surkea äiti, vaimo ja työntekijä

Mäsä-eloa takana minulla on jo vuosia. Kaksi lasta kasvatettu, ja ilmeisen hyvin omille siivilleen nousevat. Mies ja lapset auttaneet sairauden tuomien suurimpien karikoiden lävitse. Kiitollisuutta tietenkin koen, mutta en katso tarpeelliseksi heille siitä sen isommin kailottaa, vaan elellään ihan elämää - äitinä hoidan Äidin tehtäviä, kuuntelen ja olen tukena lapsilleni, siinä missä hekin ovat minulle. Duuni mulla jäi taakse muutama vuosi sitten - energiasyöppö mäsä veti ihan piippuun. Mutta nyt elon tasaantuessa Eläkeläisen rauhalliseksi elämäksi, alan taas palata "omaksi itsekseni". Oli tietenkin outoa reilu nelikymppisenä joutua pois työelämäoravanpyörästä, mutta en kadu - päinvastoin. Alan nauttia elämästäni - ilman että olisin kenellekään kiitollisuuden velassa tai että kärsisikin pelkkää pahaa mieltä.

Luulen, että sinullekin paras neuvoni olisi se, että laitat omassa tärkeysjärjestyksessä itsesi ekaksi. Sillä saanet tasapainoa, ja sitten voit olla entinen itsesi - siis Sinä - sitä ms ei voi koskaan sinulta viedä.

Tsemppiä toivottelen sinulle suurella lämmöllä !!

Olen vajaa kuuskymppinen mies ja ensioireet tulivat noin 20 vuotta sitten. Diagnoosi 2004 ja
nyt kävelyt muutamassa kymmenessä metrissä. Muut oireet myös pyörittelee elämää kummasti. Viidettä vuotta olen ollut osatyökyvyttömyyseläkkeellä.
Tein iselleni seuraavat asiat selväksi, tauti ei johdu minusta, joten en häpeä enkä salaile sitä mitenkään. Ympäristö kaikkialla suhtautuu todella hyvin tähän asiaan.
Vaikka millloin viheltää mistäkin, niin en välitä. Vaikka kuinka asiat menisi pieleen, niin väännän sen mielessäni vitsiksi. Eli kaikissa tilanteissa minä olen kippari, ei tauti.
Pelkäsin sitä, että mitä tapahtuu, kun joudun luopumaan eri harrastuksista kuten laskettelusta, purjehtemisesta, saunomisesta ja monesta muusta. Ei tapahtunut mitään. Pyörin netissä enemmän kuin ennen ja kuuntelen musiikkia jota en aikaisemmin tehnyt paljoakaan. No miten se onnistu? Kävin jokaisen tarinan läpi, ettei ole vaihtoehtoja ja murehtimalla asiat eivät parane vaan ne pahenee. Viimekesänä olimme Välimerenrsteilyllä ja tein jo talvella itselleni selväksi, että laivalta en poistu retkille. Tein oikean ratkaisun ja se ei härinnyt minua mitenkään, kun olin sen miettinyt valmiiksi jo talvella. Tämän ms:n lisäksi minulla on todella kovat selkäkivut ns. Soierman ja ns. levottomat jalat ja kun ne kaikki puhaltavat yhtäaikaa, jos lääkkeitä on unohtunut ottaa, niin silloin on vitsit vähissä. Eli en pysty sinua neuvomaan, koska ikä, sukupuoli ja oireet ovat erilaiset, mutta tämä on minun tarinani ja tapani temppuilla näitä taudin temppuiluja vastaan.