Parasiitit paratiisissa?

Tänään tulee TV 1:ssä klo 19,10 kolmiosaisen ohjelman ensinmäinen osa ihmisen loisista, eli parasiiteista.
Ernst Mayr:in 100 v syntäreiden johdosta ja hänen kunniakseen, (kirjoitti teoksen Evoluutio ja voi hyvin vielläkin) kysynkin, mitä mieltä lajien luomiseen uskovat ovat, oliko parasiitit olemassa jo paratiisissa?
Monet uskovaiset ovat kertoneet, että paratiisissa elettiin sopusoinnussa villieläinten kanssa ja kirkkoisät ovat korostaneet eläimistä olevan välitöntä hyötyä ja olevan osa Jumalan valtakuntaa?
Sillä onhan Mooseksen kirjan ensinmäisen luvun vakuutuksen mukaan, kaikki mitä Jumala oli luonnut, oli myös hyvää.
Hyvyys oli vain hierarkista.
Jumala oli luonnut tietyssä järjestyksessä, joka huipentui ihmiseen?
Luotiinko siis parasiitit ennen ihmistä, vai ihmiseen, kun aiemmin "luotu hyvä" oli tarkoitettu palvelemaan ihmistä?
Kumpi siis palvelee ja kumpaa, parasiitit ihmistä vai ihminen parasiitteja?
Tämä hierarkinen ajatteluhan tarkoitti ja antoi perustelut ihmisen ja luonnon erottamiselle ja antoi luvan luonnon hyväksi käyttämiselle.
Kumpihan noista käyttää hyväkseen toistaan, ihminenkö parasiittia, vai päin vastoin?
Eläimen teurastaminenhan ei ole väärin, koska Jumalakin on kait hyväksynyt uhrieläimien teurastamisen ja eläinten ravinnoksi käyttämisen, miten on, onko ihmisen hyväksikäyttäminen ravinnoksi hyväksyttävää tässä "Jumalan valtakunnassa"?
Paraatiisissahan ei kait näin ollut, vaan molemmat olivat tasavertaisia, näin väitetään?
Saako ihminen nyt päättää muiden luotujen elämästä ja kuolemasta?
Vaikka ihmisellä nyt onkin ilmeisesti "erityisasema" Jumalan luomakunnassa ja maa on "annettu ihmisen hallintaan" ensinmäisen Mooseksen kirjan mukaan, tämä kait tarkoittaisi silloin ettei eläimet ole yhdenvertaisessa asemassa ihmisen kanssa, mutta ovatko parasiitit erityisasemassa ihmisessä ollessaan?
Siis onkohan parasiitit "paratiisissa" ihmisessä?
Katsokaa hyvät ihmiset ohjelma parasiiteista, onhan ne "Jumalan luomia"?
852728
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 85

Vanhimmat

alempana yhteen sinun kysymykseesi.

Joo, onhan se ´ihanaa´ toimittaa paratiisin virkaa parasiiteille.

Teoistaan ihminen tunnetaan.;)? jos edes tajuaisi mistä on kyse, useimmiten.

Äänestä

minä lähden saunomaan, enkä aio viipyä pitkään uintimatkalla, etteivät kotijokeni parasiitit pääse iskemään (lohta en panisi pahakseni).
etsi sinä, pp.,raamatustasi sillä aikaa 1. moos.3:17-18.

Äänestä
  • ). etsi sinä, pp.,raamatustasi sillä aikaa 1. moos.3:17-18.

    Äänestä

  • :pp. kirjoitti:

    ). etsi sinä, pp.,raamatustasi sillä aikaa 1. moos.3:17-18.

    parasiitit lienevät hyvinkin tarpeellisia. Raamatun mukaan Jumala antoi ihmiselle valtuudet hallita mm. maan eläimiä. Erikseen parasiitteja mainitsematta. Luomistyö ollee näiltäosin keskeneräinen.

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    me olemme kaikki luomiseliöt parasiitteja. Me loisimme ja elämme toisesta elävästä. Ihminen saattaakin olla jopa ekosysteemin syöpä, joka tuhoaa lopulta kaiken elämän, ellei se itse jonkun pelastavan viruksen tms myötä häviä maapallolta. Ihmisen suuret luulot, jotka ovat kirjattuna pyhään kirjaan Raamattu, tulevat todennäköisesti saamaan arvoisensa lopun.

    Äänestä

  • :pp. kirjoitti:

    ). etsi sinä, pp.,raamatustasi sillä aikaa 1. moos.3:17-18.

    katsoin TV2 "inhimillisen tekijän", jossa oli aiheena lasten ja nuorten mielenterveys. yllätykseksi ohjelmasta jäi valoisa fiilis. mistä lie johtunee?

    --------------------------------------------------

    tuo lause "niin olkoon maa sinun takiasi kirottu" on keskeisin juttu. siinä sitä parasiitin luomisen syytä taisi olla kerrakseen.

    paratiisissa ei tunnettu hyvyyden hierarkiaa. ei tarvittu tuntea, koska kuolemaakaan ei tunnettu. nyt, kun parasiitit ja muut vitsaukset ovat keskuudessamme, me luomakunnan kruunut mietimme hyvyyden hierakiaa ja syytämme Jumalaa julmuudesta.

    Äänestä

  • tode kirjoitti:

    ihmisen elinikä olisi ilman parasiiteja ajat sitten loppunut.

    Pitkän iän geeni löytyi madoilta.

    Yhdysvaltalaiset tiedemiehet ovat eristäneet geenin, joka auttaa matoja elämään kypsään ikään. Tutkijat uskovat löytävänsä samanlaisen geenin myös ihmisiltä, Sunday Times -lehti kertoi.

    Coloradon yliopiston tutkijat pidentäisivät ihmisen keskimääräistä elinikää 40 vuoden verran.
    - Me olemme löytäneet pitkän eliniän tärkeimmän fysiologisen syyn, molekyylibiologi Gordon Litgow sanoi lehdessä. Löydetty geeni on nimetty Age-1 :ksi.

    Raamattua tutkimalla olen todennut ihmisen aikanaan eläneet jopa tuhatvuotiaaksi. Näyttää hyvin todennäköiseltä, että tuo nimenomainen pitkäniän geeni on siirtynyt juuri parasiitteihin.

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    parasiitit lienevät hyvinkin tarpeellisia. Raamatun mukaan Jumala antoi ihmiselle valtuudet hallita mm. maan eläimiä. Erikseen parasiitteja mainitsematta. Luomistyö ollee näiltäosin keskeneräinen.

    >>Luonnon kiertokulussa parasiitit lienevät hyvinkin tarpeellisia

    Äänestä

  • tode kirjoitti:

    katsoin TV2 "inhimillisen tekijän", jossa oli aiheena lasten ja nuorten mielenterveys. yllätykseksi ohjelmasta jäi valoisa fiilis. mistä lie johtunee?

    --------------------------------------------------

    tuo lause "niin olkoon maa sinun takiasi kirottu" on keskeisin juttu. siinä sitä parasiitin luomisen syytä taisi olla kerrakseen.

    paratiisissa ei tunnettu hyvyyden hierarkiaa. ei tarvittu tuntea, koska kuolemaakaan ei tunnettu. nyt, kun parasiitit ja muut vitsaukset ovat keskuudessamme, me luomakunnan kruunut mietimme hyvyyden hierakiaa ja syytämme Jumalaa julmuudesta.

    >>katsoin TV2 "inhimillisen tekijän", jossa oli aiheena lasten ja nuorten mielenterveys. yllätykseksi ohjelmasta jäi valoisa fiilis. mistä lie johtunee>tuo lause "niin olkoon maa sinun takiasi kirottu" on keskeisin juttu. siinä sitä parasiitin luomisen syytä taisi olla kerrakseen.>paratiisissa ei tunnettu hyvyyden hierarkiaa. ei tarvittu tuntea, koska kuolemaakaan ei tunnettu. nyt, kun parasiitit ja muut vitsaukset ovat keskuudessamme, me luomakunnan kruunut mietimme hyvyyden hierakiaa ja syytämme Jumalaa julmuudesta.

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    ihmisen elinikä olisi ilman parasiiteja ajat sitten loppunut.

    Pitkän iän geeni löytyi madoilta.

    Yhdysvaltalaiset tiedemiehet ovat eristäneet geenin, joka auttaa matoja elämään kypsään ikään. Tutkijat uskovat löytävänsä samanlaisen geenin myös ihmisiltä, Sunday Times -lehti kertoi.

    Coloradon yliopiston tutkijat pidentäisivät ihmisen keskimääräistä elinikää 40 vuoden verran.
    - Me olemme löytäneet pitkän eliniän tärkeimmän fysiologisen syyn, molekyylibiologi Gordon Litgow sanoi lehdessä. Löydetty geeni on nimetty Age-1 :ksi.

    Raamattua tutkimalla olen todennut ihmisen aikanaan eläneet jopa tuhatvuotiaaksi. Näyttää hyvin todennäköiseltä, että tuo nimenomainen pitkäniän geeni on siirtynyt juuri parasiitteihin.

    >>Tutkimusteni mukaan ihmisen elinikä olisi ilman parasiiteja ajat sitten loppunut.>Pitkän iän geeni löytyi madoilta.>Raamattua tutkimalla olen todennut ihmisen aikanaan eläneet jopa tuhatvuotiaaksi. Näyttää hyvin todennäköiseltä, että tuo nimenomainen pitkäniän geeni on siirtynyt juuri parasiitteihin.

    Äänestä

  • .pp. kirjoitti:

    >>katsoin TV2 "inhimillisen tekijän", jossa oli aiheena lasten ja nuorten mielenterveys. yllätykseksi ohjelmasta jäi valoisa fiilis. mistä lie johtunee>tuo lause "niin olkoon maa sinun takiasi kirottu" on keskeisin juttu. siinä sitä parasiitin luomisen syytä taisi olla kerrakseen.>paratiisissa ei tunnettu hyvyyden hierarkiaa. ei tarvittu tuntea, koska kuolemaakaan ei tunnettu. nyt, kun parasiitit ja muut vitsaukset ovat keskuudessamme, me luomakunnan kruunut mietimme hyvyyden hierakiaa ja syytämme Jumalaa julmuudesta.

    oikaisin tuossa äsken töissä kipeytynyttä selkääni ja katselin teletappeja. tänään oli vuorossa numero 8.
    tiedätkö muuten, mitä teletappi sanoi auton alle jäätyään?
    "UUDESTAAN!"

    parasiitteja voisi hyvin kuvitella syntiinlankeemuksen jälkeen ihmiskunnalle lykättyyn orjantappura- ja ohdake-osastoon.
    joko tajusit, mitä ajan takaa Jumalan lausahduksella "niin olkoon maa sinun takiasi kirottu"?

    jos paratiisissa ei ollut kuolemaa, ei siellä myöskään sitten ollut parasiittejakaan, jotka voivat aiheuttaa kuoleman.
    voi olla, että siellä oli vain kilttejä parasiitteja. sellaisia, jotka elivät ihmisessä hissukseen mitään sen kummempaa häiriötä aiheuttamatta. :-))
    olisivatko ne vasta syntiinlankeemuksen jälkeen saaneet nykyisen huonon maineensa? kenties.

    perisyntien anteeksisaaminen ja parasiitit. jaa-ha.

    parasiitit voisivat kuulua ns. kollektiiviseen rangaistukseen, jonka ihmiskunta joutui ottamaan harteilleen syntiinlankeemuksen myötä.
    samaan osastoon kuuluvat myös sairaudet ja muut vaikeudet ja kuten arvailit "meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä".

    vaikka Jumala rankaisi ihmiskuntaa syntiinlankeemuksen tähden, hän ei kuitenkaan hylännyt sitä oman onnensa nojaan, vaan lähetti Auttajan alas "pimeyden ja kuoleman laaksoon".

    on siis tuhmia luonnostaan, vai kostonhalustako jumalasi parasiitteja ohjailee vielläkin ihmisen kimpuun kollektiivisena rangaistuksena, ei vain oikei ole tasapuolinen tuo jumalasi noissa kollektiivisissa rangaistuksissaan?
    Tiedä sitten onko edes noissa orjantappuroissaan ja ohdakkeissaankaan?

    >>olisivatko ne vasta syntiinlankeemuksen jälkeen saaneet nykyisen huonon maineensa? kenties.>vaikka Jumala rankaisi ihmiskuntaa syntiinlankeemuksen tähden, hän ei kuitenkaan hylännyt sitä oman onnensa nojaan, vaan lähetti Auttajan alas "pimeyden ja kuoleman laaksoon".

    mitä matoja lienee olleet ne, jotka söivät kuningas herodeksen hengiltä?

    Äänestä

  • tode kirjoitti:

    mitä matoja lienee olleet ne, jotka söivät kuningas herodeksen hengiltä?

    eipä ole minulla tietoa moisista madoista, oliko sinusta "hyviä vai pahoja" matoja luonteeltaan?
    Jospa siinä paratiisin Eevan tarjoamassa hedelmässä oli matoja, käärmehän siinä ainakin hääräsi mukana?
    Jospa ne onkin siitä hedelmästä kotoisin, kun nykyisinkin niistä saattaa sellaisia löytää?
    Tämä tulkinta ei kyllä ole tehty "Pyhän Hengen" vaikutuksessa, mutta senhän sinä tiedätkin varmaan?
    Mutta vaikuttaisikohan tuo Larseen XO gognaggi jotenkin "tulkintaan", ken ties?

    henki, joka sinussa vaikuttaa?

    raamatussa siis puhutaan ihmistä kalvavasta parasiitista. eikö näin voi päätellä kertomuksesta, jossa kuvataan kuningas herodeksen kuolemaa?

    no, joka tapauksessa olet oikeilla jäljillä siinä, että eevan tarjoamassa omenassa oli todennäköisesti jos ei matoja, niin ainakin madonsiemen.

