Hirveä addiktio!

Ohhoh! Mä en olekaan ainoa... teksti vois olla mun kirjoittamaa, vaikka olenkin 5-kymppinen nainen...

Hei Jeremiahs :)
Tilanteeni ei ehkä ole aivan yhtä paha kuin sinulla, koska kykenen repäisemään itseni pois koneelta niin tahtoessani. Ongelma on vain, että en tahdo. Olen 19-vuotias nainen, opiskelen lukiossa, seurustelen ja minulla on harrastuksia.

Koulussa kannan konetta mukana, ja meillä on ilmainen netti koko rakennuksessa. Nytkin olen koulussa. Välituntisin olen netissä. Oppitunneilla olen netissä. Jos en ole netissä, pelaan pasianssia tai Minecraftia - tai selaan kännykän tekstiviestejä. Kouluruokailussa olen koneella, selaan kuvia ja useita sivustoja. Multitaskaan monella sivustolla saman aikaisesti, saatan kuunnella musiikkia ja tekstata. Facebook, DeviantArt, Google.
Kotiin tullessani kaivan laukustani koneen ja laitan sen ruokapöydälle. Käyn tekemässä välipalan ja syön sen koneen äärellä. Facebook ja sen pelit. Messenger. Minecraft. Kun jompikumpi vanhempani tulee kotiin, siirryn omaan huoneeseeni jatkamaan. Omegle. Olen sosiaalinen - keskustelu, uudet ihmiset ja heidän ajatuksensa kiehtovat minua. Anonyymiys kiihottaa mieltäni. Kirjoitan paljon, tekstejä tekstinkäsittely ohjelmiin.
Syön, kun vanhempani kutsuvat syömään.

Harrastuspäivinä menen suoraan koulusta harrastuspaikalle, ja siellä vietän tunnin kaksi tai kolme ilman konetta ja kotiin tullessani on jo nukkumaanmenoaika. Menen nukkumaan aikaisin joka päivä, koska herään aikaisin ja menen aamulla koneelle.

En poistu koneeltani, ellei tule nälkä. Jos selkään tai hartioihin sattuu, vaihdan asentoa tai venyttelen lyhyesti. En saata edes huomata lihasten jumiutumista. Jos olen sopinut vaikkapa ulos menosta, voin ääritapauksissa perua tapaamisen päänsäryllä selitellen, tai sitten myöhästyn reippaasti.
Kun poikaystäväni on meillä, olen koneella huomattavasti vähemmän - ellemme lanita. Teemme muutakin, mutta joskus lanitamme pitkiäkin aikoja ja myöhään yöllä.

Tietokone ja muut mediaväylät vievät aikaani lähinnä opiskelutyöltä, vaikka sen voisi tehdä koneella. Sosiaalinen elämäni on mielestäni pysynyt samalla tasolla kuin aiemmin, koulu vie siltä aikaa. Syön normaalisti ja rakastan ruoanlaittoa. En siivoa, koska en sotke.
Kykenen olemaan viikon ilman tietokonetta (esim. kesän leirit), mutta en tee sitä vapaaehtoisesti.
Elämä ilman konetta ei ole tylsää, mutta se on vaikeaa :D

Mielestäni Suomeen pitäisi perustaa (Saksan malliin) media- ja nettiriippuvuus"ryhmä", johon voi hakeutua vertaistukea etsimään. Oikeasti.

kannattais yksinkertaisesti vaikka hajottaa se kone vähäks aikaa tai pistää muuten pois käytöstä:)).Sinä aikana olisi aikaa kaikelle muulle mikä on jäänyt tekemättä ja näkisit että on muutakin elämää.Kenellä on mikäkin riippuvuus mutta parhaiten auttaa ero siitä aparaatista vain sillä tavalla pääset eroon addiktiosta.

Kaikilla ihmisillä on jonkinlainen riippuvuus, johonkin. Jotkut itse tehtyjä ja jotkut muun aiheuttamia. Hyvä tietysti sanoa että älä mene sinne sivuille, mutta sehän ei ole se asian ydin. Jos tunnet syyllisyyttä, muista että Sinäkin voit perustaa vaikka Feisbookiin keskusteluryhmän ja yhdessä voitte keskustella ongelmasta nimeltään
"Minä olen samanlainen, anna tukea"

Mieheni istuu tietokoneen ääressä kaiken vapaa-aikansa. Aamulla ennen töihin lähtöä hän on jo pelaamassa tai muuten vaan netissä. No, voihan sitä maailman meno hetken tarkastella. Iltapäivällä kun hän kotiutuu on tietsikka taas ainoa ja tärkein asia maailmassa. Viikonloppuisin hän voi istua tietsikalla aamu kuudesta ilta yhdeksään ja siirtyy sitten telkkarin ääreen. Ruokapöydässä hän ei viihdy vaan aterioi tietokoneen seurassa. Lomat menevät samoissa merkeissä puuduttavia taistelupelejä pelaten.
Kun asiasta huomauttaa, hän on kuin ei lainkaan tajuaisi jonkin asian olevan pielessä. Eikä varmaan tajuakkaan, koskapa on puuduttanut aivonsa jo uskomaan että vain tietokoneen kanssa istuminen on ainoa oikea elämäntapa. Hän ei oikeastaan edes ymmärrä, että vaimon ja perheen kanssa voisi ja pitäisi tehdä jotain muutakin.
Kun lapsi tarvitsisi luistimet tai vaikka virvelin. On aivan järjetön työ saada hänet tajuamaan että semmoiset ovat tarpeellisia ja toivottuja. Mutta kun lapsi vaan vihjaiseekin uuden tietokonepelin tai ihkauuden tietokoneen hankintahaaveestaan, sitä ollaan heti intoa piukassa hankkimassa.
Kun poika haluaisi isänsä kanssa takapihalle lätkää pelaamaan. Ei onnistu, koskapa iskällä on aina joku tärkeämpi peli menossa tietsikan kanssa.
Ratkaisen aviomieheni nettiriippuvaisuuden omalta ja lasteni osaltani. Suojelen samalla lapsieni kehitystä monipuolisuuteen.

Hmm. Tässä vähän 21 vuotiaan opiskelijapoikasen näkökulmaa. Yritän kirjoittaa lyhyesti sillä olen enemmän kuin taipuvainen rönsyilyyn.

Olin aikalailla samassa tilanteessa kuin eräs ylläkirjoittaneista: yläaste & lukio aikana hoidin harrastukset ja pakolliset koulutunnit, mutta sen jälkeen kaikki aika meni tietokoneella istumiseen. Pelaamiseen ja chattailyyn lähinnä. Olin pelannut erästäkin roolipeliä vuosia (useita tunteja päivässä), kunnes tajusin että nyt jonkin on muututtava. Etenkin isäni kanssa välit olivat näinä aikoina kireät, minkä ihan täysin ymmärrän.

Ihan ensimmäiseksi olet varmastikin huomannut lopettamisen vaikeuden. Sitä haluaa lopettaa koneella istumisen, tai ainakin vähentää radikaalisti, mutta mitä tehdä sillä ajalla jonka ennen käytti dataamiseen? Yritin rajoittaa päivittäistä "kone-aikaa" kahteen tuntiin, mutta lopulta sessiot venähtivät aina pitkiksi. Yritin piilottaa koneen johdon itseltäni, mutta aina vähintään parin päivän päästä kaivoin sen esiin. