Olen seuraillut paljon keskusteluja täällä, ja kirjoitellut itsekin joskus ja jopa aloittanut ketjujakin silloin tällöin. Mieltäni askarruttaa kuitenkin hieman eräät asiat. Mutta ensin taustaa: Olen lukenut Gary Renardin kaksi ensimmäistä kirjaa, ja minulta löytyy myös IO eli Ihmeiden Oppikurssi. Olen tavannut myös herra Renardin henkilökohtaisesti, kun hän vieraili Suomessa. Uskon siis siihen, että kaikki aikaisemmat elämät ovat tie kohden valaistumista sitten, kun on saavutettu se taso, että ihminen pystyy antamaan kaiken anteeksi elämässä. Mutta silti, ongelmani on se, etten tajua sitä, että kun valaistumme joskus, niin tämän jälkeen olemme yhtä. Miten on mahdollista, että vaikka olemme yhtä, niin silti koemme jokainen omakohtaisesti elämät? Liittyykö tämä siihen Aatamin ja Eevan sooloiluun tämän kielletyn omenan kanssa, jota ei saanut syödä. Maksamme hintaa siitä, että näin kävi joskus kauan kauan sitten.
Toivoisin vastauksia nyt ainakin Arittalta ja kokijalta, ja palstan kokeneilta tietäjiltä. Toki kaikilta muiltakin. Ymmärrän, että kaikki aikaisemmat elämät on pitänyt elää, että henkinen kehitys mahdollistuisi. Mutta miksi olen elämässä kuitenkin kokemassa näitä jokainen yksin, vaikka olemme henkimaailmassa sitten joskus yhtä valossa? Olen kirjoittanut joskus palstalle nikillä Arittafani, mutta muutoin vaihdellut nikkiä tilanteen mukaan. Laitetaan nyt tähän hieman erilainen "nikki".
Toivoisin vastauksia nyt ainakin Arittalta ja kokijalta, ja palstan kokeneilta tietäjiltä. Toki kaikilta muiltakin. Ymmärrän, että kaikki aikaisemmat elämät on pitänyt elää, että henkinen kehitys mahdollistuisi. Mutta miksi olen elämässä kuitenkin kokemassa näitä jokainen yksin, vaikka olemme henkimaailmassa sitten joskus yhtä valossa? Olen kirjoittanut joskus palstalle nikillä Arittafani, mutta muutoin vaihdellut nikkiä tilanteen mukaan. Laitetaan nyt tähän hieman erilainen "nikki".
Vastaukset 10
Vanhimmat
Tämä perustuu siihen ymmärrykseen ja tähänastiseen kokemukseen mitä on. Itse olen opiskellut IOK-kurssia vain unen kollektiivitietoisuuden puolella, en valitettavasti fyysisenä kirjana. Joten tietoni siitä saattaa olla vajavaista/epätarkempaa ja saattaa erota siitä mitä siinä kirjassa opetetaan.
Käsitän että me olemme ykseystilassa jo nyt tiedottomasti. Osa meistä on jo yksilöitynyt tietoiseksi, ja useimmiten tämä osuus edustaa meidän arkiminuuttamme päivätajunnassa. Osa meistä ihmisistä on yksilöitynyt jo sisemmille tasoille asti. Tunnepuolellakin saatamme tavata jo yksilöityneitä ihmisiä. Tällöin ihminen hallitsee fyysisen kehonsa ja tunteensa, muttei vielä ajatuksiaan täysin. Myös ihan kollektiivitietoisuuteen ajatustasolle asti voimme tavata yksilöityneita ihmisiä, jota Renard sanoo kuitenkin vielä tiedostamattomaksi maailmaksi. Hän sanoo sitä unen tietoisuudeksi. Tämä on meidän yksilöllinen ominaisuutemme.
Tiedostumattomaan (joka on vielä unta, tosin kevennettyä unta) yksilöidyttyämme voimme olla siis yksilöllisiä siinä maailmassa samalla lailla kuin nyt tässä maailmassa. On muitakin ihmisiä, ja kuulemme ihmisten mielipiteitä. Kollektiivitietoisuudessa voimme kuitenkin nähdä selkeämmin ykseyteen. Ajatuksemme ja tuntemuksemme sekoittuvat helpommin, ja jopa automaattisesti, jos emme pidä tietoisuudestamme huolta.
Materian maailma ja kollektiivinen tiedostumaton, joka siis on osalla tiedostettu, edustavat unen laatuja. Tässä unessa on mahdollista saavuttaa ykseys, mutta juuri näillä alueilla tietoisuus on vielä alkutekijöissään. Renard sanoo tätä unen ykseydeksi. Alustavaa kehitystä, joka monille tässä maailmassa jo edustaa ilmiömäistä suoritusta. Renardin mestareille tämä on vasta alku.
Kun olemme yksilöityneet näillä unen alueilla tietoisiksi, on meidät mahdollista nostaa välittömästi aitoon henkiseen ykseyteen. Tämä ykseys on ajatustasoa "korkeammalla" olevaa ykseyttä. Tässä loppuvat sanat. Se on puhdas tietoisuus ilman ajatuksen rasittavaa vyörytystä päässämme. Hallitsemme tuolla tietoisuudella ajatukset helposti, ikäänkuin nousemme ajatusten yli. Kielikuva ei ihan osu sillä sitä ei voi kuvata dualistisilla sanoilla. Ajattelemme vain silloin kun tahdomme, emme muuten.
Meidän on sopivaa yksin näennäisen erillisenä matkaa tehdä, jotta värähtelymme voisi nousta. Omaamalla ego, supistumme tiettyyn häkkiin, johon kykenemme keskittymään. Jos meillä ei olisi näennäisen erillistä egoa, emme voisi keskittyä niin hyvin, koska heikko tietoisuus ei voisi keskittyä lainkaan esim. rajattomuuteen. Ego auttaa meitä matkallamme, koska sen väreilytaso nousee sitä käyttäessämme. Samalla se laajenee, sen tietoisuus laajenee. Ja lopulta voimme jättää sitä, kenties joskus kokonaan.
Renard ei puhu tästä väreilytason noususta ehkä sen vuoksi koska se olisi dualistista kieltä. Ykseys on kuitenkin saavutettavissa meidän kehitysjaksollamme positiivisuuden kautta, ei muuten. Tämän vuoksi väreilytasoa on syytä nostaa positiiviseen. Tämä kultivoi egoa, jolloin siitä tulee hienovaraisempi, jolloin tuon verhon ollessa ohuempi käsitämme ykseyttä helpommin. Tarkkaavainen anteeksianto nostaa egon väreilytasoa.
En muista mitä tulin kirjoittaneeksi, tämä tuli itsestäni tajunnanvirtana. Toivottavasti tulin vastanneeksi jotenkin kysymykseen, edes osittain. Tunnuin käyttäväni dualistista kieltä jotta se olisi ymmärettävämpää, vaikka oikea maailma on ei-dualistinen.
Kiitos vastauksesta. Yritän sulatella tuotostasi parhaani mukaan, kokija.
Mielestäni projisoiminen olisi syytä tiedostaa selkeästi. Kirjoissa puhutaan siitä kun lähdimme luomaan projektioita. Ajatusprojektio oli yksi, ja sitä seuraava mielikuvaprojektio toinen. Lopulta projisoimme itsemme fyysiseen kehoon myös mielikuvan voimalla. Myös fyysinen keho on projisoitu ja koko materiaversumi.
Mitä enemmän projisoimme, sitä supistuneempi meistä tuli. Tämä projisoiminen oli meille tutkimusmatkaa, olimme seikkailijoita ja kokemisen utelisuudesta matkaa teimme.
Fyysisessä kehossa monen projektion jälkeen meillä on varsin supistunut ego käytettävissämme, tai ainakin se on mahdollista kun voimme samaistua kehoon. Tätä supistumista nyt käytämme hyödyksi antamalla egolle anteeksi. Voimme hyvin siihen keskittyä kun se on "nenän edessämme" tiukkaan rajoitettuna. Ainakin aluksi, kunnes se alkaa hälvenemään. Muistikuvistahan se muodostuu, eipä muusta. Se on pakkautunutta kuvamateriaalia, tuntemuksia ja ajatuksia.
Matka alkuun menee projektioita takaisin "muistamalla". Anteeksiannon voimalla. Me puramme ajasta muodostunutta egoamme antamalla anteeksi. Koemme samalla keventymisen tunnetta. Tätä on kuvailtu myös laajenemisena. Yksilöllisyys siis puretaan ykseydeksi, joka me jo olemme tiedottomasti. Kun me sen teemme olemalla tietoinen egossamme, olemme myös tietoinen kun purku on suoritettu. Tietoisuus siirtyy mukana.
Mitä olemme tämän näennäisen matkan aikana voittaneet? Tietoisuuden. Alussa olimme käsittääkseni kyllä puhtaita, mutta ei kovin tietoisia. Näin tämän nyt käsitän. Väistämättä päädyn tässä johonkin kehitykseen tietoisuuden osalta. Vaikka Absoluutin pitäisi olla aina sama. Tällaiseen näkemykseen olen päätynyt tällä hetkellä.
Jospa se Aritta ei vastaa, liedentunut kai muualle, niin vastasin pariin kertaan itse :)
Eiköhän se Aritta vielä pamahfa paikalle, mutta ei se estä sitä, että laitat ajatuksiasi tänne enemmänkin. Anna palaa vaan kokija.
Myös IOK:n ja Renardin kirjat lukeneena ja harjoituksia käytäntöön soveltaneena, valaistuminen ei ole vielä lopullinen palautuminen Alkulähteeseen. Kun olemme yhtä, emme samaistu enää tunteisiin kehon kautta. Mitkään pelon muodot eivät hallitse mieltä. Ei ole olemassa hyvä-huono ajattelua, dualismia. Menneisyys ei vaikuta tähän läsnä olevaan hetkeen, jolloin ihminen ei reagoi mihinkään puolustellen kantaansa tai muutakaan. Saattaa vaikuttaa, että ihminen näyttää toisten mielestä kylmältä, vaikkei niin olekaan.
Vasta kun jokainen harhaluoja, on tehnyt egon tekemättömäksi, sulaudumme Jumalan Ainoaksi Pojaksi. Kun se tapahtuu, maailmankaikkeus katoaa kirjaimellisesti, emmekä sen jälkeen muista sellaista olleen edes olemassa.
Silloin ei ole enää yksilöitä, ei erillisiä, omakohtaisia, erityisiä elämiä. Silloin on vain On ja siinä on kaikki se, mitä yritämme tällä maallisella taivalluksella saavuttaa kaikin tavoin, onnistumatta siinä koskaan. Mutta jokainen hetki on mahdollisuus katsoa asioita toisin. Monet elämät olemme kompuroineet, mutta jokaisesta kokemuksesta opimme aina jotain. Jokainen kokemus vie lähemmäs Totuutta. Totuus kumpuaa syvältä Iltseltä, kun on valmis kuuntelemaan. Ymmärtää, etten tiedä mitään ja pyytää PH:ta tai korkeampaa Itseä katsomaan oikein. Kun oppilas on valmis, opettaja saapuu paikalle. Tosin, opettaja on alati paikalla. Tulee mieleeni lause, joka IOK:ssa on kuvailtu sanoin: "Kaikki ovat kutsutut, vain harvat vastaavat."
Egon tekemättömäksi tekeminen on 6-vaiheinen prosessi, joka tapahtuu anteeksiannon kautta. Anteeksi ei anneta egolle, vaan Todelliselle Itselle. Ego on meidän oma luomuksemme, Todellinen Itse, Jumalan luoma Poika.
Kun olen jo pidemmän aikaa soveltanut IOK:n opetusta käytäntöön, alan yhä selvemmin nähdä egon toimintamekanismin ja miten se toimii maailmassa. Mun silmin (mielin) katsottuna, ihmiset ovat kuin hypnoosissa, uneen vaipuneina. Samanlaisessa unessa olen itsekin ollut ja joiltain osin vieläkin.
Olin myös Renardin luennolla Helsingissä. Pari tunnin kuluttua luennon alkamisesta, aloin nähdä Garyn kasvojen vaihtuvan miehestä naiseen useamman kerran. Vain kasvot vaihtuivat, ei mikään muu. Aivan kuin ihmisnaamioita olisi vaihtunut. Ne näytti ihan yhtä ”todellisilta”, kuin kenen tahansa kasvot tässä fyysisessä. En ole koskaan aikaisemmin kokenut sellaista. Mielenkiinnolla odotan hänen uusinta kirjaansa tulevaksi.
Uusin, selkeästi ymmärrettävään muotoon ja arkeen taitavasti IOK:n opetusten mukaan sovellettuna, on saatavana sarjakuva kirjanen. Olen kuullut, että on loistava, selkeä ja humoristinenkin.
Universumi on unta
http://www.booky.fi/kirja/alexander_marchand/universumi_on_unta/9789526768502
Hyvä kirjoitus!
Muutama huomio.
lainaus: "valaistuminen ei ole vielä lopullinen palautuminen Alkulähteeseen. Kun olemme yhtä, emme samaistu enää tunteisiin kehon kautta. Mitkään pelon muodot eivät hallitse mieltä. Ei ole olemassa hyvä-huono ajattelua, dualismia. Menneisyys ei vaikuta tähän läsnä olevaan hetkeen, jolloin ihminen ei reagoi mihinkään puolustellen kantaansa tai muutakaan. Saattaa vaikuttaa, että ihminen näyttää toisten mielestä kylmältä, vaikkei niin olekaan."
comment; Hieman tarkennusta.
Kyse ei ole enää valaistumisessa ihmisestä, vaan lihattomasta kollektiivisesta tietoisuudesta joka on enemmän kuin osiensa(kaikki maailmat ja niiden persoonat, tapahtumat) summa eli ihmismaailmassa ei valastumista tapahdu.
lainaus; "Vasta kun jokainen harhaluoja, on tehnyt egon tekemättömäksi, sulaudumme Jumalan Ainoaksi Pojaksi. Kun se tapahtuu, maailmankaikkeus katoaa kirjaimellisesti, emmekä sen jälkeen muista sellaista olleen edes olemassa."
comment; Se "Jumalan ainoa poika" on se tietoinen kollektiivi, ja ei ole muuta "ulkopuolista" Jumalasta(joka ei ole olemassa) kuin tuo yhden ainoan tietoisuuden harha.
Sen "jälkeen, ennen tai missään ei ole mitään", joka ei ole "Ei mitään/on Jumala".
lainaus; "Silloin ei ole enää yksilöitä, ei erillisiä, omakohtaisia, erityisiä elämiä. Silloin on vain On ja siinä on kaikki se, mitä yritämme tällä maallisella taivalluksella saavuttaa kaikin tavoin, onnistumatta siinä koskaan. Mutta jokainen hetki on mahdollisuus katsoa asioita toisin. Monet elämät olemme kompuroineet, mutta jokaisesta kokemuksesta opimme aina jotain. Jokainen kokemus vie lähemmäs Totuutta. Totuus kumpuaa syvältä Iltseltä, kun on valmis kuuntelemaan. Ymmärtää, etten tiedä mitään ja pyytää PH:ta tai korkeampaa Itseä katsomaan oikein. Kun oppilas on valmis, opettaja saapuu paikalle. Tosin, opettaja on alati paikalla. Tulee mieleeni lause, joka IOK:ssa on kuvailtu sanoin: "Kaikki ovat kutsutut, vain harvat vastaavat."
comment; Tarkennusta tähänkin. Tämä materialinen ja egoistinen nautinto/kärsimys-systeemi on kuin "verho" todellisen ja paljaan aidon edessä. Este itsessään ei opeta mitään, se vain estää, mutta pakottaa vetämään verhon pois edestä ,johon tarvitaan omia henkisiä voimia,,ja "armoa".
Tuo ajatuksennehan olisi heti ristiriidassa sen kanssa ja siinä, että ensin on olemassa korkein-itse, mutta sen kehitys tapahtuu jonkun alemman sellaisen kautta, jonka itsessämme me olemme ja esteenä koemme ja vieläpä itsellemme olemme sen luonneet ja kuitenkin siitä pois pyrimme?
Tuollainen ei ole ensinäkään loogista ajattelua, eli se on ennemiin epä-totta ja realissa se jopa viittaisi sadismiin.
ps. tuo "kasvojen vaihtuminen" on jännä juttu, minä näen sen helposti ja monesti kun katson vaikkapa nukkuvaa puolisoani, näkee kuinka hänen kasvoissaan vaihtuvat eri sukupuoletkin.
Sorry, mutta jälleensyntymien on täyttä eksytystä ja harhaa. Olen itse perusteellisen vakaumuksellien Kristitty.
Sinulla on tietenkin henkilökohtainen oikeus vakaumukseesi ja kunnioitann sinua ihmisenä.
Niin, mutta mistäs sen tietää?
Maailmankaikkeuteen mahtuu varmasti vaikka mitä ihmeitä. Kristittyjen taivas kultaisine katuineen ja jalokivisine rakennuksineen on vain yksi niistä ihmeistä. Ehkä meillä on vapaus valita synnymmekö uudelleen vai siirrymmekö johonkin taivasmaailmaan. Kristinusko Jeesuksineen on kuitenkin varsin uusi tulokas maailman uskontojen joukossa. Ja vielä aika synkkä sellainen saatanoineen ja helvetin tuomioineen. Sen mukaan suurin osa ihmiskunnasta joutuu ikuiseen kidutukseen ja vielä varsin vähäpätöisistä syistä. Sehän riittää, että et ole uudestisyntynyt kristitty. Ihan sama miten elämäsi elit. Aika karmeeta.
Jotain rajaa nyt sentään. Mielummin olen helvetissä rakkaitteni kanssa kuin taivaassa vihamiesteni kanssa. Sellanen koettelemus oli muuten jollain sankarilla jossain Intialaisessa eepoksessa. Hän hylkäsi taivaan kun näkin siellä vihamiestensä juhlivan ja valitsi mielummin helvetin jossa hänen rakkaansakin oli. Mutta se olikin vain testi ja hän selvitti sen testin tällä valinnallaan.
Testejä nää kaikki jutut taitaa vaan oikeasti olla. Jumala testaa olemmeko oppineet rakkautta ja viisautta vai emmekö ole. Jos emme ole niin palaamme lähtöruutuun ja jos olemme saamme jatkaa matkaa.
Mutta jos joku haluaa olla ikuisesti jossain taivaassa mestarinsa jalkojen juuressa niin sekin kai on mahdollista.
Ehkä olemme täällä kehittymässä ja oppimassa. Miksi tänne edes syntyisimme. Varsinkin jos riski joutua ikuiseen kidutukseen on todella suuri. Ihan hullu juttu jos multa kysytään. Mielummin valitsen rakkauden ja viisauden oppimisen vaikka tämän kovan maallisen koulun kautta. Jos täällä selviää kunnialla, selviää ihan missä vaan! :)
Ruusa, hienosti vastattu. Luin ensin kirjoituksesi katsomatta nikkiä, ja luulin sitä Arittan kirjoittamaksi. Mutta yllätyin, että se olikin joku muu. Hyvin muotoiltu vastaus.
Olin siitä onnellisessa asemassa Renardin Helsingin visiitillä, että tapasin hänet wc-tiloissa, ja siellä vaihdettiin pari sanaa. Hauska veikko tarinoimaan kahdekin kesken. Kiitin häntä mm. hienoista kirjoistaan, ja kerroin ostavani seuraavankin painoksen.