    (kenties valitsemasi iltajuoma vaikuttaa tulkintaasi.)

    muuten, tuli mieleeni runo, jonka tyttäreni kirjoitti 6-vuotiaana:

    "jos omenassa reikiä on niin omenamato siinä asuu".

    leppoisaa illanjatkoa!

    tää on ollutkin, tässä olen turissut samalla kun totoaan, ja V 5 antoi 303 euroa ja totokin viellä reilut sata euroa tähän mennessä, että olikin paikallaan pari XO:ta taasen, kun pääsin näissä turinoissa sentään jonkinlaisille "tuntipalkoille".
    Mukavaa iltaa sinullekkin vaikka Raamattua tulkiten?

    Äänestä

  • tode kirjoitti:

    oikaisin tuossa äsken töissä kipeytynyttä selkääni ja katselin teletappeja. tänään oli vuorossa numero 8.
    tiedätkö muuten, mitä teletappi sanoi auton alle jäätyään?
    "UUDESTAAN!"

    parasiitteja voisi hyvin kuvitella syntiinlankeemuksen jälkeen ihmiskunnalle lykättyyn orjantappura- ja ohdake-osastoon.
    joko tajusit, mitä ajan takaa Jumalan lausahduksella "niin olkoon maa sinun takiasi kirottu"?

    jos paratiisissa ei ollut kuolemaa, ei siellä myöskään sitten ollut parasiittejakaan, jotka voivat aiheuttaa kuoleman.
    voi olla, että siellä oli vain kilttejä parasiitteja. sellaisia, jotka elivät ihmisessä hissukseen mitään sen kummempaa häiriötä aiheuttamatta. :-))
    olisivatko ne vasta syntiinlankeemuksen jälkeen saaneet nykyisen huonon maineensa? kenties.

    perisyntien anteeksisaaminen ja parasiitit. jaa-ha.

    parasiitit voisivat kuulua ns. kollektiiviseen rangaistukseen, jonka ihmiskunta joutui ottamaan harteilleen syntiinlankeemuksen myötä.
    samaan osastoon kuuluvat myös sairaudet ja muut vaikeudet ja kuten arvailit "meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä".

    vaikka Jumala rankaisi ihmiskuntaa syntiinlankeemuksen tähden, hän ei kuitenkaan hylännyt sitä oman onnensa nojaan, vaan lähetti Auttajan alas "pimeyden ja kuoleman laaksoon".

    "parasiitit voisivat kuulua ns. kollektiiviseen rangaistukseen, jonka ihmiskunta joutui ottamaan harteilleen syntiinlankeemuksen myötä.
    samaan osastoon kuuluvat myös sairaudet ja muut vaikeudet ja kuten arvailit "meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä"."

    Jumala siis laittoi kaikkien eläinten ja jopa kasvien kiusaksi parasiitit ja taudit koska IHMINEN lankesi? Mukava tyyppi tuo Jahve.

    Äänestä

ymmärtämisen vaikeus johtuu vain väärästä tulkinnasta. Vaikka luominen olisikin tapahtunut evoluutiota käyttäen, niin parasiitit on Jumala asettanut palvelemaan ihmistä eikä toisinpäin, kuten maailman tulkitseminen konkreettisena näyttäisi osoittavan.

Maailman käsittäminen abstraktiona vapauttaa meidät tajuamaan parasiittien syvällisen symbolisen merkityksen. Kysymys on pahuudesta jolle itse olemme antaneet vallan kääntyessämme pois jumalasta. Se asuu meissä nakertaen sieluamme kuten parasiitit nakertavat ruumistamme. Ne ovat näennäisessä ristiriidassa jumalan hyvyyden ja kaikkivaltiuden kanssa, ja parasiittien naiivi konkreettinen tulkinta saa uskossaan heikon luopumaan uskosta kokonaan.

Syvemmällä ymmärryksellä varustetut henkilöt pystyvät kohtaamaan parasiittisymbolin täysin sopusoinnussa raamatun kuvakieleen verhottujen totuuksien kanssa. Usko, eli sen myöntäminen mitä emme näe emmekä ymmärrä ja sen kieltäminen minkä näemme ja ymmärrämme, on ainoa tie totuuteen ja elämään.

Äänestä
  • minunkin vaikeuteni tulkita oikein johtuu kuulemma "Pyhän Hengen" puutteesta, ja siksi täytyykin kysellä uskovaisilta sitä oikeata tulkintaa ymmärtääkseni parasiittienkin elämän tarkoitusta ja ihmisen palvelemista.

    Äänestä

  • :pp. kirjoitti:

    minunkin vaikeuteni tulkita oikein johtuu kuulemma "Pyhän Hengen" puutteesta, ja siksi täytyykin kysellä uskovaisilta sitä oikeata tulkintaa ymmärtääkseni parasiittienkin elämän tarkoitusta ja ihmisen palvelemista.

    tietää, mitä Luoja on tuuminut suunnitellessaan lapamatoa.

    Opetuslasten olisi pitänyt kysellä Jeesukselta enemmän.

    Äänestä

  • Elli kirjoitti:

    tehdään kovaa laihdutukseen liittyvää pisnestä.

    Tulevaisuudessa lapamadoilla voi olla huomattava merkitys mailmantaloudelle.

    Kaikkien ötököiden merkityksestästä mailmankaikkeudelle ja omalle sivilisaatiollemme tunnemme toistaiseksi vain äärimmäisen pienen osan.

    että usko on syvä "pastorillamme" jumalansa kaukonäköisyyteen ja viisauteen, mutta minä kyllä luotan siihen, että laihdutukseen löydetään viisaampiakin ratkaisuja kun lapamadon ruokkiminen ja kasvattaminen suolistossa.
    Mutta nythän tietysti pastorimme, ja muut vapaaehtoiset ylipainoiset uskovaiset voisivat todistaa jumalansa viisautta, ja ruveta koekaniineiksi laihduttamaan lapamadon avulla tieteellistä tutkimusta varten.
    Vapaaehtoisia varmaan otetaan mielellään vastaan?

    on kyllä tutkittu. Lapamato on tehokas luonnonmukainen laihdutusmenetelmä, eikä tarvitse vähentää syömistä. Tietysti on hyvä valita sellainen ravitsemus, joka on lapamadolle ertyisen mieleinen.

    Sensijaan kihomadon hyödyistä ei tiede eikä liikemiehet ole toistaiseksi päässeet selvyyteen. Suojella kuitenkin kihomatopolulaatiotakin täytyy, kyllä niillä jokin hyödyllinen tarkoitus täytyy olla kunhan siitä päästään selvyyteen.

    keino olisi varmaan lapamadolle mieluinen, jostakin syystä ihmiset ovat olleet vaan halukkaita pääsemään siitä aina eroon ja siksi vähemmän suosittu laihdutus keinona.
    Mutta kuten sanoin, ylipainoiset uskovaiset voisivat ainakin ottaa sen käyttöön, ihan vain siksi, että pääsisivät esittämään sen luomisen, jumalansa suurena viisautena ja kaukonäköisyytenä, luoda lapamato ihmistä palvelemaan, koska on nähnyt ihmisten ylipaino-ongelmat jo luodessaan ihmisen ja lapamadon?

    Kihomadoista sen verran voisi tulkita, että ehkä ne on tarkoitettu pilkkiongintaan syöteiksi, sitten kun surviaisen toukat on kuoleet sukupuuttoon, tai vähentyneet suojelukohteiksi?
    Ihminen pääsee niissäkin omavaraiseksi, eikä tarvitse turvautua luojansa luomaan uhanalaiseen luontoon?

    tasapainon säilyttämiseksi ponnisteltava, paitsi parasiittien myös lapamadon suojelemiseksi. Siksi tärkeitä ne luonnon kiertokululle ovat.

    Vielä 1950-luvulla meillä Suomessa monella oli omakohtaista kokemusta lapamadosta eli leveästä heisimadosta. Tämä ihmisen suolistossa elävä, jopa 15 m pitkäksi kasvava loinen, oli hyvin tavallinen 1920-luvulla, jolloin sen kantajia oli maassamme arviolta yli 800.000. Lapamato aiheutti isännässään heikkouden oireita, laihtumista ja yleistä haluttomuutta.

    Lapamadolla on pieni pää, joka kiinnittyy suolen seinään. Pään jatkeeksi kuroutuu jatkuvasti levymäisiä jaokkeita, joiden pituus on 3-4 cm. Näitä levymäisiä osia saattaa yhdessä madossa olla tuhansia. Loppupäästä ne irtoavat ja poistuvat suolistosta ulostuksen mukana samoin kuin ne tuhannet munat, joita lapamato päivittäin tuottaa. Se mitä nyt munille tapahtuu tämän jälkeen on saanut monet kehitysopin kannattajat arvioimaan uskomusta lajien hitaasta kehittymisestä uudelleen.

    Kun lapamadon muna pääsee makeaan veteen, kuoriutuu niistä ripsitoukkia, joista osa joutuu mm. äyriäisten ravinnoksi. Mutta ripsitoukka ei käyttäydykään äyriäisen ruuansulatuskanavassa ravinnon tavoin. Se muuttuu väkästoukaksi, joka muutaman viikon kuluessa koteloituu äyriäisessä odottamaan seuraavaa muutosvaihetta.

    Kun kala nappaa äyriäisen ravinnokseen, saa se samalla lepotilassa olevan väkästoukan mahaansa. Kalan suolistossa toukka herää ja kaivautuu kalan suolen seinämän läpi, siirtyy kalan lihaksistoon ja muuttuu lihastoukaksi. Lihan sisällä toukka nyt odottelee jälleen seuraavaa elämänsä vaihetta.

    Kun ihminen syö raakaa tai huonosti keitettyä kalaa, siirtyy kalan lihassa piilevä toukka ihmisen ruuansulatukseen. Mahahappo ei nujerra toukkaa, vaan se muuttaa jälleen muotoaan, saa lisääntymiskyvyn ja jatkaa elämäänsä lapamadon muodossa.

    Heisimatolajeja tunnetaan yli 3.500 lajia. Hyvin saman tapaisia kehitys-kaareltaan ovat imumadot, joita on tuhansia eri lajeja. Tunnetuimmat niistä ovat paljon tuhoa mm. karjaeläimissä aikaansaavat maksamadot tai veri-madot, joiden tuhovaikutuksille on altistunut tälläkin hetkellä arviolta yli 100 miljoonaa kuuman vyöhykkeen ihmistä.

    Heisi- eli lapamadon elinkaari:

    1) Ihmisen suolistossa, jossa se munii munansa
    2) Munavaihe, joka siirtyy luontoon ulostuksen mukana
    3) Muna muuttuu ripsitoukaksi vedessä
    4) äyriäisen suolistossa väkästoukkana
    5) Lihastoukkana kalassa
    6) Ravinnon mukana takaisin ihmiseen, jossa muutos lapamadoksi, joka lisääntyy

    Loisena elävät eläimet ja kasvit ovat herättäneet ihmettelyä niiden keskuudessa, jotka ovat pyrkineet selvittämään, onko näiden eliöiden hidas, kehitysopin mukainen kehittyminen, ollut mahdollista. Loiseläimiä ja kasveja on lähes kaikissa elämän ilmenemismuodoissa.

    Niiden olemassaololle on välttämätöntä, että ravintoketjut ovat ehyitä ja pysyviä. Useimmiten loiseläjien suvunjatkaminen tapahtuu silloin, kun eliö on loisena ns. kehittyneen eläimen suolistossa tai muussa elimessä.

    Tämä tarkoittaa sitä, että koko eliöjärjestelmän pitää olla yhtä aikaa toiminnassa. Tämä ei sovi kehitysoppiteoriaan, jonka mukaan laakamadot ja heisimadot elivät kehitystaulukon mukaan n. 1.000 miljoonaa vuotta ennen ihmisen kehitysopillista ilmestymistä. Luonto herkkänä kokonaisjärjestelmänä kuitenkin todistaa tässäkin tapauksessa luomisen puolesta.

    Kehitysopilliset uskomukset menevät ristiin luonnosta saatavan todellisen tiedon kanssa.

    Monilla hyönteisillä on monivaiheinen elämänkaari munasta sukukypsäksi eliöksi. Perhosilla on täydellinen muodonvaihdos, joka käsittää neljä eri vaihetta. Tutkijat ovat ihmeissään siitä monimutkaisesta ja ihmeellisestä luonnonkierrosta, jossa perhosen eri kehitysvaiheet ovat mukana.

    Perhonen valitsee tarkoin lajilleen sopivan paikan, johon se munansa sijoittaa. Usein munat kiinnitetään lähelle ravintokasvia. Joidenkin perhoslajien munat talvehtivat ja kuoriutuvat toukaksi vasta kevään koittaessa. Toukkavaiheen aikana eliö on itse tärkeä ravintolähde mm. linnuille ja loispistiäisten toukille.

    Luonnon tasapainon kannalta on tärkeää, että niistä vain pieni osa ehtii kotelovaiheeseen. Useimmat perhosen kotelot talvehtivat. Niiden sisusta on sekaisen näköistä massaa, joka kotelovaiheen päätyttyä muuttuu perhoseksi. Se on siivet avattuaan loistelias ja aisteiltaan herkkä eläin, joka toimii luonnonkierrossa tässä muodossaan mm. tärkeänä pölyttäjänä.

    Perhosia on yli satatuhatta lajia. Pienimmät ovat muutaman millin pituisia, kookkaim-pien siipien kärkivälin yltäessä 30 senttimetriin.

    Perhosen siivet koostuvat pienistä suomuista, jotka yhdessä muodostavat lajille tyypillisen väri- ja kuviopinnan.

    Usein kuvio on pelote tai suojaväritys mm. ravintoa etsivien lintujen varalle. Perhosten aistit ovat ällistyttäneet tutkijoita. Useilla lajeilla kuulo-, haju- ja makuaistit ovat ihmisen vastaavia aisteja herkemmät.

    Voisivatko nämä, eri muodonvaihdosvaiheissa monella tavoin luonnonkiertoon ja ravintoketjuun kuuluvat eliöt, olla hitaan kehityksen kautta syntyneitä? Näin oppikirjoissa kouluissamme vielä opetetaan. Tiedemiehet ovat tulleet tutkimuksissaan tulokseen, joka ei tue hidasta, kehitysopin mukaista kehittymistä.

    Hyönteiset ovat samoja myös fossiileissa. Mitään kehittymistä ei ole voitu perhostenkaan kohdalla todeta. Niiden toiminta edellyttää herkkiä aisteja, kasvien ja eläinten yhtäaikaista olemassaoloa sekä ekojärjestelmän ehyttä yhteistoimintaa. Jälleen madot ja toukat puhuvat Luojansa puolesta kehitysopin järjettömiä väittämiä vastaan.

    Jotkut kehitysopin kannattajat väittävät, että n. 300 miljoonaa vuotta sitten oli maailmankausi, jolloin saniaiskasvit ja hyönteisten tapaiset eliöt hallitsivat maapalloa. Kun tutkijat ovat tätä kysymystä selvittäneet ja laskeneet erilaisia todennäköisyyksiä, on useimmiten tultu tulokseen, että tämä ei ole ollut mahdollista.

    Hyönteiset ovat osa luonnon monipuolista ravintoketjua ja tasapainoista järjestelmää. Jos niiden annetaan elää ilman muiden eläinten tasapainottavaa vaikutusta, tapahtuu lisääntymisen aiheuttama "räjähdys". Tästä muutama esimerkki: Tavallinen huonekärpänen munii n.500 munaa.

    Kun munat kehittyvät ja uudet kärpäset jälleen lisääntyvät, kasvaa yhden kesäkauden aikana yhdestä kärpäsestä alkanut kärpästen määrä niin suureksi, että sen jälkeläisten määrä peittäisi koko maapallon n. 15 m:n paksuiseen kerrokseen. Niiden lukumäärä olisi noin 20²º (luvun 20 jälkeen tulee 20 nollaa).

    Vedessä ameeba lisääntyy suvuttomasti. Jakaantuminen kahdeksi vaatii n. 90 minuuttia. Jos ne saisivat lisääntyä rauhassa, niin viidessä vuodessa kaikki meret olisivat ameebamassaa.

    Tiedemiehet ovat jatkuvasti varoittaneet luonnon tasapainon rikkomisen aiheuttamista vaaroista. Hyönteisiä tuhoavat myrkyt saattavat saada aikaan vyöryn, jota ihminen viisaudessaan ei voi pysäyttää. Tästä on jo saatu muutamia varoittavia esimerkkejä.

    Ehyt ekologinen järjestelmä, johon kuuluvat niin bakteerit, madot, matelijat, vesieläimet, kuin linnut ja nisäkkäätkin, toimii ja säilyy tulevaisuuteen. Näin on Jumala kaiken alussa säätänyt.

    "Sinä yksin olet Herra. Sinä olet tehnyt taivaat ja taivasten taivaat kaik-kine joukkoinensa, maan ja kaikki, mitä siinä on, meret ja kaikki, mitä niissä on. Sinä annat elämän niille kaikille, ja taivaan joukot kumartavat sinua". Neh. 9:6.

    Sinä :pp. olet hyvin oivaltanut kehitysopin mielettömyyden ja heikkouden uskontona.

    taasen olet hyvin omaksunut kreationistien valheet, mutta kyllä sääliksi käy Aatamia, jos se on antanut pelkästää 3500 jumalan luomalle heisimatolajille nimet, niin voi vain kuvitella miten paljon lajeja se jumalasi loi, ja pisti Aatamin nimeämään ne kaikki?
    Ei ihme jos "pää" vähän sekosi ja alkoi mussuttaa paratiisin hedelmiäkin?

    voimakkaasti krematorioiden kannalla. Tämän meneillään olevan sangen hedelmällisen keskustelun aikana minua on alkanut hieman epäilyttää. Olisikohan luonnon kiertokulun kannalta sittenkin parempi suorittaa arkkuhautaus tai ehkä kalmo pitäisi jättää maanpinnalle kokonaan peittämättä.

    Yhdyn sinuun sikäli, että darwinismi uskovilla on suuria vaikeuksia selittää esimerkiksi lapamadon olemassaolo ennen sille sopivien isäntäeläinten kuten ihmisen alkuräjähdyksestä syntymistä tyhjyydestä. Kaikenlisäksi ilman minkäänlaista sytytintä.

    Siis yhdenkin saatikka 3500 heisimatolajin.

    krematoriot ja kreationismi sopii yhteen, eli mitähän mieltä kreationistit ovat krematorioista?

    Tuo tyhjästä syntyminen on kyllä mielestäni enemmän kristiuskon oppeja, luotiinhan siinä kaikki tyhjästä, pelkällä sanalla?
    Paitsi tietysti ihmisen luomiseen tarvittiinkin sitten jostakin syystä tomua, ja naisen vielläpä kylkiluuta, mutta ehkä ne oli sieltä "luomisen" vaikeammasta päästä sitten?
    Kun "Jumala loi valkeuden", sillä varmaan sitten oli "sytytin", vai mitä tuumaat?
    Minullakin oli nuorempana "Ronsson" ja hyvin sillä valkea syttyi, kerrankin meinasin sytyttää kulovalkean kalareissulla.

    Äänestä

"mitä mieltä lajien luomiseen uskovat ovat, oliko parasiitit olemassa jo paratiisissa?"

En mitään mieltä. Perustelu: joka asiaan ei tarvi olla mielipidettä.

"Monet uskovaiset ovat kertoneet, että paratiisissa elettiin sopusoinnussa villieläinten kanssa ja kirkkoisät ovat korostaneet eläimistä olevan välitöntä hyötyä ja olevan osa Jumalan valtakuntaa?"

Niin. Vaikea ajatella että paratiisissa joutuisi tapetuksi tai seuraamaan tappamista tai käytäisiin kahakoita. Kirkkoisien korostukset ei välttämättä ole muistissani, joten kun en ole varmistunut lauseen totuudellisuudesta en välitä kommentoida.

"Jumala oli luonnut tietyssä järjestyksessä, joka huipentui ihmiseen?"

Olen samaa mieltä. Näin se Raamatussa lukee.

"Luotiinko siis parasiitit ennen ihmistä, vai ihmiseen, kun aiemmin "luotu hyvä" oli tarkoitettu palvelemaan ihmistä?"

Clever-clever alias tekofiksua, vaikka joillekin tämä on varmaan hyvä todiste. Olisiko käynyt niin että kahdeksantena päivänä luotiin vielä eliöt joista on vain haittaa? Muutettaisiko viikon kestoa? Ei tarvi vastata näihin.

"Kumpi siis palvelee ja kumpaa, parasiitit ihmistä vai ihminen parasiitteja?"
"Kumpihan noista käyttää hyväkseen toistaan, ihminenkö parasiittia, vai päin vastoin?"

En katsonut ohjelmaa. Olettaisin että ihminen palvelee parasiittejä antaessaan ruuan ja elintilan. Lie vaikea testata millaista olisi jos ihmisellä ei olisi parasiitteja, mahdollisesti vastustuskyky vähenisi ja sairaudet lisääntyisi, joten parasiitit palvelisi myös ihmistä.

"onko ihmisen hyväksikäyttäminen ravinnoksi hyväksyttävää tässä "Jumalan valtakunnassa"?
Paraatiisissahan ei kait näin ollut, vaan molemmat olivat tasavertaisia, näin väitetään?"

En saa selvää mitä tarkoitat "näin":llä. Niinpä tollosti totean että maailmassa ei pitäisi olla hyväksyttyä syödä ihmislihaa.
Sitä voi miettiä mitä paratiisissa on lihansyöjät syöneet.

"Saako ihminen nyt päättää muiden luotujen elämästä ja kuolemasta?"

Onko ihmisellä oikeus tuottaa pahaa mieltä ja surua toisille ihmisille?
Kaikkiin kysymyksiin ei voi vastata yksiselitteisesti. Molempia kuitenkin käytännössä tapahtuu.

"ovatko parasiitit erityisasemassa ihmisessä ollessaan?"

Tappaahan ihminen parasiitteja hävittäessään niiden ihanteellisen elintilan. Jossei kaikkia tapa niin osan ainakin.

"Siis onkohan parasiitit "paratiisissa" ihmisessä?"

Eiköhän niilläkin ole siinä elintilassa omat petonsa, joita kipittää karkuun.

"Katsokaa hyvät ihmiset ohjelma parasiiteista, onhan ne "Jumalan luomia"?"

On nekin.

Äänestä
  • >>En mitään mieltä. Perustelu: joka asiaan ei tarvi olla mielipidettä.>Niin. Vaikea ajatella että paratiisissa joutuisi tapetuksi tai seuraamaan tappamista tai käytäisiin kahakoita. Kirkkoisien korostukset ei välttämättä ole muistissani, joten kun en ole varmistunut lauseen totuudellisuudesta en välitä kommentoida.

    Silloin varmaan kukaan ei tarvinnut paratiisissa ravintoa ollenkaan?

    >>Clever-clever alias tekofiksua, vaikka joillekin tämä on varmaan hyvä todiste. >Olisiko käynyt niin että kahdeksantena päivänä luotiin vielä eliöt joista on vain haittaa? Muutettaisiko viikon kestoa? Ei tarvi vastata näihin.>En katsonut ohjelmaa. Olettaisin että ihminen palvelee parasiittejä antaessaan ruuan ja elintilan. Lie vaikea testata millaista olisi jos ihmisellä ei olisi parasiitteja, mahdollisesti vastustuskyky vähenisi ja sairaudet lisääntyisi, joten parasiitit palvelisi myös ihmistä>En saa selvää mitä tarkoitat "näin":llä. Niinpä tollosti totean että maailmassa ei pitäisi olla hyväksyttyä syödä ihmislihaa.
    Sitä voi miettiä mitä paratiisissa on lihansyöjät syöneet>Onko ihmisellä oikeus tuottaa pahaa mieltä ja surua toisille ihmisille?
    Kaikkiin kysymyksiin ei voi vastata yksiselitteisesti. Molempia kuitenkin käytännössä tapahtuu.>Tappaahan ihminen parasiitteja hävittäessään niiden ihanteellisen elintilan. Jossei kaikkia tapa niin osan ainakin.>Eiköhän niilläkin ole siinä elintilassa omat petonsa, joita kipittää karkuun>On nekin.

    Äänestä

  • pp. kirjoitti:

    >>En mitään mieltä. Perustelu: joka asiaan ei tarvi olla mielipidettä.>Niin. Vaikea ajatella että paratiisissa joutuisi tapetuksi tai seuraamaan tappamista tai käytäisiin kahakoita. Kirkkoisien korostukset ei välttämättä ole muistissani, joten kun en ole varmistunut lauseen totuudellisuudesta en välitä kommentoida.

    Silloin varmaan kukaan ei tarvinnut paratiisissa ravintoa ollenkaan?

    >>Clever-clever alias tekofiksua, vaikka joillekin tämä on varmaan hyvä todiste. >Olisiko käynyt niin että kahdeksantena päivänä luotiin vielä eliöt joista on vain haittaa? Muutettaisiko viikon kestoa? Ei tarvi vastata näihin.>En katsonut ohjelmaa. Olettaisin että ihminen palvelee parasiittejä antaessaan ruuan ja elintilan. Lie vaikea testata millaista olisi jos ihmisellä ei olisi parasiitteja, mahdollisesti vastustuskyky vähenisi ja sairaudet lisääntyisi, joten parasiitit palvelisi myös ihmistä>En saa selvää mitä tarkoitat "näin":llä. Niinpä tollosti totean että maailmassa ei pitäisi olla hyväksyttyä syödä ihmislihaa.
    Sitä voi miettiä mitä paratiisissa on lihansyöjät syöneet>Onko ihmisellä oikeus tuottaa pahaa mieltä ja surua toisille ihmisille?
    Kaikkiin kysymyksiin ei voi vastata yksiselitteisesti. Molempia kuitenkin käytännössä tapahtuu.>Tappaahan ihminen parasiitteja hävittäessään niiden ihanteellisen elintilan. Jossei kaikkia tapa niin osan ainakin.>Eiköhän niilläkin ole siinä elintilassa omat petonsa, joita kipittää karkuun>On nekin.

    "Miten se on ja mille todiste?
    Nyt jää vähän perustelematta mitä oikein tarkoitat?"

    Ajatuskämmi. Ajattelin että jos luotu ennen niin missäs elivät ja jos jälkeen niin luomiskertomus menee uusiksi ja todistaisi luomiskertomuksen tyhjäksi. Mutta voihan ne peet olla siirtyneet eläimistä ihmisiin.

    "mutta se ei kait riitä viellä väittämään, että parasiitit pää osin palvelevat ihmistä?"

    Väitetäänkö Raamatussa että Jumala loi eläimet pääosin palvelemaan ihmistä? Ei kait.

    "mitä siellä tarinan mukaan ravinnoksi käytettiin uskovaisten tulkinnan mukaan?
    Mitä sinun tulkintasi mukaan lihansyöjät käyttivät ravinnoksi?"

    Käsittääkseni sitä ei tarina kerro. Eipä ole minulla taas mielipidettä.

    "No tuossa kysymyksessäni en tarkoittanut "luoduilla elämillä" niinkään toisia ihmisiä, vaan yleensä kaikkea elämää.
    Elämäähän on myös kasvien, eläinten ja kaikenlaisten eliöiden elämä, siitä lähinnä oli kysymys."

    Ymmärsinkin sen niin. Olen vain tuota omaa kysymystäni pohtinut hiukka aikaisemmin ja nyt sain kirjoitettua sen tänne. Samantapainen ongelma.

    "miten tuo koski kysymystä parasiittien erityisasemasta?"

    Siten etten koe niiden olevan erityisasemassa ja vastaukseni oli olevinaan se kaivattu perustelu.

    "Tarkoitatko, että ihmisessä käydään "saalis/saalistaja" taisteluakin koko ajan?"

    Näin olen jostain tv-ohjelmasta antanut itselleni kertoa.

    "Onko sekin jumalan tahto, kirous vai rakkauden osoitus?"

    Se on elämää.

    "Entä niiden tarkoitus, palvella ihmistä vai?"

    Mikä on elämän monimuotoisuuden tarkoitus? Siinä luennon aihe metafysiikkaa harrastavalle. Ei nyt tule muuta fiksua vastausta mieleen kuin että Jumala näki että se on hyvä. Juu, plaa plaaksi meni.

    Äänestä

  • Missukka kirjoitti:

    >>Ajatuskämmi. Ajattelin että jos luotu ennen niin missäs elivät ja jos jälkeen niin luomiskertomus menee uusiksi ja todistaisi luomiskertomuksen tyhjäksi. Mutta voihan ne peet olla siirtyneet eläimistä ihmisiin.>Väitetäänkö Raamatussa että Jumala loi eläimet pääosin palvelemaan ihmistä? Ei kait.>Käsittääkseni sitä ei tarina kerro. Eipä ole minulla taas mielipidettä.>Ymmärsinkin sen niin. Olen vain tuota omaa kysymystäni pohtinut hiukka aikaisemmin ja nyt sain kirjoitettua sen tänne. Samantapainen ongelma>Siten etten koe niiden olevan erityisasemassa ja vastaukseni oli olevinaan se kaivattu perustelu.>Näin olen jostain tv-ohjelmasta antanut itselleni kertoa.>Mikä on elämän monimuotoisuuden tarkoitus? Siinä luennon aihe metafysiikkaa harrastavalle. Ei nyt tule muuta fiksua vastausta mieleen kuin että Jumala näki että se on hyvä. Juu, plaa plaaksi meni.

    vasta myöhempää luomistyötä. Raamatussa puhutaan taivaan linnuista, maan- ja veden elävistä. Ruumiin eläimistä ei Raamatussa puhuta mitään.

    Olisivatko ne ateistievoluttien aikaansaannosta?

    ne selvästi on "ateistievoluttien" työtä, koska Raamatunkirjoittajien olikin niistä mahdotonta "keksiä", tai kirjoittaa kun eivät tienneet niistä, tai nähneet niitä koskaan?
    Siksi niistä ei Raamatussa puhutakaan mitään?

    Äänestä

  • :pp. kirjoitti:

    >>Ajatuskämmi. Ajattelin että jos luotu ennen niin missäs elivät ja jos jälkeen niin luomiskertomus menee uusiksi ja todistaisi luomiskertomuksen tyhjäksi. Mutta voihan ne peet olla siirtyneet eläimistä ihmisiin.>Väitetäänkö Raamatussa että Jumala loi eläimet pääosin palvelemaan ihmistä? Ei kait.>Käsittääkseni sitä ei tarina kerro. Eipä ole minulla taas mielipidettä.>Ymmärsinkin sen niin. Olen vain tuota omaa kysymystäni pohtinut hiukka aikaisemmin ja nyt sain kirjoitettua sen tänne. Samantapainen ongelma>Siten etten koe niiden olevan erityisasemassa ja vastaukseni oli olevinaan se kaivattu perustelu.>Näin olen jostain tv-ohjelmasta antanut itselleni kertoa.>Mikä on elämän monimuotoisuuden tarkoitus? Siinä luennon aihe metafysiikkaa harrastavalle. Ei nyt tule muuta fiksua vastausta mieleen kuin että Jumala näki että se on hyvä. Juu, plaa plaaksi meni.

    "jumala siis olisi luonnut elämää loisimaan elämään? No tulkinta tuokin."

    Käki tai köynnöskasvi joka lopulta tappaa kuristaen emopuunsa (nimi hukassa), löytyyhän noita.
    *laulelee: ole minulle ihminen, kun loiset tappaa loisiaan*

    "Eipä tarina kerro ei, mutta eihän tarinat muutenkaan ole tarkkoja, siksihän niitä kait tulkitaan uskovaisten toimesta?"

    Vaikuttaako vertauskuvalliset tarinat jos niitä ei ymmärrä?

    "Minusta ongelma ei ole olleenkaan samantapainen, tuottaako jollekkin mielipahaa vai kuoleman?"

    Riippuu miten tulkitsee sanan samantapainen.
    Jos uskoo että kuoleman jälkeen ei ole mitään niin ei ole ollenkaan samantapainen. Uskotko näin?

    "Vai pitäisikö ihmisen aina tarkastella millaisia "nirppanokkia", "siveydensipuleita", uskovaisia jne, on lähistöllä, ennenkuin tekee, sanoo tai toimii mitenkään?"

    Taas niitä kysymyksiä joihin ei ole eijuu-vastausta. Jos tiedät mikä loukkaa toista niin teetkö sen silti ehdoin tahdoin vai jätätkö sillä kertaa oikeutesi itseilmaisuun käyttämättä? Millä perusteella teet mitä teet, siis jos tiedät etukäteen?

    "No minusta siinä on jonkunasteinen ristiriita, jos uskotaan kirkoisiin tuosta hierarkiasta, tässähän kuitenkin parasiitti käyttää ihmistä hyväkseen?"

    Voi sen niinkin tulkita.

    "Erikoinen suunnitelma kyllä mielestäni, luoda elämää, että elämä voisi taistella elämästään siinä muitten elämien kanssa?
    Sanoisinko, että vähän skitsofreeninen suunitelma jos tulkintasi on oikea?"

    Tulkinta tuokin. Maanpäälliseen elämään kuuluu kuolema, turha sitä on alkaa vastustelemaan. Sielu ei kuole. En ymmärrä mitä ajat takaa tai miksi haluat painottaa tätä suunnitelmana.

    "Mutta minähän en osaakkaan tulkita elämää oikein, koska en ole "Pyhän Hengen" vaikutuksessa, eräitten uskovaisten mukaan tulkittuna?"

    Minulla on jäänyt hiukka pimentoon miten sinä tulkitset elämää.

    >>Käki tai köynnöskasvi joka lopulta tappaa kuristaen emopuunsa (nimi hukassa), löytyyhän noita.
    *laulelee: ole minulle ihminen, kun loiset tappaa loisiaan*>Vaikuttaako vertauskuvalliset tarinat jos niitä ei ymmärrä?>Riippuu miten tulkitsee sanan samantapainen.

    No olisi jännä kuulla sinun tulkintasi samantapaisuudesta tuossa kohtaan jossa kysymyksen esitin, mutta sinähän et edes vastaile kysymyksiin.
    Oletan, että elämä päättyy kuolemaan, niin ihmisten, eläinten kuin kasvienkin.

    >>Taas niitä kysymyksiä joihin ei ole eijuu-vastausta. Jos tiedät mikä loukkaa toista niin teetkö sen silti ehdoin tahdoin vai jätätkö sillä kertaa oikeutesi itseilmaisuun käyttämättä? Millä perusteella teet mitä teet, siis jos tiedät etukäteen?>Voi sen niinkin tulkita.>Tulkinta tuokin. Maanpäälliseen elämään kuuluu kuolema, turha sitä on alkaa vastustelemaan. Sielu ei kuole. En ymmärrä mitä ajat takaa tai miksi haluat painottaa tätä suunnitelmana.>Minulla on jäänyt hiukka pimentoon miten sinä tulkitset elämää.

    "Käki tai köynnöskasvi joka lopulta tappaa kuristaen emopuunsa (nimi hukassa), löytyyhän noita."
    "Miten nuo liittyy jumalasi luomien loisien elämästä loisimiseen ja luomisen tulkintaan?"

    Siten että on sitä loisimista muuallakin luomakunnassa kuin parasiittien toiminnassa. Toisilla enemmän toisilla vähemmän.

    "Vaikuttaako vertauskuvalliset tarinat jos niitä ei ymmärrä?"
    "Kyllä, voihan ne ymmärtää myös väärin."

    Älä muuta kysymystäni, en kysynyt ymmärtää väärin vaan ei ymmärrä ollenkaan. Ajattelin rinsessa ruususta.

    "No olisi jännä kuulla sinun tulkintasi samantapaisuudesta tuossa kohtaan jossa kysymyksen esitin, mutta sinähän et edes vastaile kysymyksiin."

    Kumpiakin toivoo ettei niitä tapahtuisi mutta niitä tapahtuu kuitenkin. Painoarvo eri suunta sama.
    Jos katsot edellisen viestini niin joka lainauksessa oli kysymys johon vastasin. Jos tapa vastata ei miellytä niin älä kuitenkaan muuta sitä vastaamattomuudeksi.

    "Millä perusteella teet mitä teet, siis jos tiedät etukäteen?"
    "Riippuu tietysti tilanteesta ja tarpeesta, voin kuvitella molemmat,""ratkaisen tietysti itse aivotoiminnan avulla."

    Viitaten koko vastaukseesi, noinhan sen kaikki tekee, toivottavasti. Aivotoiminnan taso vaan vaihtelee.
    Oikeastaan en tarkoittanut sitä henk.koht. kysymykseksi. Luin jälkikäteen mietelause-keskustelua, näköjään sivuttu samaa asiaa.

    "Voi sen niinkin tulkita."
    "Ja sinun tulkintasi on?"

    Ennen viestin aloitusta kävin katsomassa mistä oli kysymys, mutta nyt on jo unohtunut. Sen vaan muistan että tulkintani oli aika kaukana tuosta.

    "Maanpäälliseen elämään kuuluu kuolema, turha sitä on alkaa vastustelemaan."
    "Kukas sitä on vastustellut, jos ei sitten oteta huomioon eräitä uskontoja jotka siihen ei usko, että kuolema tulee, vaan jatkavat elämää sitten jossain, tai palaavat takaisin?"

    Mikä uskonto väittää että maailmassa ei kuolla kun henki ei enää kulje jne.? Siitä oli kyse.
    Eikö ole vastustelua yrittää syyttää (mielestäsi olematonta) Jumalaa siitä että maallinen kuolema on fakta?

    "Mikä sinusta on sielu joka ei kuole, kun noin varmasta väität?"

    Semmoinen aineeton juttu, joka jokaisella ihmisellä on.

    "Kun sanoin "erikoinen suunitelma", niin tarkoitin sen järjettömyyttä mielestäni, jos se olisi suuniteltua? Sinusta ilmeisesti se on?"

    Jos kuvittelet että sielu ei kuole kuolemassa niin mikä siinä suunnitelmassa niin järjetöntä on?
    Minä en ole tainnut tuolla tavalla arvostella, en osaa vastata. Maailma on joskus kaunis joskus ruma.

    "Minä "tulkitsen" elämää sellaisena kun se meille näyttäytyy todellisuudessa oman ymmärryksen avulla, ei siinä sen kummempaa tulkintaa tarvita.
    En väännä asioita väkisin toisenlaisiksi miltä ne näyttää, vain siksi, että ne vastaisi uskomuksiani, tai joitakin tarinoita joista olen kuullut."

    Ja uskovaiset ei näin tee? Avainsana oma ymmärrys. Aha.

    >>Siten että on sitä loisimista muuallakin luomakunnassa kuin parasiittien toiminnassa. Toisilla enemmän toisilla vähemmän.>Älä muuta kysymystäni, en kysynyt ymmärtää väärin vaan ei ymmärrä ollenkaan. Ajattelin rinsessa ruususta.>Viitaten koko vastaukseesi, noinhan sen kaikki tekee, toivottavasti. Aivotoiminnan taso vaan vaihtelee.
    Oikeastaan en tarkoittanut sitä henk.koht. kysymykseksi. Luin jälkikäteen mietelause-keskustelua, näköjään sivuttu samaa asiaa> Mikä uskonto väittää että maailmassa ei kuolla kun henki ei enää kulje jne.? Siitä oli kyse.
    Eikö ole vastustelua yrittää syyttää (mielestäsi olematonta) Jumalaa siitä että maallinen kuolema on fakta?>Semmoinen aineeton juttu, joka jokaisella ihmisellä on.>Jos kuvittelet että sielu ei kuole kuolemassa niin mikä siinä suunnitelmassa niin järjetöntä on?
    Minä en ole tainnut tuolla tavalla arvostella, en osaa vastata. Maailma on joskus kaunis joskus ruma.>Ja uskovaiset ei näin tee? Avainsana oma ymmärrys. Aha.

    Äänestä

  • Missukka kirjoitti:

    "Miten se on ja mille todiste?
    Nyt jää vähän perustelematta mitä oikein tarkoitat?"

    Ajatuskämmi. Ajattelin että jos luotu ennen niin missäs elivät ja jos jälkeen niin luomiskertomus menee uusiksi ja todistaisi luomiskertomuksen tyhjäksi. Mutta voihan ne peet olla siirtyneet eläimistä ihmisiin.

    "mutta se ei kait riitä viellä väittämään, että parasiitit pää osin palvelevat ihmistä?"

    Väitetäänkö Raamatussa että Jumala loi eläimet pääosin palvelemaan ihmistä? Ei kait.

