Liikenneministeri Kyllönen tieteentekijänä

Liikenneministeri Merja Kyllönen pyyhki tieteellä lattiaa A-Talk -ohjelmassa. Ohjelmassa oikeusministeriön ylijohtaja Jarmo Littunen sanoi kliinisen lääketieteen tutkimusten osoittavan, ettei ajokyky muutu kovinkaan paljoa nollan ja puolen promillen veren alkoholipitoisuuden välillä. Ministeri Kyllönen kumosi kliinisen lääketieteen tutkimustulokset omakohtaiseen kokemukseen vedoten. Ministeri Kyllönen toivoi, että myös oikeusministeriössä testattaisiin ajokykyä ”henk’koht”. Seuraavaksi ministeri Kyllönen lyttäsi kansalaisten mielipidettä mittaavat tutkimukset: ”Näitä tutkimuksiahan voiaan teettää ihan miljoonia”. Onneksi Kyllönen ei ole opetusministeri!

Kyllönen on täysin oikeassa siinä, että alkoholi ja liikenne eivät kuulu yhteen. Seikka, mitä hän ei kuitenkaan tuntunut ymmärtävän on budjettirajoite. Oikeusministeriön kansliapäällikkö kertoi, että nykyisillä resursseilla alemman promillerajan valvomiseen käytetyt resurssit olisivat pois törkeän rattijuopumuksen – siis sen porukan kiinnisaamisesta, jotka onnettomuuksia aiheuttavat – valvonnasta. Taloustieteen kielellä kyse on vaihtoehtoiskustannuksesta. Ministeri Kyllösen ehdotus voi siis pahimmassa tapauksessa johtaa rattijuoppojen aiheuttamien kuolinonnettomuuksien lisääntymiseen.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

markkinakohinaa kirjoitti:

Liikenneministeri Kyllönen tieteentekijänä

Liikenneministeri Merja Kyllönen pyyhki tieteellä lattiaa A-Talk -ohjelmassa. Ohjelmassa oikeusministeriön ylijohtaja Jarmo Littunen sanoi kliinisen lääketieteen tutkimusten osoittavan, ettei ajokyky muutu kovinkaan paljoa nollan ja puolen promillen veren alkoholipitoisuuden välillä. Ministeri Kyllönen kumosi kliinisen lääketieteen tutkimustulokset omakohtaiseen kokemukseen vedoten. Ministeri Kyllönen toivoi, että myös oikeusministeriössä testattaisiin ajokykyä ”henk’koht”. Seuraavaksi ministeri Kyllönen lyttäsi kansalaisten mielipidettä mittaavat tutkimukset: ”Näitä tutkimuksiahan voiaan teettää ihan miljoonia”. Onneksi Kyllönen ei ole opetusministeri!

Kyllönen on täysin oikeassa siinä, että alkoholi ja liikenne eivät kuulu yhteen. Seikka, mitä hän ei kuitenkaan tuntunut ymmärtävän on budjettirajoite. Oikeusministeriön kansliapäällikkö kertoi, että nykyisillä resursseilla alemman promillerajan valvomiseen käytetyt resurssit olisivat pois törkeän rattijuopumuksen – siis sen porukan kiinnisaamisesta, jotka onnettomuuksia aiheuttavat – valvonnasta. Taloustieteen kielellä kyse on vaihtoehtoiskustannuksesta. Ministeri Kyllösen ehdotus voi siis pahimmassa tapauksessa johtaa rattijuoppojen aiheuttamien kuolinonnettomuuksien lisääntymiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu