Wilson & Zimbabwe & ANN

Huomasin mielenkiintoisen asian Ted Wilsonin matkasta mielistelemään Zimbabwen hirmuhallintoa.

Ennen tätä T.W oli Ruandassa ja adventtikirkon virallinen uutissivusto uutisoi asiasta tuoreeltaan, vain pari päivää tapahtuneen jälkeen.

http://news.adventist.org/en/archive/articles/2012/03/06/in-rwanda-adventist-president-highlights-unity-reconciliation-and-lifting-u

Tämän jälkeen Ted jatkoi Afrikan kierrostaan ja päätyi viime lauantaina pitämään puheen Zimbabween Hararen kansalliselle urheilustadionille, jossa sitten möläytteli kaikenlaista typerää, josta voitte lukea edellisestä postauksestani.

Kun T.W oli Ruandassa pitämässä sapattina puhetta kolmas päivä kuluvaa kuuta, siitä julkaistiin uutinen ANN:n sivustolla jo kuudes päivä.

Ted piti surullisen puheensa Hararassa 10.3, eli kuusi päivää sitten niin vieläkään adventtikirkon virallinen uutissivusto ei ole kirjoittanut sanaakaan Ted Wilsonin matkasta mielistelemään Zimbabwen hirmuhallitsijaa.

Mistähän ihmeestä tämä mahtaa johtua?

Miksi jäsenistölle ei haluta kertoa Ted Wilsonin uutterasta reissaamisesta Afrikasta kuin määrätyiltä osin ja osa matkasta on yllättäen katsottu sellaiseksi, että sillä ei tarvitse jäsenistön päitä pahemmin vaivata?

Onko sittenkin Zimbabwessa tapahtunut jotain sellaista, jota ei haluta jäsenistölle kertoa, mutta onneksi Spectrum Magazinen totuuden puolustajat ovat hereillä!

12

109

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pyh!

      spectrumin kirjoittajat eivät puolusta totuutta. huuhaaporukkaa koko pulju.

      Mutta rähise sinä mitä rähiset. Sitä kovemman tuomion saat.

    • >>> spectrumin kirjoittajat eivät puolusta totuutta. huuhaaporukkaa koko pulju.

      Mutta rähise sinä mitä rähiset. Sitä kovemman tuomion saat. >>>

      Ai sinäkö siitä tuomiosta päätät?

      Mutta amerikkalaisten lahkojen tyypilliseen toimintaan kuuluu, että mitään ei saa kritisoida ja tekipä lahkon johtajat mitä älyttömyyksiä tahansa, johto ei ole koskaan väärässä, mutta älyttömyyksien arvostelijat ovat.

      Siksipä lahkot ovatkin kuolemassa, sillä kovin moni sivistynyt ja fiksu ihminen ei sellaista pelleilyä jaksa kauaa katsella, mutta määrätty osa ihmisistä siihen kykenee ja Pyh! on yksi sellainen.

      • pyh!

        Wilson ei ole tehnyt sellaista mistä häntä syytät. Siksi olet pelkkä valehtelija.


    • >> Wilson ei ole tehnyt sellaista mistä häntä syytät. Siksi olet pelkkä valehtelija >>

      Kyllä on.

      Paikallinen valtalehti kirjoitti tapahtumista luotettavan kuvauksen.

      Jos näin ei ole tapahtunut, adventtikirkko varmaan korjaa tilanteen virallisella tiedonannolla, jossa se ilmoittaa kyseisen zimbabwelaislehden valehtelevan ja kertoo, että Ted Wilson ei ole rukoillut Zimbabwen verisen hallinnon puolesta.

      Sitä ilmoitusta odotellessa meillä on syy uskoa paikallisen lehden kirjoittaneen asioista totuudellisen version.

      • pyh!

        Sinä väität Wilsonin tukevan Mugaben diktatuurisia tekoja. Wilson ei sellaista ole tehnyt. Olet ja pysyt valehtelijana.


      • pyh! kirjoitti:

        Sinä väität Wilsonin tukevan Mugaben diktatuurisia tekoja. Wilson ei sellaista ole tehnyt. Olet ja pysyt valehtelijana.

        >> Sinä väität Wilsonin tukevan Mugaben diktatuurisia tekoja. Wilson ei sellaista ole tehnyt. Olet ja pysyt valehtelijana.>>

        Se luki Zimbabwen päälehdessä.

        Mikäli se valehtelee, niin adventtikirkko varmaan vaatii siltä lehdeltä oikaisua?


      • pyh!
        bushmanni kirjoitti:

        >> Sinä väität Wilsonin tukevan Mugaben diktatuurisia tekoja. Wilson ei sellaista ole tehnyt. Olet ja pysyt valehtelijana.>>

        Se luki Zimbabwen päälehdessä.

        Mikäli se valehtelee, niin adventtikirkko varmaan vaatii siltä lehdeltä oikaisua?

        Etkö sinä vieläkään tajua? Mitä väliä sillä on mitä siinä lehdessä luki. Lauseenpuolikkaat otettuna pois lauseyhteydestään ovat puolitotuuksina pelkkiä valheita.


      • pyh! kirjoitti:

        Etkö sinä vieläkään tajua? Mitä väliä sillä on mitä siinä lehdessä luki. Lauseenpuolikkaat otettuna pois lauseyhteydestään ovat puolitotuuksina pelkkiä valheita.

        >>> Etkö sinä vieläkään tajua? Mitä väliä sillä on mitä siinä lehdessä luki. Lauseenpuolikkaat otettuna pois lauseyhteydestään ovat puolitotuuksina pelkkiä valheita. >>>

        No sitten me odotamme adventtikirkon oikaisua asiasta, jossa he kertovat, että Zimbabwen päälehti valehtelee sekä vääristelee totuutta, eikä Ted Wilson ole missään tapauksessa rukoillut Zimbabwen verisen hallinnon puolesta.

        Kun tämä ilmoitus tulee, niin sitten me tiedämme, että minulla on asiasta väärä käsitys ja sinulla oikea käsitys.


      • ((((6))))
        pyh! kirjoitti:

        Sinä väität Wilsonin tukevan Mugaben diktatuurisia tekoja. Wilson ei sellaista ole tehnyt. Olet ja pysyt valehtelijana.

        "Pyh" olisi varmaankin mieluusti Mugaben johdon alaisena adventismin lisäksi, sillää hän hyvin tarkoituksen omaisesti vihaa; ei adventistisesti ajattelevia, hän on selvästi kirjoituksiensa pohjalta ilmaissut olevansa pikku Mugabe, pyhhistä paistaa julma viha toisin ajattelevia kohtaa, jotta turha sinun on edes yrittää puolustella itseäsi. Olet vihan ja katkeruuden täydentymä!!


      • pyh!
        ((((6)))) kirjoitti:

        "Pyh" olisi varmaankin mieluusti Mugaben johdon alaisena adventismin lisäksi, sillää hän hyvin tarkoituksen omaisesti vihaa; ei adventistisesti ajattelevia, hän on selvästi kirjoituksiensa pohjalta ilmaissut olevansa pikku Mugabe, pyhhistä paistaa julma viha toisin ajattelevia kohtaa, jotta turha sinun on edes yrittää puolustella itseäsi. Olet vihan ja katkeruuden täydentymä!!

        Kyllä se vihanlietsonta on sillä puolella.


    • niinpä niin.

      Tuli mieleeni se, kuinka Jeesus tuli tähän maanpäälle, katsomaan näitä bushmanneja, jotka tappavat jatkuvasti ihmisiä pelastaakseen heidät ja antamaan toivon.

      Nyt kun Zimbabwessa, bushmannit harrastavat hirmuvaltaa, onhan se hirvittävää, kun joku tulee tuomaan sanaa.
      Myös Ruandaan on maata mennyt rakentamaan Punainen Risti ja ilmeisesti adventistitkin, niin sehän on bushmanneille punainen vaate.
      Kaikella tavalla pitää mökää pitää ja olla rienaajan lähettiläs, että valkea saadaan mustaksi. Mutta musta bushmannilaisuushan ei tule valkeaksi tällä tavalla, vaan ainoastaan parannuksen kautta.
      Silloin buhsmannien veriruskeat synnit voi muuttua valkeiksi, kun huudetaan parannuksen kautta Herraa.

      Mutta se, että mennään tienraivaajiksi noihin bushmannien hirmuvaltioihin, se vaatii rohkeutta ja tavallaan hieman heidän sokeuttaan hyväksikäyttäen, ei pidä heti heidän syntiään paljastaa, vaan tehdä työtä kansanpuolesta.

      Siksi siellä on Punainen Ristikin.

      http://www.redcross.fi/punainenristi/kansainvalinenapu/maat/fi_FI/ruanda/

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      158
      4555
    2. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      73
      4317
    3. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      13
      3466
    4. Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?

      Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -
      Maailman menoa
      131
      3068
    5. Voiko kaivattu olla liian vanha?

      Tai muuten huonokuntoinen...
      Ikävä
      188
      2782
    6. Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?

      Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa
      Työpaikat
      39
      1797
    7. Missä näit viimeksi kaivattusi?

      Menikö kohtaaminen hyvin vai ujousko esti lähestymästä?
      Ikävä
      72
      1572
    8. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      59
      1513
    9. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      119
      1270
    10. IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...

      71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih
      Terveys
      18
      1185
    Aihe