http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012031815338206_uu.shtml
"Jyrki Katainen on asiakirjaväärentäjä (samoin hänen avustajansa)
"Vähäisiä ja lieviä väärennyksiä". Jyrki Kataisen ja neljän muun kokoomusnuoren juttu lähti liikkeelle vuoden 1999 Pohjois-Savon kokoomuspiirin syyskokouksen alla kolmen piirin jäsenyhdistyksen valtakirjojen tehtailulla. Katainen valittiin syyskokouksessa kokoomuspiirin puheenjohtajaksi. Piirikokouksessa käytettiin väärennettyjä kokousten pöytäkirjaotteita. Todellisuudessa kokouksia ei koskaan pidetty.
Katainen esitti piirikokouksessa Siilinjärven kokoomusnuorten kokouksesta valtuutuksen. Hän myönsi myöhemmin, ettei kokousta pidetty. Hänen mukaansa hänellä oli joka tapauksessa edustusoikeus piirikokoukseen Siilinjärven kokoomusnuorten varapuheenjohtajana.
Valtiosyyttäjä päätti jättää syytteen nostamatta Kataista ja neljää muuta henkilöä (Wille Berlin, Jukka Liukkonen, Juha Rannanheimo, Juho Romakkaniemi ) vastaan heidän syykseen luetuista lievistä väärennyksistä. Yhdistysten edustajien edustusoikeus perustui sellaisiin yhdistysten kokouspöytäkirjaotteisiin, joita vastaavia kokouksia ei todellisuudessa ollut pidetty, todetaan valtiosyyttäjän päätöksessä. Kokouspöytäkirjat eivät siten olleet yhdistysten kokousten antamia."
Ostaisitkos sinä tuolta klopilta käytetyn Ladan ? Minä en !
Entisvanhaset hevoshuijaritkaan eivät aina valehdelleet, he erehtyivät joskus puhumaan tottakin! Tenavatähti katalainen ei totuuden puhumiseen syyllisty ! Mutta luottaa täydellisesti wallinin steeffaniin!
Late Lapista. SSSS Ry!

Vastaukset 12
Vanhimmat
Fakta – Wikipedia
fi.wikipedia.org/wiki/Fakta
Fakta. Wikipedia. Sivulta puuttuu ensiarviointi. Tämä ilmoitus näytetään vain seulojille. Loikkaa: ... Fakta (lehti), suomalainen talouselämän alan aikakauslehti.
Fakta - Wikipedia, the free encyclopedia
en.wikipedia.org/wiki/Fakta - Käännä tämä sivu
Fakta is a Danish chain of discount stores. It is owned by FDB and was founded in 1981 as Dansk Discount A/S. In May 2011 Fakta had 374 stores with around ...
Fakta - Fakta - Talentum
www.talentum.com/fi/products_and_services/hr/article399924.ece
Fakta on esimiehille ja avainhenkilöille suunnattu korkeatasoinen ammattilehti, jossa myös vapaa-aikaan ja harrastuksiin liittyvät ilmiöt ja mielenkiintoiset ...
Ajan Fakta
Niin niin, mutta mikä on "fagta"?
" Fagta " ja vielä isoilla kirjaimilla kirjoitettuna vaikuttaa entistä typerämmältä.
Oletko sinä semmoinen "kokoomusrotta" josta Late puhuu?
yön tyttärensä vieressä ?
Fagta ja fantastinen, ovat niin helevetin hienoja, tenavatähti katalaisen käyttämiä sanoja jotta niihin kuuluu ehdottomasti Äffät Geet, noita sanoja ei ehdottomasti voi piirrellä ilman noita hienoja kirjaimia!
Ja pitäähän teillä Ameeban aivoisillakin olla jotakin mistä kommentoitte! Itse asioitahan ette kuitenkaan pysty ettekä kykene komentoimaan! joten kommentoikaa vaan edelleen ÄFFIÄ ja GEETÄ ! jOOKOSTA ?
Late Lapista. SSSS Ry!
Hyvä,Late Fantastista.
Kyllä Lathe Laphista oshaa selittää mogansa parhain päin
väärin: EU,n ruoka apu
oikein EU:n ruoka-apu
ansaitsee tittelin "valtakunnanvalittaja". Lapissa yleinen valittaminen on suosittua jopa arvostettua, mutta tuo on kyllä huippu siinä hommassa.
http://yle.fi/uutiset/saa/
Katselkaahan keskoskuskit siellä pääkaupunkiseudulla ikkunasta ulos, ennen kuin lähdette autoillanne kaahaamaan liikenteeseen, jotta ei tarvitse huomenna itkeä velka autojen ruttuun menoja !
Ps; Autopeltisepillä on jo kädet täynnä töitä, entisten kaahaamisienne seurauksena !
Late Lapista. SSSS Ry!
isukki on vapaamuurareiden nimimiehiä niin ei pojankloppiakaan syytetty. ja sama muurareiden juoksupoikuus jatkuu nyt ministerinä... HIENOA!!
Eikö tenavatähti katalaista ole vielä kelpuutettu vapaamuurareihin? wallinhan hurrina luonnollisesti on, olisikos steeffani peräti syntynytkin jossakin vapaamuurareiden ruotsinkielisessä looshissa!
Late Lapista. SSSS Ry!