ei pöllömpää sanontaa

"älkää jääkö tulessa makaan "---- mitä helvettiä ,pitääkö tulessa nousta seisoon vai mitä tällä tarkoitetaan ???---- son kerrastosta pokki ....
151726
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Sillä tarkoitettaan sitä että pitää vaihtaa paikkaa,silläkin uhalla että siinä tohussa luoti sattuu. Koska jos jää tulituksen kohteeksi, sattuu varmasti.

Äänestä

Älä vaivaa tyhjää päätäsi noin vaikeilla asioilla.

Äänestä

jos jää makaamaan, kaikki kuolevat varmasti. Jos liikutaan, vain suurin osa kuolee

Äänestä

No se tarkoittaa sitä, että makuupaikka ja hetki makuulle on valittu ihan väärin.

Tulituksen alla pitää liikkua mahdollisimman nopeasti pois tulitussektorilta, konekiväärien aikaan kun taistelut ratkaistiin linjoissa olevien taistelukenttien kohdalla, niin konekiväärien sijoittelu loi kentälle sellaisia kuolemanlohkoja, jossa koko porukka kuoli muutamassa minuutissa.
Tämmöseen kohtaa ei saanut missään nimessä jäädä.

Konekiväärit sijoitettiin ristiin sillä tavalla, että ne tulittivat toistensa etupuolelle, siinä kohtaa missä tulitukset meni ristiin, oli niin sanottu kuolemanlohko, jota ei käytännössä pystynyt juoksemmalla ylittämään.

Äänestä
  • osoittaa, että vaikeassakaan tilanteessa ei pidä antaa periksi, vaan yrittää uudelleen paremmalla taidolla ja onnella.
    Asia on sama sodassa ja rauhassa.

    Äänestä

Taistelutilanteessa, luotien viuhuessa ympärillä, rivimiehen luonnollinen itsesäilytysvaisto käskee lyömään maahan ja suojautumaan, jotta henki säilyisi. Mutta upseerin tehtävä on toinen, pakottaa sotilas ylös, hyökkäämään tulta päin vaikka kuolemanvaara on ilmeinen ja tietty prosentti miehistä varmasti kaatuu ja vielä suurempi osa haavoittuu vihollisen tulessa. Jos ei karjuminen tehoa sotilaisiin, on upseerilla aina myös pistooli käytössään. Moni lähtee rynnäkköön tietäessään, että takaa ainakin sattuu, jos ei edestä satu. Niin ajettiin meidän isovanhempienkin sukupolvea kohti kuolemaa Karjalan korvissa 70 vuotta sitten. Ensimmäisessä maailmansodassa jotkut ranskalaiset osastot määkivät rintamalle marssiessaan kuin teurastettavaksi vietävät lampaat. Mutta samanlaista se oli suomalaisillakin. Herroille kansa on vain tykinruokaa.

Äänestä
  • "Taistelutilanteessa, luotien viuhuessa ympärillä, rivimiehen luonnollinen itsesäilytysvaisto käskee lyömään maahan ja suojautumaan, jotta henki säilyisi. Mutta upseerin tehtävä on toinen, pakottaa sotilas ylös, hyökkäämään tulta päin vaikka kuolemanvaara on ilmeinen ja tietty prosentti miehistä varmasti kaatuu ja vielä suurempi osa haavoittuu vihollisen tulessa. Jos ei karjuminen tehoa sotilaisiin, on upseerilla aina myös pistooli käytössään. Moni lähtee rynnäkköön tietäessään, että takaa ainakin sattuu, jos ei edestä satu"

    Mistä olet tuon "Politrukin opas/Neuvostoliitto 1938"-kirjasi löytänyt?

    Itse etsinyt divareista mutta kun ei löydy niin ei...

    Äänestä

  • Vinkkaa vähän kirjoitti:

    "Taistelutilanteessa, luotien viuhuessa ympärillä, rivimiehen luonnollinen itsesäilytysvaisto käskee lyömään maahan ja suojautumaan, jotta henki säilyisi. Mutta upseerin tehtävä on toinen, pakottaa sotilas ylös, hyökkäämään tulta päin vaikka kuolemanvaara on ilmeinen ja tietty prosentti miehistä varmasti kaatuu ja vielä suurempi osa haavoittuu vihollisen tulessa. Jos ei karjuminen tehoa sotilaisiin, on upseerilla aina myös pistooli käytössään. Moni lähtee rynnäkköön tietäessään, että takaa ainakin sattuu, jos ei edestä satu"

    Mistä olet tuon "Politrukin opas/Neuvostoliitto 1938"-kirjasi löytänyt?

    Itse etsinyt divareista mutta kun ei löydy niin ei...

    puna-armeijan syysteemiä.

    Noin 400 000 miestä ammuttiin pelkuruudesta tai pantiin rangaistusyksiköihin puna-armeijassa. Maailmanennätys lajissaan.

    Lisäksi kaikki sotavangeiksi jääneet saivat 10 vuotta työleiriä, jos ei pahempaa.

    Äänestä

  • Viljanen kuvaakin kirjoitti:

    puna-armeijan syysteemiä.

    Noin 400 000 miestä ammuttiin pelkuruudesta tai pantiin rangaistusyksiköihin puna-armeijassa. Maailmanennätys lajissaan.

    Lisäksi kaikki sotavangeiksi jääneet saivat 10 vuotta työleiriä, jos ei pahempaa.

    Olihan puna-armeijassakin raaka meininki, sitä ei voi kieltää, mutta he saivat sentään taistella fasismia vastaan. Koska se oli kamppailua puukko kurkulla, oli kurikin sen mukainen, armottoman kova. Neuvostosotilas taisteli koko maailman puolesta selkä seinää vasten. Loputtomiin ei käynyt vetäytyminen fasistijyrän tieltä. Natsit oli pysäytettävä, lyötävä takaisin ja ajettava aina Berliinin raunioihin saakka kuin rotat koloonsa.

    Äänestä

  • Toveri Viljanen kirjoitti:

    "Olihan puna-armeijassakin raaka meininki, sitä ei voi kieltää, mutta he saivat sentään taistella fasismia vastaan."

    Kerrankin totuuden hiven Viljaseltakin. Yleensä tulee vain neuvostopropagandaa.

    Minkä verran mahtoi olla fasisteja esimerkiksi Puolassa, Baltian maissa ja Suomessa. Saksassakin oli vain natseja. Missä maissa Viljasen neuvostoarmeija oikein taisteli?

    Lisäksi NL oli natsien liittolainen 1939-41. Missä päin tuli silloin taisteltua?

    Armottoman kovaa oli kuri tosiaan. Silti kolme miljoonaa miestä antautui natseille. Suomi otti 64 000 sotavankia ja NL noin 2 500.
    Kovaa oli meininki, vai mitä Viljanen?

    Äänestä

  • Toveri Viljanen kirjoitti:

    Olihan puna-armeijassakin raaka meininki, sitä ei voi kieltää, mutta he saivat sentään taistella fasismia vastaan. Koska se oli kamppailua puukko kurkulla, oli kurikin sen mukainen, armottoman kova. Neuvostosotilas taisteli koko maailman puolesta selkä seinää vasten. Loputtomiin ei käynyt vetäytyminen fasistijyrän tieltä. Natsit oli pysäytettävä, lyötävä takaisin ja ajettava aina Berliinin raunioihin saakka kuin rotat koloonsa.

    heh, sinun aatteesi on tappanut fasisteihin verrattuna monikymmenkertaisesti ihmisiä, natseihinkin moninkertaisesti(kyllä, se on eri asia) ja aiheuttanut vähintäänkin yhtä paljon kurjuutta. Katsele peiliin vain komukki. Ja jos ei meno kelpaa, Pohjois-Koreaa edelleen mainostan komukeille matkakohteeksi

    Äänestä

  • LaDF kirjoitti:

    Siis onko tilastoa kuinka monta stm sai kuulan kalloon omalta joukkuejohtaja upseerilta. -- kai siitä jonninlaista raporttia tehtiin.

    Äänestä

  • kiinostunut evp kirjoitti:

    Siis onko tilastoa kuinka monta stm sai kuulan kalloon omalta joukkuejohtaja upseerilta. -- kai siitä jonninlaista raporttia tehtiin.

    puna-armeijan sotilasta?

    Äänestä

  • Takoitatko kirjoitti:

    puna-armeijan sotilasta?

    tarkoitan suomen raskaassa

    Äänestä

ohje siitä että vasta illalla teltassa oli aika ryhtyä asetoverin kanssa "makaamaan", ei taistelukentällä. Ei tosin kyennyt aina itsekään elämään ohjeensa mukaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

yksinkert.mopo kirjoitti:

"älkää jääkö tulessa makaan "---- mitä helvettiä ,pitääkö tulessa nousta seisoon vai mitä tällä tarkoitetaan ???---- son kerrastosta pokki ....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu