Se johon paljon luotetaan?

Pakstori

.... Pakotetaan HYVÄKSI?
.... Siitähän on kyse isästä, isään luotetaan, "ja Isä yksin on hyvä"(Jeesus).
Paholainenkin tekee joitakin palveluksia jokaiselle, mutta se haluaa paljon palkaa itselleen siitä. Isä puolestaan on Hylännyt Vääryyden ja Vähäisyydenkin omissa toimintatavaoissaan....
... Jumala on asia, josta emme voi olla varmoja, onko kyse ainoastaan kaltaisestamme PERSOONASTA, jossakin pienessä kehossaan? Jumiseva, Jumissa oleva ala on panteistinen käistys Suomenkin Jumalasta, eikä se ole väärin tulkittu.... Sitä taustaa vasten ymmärrämme Jumalan Käsittämättömän SUURUUDEN!
... "syyttäjä syöstään alas".. Kaltaistensa massakehojen(niin kasvien kuin toisten eläinten) syöminen on kuolevaista, ei kukaan ole elännyt sillä pitkään että paljon syö ja murhaa, vaikka vain ruuakseen muiden kehoja, koska sitäkään EI JÄTETÄ kostamatta. Mutta ei silläkään elä, että jättää ne täysin syömättä, koska silloinkin on syyllistynyt vain syyttämään ja sekin on synti ja sykli alkaa kohta uudelleen....

Ei ole tarkoitus näissä viisastueluissa tai typerehtimisissä poistaa Jeesuksen ristin arvoa, ja syntien ja syöntien ja syytösten ja synkkyyksiemme anteeksiantoa.

Jeesuksen ainutkertainen elämä, joka jatkui Tuonelassa hetken, ja sitten kohta ylemmissä Taivaissa, kuten jokaisen muunkin, sen kertaisessa inkarnaatiossaan, suoritti pelkästään muutamalla kirjoaan painetulla sanallaan meiltä pois turhan kuoleman pelon, koska jokainen kuolee, mutta ei sillä tavalla tarvitse kuolla, että ikuinen olemattomuus olisi osamme. Se ei kohtaa siitäkään huolimatta, että ei uskoisi kuoleman jälkeiseen elämään, koska ei olemassaoleva, ja joskus olemassaolon saavuttanut kykene olemaan olematon Universiumimme tallennettua meidät, edes johonkin ajanjaksoon. Sellaista muutosta ei voi tapahtua, se on mahdotonta.

Sitä en tiedä, mitä pelkkä kipu ja tuska ristieillään(Jeesus, Pietari, Andreas, Dysmas, Gestas), meille antoi, koska sillä tavoin ovat kuolleet niin monet muutkin, mutta heissä ei ollut aina sitä kuuliaisuutta Isälle, jolla saisivat elämänsä täydellisesti takaisin välttämättä.....

4

124

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Synti ei ole elämä.

      Ei kuollut siinä herää, että maksetaan palkalla palveluksemme joko hieman ala-tai yläkanttiin. Vaan kuollut herää siinä, ettei siltä vaadilta itseltään LAHJAN(tai lainan) jälkeen elämää pois, kun Taivaan Isä hänelle jotain antaa. Siksi vain Taivaan Isä on se, joka kykenee olemaan olematonkin, koska hän antaa elämän kokonaan takaisin. Mutta ei Taivaan Isäkään ole se, joka ei vaatisi elämäämme takaisinkin joskus itselleen (TAOON) siksi aikaa, kun syntimme eli lainrikkomuksemme sovitetaan.... Se missä edelleenkin olisi ikuinen elämä, olisi Jumalan lain(ei ainoastaan ihmisten) noudattaminen, vaikka armo ja rakkaus voi muutamat pienet virheet poistaa mutta ei tietenkään suuria....

      • Köyhien on SKYY!

        Jos elämässämme olisi täydellisyys, ei Jumalan Henki halua hylätä edes kehoamme. Siihen fyysisessä mielessä ehkä vain paras paholainen pystyy(kuten Jeesus, Saattana)? Koska se silti tavoittelee Jumaluutta, vaikka jos se on samanlainen olento kuin me, ei se voi suorastaan Jumalaksi muuttua, koska sillekään ei riitä olla pinta-ala, jolle jokainen luotu tekee ihan mitä lystää....(Vaikka jos jonkun pelkän luurangon näkee, niin sille voi tehdä mitä lystää). Se, että paholaisen vääryys siinä, että syntiset takaisinmaksut kyllä nekin maailmassa jotain suorittavat, on jatkuva toistoa ja syklin alkamista uudelleen, eikä, vaikka paholainen kokekin tappion loipulta tarkoita, ettei sille mitään elämää jää... Sillä että paholaiset itselleen kaiken kasvaavat vaikkapa vain rahoina, poistaa elämää muilta liikaa, vain maailman silmissä köyhät noudattavat Jumalan lain tietämättään ehkä sitä.
        ..

      • Pahaa rangaistaan
        Köyhien on SKYY! kirjoitti:

        Se mitä ei kannata tehdä, on että tuntisimme paholaista. (Ei edes Jeesuksen sydäntä kannata tuntea vaan omasi ainaostaan). Se ei sitä anna anteeksi, (Jeesus antaa ihmiselle sen anteeksi), että joutuu repeilemään moneen kehoon sielunsa takia, siksi se vihaa sielua, koska niin moni on silti niin paholainen(toimii samoin kuin set, että hän tulee kokemaan rangiastuksessaan vain pelkkää pahaa ja väittäisin että todella kauan....

      • Babylon Portto
        Pahaa rangaistaan kirjoitti:

        Se mitä ei kannata tehdä, on että tuntisimme paholaista. (Ei edes Jeesuksen sydäntä kannata tuntea vaan omasi ainaostaan). Se ei sitä anna anteeksi, (Jeesus antaa ihmiselle sen anteeksi), että joutuu repeilemään moneen kehoon sielunsa takia, siksi se vihaa sielua, koska niin moni on silti niin paholainen(toimii samoin kuin set, että hän tulee kokemaan rangiastuksessaan vain pelkkää pahaa ja väittäisin että todella kauan....

        Se ei ole oikeudenmukaista, että vain Jeesukselle ja apostoleille kaiken kipumme ja tuskamme kasaamme, vain sellaista taakkaa, jota ei menehtymättä heti pysty itse kantamaan, kannattaa ehkä toivoa jonkun muun hetken kantavan, vaikka se ei ole ainakaan Islam-uskon mukaista(jokaiselle riittää vain oma taakkaansa).... Jos jonkun teot ovat liian paljot, hän ei ole opettanut mitään muille.... Mutta ongelma on se, että haluamme niin paljon syntiä(liikaa palkkaa töistämme) että emme pystyisi kaukaa taakkaamme kantamaan, hetikin menehtymättä, siksi Babylonin Porton tuomio, jossa ihminen sanoillaan itselleen vain kunniaa(ei itselleen murhaa kuitenkaan) ja hekumaa kasaa, koskee niin miestä kuin naistakin, ei mies siinä ole naista parempi, koska kauppamiehet ovat niitä, jotka ovat omaksuneet Saattanan salaisuudet siinä, miten saavat itselleen lisää menestystä ja rikkautta ja mielellään hyväksyvät idänkin uskonnon siinä, että saavat tulla jatkamaan tänne töitään inkaranaation jälkeen. Mutta se siis tuhotaan, koska se tuhosi niin paljon muita, ihmisiä elämiä ja maan aarteita....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      176
      1632
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      106
      842
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      618
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      131
      594
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      556
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      538
    8. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      68
      536
    9. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    10. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    Aihe