Miksi minä nainen en tehnyt aloitetta

Kopsaan tähän nyt omaksi aloituksekseen kirjoittamani vastauksen miehelle, joka epäili kaipaamansa naista leikkien peluusta ja vaikeasti tavoiteltavan esittämisestä. Tässä kerron oman näkemykseni, miksi en ole osannut antaa "signaaleja" tai tehnyt aloitetta ja miksi päädyin uskomaan, ettei meis lopulta ollutkaan kiinnostunut, vaikka kiinnostustaan oli osoittaunut.

En väitä, että tämä pätee kaikkiin naisiin, mutta väitän, että on varmasti monia muita (miesten keskuudessa suosittuja) naisia, joihin tämä pätee:

En ole näytellyt "coolia" tai leikkinyt vaikeasti tavoiteltavaa. Olen vain hirveän ujo ja herkkä ihminen. En osaa aggressiivisesti tyrkyttää itseäni, en ole koskaan joutunut edes tekemään niin, joten olen oppinut olemaan passiivinen miesten suhteen. Olen koko elämäni ollut miesten jahtaamana ja joskus miehet osaavat olla todella tungettelevia, pistävät jalkaa oikein ovenväliin, piinaavat ja piinaavat kunnes saavat numeron jne. Ei ole koskaan tarvinnut tehdä aloitetta, joten en ole aloitteellisuuteen oppinut.

On sitten vähän outoa törmätä mieheen, joka ei sitten yhtäkkiä teekään mitään kun suurin osa toimii niin, että miltei väkisin koukkaavat olkavarresta ja raahaavat treffeille. Miten kuvittelevat, että kaltaiseni ujo herkkis sen jälkeen kun on koko ikänsä ollut aggressiviisten, itseään tykö tekevien ja jatkuvalla viestittelyllä pommittavien miesten jahtaamana, ihan yhtäkkiä kutsuu sinut kahville, eikä toisin päin?

Järki käteen näissä jutuissa. On todellakin olemassa naisia, jotka ovat tottuneet olemaan suosittuja ja jahdattuja miesten keskuudessa. Et voi mitenkään odottaa, että ihan yhtäkkiä rakastuneena tekeekin rohkeasti ja reippaasti aloitteen! Ei se niin mene... päinvastoin, nainen ajattelee, että jos mies ei tee jotain suoraa, selkeää aloitetta, "niin kuin ne kaikki muutkin miehet jatkuvasti tekee", niin mies ei vaan sitten olekaan yhtään kiinnostunut. Ja sen jälkeen on vielä vaikeampi tehdä mitään aloitetta naisen puolelta... ja tähän kun lisätään voimakas ujous, joka itselläni on varsinkin ongelmana, vaikka olen ulkoisesti sosiaalinen, vilkas ja avoin, niin...

Niin, että oletko varma että tuo nainen ihan vaan tahallaan kiusaa sinua ja leikkii jotain pelejä? Mietippä asiaa hänen kantiltaan...
17447
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

että ihmistä lähestyessäni, en mieti millainen henkilö on kyseessä, vaan näen mielestäni ihmiset sellaisina, kuin ne ovat. Puhuminen tuntemattomalle on se ensimmäinen askel jos aikoo yrittää tutustua. Itsekään harvoin suuni auki saan, mutta mielestäni vastuu on sen jälkeen molemmilla. Jos vaikuttaa haluttomalta kommunikoida, niin sen voi tulkita vain yhdellä tavoin. Huomasin kyllä heti miten haluttava ja että hänellä miehiä varmasti riittäisi kyllästymiseen asti, niin se tuki ajatustani vetäytyä.
Ihminen voi kuitenkin olla suosittu ja haluttu, mutta jos se ajatus hallitsee ja hankaloittaa omaa elämäänsä, voi jokin olla pielessä. Voisihan tilanne olla toinenkin, jos olisin osannut tehdä oikein, niin ei ainakaan täällä tarvitsisi olla.

Äänestä
  • "Jos vaikuttaa haluttomalta kommunikoida, niin sen voi tulkita vain yhdellä tavoin."
    En osta tätä lausetta. Asiat eivät tosiaankaan aina ole niin, miltä ne näyttävät.

    Äänestä

  • Sielulukko kirjoitti:

    "Jos vaikuttaa haluttomalta kommunikoida, niin sen voi tulkita vain yhdellä tavoin."
    En osta tätä lausetta. Asiat eivät tosiaankaan aina ole niin, miltä ne näyttävät.

    sitten itse sen koet? Minä koen sen niin, että ihmisellä on silloin itsensä kanssa jokin lukko tai jokin "syy" käyttäytymiseensä, jolloin ihminen itse tekee valinnan, en minä.

    Äänestä

  • "jos se ajatus hallitsee".
    No tuskimpa kenelläkään hallitsee ajatus "olempa niin ihana ja haluttava", vaan yksinkertaisesti viehättävät ja suositut naiset ovat TOTTUNEET miesten tekemiin aloitteisiin. Siinä aloituksen ajatus tiivistettynä ja selkeytettynä ilamn turhia selittelyitä. Totuushan on, jso ihastut viehättävään naiseen, sinun on vaan uskallettava tehdä kunnollinen siirto, tai sitten vaan hyväksyt sen, että jätät tilaisuutesi käyttämättä ja joku toinen mies vie hänet.

    Äänestä

  • Millä tavoin kirjoitti:

    sitten itse sen koet? Minä koen sen niin, että ihmisellä on silloin itsensä kanssa jokin lukko tai jokin "syy" käyttäytymiseensä, jolloin ihminen itse tekee valinnan, en minä.

    aina paljon muutakin viestintää kuin puhetta. On henkilöitä, jotka viestivät sanattomasti asioita ja sellaisiakin, jotka tällä tavoin haluavat pitää toisia tai toisen etäällä. On myös ihmisiä, jotka ovat herkkiä tällaiselle sanattomalle viestinnälle. Vaikka lapsuuden peruja kuten minulla. Sillon voi olla vaikeuksia keskustella normaalisti, sanaton viestintä on minulle voimakkaampaa kuin sanat. En aina edes kuule niitä, ikävä kyllä. Ei se ole mikään lukko, vaan jonkinlaista yliherkkyyttä.

    Äänestä

  • ajatus hallitsee kirjoitti:

    "jos se ajatus hallitsee".
    No tuskimpa kenelläkään hallitsee ajatus "olempa niin ihana ja haluttava", vaan yksinkertaisesti viehättävät ja suositut naiset ovat TOTTUNEET miesten tekemiin aloitteisiin. Siinä aloituksen ajatus tiivistettynä ja selkeytettynä ilamn turhia selittelyitä. Totuushan on, jso ihastut viehättävään naiseen, sinun on vaan uskallettava tehdä kunnollinen siirto, tai sitten vaan hyväksyt sen, että jätät tilaisuutesi käyttämättä ja joku toinen mies vie hänet.

    itse olet tottunut siihen sitten, jos täällä kerran kirjoittelet. Luulisi, että jos viehättävä nainen olisi tottunut miesten lähentelyyn, se osaisi suhtautua niin, että se ei häiritsisi sen elämää. Käyttäytyminenkin voisi olla vähän kauniimpaa. Ehkä hänen kannattaisi sitten harkita jakaa elämänsä jonkun kanssa, niin se jatkuva ongelma miesten häiriköintiin liittyen voisi poistua.
    Omalla kohdalla en ilmeisesti osannut tehdä sitä oikeaa siirtoa, rakkauden shakkilaudalla. Toisilla tosin hirveä hoppu tässä maailmassa ja asiat pitäisi tapahtua niin sekunnilleen. En tiedä sitten pitääkö jotkut tytöt/naiset sellaisia sääntöjä itsellään, että antaa vain yhden mahdollisuuden ja sen jälkeen ei voida puhua enää koskaan?

    Äänestä

  • Milläs tavoin kirjoitti:

    jo toiseen kertaan, joten en usko että sun pähän mitään uppoaa. Tsori. Ja en ole aloittaja, btw.

    Äänestä

  • missasit pointin kirjoitti:

    jo toiseen kertaan, joten en usko että sun pähän mitään uppoaa. Tsori. Ja en ole aloittaja, btw.

    pointtia, vaan ensi kerralla sitten timanttisormus mukaan, kun lähtee naiselle juttelee.

    Äänestä

  • Millä tavoin kirjoitti:

    sitten itse sen koet? Minä koen sen niin, että ihmisellä on silloin itsensä kanssa jokin lukko tai jokin "syy" käyttäytymiseensä, jolloin ihminen itse tekee valinnan, en minä.

    Tunteet eivät vain aina osu suoraan kuin salamaniskusta. Ja vaikka näin kävisi, ei sitä välttämättä heti sisäistä. Yllättävästä lähestymisestä voi myös yllättyä niin, ettei löydä heti sanoja.

    Äänestä

  • En missannut kirjoitti:

    pointtia, vaan ensi kerralla sitten timanttisormus mukaan, kun lähtee naiselle juttelee.

    pahemmin kuin ajattelinkaan edellisestä viestistäsi. Luulen, että tulet olemaan peräkammarin vanhapoika vieläm pitkään :D mitä tahansa sulle yrittä selittää, väännät ja käännät sen ylösalaisin ja ymmärrät tahallasi väärin, kääntäen jutut täysin erilaisiksi kuin ne ovat. Sulle ei voi selittäöä mitään koska et suostu ymmärtämään, koska olet omat mielipiteesi ja vääristyneen todellisuutesi valinnut. Sun kaltaiset ihmiset on ihan sairaan ärsyttäviä keskustelukumppaneita, koska eivät ymmärrä mitään eivätkä suostu näkemään muita näkökantoja kuin omansa, silti jankata jaksaa turhaa potaskaa vaikka maailman loppuun asti... hohhoijaa. Nyt nukkumaan.

    Äänestä

  • todellakin missasit kirjoitti:

    pointit yleisellä keskustelupalstalla, kun kirjoittaa tuntemattoman kanssa. Tiedoksi kumminkin, että tasapainoiset ihmiset eivät juokse asioiden perässä, koska eivät pelkkää, etteikö ne tapahtuisi. Jos sinä näet ihmisen pelkästään seksuaalisena olentona ja silti ihmettelet, miksi joku ei toimikaan niinkuin olit tottunut, niin kannattaako hänet tuomita siitä hyvästä? Tätä ei sitten kannata tulkita niin, että ei haluaisi seksiä.

    Äänestä

  • ajatus hallitsee kirjoitti:

    "jos se ajatus hallitsee".
    No tuskimpa kenelläkään hallitsee ajatus "olempa niin ihana ja haluttava", vaan yksinkertaisesti viehättävät ja suositut naiset ovat TOTTUNEET miesten tekemiin aloitteisiin. Siinä aloituksen ajatus tiivistettynä ja selkeytettynä ilamn turhia selittelyitä. Totuushan on, jso ihastut viehättävään naiseen, sinun on vaan uskallettava tehdä kunnollinen siirto, tai sitten vaan hyväksyt sen, että jätät tilaisuutesi käyttämättä ja joku toinen mies vie hänet.

    naisen ajattelua. Tiesitkö, että joissain maissa mies valitsee puolisonsa, täällä se on toisinpäin. Kumpikin on ihan ok. Sitten on ihmisiä, tasa-arvoisia ihmisiä, jotka toimivat vähän niinkuin siltä väliltä ja valitsevat toinen toisensa. Vaikuttaisi siltä, että et ole hahmottanut tätä, kun tykkäät kilpailuttaa miehiä? Ihmettelet huuli pyöreänä, kun eteesi tuleekin tasa-arvoinen yksilö. Jalat maahan, et ole ainut nainen maailmassa.

    Äänestä

Deja vu
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10067119

Onko tämä joku ylläpidon juttu kopioida viestejä jotka ovat aikoinaan herättäneet keskustelua, jos vaikka porukka muka ois vaihtunut ja heräis keskustelua uudelleenkin?

Äänestä
  • Tosi hyvää salapoliisintyötä. Tosiaankin, herättää mielessä paljonkin kysymyksiä? Business, mainostajat, lukijat(ostajat).

    Jos Ap, tämän luet, niin voisitko kommentoida.

