Vesitetty sovitus

Mormonien mielestä Jeesuksen kuolemalla ristillä ei ole paljoa merkitystä. Heidän mielestään Jeesus sovitti syntimme Getsemanen puutarhassa. Tästä syystä mormonit eivät käytä ristejä eikä heidän rakennuksissaan ole ristejä. Sakramentti on vettä ja leipää. Ei edes punaista mehua.

Sitten te mormonit vielä ihmettelette, että miksi teitä ei pidetä kristittyinä?!
2077
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Arabialaiset kristityt käyttivät sakramentissä vettä, koska erämaassa oli vaikeata sada viiniä. Muut kristityt sekoittivat viiniin vettä. missään ei ole määrätty, että juodun nesteen väri pitäisi olla punaista tai muutakaan väriä ei ole mainittu.

Jeesuksen hikipisaroiden sanotaan olleen "ikään kuin verta". Se osoitti tuskan olleen jotain muuta kuin kuolemanpelkoa tai epävarmuuta tulevasta. Ainoa selitys on, että tuskan suuruus aiheutui ihmiskunnan syntitaakasta, jota hän kärsi.

Kristuksen sovitukseen kuului kuolema ristillä ja sen jälkeinen ylösnousemus kuolleista.

Äänestä
  • Ei puhettakaan viinistä. Suomessakin oli ns. vesi-leipä rangaistus käytössä suunnilleen 1950 luvulle asti. Näitä rangaistuksia voi tutkia vaikkapa mormonien kuvaamista mikrofilmeistä.

    Kyllähän viini on oleellinen osa ehtoollista. Tuskin koko kristikunnassa on koskaan käytetty pelkkää vettä viinin tilalla?

    Ehtoollisen elementit ovat leipä ja viini, joissa ehtoollisen vastaanottaja saa Kristuksen ruumiin ja veren. Viinillä on ehtoollisen yhteydessä myös eskatologinen merkitys: se ennakoi kerran tulevaa Jumalan valtakunnan juhla-ateriaa (Jes. 25:6, Mark. 14:25).

    Ehtoollisviininä käytetään Jeesuksen käskyn mukaan viinirypäleistä valmistettua viiniä. Kaikki vanhat, perinteiset kirkkokunnat, joiden traditio ulottuu alkukirkkoon ja Kristukseen asti, käyttävät ehtoollisella ainoastaan viiniä. Ehtoollisviininä ei käytetä muita juomia.

    Viini voi olla joko punaviiniä tai valkoviiniä. Ehtoollisviini voi olla myös alkoholitonta.

    Turust

    Äänestä

Höpö höpö!
Jeesus kuoli ristillä ja ristillä on suuri merkitys meille. Ilman sitä ei meillä olisi iankaikkista elämää, ilman Getsemanea ei olisi iankaikkista elämää Jeesuksen kera.
Emme käytä ristejä, koska siihen aikaan, kun kirkkomme perustettiin ei käytetty ristejä, kuin harvassa kirkossa, oli ne mitä kirkkokuntaa tahansa ja me perimme tuon ristittömyyden. Kun meiltä on tivaamalla tivattu miksi emme käytä ristiä ovat jotkut tunteneet, että kysyjien on saatava vastaus, koska he niin tivaavat eivätkä jätä rauhaan, niin joku on sanonut, että risti symbolisoi Kristuksen tuskaa ja me emme halua muistaa Kristuksen tuskaa, vaan hänen ylösnousemistaan ja siksi meillä on usein nuolimainen piikki kirkkomme katolla, joka osoittaa kohti taivasta, jossa Jumalan sanotaan asuvan.
Siis ei mitään sen kummempaa.
Sakramentissa ei ole tärkeätä se, mitä siihen käyttää, vaan se miksi sen ottaa. Alkoholittomuus on sinänsä hyvä asia. Alkoholi on lisättty juomaan vain, jotta se säilyisi kauan. Jotkut tosin käyttävät sitä aivan toisiin tarkoituksiin. No ainakaan ei synny mitään riippuvuutta.

Äänestä
  • " Alkoholi on lisättty juomaan vain, jotta se säilyisi kauan."