    "mitä siellä tarinan mukaan ravinnoksi käytettiin uskovaisten tulkinnan mukaan?
    Mitä sinun tulkintasi mukaan lihansyöjät käyttivät ravinnoksi?"

    Käsittääkseni sitä ei tarina kerro. Eipä ole minulla taas mielipidettä.

    "No tuossa kysymyksessäni en tarkoittanut "luoduilla elämillä" niinkään toisia ihmisiä, vaan yleensä kaikkea elämää.
    Elämäähän on myös kasvien, eläinten ja kaikenlaisten eliöiden elämä, siitä lähinnä oli kysymys."

    Ymmärsinkin sen niin. Olen vain tuota omaa kysymystäni pohtinut hiukka aikaisemmin ja nyt sain kirjoitettua sen tänne. Samantapainen ongelma.

    "miten tuo koski kysymystä parasiittien erityisasemasta?"

    Siten etten koe niiden olevan erityisasemassa ja vastaukseni oli olevinaan se kaivattu perustelu.

    "Tarkoitatko, että ihmisessä käydään "saalis/saalistaja" taisteluakin koko ajan?"

    Näin olen jostain tv-ohjelmasta antanut itselleni kertoa.

    "Onko sekin jumalan tahto, kirous vai rakkauden osoitus?"

    Se on elämää.

    "Entä niiden tarkoitus, palvella ihmistä vai?"

    Mikä on elämän monimuotoisuuden tarkoitus? Siinä luennon aihe metafysiikkaa harrastavalle. Ei nyt tule muuta fiksua vastausta mieleen kuin että Jumala näki että se on hyvä. Juu, plaa plaaksi meni.

    "Väitetäänkö Raamatussa että Jumala loi eläimet pääosin palvelemaan ihmistä? Ei kait."

    Herra Jumala sanoi: "Ei ole hyvä ihmisen olla yksinään. Minä teen hänelle kumppanin, joka sopii hänen avukseen." Ja Herra Jumala muovasi maasta kaikki villieläimet ja kaikki taivaan linnut ja vei ne ihmisen luo nähdäkseen, minkä nimen hän kullekin antaisi. Ja jokainen elävä olento sai sen nimen, jolla ihminen sitä kutsui. Näin ihminen antoi nimet kaikille karjaeläimille, kaikille linnuille ja kaikille villieläimille. Mutta ihmiselle ei löytynyt sopivaa kumppania.
    1. Moos 2:18-20

    Äänestä

  • biblikus kirjoitti:

    No joo, riippuu mitä ajattelee palvelemisella.

    Äänestä

  • Missukka kirjoitti:

    No joo, riippuu mitä ajattelee palvelemisella.

    >>No joo, riippuu mitä ajattelee palvelemisella.

    Äänestä

  • :pp. kirjoitti:

    >>Siten että on sitä loisimista muuallakin luomakunnassa kuin parasiittien toiminnassa. Toisilla enemmän toisilla vähemmän.>Älä muuta kysymystäni, en kysynyt ymmärtää väärin vaan ei ymmärrä ollenkaan. Ajattelin rinsessa ruususta.>Viitaten koko vastaukseesi, noinhan sen kaikki tekee, toivottavasti. Aivotoiminnan taso vaan vaihtelee.
    Oikeastaan en tarkoittanut sitä henk.koht. kysymykseksi. Luin jälkikäteen mietelause-keskustelua, näköjään sivuttu samaa asiaa> Mikä uskonto väittää että maailmassa ei kuolla kun henki ei enää kulje jne.? Siitä oli kyse.
    Eikö ole vastustelua yrittää syyttää (mielestäsi olematonta) Jumalaa siitä että maallinen kuolema on fakta?>Semmoinen aineeton juttu, joka jokaisella ihmisellä on.>Jos kuvittelet että sielu ei kuole kuolemassa niin mikä siinä suunnitelmassa niin järjetöntä on?
    Minä en ole tainnut tuolla tavalla arvostella, en osaa vastata. Maailma on joskus kaunis joskus ruma.>Ja uskovaiset ei näin tee? Avainsana oma ymmärrys. Aha.

    "onko se jumalasi luomaa elämää, loisimaan elämään tarakoituksella ja suunitelmasti"

    Ilmeisesti joo.

    "minulle ei oikein avaudu niitten tarkoitus, eikä luomisenkaan tarkoitus"

    Mikä on elämän tarkoitus? Miksi Jumala hyväksyy kärsimyksen? Eipä noihin kysymyksiin tyhjentävää vastausta ole tähän mennessä keksitty.

    "Luultavasti tarina vaikuttaa joka tapauksessa aina jotenkin"

    Joo. Olisin taipuvainen ajattelemaan että ihminen ymmärtää vertauksen, jos on vastaanottavainen, vaikka ei ymmärräkään siitä muka mitään. Muutenhan Jeesus olisi turhaan kertonut vertauksia kansanjoukoille.
    Yhden Ruususen selityksen olen joskus kuullut mutten muista enää tarkkaan, miten se meni. Liittyi kai seksuaalisuuteen.

    "Minä taasen inhoaan valehtelua yli kaiken, varsinkin jos sillä rahastetaan viellä hyväuskoisia."

    Sieltä taisi löytyi sinun jumalasi. Kannattaa miettiä kahdesti mitä haluaa. Voi pian saada haluamansa. Miksi haluta katoavaa omaisuutta kun voi haluta jotakin katoamatonta.

    "Eikös oikea muoto olisi "minä uskon, ettei sielu koskaan kuole", kun tuo sielun käsitekkin tuntuu olevan vähän hakusessa?
    Vai miten olet todentanut "sielun aineettomksi jutuksi", jos se on aineeton, näkymätön, hajuton, mauton, vai eikö olekkaan?"

    Uskonnosta keskustellessa voisi melkein joka lauseen aloittaa "minä uskon että". Joskus käytän joskus en.
    Sielu on uskonnollinen termi käsittääkseni, ei sitä todenneta.
    By the way, jos jokin on aineeton (ei siis ilmaa vaan aineeton), niin miksi siihen liität lisämääreet näkymätön, hajuton ja mauton?

    "Minä nyt en vaan kuvittele sellaisia"
    "Eikä siis sielun kuolemasta, tai kuolemattomuudesta, vaan tuosta "suunnitellusta luomisesta"."

    Vaikea selittää kun et suostu näkemään kokonaisuutta.

    "Eivät minusta, koska todellisuutta voi havannoida ja todentaa jollakin ihmisen kehittämällä havainto, tai mittalaitteella? Millä laitteella uskovaiset havainnoivat ja todentavat yliluonnollisen jumalansa?
    Mielikuvitus ja usko ei tee viellä mistään todellista, vaikka sen ymmärrykseen olisikin halua."

    Kun tieteelliset totuudet muuttuvat onko niissäkin kyse mielikuvituksesta ja uskosta?
    Kirjoituksestasi tuli mieleen että pariskunta voisi testata toisensa tieteellisesti selvittääkseen, onko oikeasti kyse rakastumisesta. Kummasta olisi loppupeleissä enemmän hyötyä, oikeanlaisesta mittaustuloksesta vai aineettomista ominaisuuksista ja uskosta yhteiseen tulevaisuuteen.

    "Mutta tuntuu joskus, ettei edes sitäkään ole, on vain erilaisia tulkintoja, toiveita, haluja, uskomuksia, jne jumalista, ei edes pientä yhteistä ymmärrystä niistä?"

    Elämän monimuotoisuus nyt vaan tyrkkäytyy joka paikkaan, myös ajattelun ja uskomusten puolelle.

    Äänestä

  • .pp. kirjoitti:

    >>No joo, riippuu mitä ajattelee palvelemisella.

    "No joo" tarkoitti joo. Palvelun voi ajatella niinkin, että kun istuskelee terassilla ja jotain kivaa kävelee ohi, esim. erikoisen värinen pulu, niin sekin on palvelua. ;)

    >>Ilmeisesti joo.>Mikä on elämän tarkoitus? Miksi Jumala hyväksyy kärsimyksen? Eipä noihin kysymyksiin tyhjentävää vastausta ole tähän mennessä keksitty>"Minä taasen inhoaan valehtelua yli kaiken, varsinkin jos sillä rahastetaan viellä hyväuskoisia."

    Sieltä taisi löytyi sinun jumalasi. Kannattaa miettiä kahdesti mitä haluaa. Voi pian saada haluamansa. Miksi haluta katoavaa omaisuutta kun voi haluta jotakin katoamatonta. >Uskonnosta keskustellessa voisi melkein joka lauseen aloittaa "minä uskon että". Joskus käytän joskus en.

    By the way, jos jokin on aineeton (ei siis ilmaa vaan aineeton), niin miksi siihen liität lisämääreet näkymätön, hajuton ja mauton?>Vaikea selittää kun et suostu näkemään kokonaisuutta.>Kun tieteelliset totuudet muuttuvat onko niissäkin kyse mielikuvituksesta ja uskosta?
    Kirjoituksestasi tuli mieleen että pariskunta voisi testata toisensa tieteellisesti selvittääkseen, onko oikeasti kyse rakastumisesta. Kummasta olisi loppupeleissä enemmän hyötyä, oikeanlaisesta mittaustuloksesta vai aineettomista ominaisuuksista ja uskosta yhteiseen tulevaisuuteen.>Elämän monimuotoisuus nyt vaan tyrkkäytyy joka paikkaan, myös ajattelun ja uskomusten puolelle.

    uskovaisen "torjuntareaktio", pulu ei vain sattumalta kävele siitä ohi, vaan jumalasi lähettämänä kävelee siitä ohi, jotta se mielyttäisi sinua?
    Uskovaisen "loogista" järjenkäyttöä parhaimmillaan.

    Ihan noin itsekeskeisesti en ajatellut, oli kyse siitä millä tavoin eläin palvelee ihmistä.

    Äänestä

  • :pp. kirjoitti:

    >>Ilmeisesti joo.>Mikä on elämän tarkoitus? Miksi Jumala hyväksyy kärsimyksen? Eipä noihin kysymyksiin tyhjentävää vastausta ole tähän mennessä keksitty>"Minä taasen inhoaan valehtelua yli kaiken, varsinkin jos sillä rahastetaan viellä hyväuskoisia."

    Sieltä taisi löytyi sinun jumalasi. Kannattaa miettiä kahdesti mitä haluaa. Voi pian saada haluamansa. Miksi haluta katoavaa omaisuutta kun voi haluta jotakin katoamatonta. >Uskonnosta keskustellessa voisi melkein joka lauseen aloittaa "minä uskon että". Joskus käytän joskus en.
    Sielu on uskonnollinen termi käsittääkseni, ei sitä todenneta.
    By the way, jos jokin on aineeton (ei siis ilmaa vaan aineeton), niin miksi siihen liität lisämääreet näkymätön, hajuton ja mauton?>Vaikea selittää kun et suostu näkemään kokonaisuutta.>Kun tieteelliset totuudet muuttuvat onko niissäkin kyse mielikuvituksesta ja uskosta?
    Kirjoituksestasi tuli mieleen että pariskunta voisi testata toisensa tieteellisesti selvittääkseen, onko oikeasti kyse rakastumisesta. Kummasta olisi loppupeleissä enemmän hyötyä, oikeanlaisesta mittaustuloksesta vai aineettomista ominaisuuksista ja uskosta yhteiseen tulevaisuuteen.>Elämän monimuotoisuus nyt vaan tyrkkäytyy joka paikkaan, myös ajattelun ja uskomusten puolelle.

    "Mutta tuossahan ei ole kysymys mitenkään siitä, mistä oli puhe, eli jumalasi havannoinnista ja todellisuudesta?"
    "Minusta väitteet pitäisi myös pystyä perustelemaan, muullakin kuin, että niin on kirjoitettu jossakin myyteissä?"

    Taidettiin sitten puhua eri asioista. Todistuksilla uskon yhteydessä ei ole samaa merkitystä kuin todistuksilla noin yleensä.

    Nyt en saa enempää irti viestistäsi.

    Hyvää viikonloppua!

    Äänestä

  • Missukka kirjoitti:

    Ihan noin itsekeskeisesti en ajatellut, oli kyse siitä millä tavoin eläin palvelee ihmistä.

    siis pulun on tuollatavalla tarkoitus palvella ihmistä, olisi luojasi voinnut saman tien luoda siitä vähän enemmänkin "tarkoitusta" palvelevan silloin, koska kovin esteettisenä sitä ei kait ole kuitenkaan täällä pidetty, siitäköhän johtuen sen ruokkiminenkin kiellettiin kaupungin järjestysäännöissä ja niiden kantaa supistettiin yhteen aikaan voimakkaasti?

    Äänestä

  • Missukka kirjoitti:

    "Mutta tuossahan ei ole kysymys mitenkään siitä, mistä oli puhe, eli jumalasi havannoinnista ja todellisuudesta?"
    "Minusta väitteet pitäisi myös pystyä perustelemaan, muullakin kuin, että niin on kirjoitettu jossakin myyteissä?"

    Taidettiin sitten puhua eri asioista. Todistuksilla uskon yhteydessä ei ole samaa merkitystä kuin todistuksilla noin yleensä.

    Nyt en saa enempää irti viestistäsi.

    Hyvää viikonloppua!

    jotenkin ymmärrettävää, etteet tuosta "saannut enempää irti".

    uskohan ei myöskään tarvi todistella mitenkään, kunhan mainitsee, että se vain on uskoa, eikä esitä väitteitä uskomuksiensa todellisuudesta.

    Äänestä

  • .pp. kirjoitti:

    jotenkin ymmärrettävää, etteet tuosta "saannut enempää irti".

    uskohan ei myöskään tarvi todistella mitenkään, kunhan mainitsee, että se vain on uskoa, eikä esitä väitteitä uskomuksiensa todellisuudesta.

    "uskohan ei myöskään tarvi todistella mitenkään, kunhan mainitsee, että se vain on uskoa, eikä esitä väitteitä uskomuksiensa todellisuudesta."

    Oletusarvona on että uskonnosta keskusteltaessa on kyse uskosta. Jotkut vaan uskoo vahvasti. Luonnollisesti en ole kanssasi samaa mieltä että joka lauseen alkuun olisi liitettävä minä uskon että-aloitus.

    "jotenkin ymmärrettävää, etteet tuosta "saannut enempää irti". "

    Kiva kun ymmärsit väsymykseni. Yritän nyt kommentoida jotain:

    "Niin, on varmaan helpompaa hyväksyä vaikka suunitelmalinen järjettömyys, kun vain yksinkertainen elämän hyväksikäyttö, jos se ei sovi elämänkäsitykseesi?"

    Kumpikaan mainitsemasi ei sovi elämänkäsitykseeni suurena suunnitelmana, yksittäistapauksina ei tuota mitään ongelmaa.

    "Mikä on elämän tarkoitus? Miksi Jumala hyväksyy kärsimyksen? Eipä noihin kysymyksiin tyhjentävää vastausta ole tähän mennessä keksitty"
    "On keksitty, mutta ei uskovaisten piirissä hyväksytty, se on sitä torjuntareaktiota."

    Jokainen oman ymmärryksensä mukaan.

    "Eikä suomalaiset ole paljoon "pekkaa pahempia", meillä teetetään horoskooppeja, soitetaan ennustajille kovaan minutti hintaan, maksetaan uskonnollisille lahkoille kymmenyksiä, vaikka niiden maksajat ovat usein juuri sellaisia jotka eniten kärsivät rahan puutteesta."

    Usko on tärkeämpi joillekin kuin raha. En koskaan arvaa oikein, mutta ootko kauris?

    "Ei mikään olisi helpompaa kun rahastaa uskonnolla ja taikauskoisuudella ja tehdä sillä miljoonia."

    Ei se ole ollenkaan helppoa jos oma moraali ei sitä hyväksy, MOT. Ehkä jotkut rahastajat uskoo hitusen itsekin.

    "Sinä väität jotakin, mikä ei kuole, aineettomaksi, vaikkei sinulla ole "hajuakaan" siitä mistä edes puhut?"

    Haiseeko?

    "Ei, vaan tieto tarkentuu, tieteellisiä totuuksia ei ole olemassakaan, on vain ehkä lähellä totuutta olevia."

    HÄ?
    Samaa logiikkaa ei voi käyttää uskossa?

    "kertomuksienne mukaan jumalasi loi valmiin maailman, "mikä oli hyvä" hänen mukaan?"

    Ei, tai riippuu mitä tarkoitat. Käytätkö tarkoituksellisesti pientä alkukirjainta?

    "Ehkä hän sitten erehtyi?"

    Eikä. Plaa plaa plaa.

    >>Oletusarvona on että uskonnosta keskusteltaessa on kyse uskosta. Jotkut vaan uskoo vahvasti. Luonnollisesti en ole kanssasi samaa mieltä että joka lauseen alkuun olisi liitettävä minä uskon että-aloitus.>"Niin, on varmaan helpompaa hyväksyä vaikka suunitelmalinen järjettömyys, kun vain yksinkertainen elämän hyväksikäyttö, jos se ei sovi elämänkäsitykseesi?"

    Kumpikaan mainitsemasi ei sovi elämänkäsitykseeni suurena suunnitelmana, yksittäistapauksina ei tuota mitään ongelmaa.>Jokainen oman ymmärryksensä mukaan. >Usko on tärkeämpi joillekin kuin raha. En koskaan arvaa oikein, mutta ootko kauris?>Ei se ole ollenkaan helppoa jos oma moraali ei sitä hyväksy, MOT. Ehkä jotkut rahastajat uskoo hitusen itsekin.>Sinä väität jotakin, mikä ei kuole, aineettomaksi, vaikkei sinulla ole "hajuakaan" siitä mistä edes puhut?"

    Haiseeko?>HÄ?
    Samaa logiikkaa ei voi käyttää uskossa? >Ei, tai riippuu mitä tarkoitat. Käytätkö tarkoituksellisesti pientä alkukirjainta? >"Ehkä hän sitten erehtyi?"

    "uskonnosta keskusteltaessa voi esittää uskomuksia, tai väitteitä."
    "Jos esittää väittämän, on silloin syytä olettaa, että toinen voi väittämän perustella tiedolla, tai ainakin vedota yleisesti hyväksyttyyn tietämykseen?"

    Mulle uskomus-sanalla on negatiivinen arvovaraus, ikäänkuin tietäisi jo että herkkäuskoista huijataan. Usko on eri asia.
    Mielestäsi uskonnosta keskusteltaessa voi esittää väitteitä, ja jos esittää väitteen, on syytä olettaa että se perustellaan tiedolla/yleisesti hyväksytyllä asialla. En ymmärrä, missä kohtaa se usko tässä on.

    "hyväksyt mielummin suunitelmallisen järjettömyyden"

    En näe maailmaa järjettömänä.

    "sillä vain ei ole mitään tekemistä torjuntareaktion kanssa."

    Jos uskon johonkin mitä ei oikeasti ole olemassa, niin saattaa ollakin.

    "Olen ihminen, mutta sinä näköjään uskot myös horoskooppeihin?
    No mikä ettei, onhan raamatussakin maininta tähdistä ennustamisesta, että sopiihan se uskovaiselle."

    Mua kiinnostaa, oisit nyt vastannut. :)
    Uskon joo.
    En ole ihan vakuuttunut kuinka fiksua uskovaisen on tunnustaa uskovansa myös horoskooppeihin, mutta toisaalta, Raamatussakin lukee että 3 tietäjää saapui katsomaan Jeesus-vauvaa tähtien opastuksella.

    "Ehkä jotkut rahastajat uskoo hitusen itsekin."
    "Ainakin sitä on hyvä teeskennellä, jos meinaa rahastaa sillä."

    Oletettavasti molempia tyyppejä löytyy.

    "Käytätkö tarkoituksellisesti pientä alkukirjainta?"
    "Sinulle se voi olla Jumala, minä puhun jumalastasi, koska monella muullakin uskovaisella on oma jumalansa, ja se voi olla eri jumala."

    Jumala pienellä kirjoitettuna on yleisnimi. Eri jumalat erisniminä, esim. Amor, Visnu tai kristinuskon Jumala kirjoitetaan isolla. Samoin Raamattu on kirjan nimi ja kirjan nimet kirjoitetaan isolla. Häiritsee henk.koht..

    >>Mulle uskomus-sanalla on negatiivinen arvovaraus, ikäänkuin tietäisi jo että herkkäuskoista huijataan. Usko on eri asia.
    Mielestäsi uskonnosta keskusteltaessa voi esittää väitteitä, ja jos esittää väitteen, on syytä olettaa että se perustellaan tiedolla/yleisesti hyväksytyllä asialla. En ymmärrä, missä kohtaa se usko tässä on>En näe maailmaa järjettömänä.>Jos uskon johonkin mitä ei oikeasti ole olemassa, niin saattaa ollakin.>Mua kiinnostaa, oisit nyt vastannut. :)
    Uskon joo.
    En ole ihan vakuuttunut kuinka fiksua uskovaisen on tunnustaa uskovansa myös horoskooppeihin, mutta toisaalta, Raamatussakin lukee että 3 tietäjää saapui katsomaan Jeesus-vauvaa tähtien opastuksella. >Jumala pienellä kirjoitettuna on yleisnimi. Eri jumalat erisniminä, esim. Amor, Visnu tai kristinuskon Jumala kirjoitetaan isolla. Samoin Raamattu on kirjan nimi ja kirjan nimet kirjoitetaan isolla. Häiritsee henk.koht..

    "Jos uskot, mutta et tiedä, on se kait uskomus silloin?
    No ehkä tuo tieto, mitä minä tarkoitin tuli selitettyä vähän huonosti ymmärryksellesi?"

    Maallinen tieto joka tarkentuu ajan myötä on sitten varmaan tietomus. Ihan miten vaan.
    Minulla on uskomus että kissani pitävät minusta. Jep. Voi sen noinkin sanoa.
    Kyllä minä selittämäsi tiedon joten kuten ymmärrän, ollaan vain eri mieltä.

    "Mutta näetkö sen suunitelmallisena sitten?
    Toisaalta tunnetko edes maailmaa sen verran, että voisit sanoa, onko siinä järkeä vai ei, esimerkiksi biologisessa mielessä?"

    Sen monimuotoisuus on uskomattoman hieno suunnitelma joka toimii kokonaisuutena (!) uskomattoman hienosti. Mutulla ilman biologin pätevyyttäkin voisin sanoa että kyllä se toimii biologisessa mielessä uskomattoman hienosti.

    "taisit hukata jo itse aiheen, mihin tuo torjuntareaktio oli liitetty?"

    Minä en tiedä mistä minä puhun vai? Tietääkseni en hukannut.

    >>Sen monimuotoisuus on uskomattoman hieno suunnitelma joka toimii kokonaisuutena (!) uskomattoman hienosti. Mutulla ilman biologin pätevyyttäkin voisin sanoa että kyllä se toimii biologisessa mielessä uskomattoman hienosti.

    Äänestä

Tunnen sen liikkuvan
Kuulen sen ahmivan
Naurun kuulen sisäisen
Tiedän sen nauttivan
TIEDÄN SEN NAUTTIVAN

En saa sitä lähtemään
Ruumistani jättämään
Painan pääni upoksiin
Koetan sitä hukuttaa
KOETAN SITÄ HUKUTTAA

Se kasvaa päivä päivältä
Ja tulee ilkeämmäksi
Se laittaa minut tekemään
Tahatonta ilkivaltaa

Se murtaa selkärankani
Ja tuhlaa elinvoimani
Ehkä tämä auttaisi
Käytän porakonetta
KÄYTÄN PORAKONETTA

Äänestä
  • Sinussahan paljastuu aivan uusia piirteitä. On näillä palstoilla huonompiakin runoja ollut.

    Notta tuota, kiitosta!

    Äänestä

  • kyllä pahoja, nuo mielenterveyden vievät parasiitit aivoissa.

    Äänestä

  • jotakin tuohon sanoa, mutten osaa. Kuvittelenkohan vain ymmärtäväni.

    Äänestä

  • Elli kirjoitti:

    jotakin tuohon sanoa, mutten osaa. Kuvittelenkohan vain ymmärtäväni.

    sinun Elli ottavan vähän pontevammin kantaa näihin uskollemme keskeisiin kysymyksiin.

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    sinun Elli ottavan vähän pontevammin kantaa näihin uskollemme keskeisiin kysymyksiin.

    muutamat uskovaiset ovat niin vaateliaita ettei koskaan osaa valita sanojaan niille mieliksi. Ateismipalstalla on ollut uuvuttavaa. Jos joku viaton ateisti arvelee, että uskikset uskovat koska heillä ei ole ymmärrystä, niin ei hyvä. Jos toinen viaton ateisti arvelee, etteivät uskikset tosissaan usko koska heillä on ymmärrystä, niin ei hyvä.
    Keskustele siinä sitten.

    Kaikki hänen ajatuksesa hyvin täyttävät kristillisen moraalin tunnusmerkit. Ateisti hän kuitenkin sanoo itse olevansa. Olisikohan tuo suvaitsevaisuus kuitenkin niitä tärkeimpiä ihmisen ominaisuuksia. Moni ateisti näyttäisi noudattavan rakkauden moraalia, jopa uskoviksi itseään nimittäviä enemmän.

    Saivartelua on kyllä paljon eri uskonsuuntienkin välillä.

    .. meillä syödään paistettuja silakoita uutisperunoiden ja sinappikastikkeen kera, sanokoon karjalaisemäntä mitä hyvänsa !!

    Tulikin noin reilua miestä trolliksi haukuttua.

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    Kaikki hänen ajatuksesa hyvin täyttävät kristillisen moraalin tunnusmerkit. Ateisti hän kuitenkin sanoo itse olevansa. Olisikohan tuo suvaitsevaisuus kuitenkin niitä tärkeimpiä ihmisen ominaisuuksia. Moni ateisti näyttäisi noudattavan rakkauden moraalia, jopa uskoviksi itseään nimittäviä enemmän.

    Saivartelua on kyllä paljon eri uskonsuuntienkin välillä.

    on aivan kauhea syyllisyydentunnon nostattaja raa'an linjan ateistille, vaikkei ateistilla pitäisi sellaista ollakaan.

    Äänestä

  • Elli kirjoitti:

    on aivan kauhea syyllisyydentunnon nostattaja raa'an linjan ateistille, vaikkei ateistilla pitäisi sellaista ollakaan.

    >> raa'an linjan ateistille...>>

    Mitä ne sellaiset ovat ??
    Jos tavallinen pehmoateisti ei usko mihinkään jumalaan, miten erottuu raa'an linjan valveutuneempi kärkijoukko tasaisen harmaasta massasta ??

    Äänestä

  • Farfar kirjoitti:

    raakalinjaisia fundamentalisteja. Minun ainakin on sanottu olevan ev.lut. fundamentalisti. Eikö ole kohteliasta elää lähimmäisten odotusten mukaan?

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    raakalinjaisia fundamentalisteja. Minun ainakin on sanottu olevan ev.lut. fundamentalisti. Eikö ole kohteliasta elää lähimmäisten odotusten mukaan?

    Kaikenlainen humanismihömppä on unohdettava kun opin puhtautta vaalitaan. Hairahtuneita on ojennettava selkokielisesti.

    Äänestä

  • Elli kirjoitti:

    Kaikenlainen humanismihömppä on unohdettava kun opin puhtautta vaalitaan. Hairahtuneita on ojennettava selkokielisesti.

    >> Kaikenlainen humanismihömppä on unohdettava..>>

    Ei tule kunnon ateistia allekirjoittaneesta, ei vaikka kuinka yrittäisi.
    Juuri olin ajaa kolarin töihin tullessani. Sammakko loikki tien poikki, ja ja minä onneton tein paniikkijarrutuksen !

    Se sammakko tuli vasemmalta !!

    minä olisin kyllä suhtautunut vasemmalta oikeistoon loikanneeseen sammakkoon väkivaltaisemmin.
    työniloa!

    Äänestä

"Se on siis suuniteltu ja luotu tuhoamaan elämää?"

Mustat lasit päässä ja logiikka hukassa kenties. Mitä mahtaa tapahtua jos kaikki aina vaan kasvaa ja lisääntyy ja mitään ei kuole. Siinä sulle järjettömyyttä.

"Vai onko tuon elämän tuhoamisen seuraus Jumalasi kostosta jostain, niin kait ei paratiisissa ollut tarkoitus?"

Ymmärrät siis paratiisikertomuksen kirjaimellisesti. Ok. Jostain syystä minua ei edelleenkään kiinnosta miettiä miksi Jumala tekee mitä tekee.

"Sinä varmaan pidät noitten lajien ja loppujenkin tuhoutumista sitten järkevänä suunitelmana?"

Kuolema on osa elämää. Vanhoja lajeja kuolee ja uusia kehittyy. Ihmisen tehtävä on varjella.
Jostain syystä minua ei edelleenkään kiinnosta miettiä miksi Jumala tekee mitä tekee.

Katsoin sen mato-ohjelman toisen osan. Kohta lääkäri määrää kaikki allergiset syömään loismatoja, nam...

Äänestä
  • >>Mustat lasit päässä ja logiikka hukassa kenties. Mitä mahtaa tapahtua jos kaikki aina vaan kasvaa ja lisääntyy ja mitään ei kuole. Siinä sulle järjettömyyttä.>Ymmärrät siis paratiisikertomuksen kirjaimellisesti. Ok. Jostain syystä minua ei edelleenkään kiinnosta miettiä miksi Jumala tekee mitä tekee>Kuolema on osa elämää. Vanhoja lajeja kuolee ja uusia kehittyy. Ihmisen tehtävä on varjella.>Katsoin sen mato-ohjelman toisen osan. Kohta lääkäri määrää kaikki allergiset syömään loismatoja, nam...

    Äänestä

  • :pp. kirjoitti:

    >>Mustat lasit päässä ja logiikka hukassa kenties. Mitä mahtaa tapahtua jos kaikki aina vaan kasvaa ja lisääntyy ja mitään ei kuole. Siinä sulle järjettömyyttä.>Ymmärrät siis paratiisikertomuksen kirjaimellisesti. Ok. Jostain syystä minua ei edelleenkään kiinnosta miettiä miksi Jumala tekee mitä tekee>Kuolema on osa elämää. Vanhoja lajeja kuolee ja uusia kehittyy. Ihmisen tehtävä on varjella.>Katsoin sen mato-ohjelman toisen osan. Kohta lääkäri määrää kaikki allergiset syömään loismatoja, nam...

    "sano elämä joka elää ikuisesti, eikö kaikki elämä kuole ajallaan?"

    Uskon että sielu elää ikuisesti. Maallinen materia on katoavaa eli sen on näin ollen pakko kuolla. Olen tuon jo aikaisemminkin sanonut, mutta en osaa vastata tuon paremmin kysymykseesi, jota en ehkä sittenkään ymmärtänyt. Oletan ettet halua toistoa.

    "Siis sinulla on logiikka hukassa, tai tappamien on sinusta sitten toivottavaa liiallisen lisääntymisen estämisesksi?"

    Jos väki lisääntyy liiaksi, loppuu ravinto ja lopputulos on sama. Sekö on huomattavasti järkevämpää sinun mielestäsi?
    Jos sinua oikeasti kiinnostaa tämä asia, niin suosittelen lukemaan Thomas Malthusia. Kirjoitti ihmisen lisääntymisestä, ei seksistä vaan yhteiskunnalliselta kannalta. Tutustuin Tomppaan kun palikkatestissä minun ajatukseni muistuttivat eniten hänen ajatuksiaan. Teologi, yliopiston opettaja ja Darwinin ystävä.

    "Olisi luojasi luullut kykenevän parempaankin suunnitteluun?"

    Sinähän voisit tässä kertoa mikä on se parempi suunnitelma.

    "Onko jossain selitetty, miten paraatisikertomus pitäisi ymmärtää?"

    Varmaan monessakin paikassa.

    "Miten sinä sen ymmärrät, jos et kirjaimellisesti ja millä perusteella?"

    En usko että sillä tarkoitetaan kahta ihmistä ja puutarhaa. Adam-sana tulkataan ihminen ja Eeva elävä. Tarkempaa selostusta en jaksa kirjoittaa.
    Lukemani (muutakin kuin Raamattua) ja ymmärrykseni perusteella.

    "Niin, kun ei mieti miksi, niin ei tarvitse ajtella sen järjettömyyttäkään, jos kerran pitää kaikkia suuniteltuna?"

    Toistellaan nyt sitten. En näe sitä järjettömänä piste.

    "Sinua ei siis kiinosta Jumalasi tekemiset?"

    Oppimisessakin on tasoja, ensin opetellaan oikeat vastaukset, sitten oikeat kysymykset, lopuksi mitkä kysymykset on kysymisen arvoisia.

    "Mutta tuohan on evoluutiota, onko ihminenkin uusi laji, ja kehityksen tulos?"

    Kaikki katoava elollinen on joskus ollut uusi laji. Mitä tarkoitat kysymykselläsi?

    "Jos Jumalasi on antanut ihmiselle tehtäväksi varjella, niin mitä ja miten hänen pitäisi varjella, ettei saalistajat saalista, tai ettei luonnon voimat tuhoa, vai mitä tarkoitat?"

    En halua vastata. Olen pahoillani että olen loukannut sinua. Ilmeisesti on parempi, että lopetamme keskustelun jos ainoa motiivisi on pahantahtoinen vittuilu.

    "Mutta mitäs se auttaa, jos allergiatkin on osa Jumalasi suunitelmaa, pitäisikö ihmisen taistella sitä vastaan?
    Sinuahan ei kiinosta mitä Jumlasi on suunitellut ja miten sitä toteuttaa?
    Eikö siis ole syytä sinun kieltäytyä kaikesta, mikä on suunitelmaa vastaan?"

    Järki on luotu käyttöä varten.

    En halua vastata. Olen pahoillani jos/kun olen loukannut sinua. Jos persoonani ärsyttää, niin sitä on vaikeampi korjata. Ilmeisesti on parempi, että lopetamme keskustelun jos ainoa motiivisi on pahantahtoinen vittuilu.

    >Siis sinulla on logiikka hukassa, tai tappamien on sinusta sitten toivottavaa liiallisen lisääntymisen estämisesksi?"

    Jos väki lisääntyy liiaksi, loppuu ravinto ja lopputulos on sama. Sekö on huomattavasti järkevämpää sinun mielestäsi?>"Olisi luojasi luullut kykenevän parempaankin suunnitteluun?"

    Sinähän voisit tässä kertoa mikä on se parempi suunnitelma.>"Onko jossain selitetty, miten paraatisikertomus pitäisi ymmärtää?"

    Varmaan monessakin paikassa.>"Miten sinä sen ymmärrät, jos et kirjaimellisesti ja millä perusteella?"

    Lukemani (muutakin kuin Raamattua) ja ymmärrykseni perusteella. >"Sinua ei siis kiinosta Jumalasi tekemiset?"

    Oppimisessakin on tasoja, ensin opetellaan oikeat vastaukset, sitten oikeat kysymykset, lopuksi mitkä kysymykset on kysymisen arvoisia.>"Mutta tuohan on evoluutiota, onko ihminenkin uusi laji, ja kehityksen tulos?"

    Kaikki katoava elollinen on joskus ollut uusi laji. Mitä tarkoitat kysymykselläsi? >Jos Jumalasi on antanut ihmiselle tehtäväksi varjella, niin mitä ja miten hänen pitäisi varjella, ettei saalistajat saalista, tai ettei luonnon voimat tuhoa, vai mitä tarkoitat?"

    En halua vastata. Olen pahoillani että olen loukannut sinua. Ilmeisesti on parempi, että lopetamme keskustelun jos ainoa motiivisi on pahantahtoinen vittuilu.>

    >>

    "Mistä kuvittelet loukanneesi minua?
    Sinusta siis keskustelu on "vittuilua", jos kysyy perustelua toisen väitteelle?"

    Halusinkin tietää olenko loukannut vai en. Ehdottelet sanomisilleni lähes älyvapaita tulkintoja, minun on vaikea kuvitella kenenkään ajattelevan toisen ihmisen ajattelevan tavalla jolla ehdotat minun ajattelevan. Pääpaino lauseen ensimmäisessä ajattelevassa.

    "Ongelma tuntuukin olevan se, ettei sitä käytetä, vaan turvaudutaa uskoon,"

    Molempi parempi.

    "sillä "maallinen materia" ei katoa minnekkään, mutta voi kyllä muuttaa muotoaan."

    Tarkoitin lähinnä sitä että maallinen materia, esim. uusi auto, "katoaa" käyttökelvottomaksi kolarissa.

    "minä kun luulin, että 10 käskyä on uskovaisille tärkeä, joka väitetään saadun suoraan "Jumalalta"?"

    Laki on tärkeä.

    "Siinä tappaminen suorastaan kielletään, mutta sinä taidat suorastaan suositella, ettei ravinto loppuisi?"
    "Järki on luotu käyttöä varten."
    "Ongelma tuntuukin olevan se, ettei sitä käytetä, vaan turvaudutaa uskoon"

    Ei ole täysin väärin tulkita että suosittelen.

    "Jos kerran luojasi "suunnitteli" ravinto ketjut, mikähän järki silloin on kieltää tappaminen?"

    Tuolla tiellä löytyy jatkuvasti esimerkkejä. Kannan minäkin korteni kekoon: Miten ihminen voi syödä tappamatta kasveja? Minä en näe tämän tapaisissa kysymyksissä mitään järkeä.
    Jos sanon että miehet on sikoja, tulkitsetko sen a'la Viivi ja Wagner vai fyysisesti vai psyykkisesti.

    "Ehkä tämä suunitelmattomuus, mutta sehän ei olekkaan suunitelma, vaan todellisuus joka noudattaa luonnossa olevia luonnon lakeja."

    Luonnon laeissa et näe mitään "suunnitelmaa". Ok.

    "Onko jossain selitetty, miten paraatisikertomus pitäisi ymmärtää?" "Varmaan monessakin paikassa."
    "Niin varmaan, mutta tarkoitin kyllä ihan virallisia selityksiä, vai onko niin, että jokainen voi sen selittää ja ymmärtää miten haluaa, ja se on kristinuskon kannalta aina oikea selitys?"

    Kuinkahan olennainen tuo selitys on kristinuskon kannalta? Ei lie kovin. Siksi se on jätetty virallisten selitysten ulkopuolelle, käsittääkseni. En ole opiskellut teologisessa tiedekunnassa, joten en tiedä mitä siellä asiasta sanotaan.

    "ensin opetellaan oikeat vastaukset, sitten oikeat kysymykset, lopuksi mitkä kysymykset on kysymisen arvoisia"
    "Huvittava järjestys sinulla, luulisi ensin olevan kysymys, mihin haetaan mahdollisimman oikea vastaus, mutta tuohan tietysti kuuluu ilmeisesti uskontoon, ensin annetaan valmiit vastaukset, joita sanotaan totuudeksi ja sanotaan, mitä on soveliasta kysyä jos "totuus" on loogisesti järjetön?

    Sanonta sinänsä ei liity uskontoon eikä ole Raamatusta.

    Rautalankaversio a'la minä:
    -ensin opetellaan oikeat vastaukset
    opettaja kysyy oppilas vastaa, peruskoe-
    kysymys
    -sitten oikeat kysymykset
    kehittyneempi versio koekysymyksestä.
    esseevastauksissa pitää itse löytää olennainen
    mistä kirjoittaa
    -lopuksi mitkä kysymykset on kysymisen arvoisia
    kannattaako yleensä opiskella kyseistä ainetta
    vai ei

    "Mutta tuohan on evoluutiota, onko ihminenkin uusi laji, ja kehityksen tulos?"
    "Kaikki katoava elollinen on joskus ollut uusi laji. Mitä tarkoitat kysymykselläsi?"
    "Lajien kehitystä, muuttuvuutta, kaikkien eliöiden polveutumista yhteisestä kantamuodosta, luonnon valitaa jne."

    Jos kysymyksesi oli "uskotko evoluutioon" niin vastaus on kyllä.

    >>Halusinkin tietää olenko loukannut vai en. Ehdottelet sanomisilleni lähes älyvapaita tulkintoja, minun on vaikea kuvitella kenenkään ajattelevan toisen ihmisen ajattelevan tavalla jolla ehdotat minun ajattelevan. Pääpaino lauseen ensimmäisessä ajattelevassa.>"Ongelma tuntuukin olevan se, ettei sitä käytetä, vaan turvaudutaa uskoon,"

    Molempi parempi.>Tarkoitin lähinnä sitä että maallinen materia, esim. uusi auto, "katoaa" käyttökelvottomaksi kolarissa.>"minä kun luulin, että 10 käskyä on uskovaisille tärkeä, joka väitetään saadun suoraan "Jumalalta"?"

    Laki on tärkeä.>"Siinä tappaminen suorastaan kielletään, mutta sinä taidat suorastaan suositella, ettei ravinto loppuisi?"
    Ei ole täysin väärin tulkita että suosittelen.>Jos kerran luojasi "suunnitteli" ravinto ketjut, mikähän järki silloin on kieltää tappaminen?"

    Tuolla tiellä löytyy jatkuvasti esimerkkejä. Kannan minäkin korteni kekoon: Miten ihminen voi syödä tappamatta kasveja? Minä en näe tämän tapaisissa kysymyksissä mitään järkeä.>Luonnon laeissa et näe mitään "suunnitelmaa". Ok.>Kuinkahan olennainen tuo selitys on kristinuskon kannalta? Ei lie kovin. Siksi se on jätetty virallisten selitysten ulkopuolelle, käsittääkseni. En ole opiskellut teologisessa tiedekunnassa, joten en tiedä mitä siellä asiasta sanotaan. >Rautalankaversio a'la minä:

    vai ei >Jos kysymyksesi oli "uskotko evoluutioon" niin vastaus on kyllä.

    "Jospa perustelisit väittämät paremmin mitä tarkoitat, niin ei tarvitsisi tulkita niin paljon sanomisiasi?"

    Kai siinä sitten tulee ilmi mitä sinä luulet muiden ajattelevan. Yritän olla vastedes loukkaantumatta. Tosin tunnen itseni niin hyvin että jossain vaiheessa käämi palaa.
    Lisäksi, en suostu kommunikoimaan selitellen.

    "jos sille ei ole mitään perustetta, mutta tietysti senkin voi itselleen keksiä, jos haluaa "itseään petää"?"

    Ymmärrän että tämä mahdollisuus on olemassa. Ymmärrätkö sinä että peruste voi olla se että parannus ym. jutut onkin mahdollisesti totta?

    "minä kun luulin,että tuossa kohtaa puhuttiin elämästä, eikä maallisesta materiasta?"

    Minä taisin puhua maallisen mammonan katoavuudesta.

    "Onko niin tärkeä uskovaiselle, että sitä tulisi noudattaa ja noudattaako kukaan?"

    On niin tärkeä että sitä tulisi noudattaa. Ihmisenä kukaan ei voi noudattaa lakia täydellisesti. Kaippa ateistikin pyrkii olemaan hyvä ihminen.

    "suosittelet siis toimimaan "Jumalan antamia lakeja" vastaan uskovaisillekkin?"

    Suosittelen pontevasti käyttämään omaa aivokapasiteettia Jumalaa kunnioittaen.

    "Tuolla tiellä löytyy jatkuvasti esimerkkejä. Kannan minäkin korteni kekoon: Miten ihminen voi syödä tappamatta kasveja? Minä en näe tämän tapaisissa kysymyksissä mitään järkeä."
    "No sitähän minä olen yrittänyt sinulle selittää, jos se on suuniteltua, ei siinä olekkaan mitään järkeä, silloin se olisi järjetön suunitelma."

    Perustelusi ei aukene.

    "Kristiuskon kannalta Raamattua kait pidetään aika olennaisena kirjana, joten eiköhän sen selitykset ja tulkinnatkin silloin ole aika olennaisia?"

    Raamattu on hiukka iso kirjasto, ei kaikki kirjat ja luvut siellä voi olla yhtä olennaisia.
    Ilmestyskirja on mainio esimerkki, sen tulkintayrityksiä ei voi millään sanoa olennaiseksi peruskristityn kannalta.

    "useimmat uskovaiset edes tiedä uskonsa dogmeista ja "Pyhien Kirjojen" tekstien tulkinnoista ja selityksistä juuri mitään, uskovat vain, vaikkeivat edes tunne koko uskontoaan?"

    Oisko niin että dogmit, tulkinnat ja selitykset ei ole uskon kannalta olennaisia. Sydämen usko voi syntyä muillekin kuin fariseuksille ja kirjanoppineille.

    "No tuossa vain sitten täytyy uskoa, että oikeat vastaukset jotka opetetaan on oikeita, joskus on näköjään tarve opettaa vääriä vastauksia."

    Oikea ja väärä vastaus riippuu opettajasta ja (opetus)suunnitelmasta.

    "Miten sijoitat sen Raamatun kertomukseen, kuten Jumalan luomiseen, vai uskotko edes Jumalan luomiseen elollisissa tapauksissa,"lajien kehitystä, muuttuvuutta, kaikkien eliöiden polveutumista yhteisestä kantamuodosta, luonnon valitaa jne."? "

    Jumala on aina ollut, Luoja. Raamattu ei eläinten luomis/kehittymisjärjestyksestä kai kerro muutakuin että ihminen tuli ajallisesti viimeisenä, tosin en muista ulkoa niitä eri päiviä mitä luotiin milloinkin. Se lista eri eläinlajeista on esimerkinomainen.

    >Ymmärrän että tämä mahdollisuus on olemassa. Ymmärrätkö sinä että peruste voi olla se että parannus ym. jutut onkin mahdollisesti totta?>Minä taisin puhua maallisen mammonan katoavuudesta>On niin tärkeä että sitä tulisi noudattaa. Ihmisenä kukaan ei voi noudattaa lakia täydellisesti. Kaippa ateistikin pyrkii olemaan hyvä ihminen.>Suosittelen pontevasti käyttämään omaa aivokapasiteettia Jumalaa kunnioittaen.>"Tuolla tiellä löytyy jatkuvasti esimerkkejä. Kannan minäkin korteni kekoon: Miten ihminen voi syödä tappamatta kasveja? Minä en näe tämän tapaisissa kysymyksissä mitään järkeä."

    Perustelusi ei aukene.>Raamattu on hiukka iso kirjasto, ei kaikki kirjat ja luvut siellä voi olla yhtä olennaisia.
    Ilmestyskirja on mainio esimerkki, sen tulkintayrityksiä ei voi millään sanoa olennaiseksi peruskristityn kannalta. >Oisko niin että dogmit, tulkinnat ja selitykset ei ole uskon kannalta olennaisia. Sydämen usko voi syntyä muillekin kuin fariseuksille ja kirjanoppineille.>Oikea ja väärä vastaus riippuu opettajasta ja (opetus)suunnitelmasta.>Jumala on aina ollut, Luoja. Raamattu ei eläinten luomis/kehittymisjärjestyksestä kai kerro muutakuin että ihminen tuli ajallisesti viimeisenä, tosin en muista ulkoa niitä eri päiviä mitä luotiin milloinkin. Se lista eri eläinlajeista on esimerkinomainen.

    "no ainakin mielummin sitten edes ymmärrettäväsi, tuo "jodlauksesi" ei oikein avaudu aina, niin siksi joutuu arvailemaan."

    Itse on vaikea tietää mitä toinen ymmärtää, mitä ei ymmärrä ollenkaan tai "väärin".
    Luotan että jos asia kiinnostaa, niin epäselvyys selvitetään. Muuten se voi tulla selvitetyksi myöhemmin itsestään.
    Tahallaan en kyllä epäselvästi kirjoita.
    Kone ei hyväksy samaa otsikkoa, vaan sanoo että viesti on jo lähetetty, otsikkoa pikkuisen muuttamalla saa uuden viestin eteenpäin.

    "ei ihme, että keskustelusi vaikuttaa joskus hieman sekavalta, jos se tuolla lailla kerran harhailee?"

    Olen kyllä keskustelut koko ajan samasta asiasta, käsitän vain sanan kahdella eri tavalla kun sinä käsität sen yhdellä. Sielu vs. materia. Materia siinä muodossa kuin se on, ei ole pysyvää, oli se sitten kroppa tai mammona.

    "luulisi sentään, että usko perustuu oppeihin uskonnosta mihin uskotaan?"

    Usko perustuu oppeihin vai opit perustuvat uskoon. Kannatan jälkimmäistä.

    "Jumaluskontojen rangaistukset sanotaankin syntyneen suunitelmasta pitää kansanjoukot nöyrinä jumalia pelkäävinä kansalaisina,"

    Jotkut voi uskoa niin. Itseasiassa olen kuullut selityksiä että Ilmestyskirjan peto viittaa valtiovaltaan. Uskoa ei näköjään voi valjastaa.

    Tuo lauseesi sisältää osatotuuden. Itse en näe siinä todellakaan mitään pahaa että esim. Suomen kansa olisi nöyrä Jumalaa pelkäävä kansa. Päinvastoin. Jumalaton kansa saa rangaistuksensa, ja tällä en tarkoita karmaa.

    >>Itse on vaikea tietää mitä toinen ymmärtää, mitä ei ymmärrä ollenkaan tai "väärin".>Olen kyllä keskustelut koko ajan samasta asiasta, käsitän vain sanan kahdella eri tavalla kun sinä käsität sen yhdellä. Sielu vs. materia. Materia siinä muodossa kuin se on, ei ole pysyvää, oli se sitten kroppa tai mammona.>Usko perustuu oppeihin vai opit perustuvat uskoon. Kannatan jälkimmäistä.>"Jumaluskontojen rangaistukset sanotaankin syntyneen suunitelmasta pitää kansanjoukot nöyrinä jumalia pelkäävinä kansalaisina,"

    "minä olen jo kauan käsittänyt aineen eli materian muuttuvuuden, on fysiikan perusoppeja joka opetetaan jo fysiikan alkeissa.
    Vielläkään en kyllä käsitä tarkalleen mitä väität "sielusta ja sen materiasta", koska väitteesi on järjetön, perustelematon ja uskonvarainen."

    Samat fysiikan kirjat olen lie lukenut. Yritettiin keskustella sielu vs. (versus) materia, mutta keskustelu ei suju jos vaadit minua perustelemaan uskon asioita. Ehkä siitä ei sitten voi keskustella.

    "No kristinuskolla on kyllä oppinsa jonka perusteella sitä kutsutaan kristinuskoksi, ja joihin uskotaan, mikähän lie sinun uskontosi sitten onkaan?"

    Niin mikä lie.

    "Jotkut voi uskoa niin. Itseasiassa olen kuullut selityksiä että Ilmestyskirjan peto viittaa valtiovaltaan. Uskoa ei näköjään voi valjastaa."
    "No tuo väite Egyptiläisten pappien keksimästä jumalien rangaistuksista, perustuu antiikin kirjoituksiin, ei siis pelkästään uskomuksiin,
    jos ne pitävät paikkaansa, niin usko on todella valjastettu vallanpitäjien ja pappien käyttöön?"

    Uskoisin että kaikkiin uskontoihin liittyy jonkinlainen rangaistus pahoista teoista, tuskin Egyptin papit tai antiikin kirjoitukset siinä mitenkään loistavat.
    Et tainnut ymmärtää ollenkaan mitä sanoin pedosta. Minun korviini se ei ainakaan kuulosta kovin positiiviseltä ja alistuvalta, sanoa omaa valtiastaan pedoksi. Siihen aikaan sillä seudulla luulisi pään katkeavan vähemmästäkin.

    Äänestä

aamun viesti näkyviin

Äänestä

Kommentoi aloitusta

:pp. kirjoitti:

Tänään tulee TV 1:ssä klo 19,10 kolmiosaisen ohjelman ensinmäinen osa ihmisen loisista, eli parasiiteista.
Ernst Mayr:in 100 v syntäreiden johdosta ja hänen kunniakseen, (kirjoitti teoksen Evoluutio ja voi hyvin vielläkin) kysynkin, mitä mieltä lajien luomiseen uskovat ovat, oliko parasiitit olemassa jo paratiisissa?
Monet uskovaiset ovat kertoneet, että paratiisissa elettiin sopusoinnussa villieläinten kanssa ja kirkkoisät ovat korostaneet eläimistä olevan välitöntä hyötyä ja olevan osa Jumalan valtakuntaa?
Sillä onhan Mooseksen kirjan ensinmäisen luvun vakuutuksen mukaan, kaikki mitä Jumala oli luonnut, oli myös hyvää.
Hyvyys oli vain hierarkista.
Jumala oli luonnut tietyssä järjestyksessä, joka huipentui ihmiseen?
Luotiinko siis parasiitit ennen ihmistä, vai ihmiseen, kun aiemmin "luotu hyvä" oli tarkoitettu palvelemaan ihmistä?
Kumpi siis palvelee ja kumpaa, parasiitit ihmistä vai ihminen parasiitteja?
Tämä hierarkinen ajatteluhan tarkoitti ja antoi perustelut ihmisen ja luonnon erottamiselle ja antoi luvan luonnon hyväksi käyttämiselle.
Kumpihan noista käyttää hyväkseen toistaan, ihminenkö parasiittia, vai päin vastoin?
Eläimen teurastaminenhan ei ole väärin, koska Jumalakin on kait hyväksynyt uhrieläimien teurastamisen ja eläinten ravinnoksi käyttämisen, miten on, onko ihmisen hyväksikäyttäminen ravinnoksi hyväksyttävää tässä "Jumalan valtakunnassa"?
Paraatiisissahan ei kait näin ollut, vaan molemmat olivat tasavertaisia, näin väitetään?
Saako ihminen nyt päättää muiden luotujen elämästä ja kuolemasta?
Vaikka ihmisellä nyt onkin ilmeisesti "erityisasema" Jumalan luomakunnassa ja maa on "annettu ihmisen hallintaan" ensinmäisen Mooseksen kirjan mukaan, tämä kait tarkoittaisi silloin ettei eläimet ole yhdenvertaisessa asemassa ihmisen kanssa, mutta ovatko parasiitit erityisasemassa ihmisessä ollessaan?
Siis onkohan parasiitit "paratiisissa" ihmisessä?
Katsokaa hyvät ihmiset ohjelma parasiiteista, onhan ne "Jumalan luomia"?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu