KEPUn viimeinen oljenkorsi lässähti

KEPU rakenteli välikysymystä aiheesta, josta hallituksella ei ollut edes esitystä. Eduskunnan pääsihteeri Seppo Tiitisenkin (KEPU) mukaan tämä oli ennenkuulumatonta.

Tänään hallitus hyvässä yhteisymmärryksessä sopi valtiontalouden säästöistä, joilla korjataan KEPUn tekemiä hirvittäviä virheitä kansantaloudessa.

KEPUn Mari Kiviniemi jäi kiinni täysin pikkuhousut kintuissa. Hallituksella ei ollut mitään esityksiä kotihoidon tuen heikennyksistä. Minkki-Maria nöyryytettiin jälleen kerran täydellisesti.

9

75

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Voi Jutta minkä....

      Pitääkö Känä huhu paikkansa, että sait potkut tieodottajan paikalta yhteistyökyvyttömänä?

      Urpilainen valehteli tv1:n uutisissa, että muut kuin tasaverot muodostavat enemmistön veroratkaisuissa. Kuitenkin alv:n osuus on selkeästi suurin tulevissa veronkorotuksissa. MIksi Urpilainen ajaa tasavroja? Miksi hän taas valehteli?

    • Hapot vähissä

      Onhan Suomenkin mentävä eteenpäin, asiota hoidettava ja velkaantuminen pystäytettävä. Nämä vaatii tekoja ja niitä saatiin hallituksemme kehysriihestä. Jutta Urpilainen osoittautui yhteistyökykyiseksi, kompromissihaluiseksi ja neuvottelutaitoiseksi politiikoksi porvarienemmistöisessä hallituksessamme. Tässä hallituksessa ei ole tilaa kompromissihaluttomille. Taisi muuten tuolla Lauri Ihalaisellakin olla sormensa pelissä tässä kompromississa.

      Onhan selvää, että oppositolle ei mikään kelpaa, vaan ajautuminen ojasta allikkoon. Kyllähän tuo Matti Vanhasen II-hallituksen meininki velanottoineen veti meitä allikkoon ja nyt on sieltä rämmittävä pois ja velkaantuminen torpattava. Kepulaiset kehtaavat pitää älämölöä joka asiasta, puskahuhuistakin pistävät pystyyn välikysymyksen.

      Eihän tuo 20 euron verojen korotus niin kamalan suuri ole 3000 euron kuukausipalkkalaiselle? Eikä prosentin korotus tuonne alviinkaan, hintojen korotukseen on tottunut? Tuo kahvikin nousi edellisen hallituksen aikana 80% ja sieltä ei ole tullut alas, vaikka maailmalla kahvin hinta on romahtanut. Leipä, maito ja kaikki elintarvikkeet nousivat myös edellisen hallituksen aikana Euroopan kalleimmiksi elintarvikkeiksi Suomessa. Eli ei tuosta prosentista nyt revittävää pitäisi saada!

      Pidetään vaan mekkalaa täällä Suomessa näistä politiikkojemme takinkäännöistä tämän kompromissin yhteydessä, tämä ei ole vahingollista maallemme. Jutta Urpilainen ja Jyrki Katainen joutuivat molemmat taipumaan lupauksistaan ja erittäin hyvä.

    • Näin oN

      Välikysymys oli ihan oikeassa paikassa. Sillä vaikutettiin siihen että hallitus ei uskaltanut lähteä leikkaamaan kotihoidon tukea.

      Jos nyt tehtäisi välikysymys kun leikkaus olisi jo sovittu sillä ei olisi mitään vaikutusta.

    • Joo-o!

      Kepua nöyryytettiin jälleen kerran. Kuka enään kehtaa tunnustaa olevansa kepulainen?

    • välikysymys

      Huhu kotihoidontuen leikkauksesta, lähti jostakin ? Tutkiva juorunalisti kertoo: "Mikäli huhun alulle saattaja selviää siitä ei keskustan kannatus parane" huhu oli sisäsyntyinen kepulikonsti.

      • Sepe Susi

        Kyse oli kepun liikkeelle laskemasta huhusta eli valheesta. Tyypillistä kepulimeinkiä.


      • Asia pläkki

        Lähde oli Katainen!!!

        Katainen lipasautti asian ohi suunsa. Urpilainenkin lipasautti siihen suuntaan.

        Ei siinä sen kummempia huhuja tarvittu.


    • Herra Tulppi

      Kepu teki taas kerran itsestään pellen. Se vaikeuttaa pienimmän oppositiopuolueen asemaa entisestään.

    • että,sillai

      Keskustalla ei ole ollut johtajaa siitä lähtien kuin Paavo Väyrynen korotti itse itsensä presidenttiehdokkaaksi, varmistaakseen Sauli Niinistön valinnan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      188
      1315
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      893
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      842
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      50
      711
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      251
      612
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      311
      590
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      579
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      564
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      560
    Aihe