Turistibussi rajussa ketjukolarissa: Kuolleiden joukossa suomala

Suomen ulkoministeriöstä vahvistetaan, että ainakin yksi suomalainen on kuollut kolarissa Venäjällä.
-Yksi surmansa saaneista on Suomen kansalainen ja hän on nainen. Muita yksityiskohtia en voi vielä tässä vaiheessa antaa, ministeriöstä kerrotaan.

Suomen Pietarin-pääkonsulaatin mukaan suomalaisnainen ajoi henkilöautoa. Hän oli syntynyt vuonna 1948. Kolme muuta kolarissa surmansa saanutta istui matkustajina turistibussissa. Venäläislehden mukaan kaikki turistibussin uhrit olivat naisia.

Venäläisen Lifenews.ru-uutissivusto uutisoi vielä aiemmin päivällä, että suomalaisuhri olisi ollut 48-vuotias mies. Venäjän muut mediat eivät ole uutisoineet suomalaisuhrista.

Kolarissa kuoli yhteensä viisi ihmistä. Neljä loukkaantunutta on toimitettu sairaalaan kriittisessä tilassa.

Onnettomuus tapahtui sunnuntaiaamuna hieman ennen kymmentä paikallista aikaa Pietarin ja Viipurin välisellä tiellä, noin 100 kilometriä Pietarista.

Ennakkotietojen mukaan Suomeen matkalla ollut turistibussi ajautui liukkaalla tiellä vastaantulijoiden kaistalle. Turistibussi osui ensin henkilöautoon, joka puolestaan osui törmäyksen voimasta toiseen, venäläiseen linja-autoon.

Ketjukolariin ajautui vielä Volvo-henkilöauto, jota kuljetti lehden mukaan suomalainen. Suomalainen kuljettaja ja hänen kyydissään ollut iäkäs nainen kuolivat kolarissa välittömästi.
http://static.iltalehti.fi/ulkomaat/venaja1jh180312_503_ul.jpg
150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta

ikävää. kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu