sotilas ja korppi 300
alikersantti 1700
eikös toi 1700 ollu per-keleesti.
palkat talvisodassa
55
3554
Vastaukset
- nucky thoms piler mi
Jatkosodassa sai ainakin palkaksi pimperoa mikäli hyvin kävi.
- Totta maar
Talvisodan alikessut tunnettiin äveriäinä pohattoina, jotka heittelivät huvikseen seteleitä köyhille.
- aloittaja-----
en tajua.
turha sitä on vit-tuilla kun harald öquisti kertoo päiväkirjassaan noin.
vai onko tarkoituksenne olla tahditon siksi että 1700 markkaa oli tosi pieni.- mithc rk pul
Luuletko sinä että markalla sai Irinalta tiukkaa. Leivällä sitä poika aikanaan saatiin, 60-luvulla purkkapaketilla ja sukkahousuilla mutta nykyisin autolla ja luottokortilla. Toisaalta aika luuseri pitää olla jos miehityksen jälkeen menee pimperoosaa Anukseen metsästämään.
- Mistä moiset luvut?
Sota-arkiston mukaan talvisodassa miehistön päiväraha oli 5 mk ja alikessun 10 mk. Kolmellakymmenellä kerrottuna tulee "kuukausipalkoiksi" 150 ja 300 mk.
Kenraalin päiväraha oli muuten 75 mk. Siitä tulee 2 250 mk/kk, mutta lisäksi he saivat aktiiviupseereina luonnollisesti vielä kenraalin palkan.- aloittaja------
no niin hyvä kommentti.
miksi harald öquist on päiväkirjassan sanonut noin.
ajatellaan kapua ja alikessua niin ero täytyy olla tähtitieteellinen
- Kapteenin
päiväraha oli 25 mk. Ei niin kovin tähtitieteellinen...
Vai tarkoitatko sittenkin ns. sotakuukausipalkkaa. Sitä maksettiin vain perheellisille (nimenomaan sille perheelle) ja se oli riippuvainen paitsi sotilasarvosta myös perheen koosta.- alloittaja-----
tarkalleen näin alikessu saa 1700 kuussa ja elatus suhteet ei vaikuta siihen.
sotilas ja korppi 300 anomalla voivat saada lisää, mikä aiheuttaa tietenkin kränää koska anominen/kerjääminen on aina ollut vaikeaa suomalaisille, mutta summa nousee kuitenkin vain muutamia markkaa.
"vai tarkoitatko sittenkin ns............."????????
anteeksi, mutta mitä wittua itse tarkoitat. minä tarkoitan juuri sitä mitä sanoin.
oletko joku oman edun tavoittelija kun tarvitset tollasen back doorin.
juurikin tollasen paskan takia perussuomalaiset on nyt suurimpia puolueita.
- Älähän hiilly
Perheetön reserviläinen sai talvisodassa päivärahan sotilasarvon mukaan, ei muuta. Kuukausipalkkaa saivat vakinaisessa palveluksessa olevat, mutta näitäkin tehtäviä oli useita ja erilaisia. Palvelukseen kutsutuille valtion virkamiehille maksettiin myös heidän siviilivirkansa kuukausipalkka, mutta näitä oli vähän.
Joten tuo 1700 mk/kk alikessu on edelleen arvoitus. Lienee jonkin sortin erikoistapaus, jos on todellinen.- aloittaja-------
vakinaisia sotamiehiä ja korppeja ei kuitenkaan ollut, että se siitä sellityksestäs.
ei ollut erikoistapaus koska määräys oli puolustusministeriön. - Saisiko linkin?
aloittaja------- kirjoitti:
vakinaisia sotamiehiä ja korppeja ei kuitenkaan ollut, että se siitä sellityksestäs.
ei ollut erikoistapaus koska määräys oli puolustusministeriön."vakinaisia sotamiehiä ja korppeja ei kuitenkaan ollut"
Kyllä oli, esimerkiksi rajavartiostossa. - älä mölötä hölö
Saisiko linkin? kirjoitti:
"vakinaisia sotamiehiä ja korppeja ei kuitenkaan ollut"
Kyllä oli, esimerkiksi rajavartiostossa.sitten olis varmaa sanottu "KOSKEE ERIKOISESTI RAJAVARTIA KOMPPANJAA"
sä vain tuet omaa pas-kaas, pas-ka ei kauas kanna. - no niih---
Saisiko linkin? kirjoitti:
"vakinaisia sotamiehiä ja korppeja ei kuitenkaan ollut"
Kyllä oli, esimerkiksi rajavartiostossa.unohtuipas mollata, TYHMÄÄ!!!!
rajavartiolaitos ja rajavartiolaitoksen vartijat, korpit, aliupseerit ja upseerit, oli sisäministeriön alaisia. - Voi hellanlettas
no niih--- kirjoitti:
unohtuipas mollata, TYHMÄÄ!!!!
rajavartiolaitos ja rajavartiolaitoksen vartijat, korpit, aliupseerit ja upseerit, oli sisäministeriön alaisia.Rajavartiolaitos toimi sodan aikana armeijan osana.
Värvättyä miehistöä ja aliupseereita oli myös puolustusvoimien palveluksessa.
- Nooh,
Ylipäällikkö sai 12 miljoonaa, verottomana lahjuksena ja ohi kaiken palkitsemisjärjestelmän.
- ej ej
Älä älä Marski sentään maksoi parkkisakot kunnialla. Neuvostoliiton viralliset tai epäviralliset edustajat kuten Raivo Roosna eivät siihen vaivautuneet.
- jajajajajjajaja
ej ej kirjoitti:
Älä älä Marski sentään maksoi parkkisakot kunnialla. Neuvostoliiton viralliset tai epäviralliset edustajat kuten Raivo Roosna eivät siihen vaivautuneet.
Ootko nähnyt Marskin sakkokuitteja?
- screm lenin tsuka
jajajajajjajaja kirjoitti:
Ootko nähnyt Marskin sakkokuitteja?
Noh ei se ainakaan Petrogradissa sakkoja saannut naisia, hevosia ja Rasputinia hässiessään. Venäjällä haureus ei ollut laitonta eikä se ole vieläkään. Bolsut sai jopa nunnilta tuheroa.
- Anonyymi
Veti vielä liiveihnsä sormuskullatkin.
- alloittaja----
tuo 300 sotilailla olis jotenkin ymmärrettävissä mutta aliupseerien summa on jo tähtitieteellinen.
- Kyseesssä on
todennäköisesti painovirhe tai jokin väärinkäsitys.
Armeija maksoi vain päivärahan. Sotakuukausipalkan perheelle maksoi kunta. Sitä ei sotilas siis saanut.
Aika monet työnantajat maksoivat miehille normaalin palkan rintama-ajaltakin. Heille ei silloin maksettu sotakuukausipalkkaa. - Millä sivulla
Kyseesssä on kirjoitti:
todennäköisesti painovirhe tai jokin väärinkäsitys.
Armeija maksoi vain päivärahan. Sotakuukausipalkan perheelle maksoi kunta. Sitä ei sotilas siis saanut.
Aika monet työnantajat maksoivat miehille normaalin palkan rintama-ajaltakin. Heille ei silloin maksettu sotakuukausipalkkaa.Öhqvistin muistelmissa nuo summat mainitaan?
- Mitä kuuluu tähän
Millä sivulla kirjoitti:
Öhqvistin muistelmissa nuo summat mainitaan?
Öhqvist?
Aloittaja kirjoittaa selvästi "öquisti". On lukenut tämän henkilön muistelmat. Taitaa olla kysymyksessä se kuuluisa abessiinialainen vapaaehtoinen Musta Kotka... - aloittaja----
Millä sivulla kirjoitti:
Öhqvistin muistelmissa nuo summat mainitaan?
sinulla ei kuitenkaan ole tuota kirjaa.
- Anonyymi
Mitä kuuluu tähän kirjoitti:
Öhqvist?
Aloittaja kirjoittaa selvästi "öquisti". On lukenut tämän henkilön muistelmat. Taitaa olla kysymyksessä se kuuluisa abessiinialainen vapaaehtoinen Musta Kotka...Eiköhän siellä jossain ollut niin rankat olot että tuskin näiden kommenttien kirjoittajat pärjäisi edes yhtä päivää. Isäni sodan käynyt mies kertoi vedessä keitettyä kaalia jäätyneitä perunoita oli sotilaiden ruoka. Nälkä, kylmyys, sairaudet tappoi, jos ei pommitukset. Suomen sotilailla oli surkeat varusteet isänikin teetatti kunnon saappaat itselleen. Keripukki pudotti hampaat kun marjoja hedelmiä ei ollut. Talvisota 40.asteen pakkasessa ei ollut herkkua. Kavereita kuoli jokaikinen päivä, vakavasti haavoittuneet oli osa tätä kaikki eivät selviytyneet. Minusta sodasta irvailu on idioottimaista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eiköhän siellä jossain ollut niin rankat olot että tuskin näiden kommenttien kirjoittajat pärjäisi edes yhtä päivää. Isäni sodan käynyt mies kertoi vedessä keitettyä kaalia jäätyneitä perunoita oli sotilaiden ruoka. Nälkä, kylmyys, sairaudet tappoi, jos ei pommitukset. Suomen sotilailla oli surkeat varusteet isänikin teetatti kunnon saappaat itselleen. Keripukki pudotti hampaat kun marjoja hedelmiä ei ollut. Talvisota 40.asteen pakkasessa ei ollut herkkua. Kavereita kuoli jokaikinen päivä, vakavasti haavoittuneet oli osa tätä kaikki eivät selviytyneet. Minusta sodasta irvailu on idioottimaista.
Suomalaisen sotilaan palkka muutama markka päivässä. Parhaassa iässä olevat miehet menettivät terveytensä 5 vuoden poteroissa olosta. Mielenterveys ongelmista kärsi jokainen siellä ollut. Miten näitäiehia sodan jälkeen autettiin ei mitenkään. Häpeä Suomi!
- Noinhan avaaja
kirjoittaa.
"miksi harald öquist on päiväkirjassan sanonut noin."
Harald Öhquistin "Talvisota minun näkökulmastani" sisältää myös päiväkirjan.- aloittaja----
joo, juurikin hän.
olen juuri eilen ohittanut sen sivun. - Voisitko sitten
aloittaja---- kirjoitti:
joo, juurikin hän.
olen juuri eilen ohittanut sen sivun.kertoa sivun numeron?
- Löytyihän se sieltä!
Voisitko sitten kirjoitti:
kertoa sivun numeron?
Öhquist s 167:" Koskimies ( 11. Dkom) soittaa --- puolm --- määrätessään palkkoja ja päivärahoja --- alikersantti saa
1 700 mk kuussa ---- sotamies ja korpraali ainoastaan 300. ---"
Tieto perustuu väärinkäsitykseen, sillä PLM ei määrännyt reserviläisille muuta kuin päivärahan. Alikersantti on saanut tuon palkan siviilitoimestaan.
Päiväraha oli sotamiehellä ja korpraalilla 15, alikersantilla 18 mk.
Ns. sota-ajan palkkaa maksettiin perheelliselle koko siviilityön kuukausipalkka ja perheettömälle 3/4.Vaikeuksissa olevat saivat lisäksi erilaisia muita avustuksia.Tämä koski siis vain valtion, kunnan ja eräiden yritysten palveluksessa olevia. Kaikki eivät siis saaneet palkkaa, mikä ymmärrettävästi nostatti katkeruutta.
Koskimies ja Ö. ovat sotkeneet siviilipalkan ja päivärahan. Heillä oli tosin muutakin ajateltavaa.
Alikersantilla on siis ollut hyvin palkattu siviilityö ja työnantaja on jatkanut palkanmaksua sodan ajan.
Kts esim. Suomen sota osa 10 ss. 403-404. - aloittaja----
Löytyihän se sieltä! kirjoitti:
Öhquist s 167:" Koskimies ( 11. Dkom) soittaa --- puolm --- määrätessään palkkoja ja päivärahoja --- alikersantti saa
1 700 mk kuussa ---- sotamies ja korpraali ainoastaan 300. ---"
Tieto perustuu väärinkäsitykseen, sillä PLM ei määrännyt reserviläisille muuta kuin päivärahan. Alikersantti on saanut tuon palkan siviilitoimestaan.
Päiväraha oli sotamiehellä ja korpraalilla 15, alikersantilla 18 mk.
Ns. sota-ajan palkkaa maksettiin perheelliselle koko siviilityön kuukausipalkka ja perheettömälle 3/4.Vaikeuksissa olevat saivat lisäksi erilaisia muita avustuksia.Tämä koski siis vain valtion, kunnan ja eräiden yritysten palveluksessa olevia. Kaikki eivät siis saaneet palkkaa, mikä ymmärrettävästi nostatti katkeruutta.
Koskimies ja Ö. ovat sotkeneet siviilipalkan ja päivärahan. Heillä oli tosin muutakin ajateltavaa.
Alikersantilla on siis ollut hyvin palkattu siviilityö ja työnantaja on jatkanut palkanmaksua sodan ajan.
Kts esim. Suomen sota osa 10 ss. 403-404.""Koskimies ja Ö. ovat sotkeneet siviilipalkan ja päivärahan. Heillä oli tosin muutakin ajateltavaa."""
ei olut noin. virhe oli plm:n. ei sotilaan eikä minkään muunkaan palkkaa määrää mikään eikä kukaan sotajoukkojen alempi eikä ylempi johtaja/päällikkö tai komentaja.
ei edes mannerheim.
toi sun aloitus on pikkuisen sekava ja harhaan johtava. - Sotket asian
aloittaja---- kirjoitti:
""Koskimies ja Ö. ovat sotkeneet siviilipalkan ja päivärahan. Heillä oli tosin muutakin ajateltavaa."""
ei olut noin. virhe oli plm:n. ei sotilaan eikä minkään muunkaan palkkaa määrää mikään eikä kukaan sotajoukkojen alempi eikä ylempi johtaja/päällikkö tai komentaja.
ei edes mannerheim.
toi sun aloitus on pikkuisen sekava ja harhaan johtava.Koskimies oli siis käsittänyt siviilipalkan PLM:n määräämäksi. Se ei niitä määrännyt, vaan työantaja, joka myös ratkaisi, maksoiko sota-aikana, vai ei.
PLM määräsi päivärahat ja muut sotilaille maksettavat korvaukset.
Nuo 15 ja18 mk päivärahat olivat siis jatkosodan loppupuolelta. Talvisodan aikana ne ovat olleet pienemmät, mutta myös hyvin lähellä toisiaan. Inflaatio söi rahan arvoa sodankin aikana.
Avaaja ei käsitä asiaa lainkaan. Kyseessä on siis herrojen väärinkäsitys. - No nyt tuli
Sotket asian kirjoitti:
Koskimies oli siis käsittänyt siviilipalkan PLM:n määräämäksi. Se ei niitä määrännyt, vaan työantaja, joka myös ratkaisi, maksoiko sota-aikana, vai ei.
PLM määräsi päivärahat ja muut sotilaille maksettavat korvaukset.
Nuo 15 ja18 mk päivärahat olivat siis jatkosodan loppupuolelta. Talvisodan aikana ne ovat olleet pienemmät, mutta myös hyvin lähellä toisiaan. Inflaatio söi rahan arvoa sodankin aikana.
Avaaja ei käsitä asiaa lainkaan. Kyseessä on siis herrojen väärinkäsitys.tämä asia selväksi kaikille (paitsi avaajalle). Kiitos infosta!
Ja ne talvisodan päivärahatkin on mainittu oikein tuolla ylempänä...
- aloittaja-----
öhquist kirjoittaa.
"koskimies soittaa erään käsittämättömän tyhmyyden johdosta, JONKA PUOLUSTUSMINISTERIÖ on TEHNYT määrätessään palkkoja ja päivärahoja. alikersantti saa - huolimatta siitä onko hänellä ehkä elatusvelvollisuuksia - 1700 markkaa kuussa (ylemmät asteet vastaavasti enemmän), jota vastoin sotamies ja korpraali saavat AINOASTAAN 300:-. tosin kyllä viimeksi mainitut voivat monien mutkien kautta saada avustusta PERHEELLEEN, mitä ylemmät arvoasteet eivät saa mutta toisaaltav tuo avustus nousee ainoastaan enintään muutamaan sataan markkaan, toisaalta taas meidän suomen kansan mielestä on alentavaa kerjätä apua. tämä vääryys on RESERVILÄISTEN keskuudessa herättänyt suurta katkeruutta.
[saatiinko tässä toimeen muutos, sitä en ole kirjoittanut muistiin.]""""
mikä lauseessa ""koskimies soittaa erään käsittämättömän tyhmyyden johdosta, JONKA PUOLUSTUSMINISTERIÖ on TEHNYT määrätessään palkkoja ja päivärahoja""
antaa ymmärtää koskimiehen tai öhquistin maksaneen liikaa tai määränneen palkan.
mutta kyllä joo, jos tosiaan suomen valtio pystyi maksamaan alikessuille noin paljon ja niitähän oli joka ojassa ja kuopassa pilvin pimein niin olipas vaan rikas valtio.
uskon kyllä nuo 15 markan jutut.- Kyseessä oli siis
Koskimiehen väärinkäsitys, jota Ö. ei muilta kiireiltään tullut tarkistaneeksi.
Tuon 1700 alikessu on saanut siviilin työnantajaltaan, ei PLM:ltä
- aloittaja-----
voisi kuvitella että ne henkilöt jotka yksiköissä maksaa palkat, osaa hommansa ja tietää kenelle maksetaan 1700 kenelle ei.
- Arvelet siis, että
Divisioonan ja armeijakunnan komentajat maksavat sotamiesten palkat?
Tai että tuohon palkanmaksuun perehtyminen on oleellisin osa noissa tehtävissä?
Tai että kenraalit ja everstit ovat erehtymättömiä, varsinkin kirjoittaessaan muistelmiaan? - Päivärahat maksettin
Arvelet siis, että kirjoitti:
Divisioonan ja armeijakunnan komentajat maksavat sotamiesten palkat?
Tai että tuohon palkanmaksuun perehtyminen on oleellisin osa noissa tehtävissä?
Tai että kenraalit ja everstit ovat erehtymättömiä, varsinkin kirjoittaessaan muistelmiaan?armeijan tilitysjärjestelmän kautta. Sitä varten oli kaikissa portaissa ammattihenkilöstö. Lopullinen rahan välittäjä oli yksikön vääpeli.
Yritykset ja muut työnantajat maksoivat palkat suoraan miehille rauhan ajan tileille. Ne eivät siis kulkeneet armeijan systeemin kautta,
Yhteiskunnan korvaukset maksoi kunta suoraan perheille.
Sotilas sai siis rintamalla tai muualla kouraan vain päivärahan.
- aloittaja----
no niin, jos kerran firmat maksoi omat spesiaalit palkkansa suoraan miehen tilille niin mitäs te armeijakunnan esikuntaa siihen sotkette.
- Sinähän sitä
sotket.
- alloittaja----
Sinähän sitä kirjoitti:
sotket.
voi ollakin että sotken.
mutta miksi oy firma abb olisi maksanut palkan plm:lle joka sitten olisi maksanut kymmenien käsien kautta suoraan miehelle, joka kuitenkin ryyppää ja pelaa sen. - Kun firma maksoi
alloittaja---- kirjoitti:
voi ollakin että sotken.
mutta miksi oy firma abb olisi maksanut palkan plm:lle joka sitten olisi maksanut kymmenien käsien kautta suoraan miehelle, joka kuitenkin ryyppää ja pelaa sen.palkan miehelle suoraan, kuten rauhan aikanakin. Se meni joko pankkiin, postiin tai sitten esimerkiksi vaimo haki sen firman konttorista. PLM ei hoitanut yksityisten firmojen palkanmaksua. Sillä oli riittävä murhe armeijan rahaliikenteen hoidossa.
Herrat vain ovat muissa kiireissään sotkeneet asian. Älä sinä sotke sitä lisää. - aalloittaja---
Kun firma maksoi kirjoitti:
palkan miehelle suoraan, kuten rauhan aikanakin. Se meni joko pankkiin, postiin tai sitten esimerkiksi vaimo haki sen firman konttorista. PLM ei hoitanut yksityisten firmojen palkanmaksua. Sillä oli riittävä murhe armeijan rahaliikenteen hoidossa.
Herrat vain ovat muissa kiireissään sotkeneet asian. Älä sinä sotke sitä lisää.huuooooh.
jos firma maksoi suoraan miehen tilille niin miten harald tai koskimies on tollasia lukuja kehittäny.
nyt varmaan vastaat että ne tuli plm:stäh.
ja minä sekaan ja kysyn miten plm sellasia tietää. ja lisäksi se vasta kränää aiheuttaa jos miesten palkka tietoja noin levitellään.
voisi kysyä toisella tavalla, miten yksittäisen miehen palkka tietoja voi olla koskimiehellä.
etkö tajua, jos firma maksoi suoraan miehen tilille niin miksi plm tai joku toinen sotilas tietää summan.
koskimies sanoi harald'dille plm:n soitttaneen joten he tiesivät.
- Nuo tiedot
on tulleet miehiltä itseltään. Komentajilla ei ole mitään tekemistä maksujen kanssa. Koskimies on saattanut rintamakäynnillä kysellä miesten toimeentuloa ja käsittänyt vastaukset väärin.
Soittaja oli Koskimies, ei PLM.
Olet kova sotkemaan, mutta tällä palstalla se on aivan tavallista.- aloittaja-----
woi wittu mikä idiootti oot.!!!!!!!!
koskimieshän soitti, sen takia koska plm:stä oli tullut tuo tieto palkasta. - Hohhoijaa taas!!
aloittaja----- kirjoitti:
woi wittu mikä idiootti oot.!!!!!!!!
koskimieshän soitti, sen takia koska plm:stä oli tullut tuo tieto palkasta.PLM maksoi vain päivärahat. Sotakuukausipalkat tulivat sosiaaliministeriöltä suoraan kunnille. Yritykset ja yhteisöt maksoivat tietysti kuten rauhan aikana.
Koskimies ei ollut saanut tietoa PLM:lta vaan LUULI sen maksaneen alikersantille 1 700 kuussa, vaikka sellaisen palkan saattoi saada vain yksityiseltä sektorilta.
Koeta nyt tajuta, että kun päiväraha on 10 mk niin se ei tee 1700 kk. Sellainen ansio tulee jostain muualta. - aloittaja---------
Hohhoijaa taas!! kirjoitti:
PLM maksoi vain päivärahat. Sotakuukausipalkat tulivat sosiaaliministeriöltä suoraan kunnille. Yritykset ja yhteisöt maksoivat tietysti kuten rauhan aikana.
Koskimies ei ollut saanut tietoa PLM:lta vaan LUULI sen maksaneen alikersantille 1 700 kuussa, vaikka sellaisen palkan saattoi saada vain yksityiseltä sektorilta.
Koeta nyt tajuta, että kun päiväraha on 10 mk niin se ei tee 1700 kk. Sellainen ansio tulee jostain muualta.HOHHOIJAA vaa itelles.
paree ku vaa nukut. - Mysteeri selvisi!
Hohhoijaa taas!! kirjoitti:
PLM maksoi vain päivärahat. Sotakuukausipalkat tulivat sosiaaliministeriöltä suoraan kunnille. Yritykset ja yhteisöt maksoivat tietysti kuten rauhan aikana.
Koskimies ei ollut saanut tietoa PLM:lta vaan LUULI sen maksaneen alikersantille 1 700 kuussa, vaikka sellaisen palkan saattoi saada vain yksityiseltä sektorilta.
Koeta nyt tajuta, että kun päiväraha on 10 mk niin se ei tee 1700 kk. Sellainen ansio tulee jostain muualta.Avaaja ihmetteli aivan oikeaa asiaa!!
Kyse olikin siitä, että PLM maksoi jostain syystä Talvisodan alussa miehistölle vain päivärahan, mutta aliupseereille sotakuukausipalkan, joka oli sama kuin vakinaisessa palveluksessa olevan kanta-aliupseerin palkka eli 1 700 mk..
Tätä Ö:n ja K:n ihmettelemää asiaa on selvitetty Arto Pietilän kirjassa "Summan teräsmyrsky, talvisota 1939-1940". Keuruu 2010.
Siinä kerrotaan juuri tästä samasta asiasta s. 119.
Erikoista on, että rahan saaneet aliupseerit eivät ottaneet sitä itselleen vaan ainakin eversti Isaksonin 5. D:n jääkärikapteeni Viljo Laakson III P/JR 13:ssa lahjoittivat sen kaatuneiden perheille
Järjestelmä muuttui edellä kuvatuksi ilmeisesti vasta jatkosodassa.
- aloittaja-------
jatkosodassa oli suomalaisen sotilaan ruumis jonka taskuissa oli 7000 markkaa.
- Anonyymi
Tiltu on muka olevinaan komukka, mutta silti hänelle on raha tärkeämpi kuin oman maan edun ajaminen? Outoa?
Saivatko Puna-armeijassa päivärahaa tai palkkaa? Olen joskus epäillyt, että katala Zukov tienasi enemmän kuin tavallinen musikka:-D
- Anonyymi
Millainen palkka oli Mannerheimilla eli kansallishomollamme?
- Anonyymi
Marskilla oli ainakin hyvät "luontaisedut". Pelkästään miehiä ympärillä ja jokainen pyllisti tai otti suuhun käskettäessä.
- Anonyymi
Jatkosodan aikana luutnantin vuosipalkka oli noin 50 000 mk. Sama summa oli Mannerheimristin saannista kun esim valehteli kovasti ilmavoittomäärillään ja siipimies oli mukana juonessa.
- Anonyymi
Ei ollu ressulutin palkka.
- Anonyymi
Mahdollisesti aktiivi luutnantin, mutta ei reserviläisen! Älä sekoita palveluksessa olleita resaewrviläisiin!
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kaksi vuotta
Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek183941Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden
"Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia4892273Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1261729- 761444
- 1571433
Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.91054Olisitko maailmani?
Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik34704- 27691
Lähdetkö nainen joku päivä mun kanssa Anttilaan?
Katsomaan sisustustarvikkeita ja sit mentäisiin matkatoimistoon katsomaan matkoja?25661- 45648