tapahtuu, niin meillä ei ole mitään syytä uskoa toisin.
Tedin kädet ovat veressä ja adventtikirkon myös ja miksipä ei olisi, kun koko homma perustuu valheelle.- pyh!
bushmanni kirjoitti:
>> Eivät ole. Carpenter vääristelee toisen sanomisia aivan kuten sinäkin. Olette molemmat samanlaisia valehtelijoita ja siitä saatte tuomionnekin >>
Zimbabwen päälehti kyllä kertoi tarkasti sen, mitä Ted Wilson on sanonut.
Jos se ei pidä paikkaansa, adventtikirkko varmaan haastaa lehden oikeuteen kunnianloukauksesta ja kertoo omalla uutissivustollaan, että Ted Wilson ei ole noin kertonut.
Kunnes tuollaista tapahtuu, niin meillä ei ole mitään syytä uskoa toisin.
Tedin kädet ovat veressä ja adventtikirkon myös ja miksipä ei olisi, kun koko homma perustuu valheelle.Puhut ihan potaskaa.
pyh! kirjoitti:
Puhut ihan potaskaa.
>>> Puhut ihan potaskaa. >>>
Tämä selviää siinä vaiheessa, kun adventtikirkko antaa asiasta oikaisun, jossa se kertoo, että Ted Wilson ei ole rukoillut julman diktaattorin hallinnon puolesta, vaan Zimbabwen päälehti antaa asiasta väärän kuvan.
Sitä ennen minä en puhu potaskaa.
- + 5 + kuoroporukka
Huomaa, että tällähetkellä langalla istuu 5 varista, jotka yhteenääneen tehtävänään on raakkua ja suun täydeltä etsiä tapaa, jolla pääsisi vaikka Jumalaa pilkkamaan.
****
bushmanni
15.3.2012 15:00 """ tarkoitan tätä """ = ((( 5 )))
Spectrumin puolella oli taas hyvä huomio adventtikirkon nykyjohdon politiikasta, jolle mikään ei ole liian ihmeellistä tuettavaksi, kun oma etu on tärkein: - ilmiantaja
Adventtikirkko on jo 150 vuotta toiminut epärehellisesti ja rikkomuksiaan ja epärehellisyyksiään salaten.
Se on ilmennyt lukusisissa maissa mm. pedofiilien, kähmijöiden(myös rahan) ja vallanahneiden suojelemisena, sekä yleisenä ahneutena, jolle ei ole näköpiirissä loppua.
Kultaisen vasikan kumartaminen Jeesuksen nimeen on kansainvälisen adventtikirkon päätoimintamuoto.- pyh!
Puhut potaskaa, kuten bushmannikin.
- Halloo kaverit!
Kyllä on hienoa, että Bushman kaikista täällä kirjoittavista adventisti lahkolaisista, jotka hyökkäävät kuin hyenaat Bushmannin kimppuun,äärettömän sikamaisella tavalla; häikäilemättä sanojaan joita käyttävät. Ei kukaan noin raakaa laitakaupunkilaisen kieltä käytäkkään, mutta adventistit tuntuu oikein opiskelevan oikein rahvaan sivistymättömän kielen käytön. Mutta mitä teille on siitä hyötyä? - kertokaa! On äärettömän tärkeää, että Bushman paljastaa adventtikirkon rikollisen väärinkäytöksen, ja mihin se ihmisiä johtaa, jotta, ettei sellaiset sellaiset rehelliset ja viattomat ihmiset joudu adventismin uhriksi ja menetä siten henkistä terveyttään, josta on seurauksena vakavampiakin henkisiä vaurioita.
- pyh!
Miksi valehtelet?
- haloo itsellesi.
Bushmanni on pannut Jumalan sanan Pyhän Sanan pilkan kohteeksi, ei bushmannin henkeä kannata kumartaa. Miksi häntä kuuntelet, koska siinä olet osallisena bushmannin hengen sisältöön.
Kun bushmanni nimittää Sanan valheeksi, paimentolaissaduksi, Aadamin ja Eevan taruksi, samoin vedenpaisumuksen, niin mitä on jäljellä.
Joko Bushmanni edustaa uutta jumalaa, jota pitäisi pokkuroida, tahi on tieteen lahkolainen, jonka sana pitää suoraan polkea käärmeen sanana jalkojen alle.
Miksi niin? Koska Jumala poltaa Malakian kirjan sanoilla jumalattomuuden edustajat tuhkaksi, niin eihän se muuta ole sitten nytkään.
Jos Jumalan valtakunta on ajassa jo Kristuksessa tykönä täällä, niin vastapuolen edustus on vain tuhkaa jalkojen alla, ei sen arvokkaampaa kamaa.
Eli älä eksy valheen äärelle aamentamaan.
Heti kun bushmanni löytää Jumalan sanan ja totuuden ja alkaa kertomaan Jeesuksesta, pelastajasta, niin asia muuttuu toiseksi. - Ajattelija..777
haloo itsellesi. kirjoitti:
Bushmanni on pannut Jumalan sanan Pyhän Sanan pilkan kohteeksi, ei bushmannin henkeä kannata kumartaa. Miksi häntä kuuntelet, koska siinä olet osallisena bushmannin hengen sisältöön.
Kun bushmanni nimittää Sanan valheeksi, paimentolaissaduksi, Aadamin ja Eevan taruksi, samoin vedenpaisumuksen, niin mitä on jäljellä.
Joko Bushmanni edustaa uutta jumalaa, jota pitäisi pokkuroida, tahi on tieteen lahkolainen, jonka sana pitää suoraan polkea käärmeen sanana jalkojen alle.
Miksi niin? Koska Jumala poltaa Malakian kirjan sanoilla jumalattomuuden edustajat tuhkaksi, niin eihän se muuta ole sitten nytkään.
Jos Jumalan valtakunta on ajassa jo Kristuksessa tykönä täällä, niin vastapuolen edustus on vain tuhkaa jalkojen alla, ei sen arvokkaampaa kamaa.
Eli älä eksy valheen äärelle aamentamaan.
Heti kun bushmanni löytää Jumalan sanan ja totuuden ja alkaa kertomaan Jeesuksesta, pelastajasta, niin asia muuttuu toiseksi.Ei pidä paikkaansa, että Bushmann on kieltänyt todellisuudess Aadamin ja Eevan olemassa olon, sillä nehän tarkoittavat ihmiskunnan alkua, joka sai kosmiselta kaikkeudelta aivan kuin "määräyksen ruumistua muotoihin, niin ainoastaan kolmasosa kosmisesta kaikkeuden kauneudesta "totteli" elämän hengen (Jumalan) määräystä, käskyä, suurin osa ei. Aadami ja Eeva olivat aivankuin "haamuolentoja" jotka eivät vielä osanneet ajatella, eli ei heihin ajattelevat henkiolennot uskaltaneet ruumistua.-
Eivät Aadamin ja Eevan personalliset ruumiit olleet vielä niin kehittyneitä, että kehittyneet henki minuudet olisivat voineet niissä ajatella ja elää. Minuudet odottivat puhtaan järjen maailmassa. Totuuden etsijöinä emme suinkaan kiellä kukaan Aadamin ja Eevan olemassaoloa ihmiskunnan viisauden ja sen huippuun vähitellen kehittävänä henkisenä voimana. Tämä "tottelevaisuus" toisten ja "Tottelemattomuus" sai aikaan sen merkillisen ilmiön, jota uskonnoissa kutsutaan syntiinlangeemukseksi.
Sen kautta,suuri osa enkeleitä ei ingarnoitunut jäivät jäivät inhimmilliset muodot ilman sielua, ja siksi nämä sieluttomat muodot "lankesivat syntiin", eli joutuvait harhateille, kun ihmiskunta jakautui kahteen sukupuoleen. He katselivat luontoa ja eläimiä ja lankesivat sukupuoli yhteyteen eläinten kansssa. Ohimennen mainitsen senkin, että jotkut niistäkin ihmisistä, jotka olivat jo saaneet järjenlahjan lankesivat, mutta suurin osa ei näistä langennut, ja suurin osa syystä, että eivät langenneet oli se, että ruumiistuneiden joukossa oli paljon yksilöitä varhaisempienkin luomispäivien ihmiskunnista, jotka vielä tarvitsivat kehitystä.
Aadamissa oli kehittymässä " hyvän ja pahan" vaisto eläimellinen luonto kehittyi hitaasti, mutta vrmasti, eli ihmisen minuus heräsi aikanaan paratiisi olo toimintaan. Tämä ensimmäinen aika oli onnen aikaa siksi, että ei ollut ristiriitoja ei ollut konflikteja. Sillä ihmiset olivat kuin lapsia jotka eivät tietäneet hyvästä eikä pahasta mitään, vaikkakin luonnostaan ovat taipuvaisia niin hyvään kuin pahaankin, ja juuri siksi tulivat "syntiinlankeemus", eli elämän koulu. Täytyyhän lapsen jättää lapsuus kehittyäkseen ja kasvaakseen. Viisaus ei tule ihmiselle ellei hän opi ajattelemaan. - ajattelija on hukass
Ajattelija..777 kirjoitti:
Ei pidä paikkaansa, että Bushmann on kieltänyt todellisuudess Aadamin ja Eevan olemassa olon, sillä nehän tarkoittavat ihmiskunnan alkua, joka sai kosmiselta kaikkeudelta aivan kuin "määräyksen ruumistua muotoihin, niin ainoastaan kolmasosa kosmisesta kaikkeuden kauneudesta "totteli" elämän hengen (Jumalan) määräystä, käskyä, suurin osa ei. Aadami ja Eeva olivat aivankuin "haamuolentoja" jotka eivät vielä osanneet ajatella, eli ei heihin ajattelevat henkiolennot uskaltaneet ruumistua.-
Eivät Aadamin ja Eevan personalliset ruumiit olleet vielä niin kehittyneitä, että kehittyneet henki minuudet olisivat voineet niissä ajatella ja elää. Minuudet odottivat puhtaan järjen maailmassa. Totuuden etsijöinä emme suinkaan kiellä kukaan Aadamin ja Eevan olemassaoloa ihmiskunnan viisauden ja sen huippuun vähitellen kehittävänä henkisenä voimana. Tämä "tottelevaisuus" toisten ja "Tottelemattomuus" sai aikaan sen merkillisen ilmiön, jota uskonnoissa kutsutaan syntiinlangeemukseksi.
Sen kautta,suuri osa enkeleitä ei ingarnoitunut jäivät jäivät inhimmilliset muodot ilman sielua, ja siksi nämä sieluttomat muodot "lankesivat syntiin", eli joutuvait harhateille, kun ihmiskunta jakautui kahteen sukupuoleen. He katselivat luontoa ja eläimiä ja lankesivat sukupuoli yhteyteen eläinten kansssa. Ohimennen mainitsen senkin, että jotkut niistäkin ihmisistä, jotka olivat jo saaneet järjenlahjan lankesivat, mutta suurin osa ei näistä langennut, ja suurin osa syystä, että eivät langenneet oli se, että ruumiistuneiden joukossa oli paljon yksilöitä varhaisempienkin luomispäivien ihmiskunnista, jotka vielä tarvitsivat kehitystä.
Aadamissa oli kehittymässä " hyvän ja pahan" vaisto eläimellinen luonto kehittyi hitaasti, mutta vrmasti, eli ihmisen minuus heräsi aikanaan paratiisi olo toimintaan. Tämä ensimmäinen aika oli onnen aikaa siksi, että ei ollut ristiriitoja ei ollut konflikteja. Sillä ihmiset olivat kuin lapsia jotka eivät tietäneet hyvästä eikä pahasta mitään, vaikkakin luonnostaan ovat taipuvaisia niin hyvään kuin pahaankin, ja juuri siksi tulivat "syntiinlankeemus", eli elämän koulu. Täytyyhän lapsen jättää lapsuus kehittyäkseen ja kasvaakseen. Viisaus ei tule ihmiselle ellei hän opi ajattelemaan.Kyllä Bussin vastaesitykset on niin kerraten tänne esitetty hänen teksteissään, että en enää viitti etsimään ruveta. Nerren kanssa väittelivät.
Mutta sinä olet yhtä pihalla asiassa, että turhaa kirjoittelet, koska et halua istua samaan pöytään Herran opetuslapsen kanssa, ketkä ajassa eri seurakunnista käy matkaa. He eivät allekirjoita tekstiäsi, ei mennen eikä tullen, eli tekstisi on inhimillisten lähteitten tarustoajattelusta.
Mutta nyt lähden 3 päiväksi reissuun, että en kirjoittele. - Totuus777
haloo itsellesi. kirjoitti:
Bushmanni on pannut Jumalan sanan Pyhän Sanan pilkan kohteeksi, ei bushmannin henkeä kannata kumartaa. Miksi häntä kuuntelet, koska siinä olet osallisena bushmannin hengen sisältöön.
Kun bushmanni nimittää Sanan valheeksi, paimentolaissaduksi, Aadamin ja Eevan taruksi, samoin vedenpaisumuksen, niin mitä on jäljellä.
Joko Bushmanni edustaa uutta jumalaa, jota pitäisi pokkuroida, tahi on tieteen lahkolainen, jonka sana pitää suoraan polkea käärmeen sanana jalkojen alle.
Miksi niin? Koska Jumala poltaa Malakian kirjan sanoilla jumalattomuuden edustajat tuhkaksi, niin eihän se muuta ole sitten nytkään.
Jos Jumalan valtakunta on ajassa jo Kristuksessa tykönä täällä, niin vastapuolen edustus on vain tuhkaa jalkojen alla, ei sen arvokkaampaa kamaa.
Eli älä eksy valheen äärelle aamentamaan.
Heti kun bushmanni löytää Jumalan sanan ja totuuden ja alkaa kertomaan Jeesuksesta, pelastajasta, niin asia muuttuu toiseksi."Haloo itsellesi" Valitettavasti se on sinun kannaltasi ikävää, siis adventistien kannalta, että ihmiset ovat alkaneet yhä enemmän ja enemmän itsenäisesti ajattelemaan, ja uskovat "Jumalaan", joka on koska älyperäisten ihmisten Jumala on aivan erilainen kuin adventistien "jumala". Tämä mailma on jakautunut monenlaisiin lahkoihin joista yksi on adventismi, jolla on oma oppisuuntansa, samoin kuin toisilla lahkoilla omat oppisuuntansa, ja näiden oppien tunnustajat saattavat olla sangen syvästikin erimieltä opinkappaleista ja niihin littyvistä kysymyksistä.
Ikuisen kadotuks en peloittelulla ei saada suinkaan mitään hyvää ja tervettä näkemystä totuudesta aikaan, vaan hermosairaita yksilöitä joudutetaan Psygiatreille hoitoon. Monen ihmisen omatunto on jäänyt rauhattomaksi ja sisäinen levottomuus kasvanut, ja hän on löytänyt itsensä psygiatrisesta sairaalasta. Sitä vastoin siveellinen oikeudentunto pyrkii ymmärtämään ja anteeksiantamaan ja rakastamaan jokaista ihmistä, eihän totuuden etsijä pyri sulkemaan silmäänsä keneltäkään lähimmäiseltään oli hän kuka tahansa. - pyh!
Totuus777 kirjoitti:
"Haloo itsellesi" Valitettavasti se on sinun kannaltasi ikävää, siis adventistien kannalta, että ihmiset ovat alkaneet yhä enemmän ja enemmän itsenäisesti ajattelemaan, ja uskovat "Jumalaan", joka on koska älyperäisten ihmisten Jumala on aivan erilainen kuin adventistien "jumala". Tämä mailma on jakautunut monenlaisiin lahkoihin joista yksi on adventismi, jolla on oma oppisuuntansa, samoin kuin toisilla lahkoilla omat oppisuuntansa, ja näiden oppien tunnustajat saattavat olla sangen syvästikin erimieltä opinkappaleista ja niihin littyvistä kysymyksistä.
Ikuisen kadotuks en peloittelulla ei saada suinkaan mitään hyvää ja tervettä näkemystä totuudesta aikaan, vaan hermosairaita yksilöitä joudutetaan Psygiatreille hoitoon. Monen ihmisen omatunto on jäänyt rauhattomaksi ja sisäinen levottomuus kasvanut, ja hän on löytänyt itsensä psygiatrisesta sairaalasta. Sitä vastoin siveellinen oikeudentunto pyrkii ymmärtämään ja anteeksiantamaan ja rakastamaan jokaista ihmistä, eihän totuuden etsijä pyri sulkemaan silmäänsä keneltäkään lähimmäiseltään oli hän kuka tahansa.Niin, ihmisten itselleen järjellään keksimät jumalat ovat kaikki epäjumalia ja vievät kannatajansa helvetin tuleen.
On vain yksi Jumala. Meillä on taivas voitettavana ja helvetti vältettävänä. Uskot tai et.
Jumalalla on tasan yksi ainoa seurakunta maan päällä. joka häntä edustaa, ja se seitsemännen päivän adventistien seurakunta. Kaikki muut ovat babylon. - jep-pu
pyh! kirjoitti:
Niin, ihmisten itselleen järjellään keksimät jumalat ovat kaikki epäjumalia ja vievät kannatajansa helvetin tuleen.
On vain yksi Jumala. Meillä on taivas voitettavana ja helvetti vältettävänä. Uskot tai et.
Jumalalla on tasan yksi ainoa seurakunta maan päällä. joka häntä edustaa, ja se seitsemännen päivän adventistien seurakunta. Kaikki muut ovat babylon.>>Jumalalla on tasan yksi ainoa seurakunta maan päällä. joka häntä edustaa, ja se seitsemännen päivän adventistien seurakunta. Kaikki muut ovat babylon.
Jaa, vai semmoista! Kauampa se kesti Golgatan jälkeen ,ennenkuin tuo seurakunta perustettiin. Melkein 1900 vuotta.
- Valon Viesti
Adventtikirkon lipevä pastorikunta koulutetaan USA:ssa ja Iso.Bitaniassa.
Siellä heidät koulutetaan toimimaan häikäilemättömästi käyttäen toisia hyväksi ja kähmien maallista mammonaa.
Heidät opetetaan hymyilemään tekohymyään niille, jotka palvovat heitä ja rahoittavat heidän helppoa elämää.
Jos kuitenkin kyseenalaistat adventistipastoreiden oppiman ulkokultaisuuden, niin johan tekohymy loppuu ja saat heiltä ilkeän irvistyksen palkaksesi.
Sitten alkaa systemaattinen mustamaalaaminen sinusta ja sinun näkemyksistäsi. Sinut tuomitaan saatanan kätyriksi.- Valon Viestille.
Tässä naapurina palstaa lukien totean, että taisit tapasi tuputtaa toisten tekemäksi.
Aloitapa kirjoittaa nimimerkilläsi oikein Jeesuksesta sydämesi kyllyydestä, niin päästään iloitsemaan siitä, mitä Pyhä Henki saa aikaiseksi, suusi tunnustuksena,
vai eikö sinulla olekaan sanottavaa? - pyh!
Ei tarvitse tuomita. Olet itse itsestäsi sellaisen tehnyt.
- adventisti
"Valon viesti":lle
No jo on taas sairasta tekstiä adventisteista!
Mistä kumpuaa tuo järjetön viha ja syyttäjähenkisyys?
Adventistit ovat aivan normaaleja uskossa olevia kristittyjä ihmisiä.
Vain sinun oma mielikuvituksesi ja katkeruutesi saa tuollaista aikaan.
Jos olisit uskossa, niin asenteesi lähimäisiäsi kohtaan olisi toisenlainen ja sinäkin rukoileisit lähimäistesi puolesta, etkä täällä levittäisi omakeksimiäsi valheita lähimäisistäsi.
- laskettu on
On tässä bushmannin kirjoittelussa se yksi hyvä puoli, että noista plussista näkee kuinka monta adventistien vihaajaa tällä palstalla liikkuu. Heidän palstansahan tämä on.
- omat koirat puree
"laskettu on":le!
Voi sua tyhmää puupäätä!!! Eihän nuita Bushmannin pisteitä ole antanut kukaan muu kuin Boshmanni itse. No jaa, voi olla että Valon-viestikin on jonkun lisännyt, jos hänkin ei ole yks ja sama persoona Bushmannin kanssa? Siltä kyllä vaikuttaa.
- Kirkasotsa
Kyllä kai Jumala on sen verran fiksu,että tietää miten vastataan rukouksiin. Kyllä Hän antaa sen siunauksensa sille syntiselle kelle tahtoo,adventistille,Mugabelle ja Bushmannille jne. Tai sitten ei.
- fiksu on ..
Raamattu tuo esiin sen, jossa puhutaan siunauksesta ja missä kirouksesta.
Kun sana puhuu siunauksesta, se sijoittuu täysin siihen, että tekee Jumalan mielenmukaan.
Sitten kirjous tuli siitä, että tekoineen kulki toiseen suuntaan,.
Eli syntiselle, kelle tahoo, niin täytyy olla päämäärätietoinen, mihin on menossa ja tehdä sen mukaan.
Ts. tämä fiksu Jumala on ohjeistanut meidät tämän valinnan edessä.
- valitettavasti
Adventtikirkko on itse maineensa hankkinut ja se maine ei suinkaan aina ole mairittelevaa, vaan pikemminkin suoranaista Jumalan häpäisyä ja pahan palvontaa.
Adventtikirkosta ei ole paljon ollut hyvää kirjoittettavana viime aikoina, joten en ihmettele, että positiivisia asioita adventtikirkossa on vain vähän jos lainkaan.
Adventtikirkon Jäsenistö on maallistunut, kuten sen johtajatkin.
Materiasta on tullut kaikkein pyhin ja kallein aarre.- pyh!
PYH!
- Häpeä omia tekojasi:
Häpeä "valitettavasti" itse!
Adventi-kirkko on tälläkin hetkellä Suomen kaikista Raamattullisin ja totuudellisin seurakunta, jossa anetaan Raamatunmukaista opetusta ja ylistetään Jeesusta Kristusta. Ilm 14:12.
Toisin kuin evankelisluterilainen surakunta, joka on hajonnut eriseuroihin ja lahkoihin.
Joista VL:läläiset ovat kaikista muista edellä kävijöitä toisten tuomitsemisessa, vaikka hyvin tietävät että useitä heikäläisiä istuu tälläkin hetkellä vankilassa toisten verorahoilla insetsi juttujensa ja omien lastensa hyväksikäytön vuoksi.
- Valon Viesti
Sellaistahan se näissä lahkoissa se meno on.
Kaikki kehuvat olevansa se Raamatullisin yhteisö, mutta Jumalasta heillä ei ole minkäänlaista oikeaa käsitystä.
Adventisteja ei pelasta se, että he seuraavat juutalaisten jalanjälkiä ja kehuskelevat olevansa Raamatullisin yhteisö.
Se ei tee heistä totuudellisempia.
Adventismi on myös hajonnut eri seuroihin ja sisäiset riidat, valtataistelut ja erimielisyydet nakertavat adventtikirkkoa kaikkialla maailmassa.
Insestitapauksia on adventtikirkossa tullut esiin lukuisia jo täällä Suomen maassamekin. Yksi insestin harrastajien kehto ovat juuri adventtikirkon ylläpitämät sisäoppilaitokset, joihin lapset alaikäisinä ohjataan pois vanhempien valvovan silmän alta.
.- voi sinua.
Väitteesi on täyttä höynpölyä. Insestiväitteesi täyttävät rikoslaissa määrätyn herjauksen tuntomerkit.
- Kristus=majakkamme
Tämä on adventistien olemassaolon tarkoitus. Tämä liike saarnaa jumalattomille evankeliumia, mutta sen on myös saarnattava uskoville palaamista takaisin Raamatun unohdettuihin totuuksiin ja varoitettava pedosta ja sen merkistä.
Se luopumus mikä tapahtui apostolien jälkeen ja jota uskonpuhdistajat omana aikanaan paljastivat, on paljastettava kokonaan, jotta kaikki Jumalan lapset voisivat löytää sen ykseyden, jota Jeesus rukoili seuraajilleen (Joh.17: 11,21).
Ja tämä ykseys ei löydy puhumalla vain niistä Raamatun asioista, joista ollaan samaa mieltä, vaan se löytyy ainoastaan sitä kautta että kristityt pyhittäytyvät totuuden sanan kautta (Joh.17:8,17-19). On palattava kaikissa asioissa takaisin apostoliseen opetukseen.
"Seurakunta kuunteli ja noudatti uskollisesti apostolien opetusta. Uskovat elivät keskinäisessä yhteydessä, mursivat yhdessä leipää ja rukoilivat" (Ap.t.2:42).
Tätä varten on Jumala herättänyt uskonpuhdistusliikkeen, jotta tämä sama ykseys uskovien välillä syntyisi ja näin voisi toteutua Jeesuksen rukous hänen seuraajiensa ykseydestä. - riippakivi3
Kristus=majakkamme kirjoitti:
Tämä on adventistien olemassaolon tarkoitus. Tämä liike saarnaa jumalattomille evankeliumia, mutta sen on myös saarnattava uskoville palaamista takaisin Raamatun unohdettuihin totuuksiin ja varoitettava pedosta ja sen merkistä.
Se luopumus mikä tapahtui apostolien jälkeen ja jota uskonpuhdistajat omana aikanaan paljastivat, on paljastettava kokonaan, jotta kaikki Jumalan lapset voisivat löytää sen ykseyden, jota Jeesus rukoili seuraajilleen (Joh.17: 11,21).
Ja tämä ykseys ei löydy puhumalla vain niistä Raamatun asioista, joista ollaan samaa mieltä, vaan se löytyy ainoastaan sitä kautta että kristityt pyhittäytyvät totuuden sanan kautta (Joh.17:8,17-19). On palattava kaikissa asioissa takaisin apostoliseen opetukseen.
"Seurakunta kuunteli ja noudatti uskollisesti apostolien opetusta. Uskovat elivät keskinäisessä yhteydessä, mursivat yhdessä leipää ja rukoilivat" (Ap.t.2:42).
Tätä varten on Jumala herättänyt uskonpuhdistusliikkeen, jotta tämä sama ykseys uskovien välillä syntyisi ja näin voisi toteutua Jeesuksen rukous hänen seuraajiensa ykseydestä."Vai, että niin on, että adventismi puhdistaa totuuden uskon pois kirkostaan , jotta laki henkisyys täyttäisi jokaisen jäsenen, huh, huh tätä kirkko laitosta!!
- pyh!
riippakivi3 kirjoitti:
"Vai, että niin on, että adventismi puhdistaa totuuden uskon pois kirkostaan , jotta laki henkisyys täyttäisi jokaisen jäsenen, huh, huh tätä kirkko laitosta!!
Älä viitsi valehdella.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123680MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar721934Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421588Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811224Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja661042Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33988Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60853- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3778