    Äänestä

Aivan kuin huomaisin kirjoituksessai jotain tuttua. Itse olen tutustunut erääseen naispuoliseen henkilöön hiljattain. Hän on kaunis, ja voin hyvin kuvitella että monet miehet melkein juoksevat hänen perässään. Kuitenkin se kauneus mitä hänessä näen ei ainoastaan ole hänen ulkoiset piirteensä...paremminkin hänen lumenkin sulattavat silmänstä, josta huokuu jotain vielä kauniimpaa, sekä vilpitön ja aito luonteensa. Nyt kuitenkin kun ilmeisesti minun pitäisi tehdä aloite tuon kahville kutsumisen suhteen, myös hieman ujona epäilen omia mahdollisuuksiani, ja tästä syystä kynnys kahville kysymiseen on todella suuri. Toki ympäristöllä missä näemme on myös vaikutus asiaan, eli pakkien saaminen olisi aika ikävä kokemus, koska näemme kuitenkin lähes päivittäin.

Luonteeltani olen myös hänen laillaan sosiaalinen, mutta näissä asioissa tosiaan hieman ujo.

Äänestä

Pikku vinkki: älä kirjota noin pitkää sepustusta,ei noita kukaan jaksa lukea.Tiivistä tarinas muutamaan riviin.

Äänestä
  • jaksa. samaa seliseliä. urpot on urpoja ja niin se vaan on

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

naisen näkökulma kirjoitti:

Kopsaan tähän nyt omaksi aloituksekseen kirjoittamani vastauksen miehelle, joka epäili kaipaamansa naista leikkien peluusta ja vaikeasti tavoiteltavan esittämisestä. Tässä kerron oman näkemykseni, miksi en ole osannut antaa "signaaleja" tai tehnyt aloitetta ja miksi päädyin uskomaan, ettei meis lopulta ollutkaan kiinnostunut, vaikka kiinnostustaan oli osoittaunut.

En väitä, että tämä pätee kaikkiin naisiin, mutta väitän, että on varmasti monia muita (miesten keskuudessa suosittuja) naisia, joihin tämä pätee:

En ole näytellyt "coolia" tai leikkinyt vaikeasti tavoiteltavaa. Olen vain hirveän ujo ja herkkä ihminen. En osaa aggressiivisesti tyrkyttää itseäni, en ole koskaan joutunut edes tekemään niin, joten olen oppinut olemaan passiivinen miesten suhteen. Olen koko elämäni ollut miesten jahtaamana ja joskus miehet osaavat olla todella tungettelevia, pistävät jalkaa oikein ovenväliin, piinaavat ja piinaavat kunnes saavat numeron jne. Ei ole koskaan tarvinnut tehdä aloitetta, joten en ole aloitteellisuuteen oppinut.

On sitten vähän outoa törmätä mieheen, joka ei sitten yhtäkkiä teekään mitään kun suurin osa toimii niin, että miltei väkisin koukkaavat olkavarresta ja raahaavat treffeille. Miten kuvittelevat, että kaltaiseni ujo herkkis sen jälkeen kun on koko ikänsä ollut aggressiviisten, itseään tykö tekevien ja jatkuvalla viestittelyllä pommittavien miesten jahtaamana, ihan yhtäkkiä kutsuu sinut kahville, eikä toisin päin?

Järki käteen näissä jutuissa. On todellakin olemassa naisia, jotka ovat tottuneet olemaan suosittuja ja jahdattuja miesten keskuudessa. Et voi mitenkään odottaa, että ihan yhtäkkiä rakastuneena tekeekin rohkeasti ja reippaasti aloitteen! Ei se niin mene... päinvastoin, nainen ajattelee, että jos mies ei tee jotain suoraa, selkeää aloitetta, "niin kuin ne kaikki muutkin miehet jatkuvasti tekee", niin mies ei vaan sitten olekaan yhtään kiinnostunut. Ja sen jälkeen on vielä vaikeampi tehdä mitään aloitetta naisen puolelta... ja tähän kun lisätään voimakas ujous, joka itselläni on varsinkin ongelmana, vaikka olen ulkoisesti sosiaalinen, vilkas ja avoin, niin...

Niin, että oletko varma että tuo nainen ihan vaan tahallaan kiusaa sinua ja leikkii jotain pelejä? Mietippä asiaa hänen kantiltaan...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu