Ranskan murhamies oli kuulemma ihan tuikitavallinen, maallistunut, alkoholia käyttävä, jalkapalloa seuraava länsimaahan muuttanut, islamin uskosta luopunut entinen muslimi. Siis samanlainen, kuin esim. Suomen algerialaiset tai marokkolaiset ovat. Ihan vaaraton.
...
Ranskan sarjamurhaajan elämä päättyi torstaina päähän ammuttuun luotiin Toulousen lähiössä maan eteläosassa yli 30-tuntisen piirityksen jälkeen.
Merah ehätti piirityksen aikana jo kertaalleen luvata, että hän antautuu. Miehen mieli muuttui myöhemmin, ja hän ilmoitti haluavansa kuolla kunnon uskonsoturin tavoin ase kädessä.
–Jos kuolen, niin ikävä juttu, mutta pääsen paratiisiin. Jos te kuolette, pahempi juttu teille, Merah kertoi Pariisin syyttäjälaitoksen edustaja Francois Molinsin mukaan.
Meratilla oli asunnossaan runsaasti aseita, muun muassa Uzi-konepistooli ja Kalashnikov-rynnäkkökivääri. Hänellä oli kuollessaan päällään luotiliivit.
Islamistinen Jund al-Khilafah -ryhmä ehätti heti Merahin kuoleman jälkeen ilmoittamaan internetissä olevansa murhasarjan takana.
–Veljemme suoritti operaation, joka järkytti sionististen ristiretkeläisten perusarvoja ja täytti heidän sydämensä pelolla. Olemme vastuussa tästä teosta. Israelin rikokset eivät jää rankaisematta, viestissä uhottiin.
Merah oli aikaisemmin syyllistynyt pikkurikoksiin, ja hän oli suojelupoliisin tarkkailussa. Mikään ei kuitenkaan viitannut siihen, että hän suunnittelisi rasistisia hyökkäyksiä. Merahin tuttujen mukaan mies ei ollut erikoisen uskonnollinen, vaan piti lähinnä jalkapallosta ja juhlimisesta.
Merah tunnusti piirityksen aikana ampuneensa kolme juutalaista lasta ja opettajan sekä kolme ulkomaalaistaustaista sotilasta. Hän sanoi halunneensa kostaa palestiinalaislasten puolesta.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/ranskan-sarjamurhaaja-jos-te-kuolette-pahempi-juttu-teille/art-1288457070175.html

Vastaukset 9
Vanhimmat
Siis maltillinen muslimi terroristi;)
Kuoli poliisin ampumana, koska muslimien mellakat alkavat Ranskassa?
Monien muslimimaiden medioissa hänet on jo nostettu marttyyriksi, ajatelkaa minkälainen lastenmurhaaja voi olla joidenkin sankari?
Islam on silkkaa pa,,,a
ei ole elänyt turhaan! Hänen aatteensa elää ikuisesti!
noissa kuumaveristen marokkolaisten, algerialaisten jne. asuttamissa Etelä-Euroopan maissahan on aina ollut tapana, että jos virkavalta ampuu jonkun rikoksen poluille hairahtuneen heikäläisen, niin ne muut maltilliset muslimit pistävät sen johdosta koko kaupungin palamaan, ja murhaavat viattomia ohikulkijoita ja parikymmentä poliisia siinä sivussa, ennen kuin tilanne rauhoittuu, ja imaamit pääsevät taas telkkariin puhumaan siitä, kuinka islam on rauhan uskonto.
Mitäs tähän sanovat RKP, Vihreät, SDP ja Vasemmistoliitto?!? Tuskin mitään.
Kaiken takana on Pesut ja Hakkarainen !
Ruutitynnyri on Eurooppa ja koko maailma, ja pian aikaa pienisuomi.
Afganistanissa tappajakoulutuksen saanut
uskonsoturi.
Katui,ettei saanut enempää hengiltä.
Järjestääköhän uskonveljet kunnialliset
hautajaiset?
lukuisasti samanlaisia, maallistuneita maltillisia muslimeja. Heistä ei kukaan osaa aavistaa, mitä todella liikkuu heidän mielessään. Kuka tahansa, ihan mukavanoloinen jalkapalloa ja moottoripyöriä harrastava integroitunut muslimi voi yllättäen ryhtyä murhatöihin.
Itse arvelen että nämä ovat vain ennenaikaisesti laukeavia sähikäisiä.
Entäpä sitten kun uskonnollisilta johtajilta tulee käsky, ja moskeijoiden kellareihin pinotut kiväärilaatikot aukeavat?
Se ei olisi mikään ensimmäinen kerta. Myös Libanonissa maltillisten muslimien joukosta nousi yhdessä yössä ja yllättäen raskaasti aseistettu ja tappokiihkoinen armeija kristittyjä siviilejä tappamaan.
Ja historialla on taipumus toistaa itseään.
Palestiinassa varmaan juhlitaan nyt ?
EU ja Suomi antaa lisää rahaa palestiinaan jotta Hamas valtaeliitti saa elää öky elämää ! Samalla syylistäen 100% palestiinan muslimien kurjuutta länsimaita ja Israelia.
Kartta maista joissa vainotaan eniten kristittyjä (ja myös ateisteja)
http://ihmisoikeus.blogspot.com/2007/09/maat-joissa-kristittyj-vainotaan_23.html
(en väitä että Israel ja länsimaat olisi synnittömiä koska sotatila on ollut muslimien ja länsimaiden kanssa jo 600-luvulta alkaen kun Islam on syntynyt)
YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus, 18. artikla
18. artikla: Jokaisella ihmisellä on ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus; tämä oikeus sisältää vapauden uskonnon tai vakaumuksen vaihtamiseen sekä uskonnon tai vakaumuksen julistamiseen yksin tai yhdessä toisten kanssa, sekä julkisesti että yksityisesti, opettamalla sekä harjoittamalla hartautta ja uskonnollisia menoja.
http://www.stefanus.fi/
http://www.martyredchurch.net/fi
http://ihmisoikeus.blogspot.com/
Taistelussa rampautuneet muslimit menee naimisiin 9-13 vuotiaiden pikkutyttöjen kanssa !
Hamas muslimi pedofiilit menee naimisiin pikkutyttöjen kanssa EU ja Suomi ja Verkkomedia.org ja vasemmisto ja SDP ei näe tässä mitään väärä !
Hamas organises mass wedding in Gaza - 2 Aug 09
http://www.youtube.com/watch?v=RYmtaXQHEtw
In a mass wedding organised by Hamas, 450 young couples got married in the Gaza Strip.
Hamas financed the celebrations, which included both Hamas supporters and couples from other Palestinian factions.
Al Jazeera's Ayman Mohyeldin explains how the event represented a rare display of Palestinian unity.
Dare Salam = "Rauhantalo"
Islamin opetuksen mukaan... ""olet joko sisällä "rauhantalossa" Islam taikka ulkona sodantalossa muu maailma (uskonnot, idelogiat ja ateismi)""
http://www.irr-tv.fi/uutiset/12--laehi-itae-/264-paras-joululahja-islamilaiseen-maailmaan
http://www.irr-tv.fi/uutiset/12--laehi-itae-/148-tv-pappi-zakaria
http://www.youtube.com/results?search_query=Is%C3%A4+Zakaria+Botros&oq=Is%C3%A4+Zakaria+Botros&aq=f&aqi=&aql=&gs_l=youtube-reduced.12...2790l2790l0l5718l1l1l0l0l0l0l127l127l0j1l1l0.
ps.missään missä maassa missä Islam tänään vaikuttaa ei kaikilla kansalaisialla ole ihmisoikeuksia edes sitä mitä on länsimaissa. Kaikki ne maat joissa Islam on tänään vallitsevana uskontona ei olla saatu Islamin ikeen alle muuten kuin alistamalla ja tappamalla alkuperäisväestö ja uskonnon edustajat.