    Sinulla on nensku varsin mielikuvituksellisia selityksiä asioille. Ensinäkään viiniin ei "lisätä" alkoholia lainkaan. Alkoholi syntyy käymisprosessin tuloksena. Ensimmäiset viinit luultavasti syntyivät kun ilmassa leijuvat villihiivaitiöt löysivät tiensä jonkun onnettoman luolamiehen mehuastiaan. Hiiva ei edistä nesteen säilyvyyttä, eikä hiivakäymisellä synny niin merkittävää alkoholipitoisuutta, että silläkään olisi säilymisen kannalta kovin merkittävää vaikutusta. Säilyvyyttä lisäävä taas on etikkahappo, joka syntyy kun alkoholipitoiseen juomaan lompsahtaa jostakin etikkahappobakteeri, mutta tällöin kyseessä ei ole enää viini. Jos alkoholia haluaa käyttää säilöntäaineena niin alkoholipitoisuuden on oltava vahva sellaiset 40 til.vol.

    Viinien säilyvyytteen sen sijaan merkittävästi vaikuttava aine on parkkihappo, joka tulee viiniin viinirypäleiden kuori- ja ranka-aineksesta. Parkkihappojen takia viinit säilyvät hyvin, eivät suinkaan alkoholipitoisuuden takia.

    Äänestä

  • Olkaapa varovaisia, kun ostatte simaa. Niissä joissakin on 0,8 prosenttia alkoholia, eikä ne ole edes alkoholihyllyssä! Voi vielä hiipiä joku riippuvuus elämään.

    Äänestä

  • varoittaa hän kirjoitti:

    Olkaapa varovaisia, kun ostatte simaa. Niissä joissakin on 0,8 prosenttia alkoholia, eikä ne ole edes alkoholihyllyssä! Voi vielä hiipiä joku riippuvuus elämään.

    Ennemminkin olisi syytä varoa sitä kotitekoista simaa. Monet mormonit varmasti tekevät kotisimaa vapuksi. Kotisimasta tulee hyvin helposti keskioluen vahvuista, jonka takia viranomaiset eivät suosittele kotisiman tarjoilua lapsille. Tämä on syytä ottaa myös huomioon jos meinaa olla ratintakana.

    Äänestä

  • R. Sitia kirjoitti:

    " Alkoholi on lisättty juomaan vain, jotta se säilyisi kauan."

    Sinulla on nensku varsin mielikuvituksellisia selityksiä asioille. Ensinäkään viiniin ei "lisätä" alkoholia lainkaan. Alkoholi syntyy käymisprosessin tuloksena. Ensimmäiset viinit luultavasti syntyivät kun ilmassa leijuvat villihiivaitiöt löysivät tiensä jonkun onnettoman luolamiehen mehuastiaan. Hiiva ei edistä nesteen säilyvyyttä, eikä hiivakäymisellä synny niin merkittävää alkoholipitoisuutta, että silläkään olisi säilymisen kannalta kovin merkittävää vaikutusta. Säilyvyyttä lisäävä taas on etikkahappo, joka syntyy kun alkoholipitoiseen juomaan lompsahtaa jostakin etikkahappobakteeri, mutta tällöin kyseessä ei ole enää viini. Jos alkoholia haluaa käyttää säilöntäaineena niin alkoholipitoisuuden on oltava vahva sellaiset 40 til.vol.

    Viinien säilyvyytteen sen sijaan merkittävästi vaikuttava aine on parkkihappo, joka tulee viiniin viinirypäleiden kuori- ja ranka-aineksesta. Parkkihappojen takia viinit säilyvät hyvin, eivät suinkaan alkoholipitoisuuden takia.

    Nitpicker... MR/Mss perfect! Tiedät kyllä tasan varmasti mitä tarkoitan jatkat vaan tyhjänpäiväistä puhettasi kaikesta mistä vaan voit jotakin irti saada.

    Äänestä

  • old_profile_28026 kirjoitti:

    Nitpicker... MR/Mss perfect! Tiedät kyllä tasan varmasti mitä tarkoitan jatkat vaan tyhjänpäiväistä puhettasi kaikesta mistä vaan voit jotakin irti saada.

    Tosiasia on aina luotettavampaa kuin 'muunneltu totuus'.

    Äänestä

  • "Jeesus kuoli ristillä ja ristillä on suuri merkitys meille. Ilman sitä ei meillä olisi iankaikkista elämää, ilman Getsemanea ei olisi iankaikkista elämää Jeesuksen kera."

    Aivan käsittämätön tämä loppuosa. Mormonismin mukaan Getsemane liittyy jotenkin sovitukseen. Kristinuskolle tällainen ajatus on vieras.

    "niin joku on sanonut, että risti symbolisoi Kristuksen tuskaa ja me emme halua muistaa Kristuksen tuskaa, vaan hänen ylösnousemistaan ja siksi meillä on usein nuolimainen piikki kirkkomme katolla, joka osoittaa kohti taivasta, jossa Jumalan sanotaan asuvan."

    Aivan. Te ette halua muistaa ristillä tapahtunutta sovitusta. Te pelkäätte ristiä.

    "Alkoholittomuus on sinänsä hyvä asia. Alkoholi on lisättty juomaan vain, jotta se säilyisi kauan. "

    Tämä on vaihteeksi ihan hauska. Väität siis, että viini ensin valmistuu alkoholittomana ja sitten siihen LISÄTÄÄN alkoholi.

    Äänestä

  • Ev.lut. kirjoitti:

    "Jeesus kuoli ristillä ja ristillä on suuri merkitys meille. Ilman sitä ei meillä olisi iankaikkista elämää, ilman Getsemanea ei olisi iankaikkista elämää Jeesuksen kera."

    Aivan käsittämätön tämä loppuosa. Mormonismin mukaan Getsemane liittyy jotenkin sovitukseen. Kristinuskolle tällainen ajatus on vieras.

    "niin joku on sanonut, että risti symbolisoi Kristuksen tuskaa ja me emme halua muistaa Kristuksen tuskaa, vaan hänen ylösnousemistaan ja siksi meillä on usein nuolimainen piikki kirkkomme katolla, joka osoittaa kohti taivasta, jossa Jumalan sanotaan asuvan."

    Aivan. Te ette halua muistaa ristillä tapahtunutta sovitusta. Te pelkäätte ristiä.

    "Alkoholittomuus on sinänsä hyvä asia. Alkoholi on lisättty juomaan vain, jotta se säilyisi kauan. "

    Tämä on vaihteeksi ihan hauska. Väität siis, että viini ensin valmistuu alkoholittomana ja sitten siihen LISÄTÄÄN alkoholi.

    Näinkö tosiaan ajatellaan: "Mormonismin mukaan Getsemane liittyy jotenkin sovitukseen. Kristinuskolle tällainen ajatus on vieras." Arvelen, että tuo on vain sinun oma mielipiteesi, sillä Raamatussa on näin:
    Matt. 26
    Jeesus rukoilee Getsemanessa

    36 Sitten Jeesus tuli opetuslasten kanssa Getsemane-nimiseen paikkaan ja sanoi heille: "Jääkää te tähän siksi aikaa kun minä käyn tuolla rukoilemassa." [Mark. 14:32-42; Luuk. 22:40-46 : Joh. 18:1]
    37 Pietarin ja molemmat Sebedeuksen pojat hän otti mukaansa. Murhe alkoi nyt ahdistaa häntä, ja hän joutui tuskan valtaan. [Matt. 17:1]
    38 Hän sanoi heille: "Olen tuskan vallassa, kuoleman tuskan. Odottakaa tässä ja valvokaa minun kanssani." [Ps. 42:6,12, Ps. 43:5; Joh. 12:27]
    39 Hän meni vähän kauemmaksi, heittäytyi kasvoilleen maahan ja rukoili: "Isä, jos se on mahdollista, niin menköön tämä malja minun ohitseni. Mutta ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä." [Hepr. 5:7,8 | Joh. 5:30]
    40 Hän palasi opetuslasten luo ja tapasi heidät nukkumasta. Silloin hän sanoi Pietarille: "Ettekö te edes hetken vertaa jaksaneet valvoa kanssani?
    41 Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen. Tahtoa ihmisellä on, mutta luonto on heikko." [Luuk. 21:36; Ef. 6:18; Kol. 4:2 | Room. 7:18; Gal. 5:17]
    42 Hän meni taas etäämmäksi ja rukoili toistamiseen: "Isä, ellei tämä malja voi mennä ohitseni minun sitä juomatta, niin toteutukoon sinun tahtosi." [Matt. 6:10]
    43 Palatessaan hän tapasi taas opetuslapset nukkumasta, sillä uni oli alkanut painaa heidän silmiään.
    44 Hän jätti heidät siihen, meni taas kauemmaksi ja rukoili kolmannen kerran samoin sanoin. [2. Kor. 12:8]
    45 Sitten hän tuli opetuslasten luo ja sanoi heille: "Yhäkö te nukutte ja lepäätte? Hetki on tullut. Ihmisen Poika annetaan syntisten käsiin.
    46 Nouskaa, nyt me lähdemme! Minun kavaltajani on jo lähellä."

    Äänestä

Tyhjä risti kuvastaa Jeesuksen voittoa kuolemasta.

Äänestä
  • Niin ristillähän hän voitti kuoleman. Ihan hyvä joillakin mormoneilal vaan on tuo risti fyysisen tuskan merkki, mutta ei mormoneilla sinänsä ole mitään ristiä vastaan. Jotkut ovat vain hakemalla hakeneet syytä siihen MIKSI meillä ei käytetä ristiä ja arvelevat sen olevan siksi koska he eivät halua muista Kristuksen tuskaa vaan ylösnousemista, vaikak siis asia on niin yksinkertainen että ristiä ei käytetty JSn aikana kirkoissa kuin todella harvoin. Kirkkomme ei halunnut ottaa ristiä merkikseen PISTE. Guys get over it...

    Äänestä

  • Minä olen toista mieltä. On hyvä muistaa, että Jeesuksen ruumis otettiin ristiltä ja pantiin hautaan. Noustessaan kuolleista Jeesus astui ulos haudasta, ei ristiltä.

    Näin ollen tyhjä risti symbolisoi sitä, että kuolleen Kristuksen ruumis on otettu alas ristiltä ja pantu hautaan. Ainakin se on yksi mahdollinen tulkinta.

    Kuolinilmoituksissa on aina risti, joten jo siinä valossa tarkasteltuna risti on kuoleman symbooli.

    Äänestä

  • Lehi kirjoitti:

    Minä olen toista mieltä. On hyvä muistaa, että Jeesuksen ruumis otettiin ristiltä ja pantiin hautaan. Noustessaan kuolleista Jeesus astui ulos haudasta, ei ristiltä.

    Näin ollen tyhjä risti symbolisoi sitä, että kuolleen Kristuksen ruumis on otettu alas ristiltä ja pantu hautaan. Ainakin se on yksi mahdollinen tulkinta.

    Kuolinilmoituksissa on aina risti, joten jo siinä valossa tarkasteltuna risti on kuoleman symbooli.

    Kuolinilmoituksessa on risti, joka ilmoittaa henkilön olleen kristitty.
    Luterilaisilla, ortodokseilla ja katolisilla on hieman erilaiset ristit ilmoituksessaan. Muihin uskonsuuntiin kuuluvilla on myös omat erityissymolinsa, esim muslimit.

    Miksi kuolinilmoituksessa on joskus sotaveteraanien symboli tai Lotta Svärdin,
    Pelastusarmeijalaisetkin ilmaisevat oman logonsa, samoin kirkosta eronneet
    Nykyään on muitakin symboleja esim laskeva aurinko, linnut, vene ja ranta, jotka kertovat vainajasta.

    Ei pidä sentään antaa väärää tietoa.

    Äänestä

Tuosta ristin käyttämisestä tulee mieleeni ajatus, jotta jos Jeesus olisi teloitettu ampumalla, niin kantaisimmeko pistoolia kaulassamme?

Ristiinnaulitseminen oli niin kauhea kidutusmuoto, jotta jopa roomalaiset luopuivat siitä jossain vaiheessa.

Jeesuksen sovitustyö ristillä on tärkeä ja arvokas, mutta mielestäni on tosi typerää kantaa kaulassaan tuollaisen kidutusvälineen kuvaa.

Äänestä
  • Mormonit voisivatkin kantaa pistoolikorua, kun Smith ammuttiin kuoliaaksi ja hänkin tappoi jonkun ampumalla samassa rytäkässä.

    Äänestä

Risti on kaunis koru, joka on hyvin yleinen joko kaulakoruna, toisilla jopa korvakoruna. Sillä on käytännössä symboli- tai koristearvo
kantajalleen ( useimmiten kristitylle). Usein nuoret toivovatkin pientä kultaista ristiä käytyään rippikoulun ja niin tytöt kuin pojatkin pitävät sitä mielellään.

Kai mormoneillakin on jokin symbolikoru, jota he toivovat erityisenä juhlapäivänä vaikka lahjaksi?

Äänestä
  • Risti on ihan hyvä koru jos selalisen haluaa sehän on se mitä se symbolisoi joka on tärkein. Jos minä pitäisin kyyhkystä siksi kun haluan muistaa Pyhän hengen lahjaani nii olisihan sekin ihan hyvä. Meillä on VO (CTR englanniksi VDR skandinavian kielellä) Mikä tarkoittaa valitse oikein, sekä ETTE joka tarkoitta perheen yhdessäoloa iankaikkisesti, sekä temppeli neuloja. Näitä löytyy sormuksina, kravaatti neuloina tai semmosina pidikkeinä, kaulakoruina ja ranneketjuinakin.

    Äänestä

Kaikki mitä Jeesus sanoi, voidaan ohittaa ei-tärkeänä. Mutta toisaalta voidaan keksiä muka-tärkeitä juttuja, kuten kuolleiden kastaminen, joista taas Jeesus ei puhunut mitään.

Äänestä
  • Kuolleillekin on saarnattu evankeliumi. Pyhien kirjoitusten oppaassa on kohtia, jotka osoittavat, että on olemassa mahdollisuus niille, jotka ovat kuolleet saamatta evankeliumin pelastavia toimituksia, saada nämä toimitukset temppelissä, jossa kirkon kelvolliset elossa olevat jäsenet suorittavat ne heidän puolestaan. Kuolleille opetetaan evankeliumia henkimaailmassa, ja he voivat ottaa vastaan toimitukset, jotka suoritetaan heidän puolestaan kuolevaisuudessa.

    Uskolliset kirkon jäsenet tutkivat sukuaan ja laativat sukuselvityksiä määrittääkseen esivanhempiensa nimet ja syntymäajat, niin että näiden puolesta voidaan suorittaa pelastavat toimitukset.

    Sano vangituille: Lähtekää, Jes. 49:9 (Jes. 24:22; 1. Nefi 21:9). Vangituille julistetaan vapautusta, Jes. 61:1 (Luuk. 4:18). Hän kääntää isien sydämet lasten puoleen, Mal. 3:23–24 (3. Nefi 25:5–6; OL 110:13–16). Kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen, Joh. 5:25. Mitä varten sitten jotkut antavat kastaa itsensä kuolleiden puolesta? 1. Kor. 15:29. Kristus saarnasi vankeudessa oleville hengille, 1. Piet. 3:18–20. Sitä varten niillekin, jotka ovat kuolleet, on julistettu evankeliumi, 1. Piet. 4:6.

    Kristus saarnasi vankeudessa oleville hengille, 1. Piet. 3
    18 Kärsihän Kristuskin ainutkertaisen kuoleman syntien tähden, syytön syyllisten puolesta, johdattaakseen teidät Jumalan luo. Hänen ruumiinsa surmattiin, mutta hengessä hänet tehtiin eläväksi. [Room. 5:6; Hepr. 9:24 | Room. 1:4; 2. Kor. 13:4]
    19 Ja niin hän myös meni ja saarnasi vankeudessa oleville hengille, [1. Piet. 4:6]
    20 jotka muinoin eivät totelleet Jumalaa, kun hän Nooan päivinä kärsivällisesti odotti sen ajan, kun arkkia rakennettiin. Vain muutama ihminen, kaikkiaan kahdeksan, pelastui arkissa veden kantamana. [1. Moos. 6:5-8,17-22]

    Nuo Nooan aikaiset mainitaan vain esimerkkinä niistä, joille Kristus saarnasi. Evankeliumiin kuuluu ehdottomasti myös kaste.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vettä&Leipää kirjoitti:

Mormonien mielestä Jeesuksen kuolemalla ristillä ei ole paljoa merkitystä. Heidän mielestään Jeesus sovitti syntimme Getsemanen puutarhassa. Tästä syystä mormonit eivät käytä ristejä eikä heidän rakennuksissaan ole ristejä. Sakramentti on vettä ja leipää. Ei edes punaista mehua.

Sitten te mormonit vielä ihmettelette, että miksi teitä ei pidetä kristittyinä?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu