Tämäkin vielä !! Sekoilu jatkuu jo kolmas tapaus

Osmium 76

Alastonkuvien mm. kepu saitille lähettäjä meni täysin sekaisin. Vanha ruuna juoksenteli pitkin katuja alastomana ja huusi vihaisena. Episodin päätteeksi hänet vietiin sairaalaan. (SPLASH/AOP)
LUE MYÖS

Pervon sukulaiset saivat vihdoin nähdä kohukuvat - Täysi mellakka puhkesi

Poliisi otti isopäisen ja kultahampaisen pervon, kiinni kadulta Helsingin köyhälistölähiössä. Silminnäkijöiden mukaan hän oli juoksennellut liikenteen seassa vähäpukeisena ja vaikuttanut sekavalta.

- Poliisi sai ilmoituksen miehestä, joka juoksi kadulla, häiritsi liikennettä ja huusi. Yhden silminnäkijän mukaan hän oli alasti ja masturboi, kertoi Helsingin järjestyspoliisin tiedottaja perjantaina.

Masturboija on yksi evp sotilaiden asiaa ajavan "runkkaa minua" järjestön perustajista. Munakarvakuvat on nähnyt netissä jo yli 80 miljoonaa ihmistä. Moukka esiintyy myös videolla pienen nysänsä kanssa.

Järjestön mukaan mielipuoli on sairaalahoidossa uupumuksen, nestehukan ja aliravitsemuksen vuoksi.

- Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet henkisesti raskaita meille kaikille, erityisesti sukulaisille ja Uusi Ukille, sanoi järjestön johtaja Benis Kiisseli ratto lehdenTMZ-viihdesivustolle.

Sukulaiset toivoi, että paljastelija saa toipua "henkilökohtaisesta terveysongelmastaan" rauhassa.

STT-AFP

6

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Iso, komea hetero

      Kyllä meille peräkammaripojille nuo kuvat on korvaamattomia, ei täällä maaseudulla ole Anttilan kuvastoa seksikkäämpää tarjolla. Hoh,hoh,hooooooooo
      Kapi se vaan naisia jahtaa ja ei ymmärrä mitään nyrkki-Kyllikin ihanuudesta.

    • pro keskusta

      HOH HOH HOO
      HOH HOH HOO

      nostakaa minut....jne

      nauru ei lopu tuon masturbaattorin kustannuksella

      HOH HOH HOOO

    • Oikea Osmium 76

      Ompa taas Suomen Keskustan parhaat ja sivistyneimmät, ja ennen kaikkea rehellisimmät, voimat liikkeellä. Alhainen nimimerkkivaras taas iskee! Ei kukaan täysjärkinen luule, että oikea Osmium 76 kirjoittaisi tuollaista, kuntuo kepuänkyrä Osmiumina.
      Eihän tuo Älypelin jätiläinen edes tiedä mitä osmium on!
      Kepulaisella ymmärryksellä tuo alhainen nimimerkkivaras on tosiaan varustettu. Hän on kepulaiseksikin hämmästyttävän tyhmä ja moraaliton. Taustaksi; keskustaliset ovat tyhmenpiä, siis heidän älykkyysosamääränsä on alhaisin, koulutus- ja ansiotasonsa vähäisin ja he saavat eniten tukiaisia.
      Ihme, että tädit siellä Seinäjoen Törnävän kaupunginosassa olevassa Kadettikoulussa, sen suljetulla osastolla ylensivät hänet ensin yliluutnantiksi ja myöhemmin kapt evpsi.

      • Kapt evp tos.aito

        Ho hoo ho hoo Kapi. Sinun asuntosi kokoisia loukkoja mahtuisi meidän kolaamalla aukipitämälleni piha-alueelle yli kuusi kappaletta.


    • .

      Alaftonkuvien mm. kepu faitille lähettäjä meni täyfin fekaifin. Vanha luuna juokfenteli pitkin katuja alaftomana ja huufi vihaifena. Epifodin päätteekfi hänet vietiin failaalaan. (fPLAfH/AOP)
      LUE MYÖf

      Pelvon fukulaifet faivat vihdoin nähdä kohukuvat - Täyfi mellakka puhkefi

      Poliifi otti ifopäifen ja kultahampaifen pelvon, kiinni kadulta Helfingin köyhäliftölähiöffä. filminnäkijöiden mukaan hän oli juokfennellut liikenteen feaffa vähäpukeifena ja vaikuttanut fekavalta.

      - Poliifi fai ilmoitukfen mieheftä, joka juokfi kadulla, häilitfi liikennettä ja huufi. Yhden filminnäkijän mukaan hän oli alafti ja maftulboi, keltoi Helfingin jäljeftyfpoliifin tiedottaja peljantaina.

      Maftulboija on ykfi evp fotilaiden afiaa ajavan "lunkkaa minua" jäljeftön peluftajifta. Munakalvakuvat on nähnyt netiffä jo yli 80 miljoonaa ihmiftä. Moukka efiintyy myöf videolla pienen nyfänfä kanffa.

      Jäljeftön mukaan mielipuoli on failaalahoidoffa uupumukfen, neftehukan ja alilavitfemukfen vuokfi.

      - Viimeifet kakfi viikkoa ovat olleet henkifefti lafkaita meille kaikille, elityifefti fukulaifille ja Uufi Ukille, fanoi jäljeftön johtaja Benif Kiiffeli latto lehdenTMZ-viihdefivuftolle.

      fukulaifet toivoi, että paljaftelija faa toipua "henkilökohtaifefta telveyfongelmaftaan" lauhaffa.

    • Anonyymi

      Niinpä..

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      987
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      890
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      734
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe