Moi!
Olen lähdössä pyhiinvaellukselle, reilun kuukauden patikkamatkalle Santiago de Compostelaan.
Haluaisin, että tuo matka olisi paljon enemmän kuin vain suoritus läpi ehkä ruuhkaisenkin reitin. Haluaisin sen olevan avartava henkinen kokemus.
Jotain ajatuksia:
- lähden yksin, koska muutoin matka menee turismiksi
- yritän tulla toimeen niin pienellä rahalla kuin suinkin ja välttää kaikkea turhaa mukavuutta. Jotain modernia asketismia siis.
- pyrin pitämään puhelimen kiinni ja katson sähköposteja vain satunnaisesti
- yritän löytää sellaista henkistä tai meditatiivista tilaa, että en miettisi sen kummemmin tulevaa kuin eilistä, kävelen vain. (majapaikkoja on runsaasti ja kesällä voi nukkua ulkonakin)
Näistä huolimatta en silti saa oikein otetta tuosta henkisyyden etsinnästä ja pyhiinvaelluksen ideasta. Siksi kaipaisin vinkkejä, millä tuon ajatuksen henkisestä matkasta saisi pysymään mielessä päällimmäisenä? Millä estää homman meneminen kilometrien laskemiseksi ja suorittamiseksi?
P.S. En tarkoita vinkkejä itse reitille, niitä on opaskirjat ja netti vääräällään, vaan vinkkejä henkisyyden löytämiseen.
Olen lähdössä pyhiinvaellukselle, reilun kuukauden patikkamatkalle Santiago de Compostelaan.
Haluaisin, että tuo matka olisi paljon enemmän kuin vain suoritus läpi ehkä ruuhkaisenkin reitin. Haluaisin sen olevan avartava henkinen kokemus.
Jotain ajatuksia:
- lähden yksin, koska muutoin matka menee turismiksi
- yritän tulla toimeen niin pienellä rahalla kuin suinkin ja välttää kaikkea turhaa mukavuutta. Jotain modernia asketismia siis.
- pyrin pitämään puhelimen kiinni ja katson sähköposteja vain satunnaisesti
- yritän löytää sellaista henkistä tai meditatiivista tilaa, että en miettisi sen kummemmin tulevaa kuin eilistä, kävelen vain. (majapaikkoja on runsaasti ja kesällä voi nukkua ulkonakin)
Näistä huolimatta en silti saa oikein otetta tuosta henkisyyden etsinnästä ja pyhiinvaelluksen ideasta. Siksi kaipaisin vinkkejä, millä tuon ajatuksen henkisestä matkasta saisi pysymään mielessä päällimmäisenä? Millä estää homman meneminen kilometrien laskemiseksi ja suorittamiseksi?
P.S. En tarkoita vinkkejä itse reitille, niitä on opaskirjat ja netti vääräällään, vaan vinkkejä henkisyyden löytämiseen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Herralla on kaikki valta ja taivaassa iloitaan kun vanhurskauttaan janotaan.
Et tule löytämään mitään simpukkaa näiltä ihmisoppien tekopyhiltä vaelluksilta.
Joista Pyhä Henki pysyy varmasti poissa.
Olen hyvin tietoinen, että ao. reitti on myös suosittu vaellusreitti ja/tai elämysmatkailureitti. Ja että siihen liittyy tietty kristillnen tekopyhyys ja henkinen materialismi.
Sen valinta omaksi reitikseni on lähinnä käytännöllisyys. Ao. reitillä on majoitus edullisesti saatavissa ja se on hyvin maastoon merkitty. Ts. "valmis" reitti mahdollistaa keskittymisen henkisiin asioihin enemmän kuin että mukana olisi vielä kovasti suunnistamista ja majapaikkojen etsintää.
Mietinnässä on vielä, josko kuitenkin valitsen noista sen Camino Norten, eli paljon vähemmän suositun pohjoisen reitin. Siellä ei liene niin paljoa turisteja.
Vai mikä muu olisi vaihtoehto?
Noiden tämän maailman jumalan tekopyhittämien eri uskonsuuntien pyhiinvaellusmatkoista saat sielullesi vainvahinkoa, ryhtymäälä epäuskoisten aisapariksi.
Suosittelen vaellusta Suomen lapissa, Jeesuksen ohjeen mukaisesti: "lähteä autiolle paikalle yksinäisyyteen."
Kiitos vinkistä. Noita lapinvaelluksia on vain takana jo toistakymmentä, joten ajattelin välillä jotain muuta ja hieman pitkäkestoisempaa reittiä.
En ole ryhtymässä epäuskoisten aisapariksi, kun olen (kai) sitä jo. Omaan ateistisen maailmankuvan, mutta haluaisin silti kokea jonkinlaisen henkisyyden tuolla matkallani.
Etsinnässä ei siis ole minkäänlainen jumala, vaan pyhyys. Ehkä elämän itsensä kokeminen ilman nykyajan mukavuuksia ja helppouksia. En ihan osaa tätä vielä kirjoittaa auki. Jotain etsin kuitenkin, ehkä tätä hetkeä, ehkä hiljaisuutta, ehkä yksinkertaisuutta...
Vain yhtä asiaa kannattaa etsiä, ja se on tässä:
"Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin."
Ei kukaan ihminen voi tietää ennalta, onko hän Jumalan valittu vai ei.
Jumala yksin tietää, ja jonakin päivänä etsintä palkitaan, ja Jumalan kutsu tulee kohdalle:
"Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä, joka minut on lähettänyt, vedä häntä. Sen, joka tulee, minä herätän viimeisenä päivänä."
Ja tämä kutsu tulee suoraan taivaasta, eikä minkään Saatanan hallussa olevan porttopapin kautta.
En tiennyt sitä minäkään, kun aviottoman syntymätaustani vuoksi elin 48-vuotiaaksi Jumalan vihan alla, kun koin hänen kostavan vanhempeini syntistä tekoa lapselle, kuten oli ennalta ilmoittanutkin.
Mutta sitten aivan yllättäen Jumala päättikin lopettaa vihanpitonsa, antaessaan Poikanasa ilmestyä ja ottaa opetuslapsekseen.
Tämä tapahtui Sanna-myrskyn päivänä 11.8.1985 Lappeenrannassa, nuoruuteni kaupungissa.
Kuulostaa ihanalle! Toivon mitä upeita kokemusta sinulle.
Saatan osittain ymmärtää mistä puhut. Omasta kokemuksesta ja ymmärryksestä sanoisin että pyri olla asettamista mitään päämääriä (sille henkiselle(kään) puolelle) vaan lähtökohtana voisi olla läsnäolo ja hetkessä oleminen ja sen kaiken kokeminen juuri siinä kohdassa missä olet. Uskoisin että tätä kautta tulemme lähemmäksi sitä mitä pyhyyskin on. Pyhyys on kokemista, se ei ole suorittamista, se ei ole päämääriä tai päämäärä. Pyhyys on ja niin olet sinäkin ja kykenet hiljentymisen ja läsnäolon kautta kyllä kokemaan kaiken sen pyhyyden mikä on sinun matkallasi tarpeen ja mikä on sinun henkisen kasvuksi kannalta oleellista.
Neuvoni siis lyhykäisyydessään olisi: ole läsnä. Koe elämä ja itsesi. Luota että saat kaiken sen mitä tarvitset jokaisessa hetkessä ( myös jokaisessa hetkessä tämän vaelluksesi aikanakin ( joka on vain osa sinun suurempaa vaellusta). Askeleesi vievät sinut juuri sinne minne pitääkin. Jokaisessa kohdassa olet juuri siellä missä pitääkin olla. Ei ole kiirettä mihinkään kun olet jo perillä (eikö olekin vaikea uskoa tähän kun asetamme päämääriä? Kun kuvittelemme että meidän tulee löytää jotain, saavuttaa jotain? )
Sattuikohan näistä ajatuksista kolahtamaab mikään?
Uskon, että matkastasi tulee upea!
Kiitos valoisasta kirjoituksestasi.
Olemme hyvin samoilla jäljillä. Olen lähdössä tuonne kauas juurikin etsimään tätä hetkeä. :)
Tiedollisesti tiedän, että äskeinen ilmaisuni on varsin ristiriitainen, niin kun on koko suhtautumiseni tähän hetkeen. Haluaisin sitä elää, mutta käytännössä sorrun aina enemmän tai vähemmän elämään kuvitelmissani, haaveissani tai peloissani.
Siksipä olen ajatellut, että tuon vaelluksen keskeisin tarkoitus olisi tavallaan tehdä pesäeroa tähän normaaliin arkeen. Vaeltamisen (kävelemisen) yksinkertaisuus ja modernin tekniikan ulottumattomuus tekevät ehkä helpommaksi yrityksen olla läsnä hetkessä. Ne eivät toki estä haaveissa kulkemista, vaan sitä vastaan on vai kovasti taisteltava ja yritettävä keskittyä siihen, missä ja mitä kulloin on.
Jollain tavalla haen myös tietoisesti sitä "tylsyyttä", joka (autoihin verrattuna) hitaassa kulkemisessa ja ikuisesti jatkuvassa tiessä tulee vastaan. Tarkoitan sitä, ettei ole muuta kuin pienet arkiset askareet (syöminen, nukkuminen, huoltaminen) ja loputon käveleminen - ei kavereita, ei kaupungin huveja, ei televisiota, ei nettiä - ei mitään mihin tuota tylsyyttä paeta.
Uskon jollain tasolla, että ihminen voittaa tylsyyden kohtaamalla sen, samoin kuin voi pelotkin voittaa. Kun "antautuu" tylsyydelle, se lakkaa olemasta tärkeä ja väistyy, ja ihminen alkaa nähdä tylsyyden sijaan tämän hetken kauneuden. Saatan hieman romantisoida, mutta tällaisia olen ajatellut. :)
Lisäys:
"Ei ole kiirettä mihinkään kun olet jo perillä (eikö olekin vaikea uskoa tähän kun asetamme päämääriä? Kun kuvittelemme että meidän tulee löytää jotain, saavuttaa jotain? )"
Olet hyvin tiivistänyt elämän ongelman.
Kunpa kokisinkin olevan jo perillä, kun koen että ensin pitää tehdä tuo vaellus, kasvaa henkisesti, voittaa.... Tiedän, ettei se ole totta, mutta joku sisälläni käskee suorittamaan ja joku sisälläni saa tyydytystä suorituksista.
Mutta onko muuta tietä, kun väsyttää itsensä suorittamalla, kunnes ei jaksa siitä enää välittää. Suorittaa kunnes suorittaminen ei enää merkitse mitään ja huomaa olevansa perillä. Ei siksi, että olisi sinne (suorittamalla) päässyt, vaan siksi, että on polttanut ymmärryksen harhalta polttoaineen loppuun.
Hyvin toit Jumalan tahdon mukaisia tuntemuksiasi. Siksi toivon, että hän jonakin päivänä sinulle itsensä ilmaisee.
Jumalan kouluun kuuluu myöskin ihmisen tyhjentäminen kaikesta siitä, mikä hänen elämässänn ei ole hänen tahtonsa mukaista.
Minun kohdalla tuo tyhjennys alkoi vain pari kuukautta eläkkeelle pääsemisen jälkeen, kun hän alkoi kouluttaa sotilasmestarista Mestarin sotilasta:
Oli vuosi 1983, olin helmikuun lopussa päässyt täysin palvelleena sotilaseläkkeelle. Olin silloin 46 vuotias, ja minulla oli tehty jo omat suunnitelmat siitä eteenpäin. Olin nuoruudesta saakka innostunut valokuvauksesta, ja siksi perustin tämän yrityksen heti eläkkeelle päästyäni. Sotilasurani palvelin ilmavoimien tutka-asemalla, joissa tänäkin päivänä valvotaan, yötäpäivää, tätä näkyvää taivasta.
Mutta koska jo taivasten taivaiden ylipäällikkö oli jo äitini kohdusta valinnut minut toisenlaisen ilmatilan valvojaksi, hän otti minut samana keväänä omiin kertausharjoituksiinsa. Erään perhepiirissä tapahtuneen kähnäyksen jälkeen harhailin yhden yön sulamisvesien täyttämällä suolla. Itsemurha-ajatusten vallassa, joissa olin kymmeniä kertoja elämäni aika ollut. Ny oli aikomukseni hukuttautua vettä tulvillaan olevaan suo-ojaan. Valtava katkeruus sisällä, ja ennen kaikkea Jumalaa kohtaan, joka jatkuvasti oli minulle, aviottomalle lapselle, vain kostanut vanhempieni pahoja tekoja.
Nytkään en saanut tuota tekoa tehdyksi, ja oli aamu jo melko pitkällä, siinä viiden maissa, kun hädissäni polvistuin suon vierellä, männikkökankaan reunassa yhden kiven ääreen. Hakkasin siinä päätäni kiveen, itkin ja suoraa huutoa huusin: "Jumala, jos olet olemassa, tule ja pelasta minut tästä tuskasta!"
Hiljaista oli, enkä mitään vastausta saanut. Nousen ylös ja samalla näen vasemman jalan vieressä kiepillä olevan kyyn, joka siinä sihisi ja lipoi kaksihaaraista kieltään. Ja se oli ensimmäinen kerta elämässäni kun käärmeen näkeminen ei säikäyttänyt. Itku loppui siihen paikkaan, kun käsitin, ettei Jumalaa todella ole olemassakaan. Kaikki puheet siitä ovat vain ihmisten pettämistä. Tulin kotiin ja sanoin vaimolle, jos ei anteeksi voida antaa, yritetään kuitenkin vielä yhdessä jatkaa.
Tähän kokemukseen loppuivat lapsena opitut iltarukouksetkin, päästäni oli kuin poispyyhitty kaikki höpötykset Jumalasta. Koin, että olin saanut uudet aivot, joilla ei enää tuollaisia jumalallisia valheita tarvitse ajatella.
Todellisuudessa tapahtui kuitenkin niin, jota en vielä silloin ymmärtänyt, että minulle alkoi 38 vuoden koettelemusten jakson päätteeksi vielä kahden vuoden täydellinen erämaakausi, ilman ainuttakaan ajatusta Jumalasta. Tämä päättyikin sitten, aivan yllättäen, siihen kun Jumala näki hyväksi antaa Poikansa ilmestyä minulle 11. elokuuta 1985.
Miksi hän ei jo tuolla suolla itseään ilmaissut, vaikka toimin juuri niin kuin Raamattu opettaa:
"Jokainen, joka hädässään huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu."
Vasta paljon myöhemmin tämäkin salaisuus minulle selvisi aivan samoin kuin se selvisi Jeesuksen parantamalle sokealle miehellekin:
"Kaikkihan me tiedämme, että Jumala ei kuuntele syntisiä, mutta sellaista hän kuulee, joka kunnioittaa häntä ja elää hänen tahtonsa mukaisesti."
Kunpa kaikki näille palstoille uskosta kirjoittavat edes tämän asian oppisivat ymmärtämään, kun kynsin ja hampain, saviset saappaat jalassakin, rypevät isiltä perityssä tyhjänpäiväisessä elämässä.
Kaikki ajatuksesi ovat kohdallani käyneet toteen, Jumalan aikataulun mukaan. Tekopyhien ihmisten vihaa myöten, kuten Jeesus tämänkin ennalta ilmoitti:
"Minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu."
Tuo viha paljastuu Raamattu-keskustelu palstalta, jonne Pyhä Henki minut syyskesällä 2005 lähetti sanoen:
"Kokeile, mitä täällä saa aikaan totuus."
Laajan haun kautta löytyvät kaikki tähän mennessä kirjoittamaini totuudet, joita ei ole tekopyhien toimesta poistatettu. Sieltä löytyy lähes 27 000 kirjoitustani.
Tämän palstan toiselta sivulta löydät kirjoitukseni "Minun todistajani."
Siinä on kerrottuna tuo viimeinen askel Kristuksen luokse, ahtaan portin taakse.
Hyvää päivän jatkoa, ja kirkkaita ajatuksia elämääsi.
Kysymys simpukan etsijälle: oletko käynyt lukemassa galleriasivuni?
En ole. En valitettavasti ole kiinnostunut kääntymään kristinuskoon, enkä kaipaa elämääni (minkään) jumalan johdatusta, joten en jaksa lukea sitä käsitteleviä sivustoja.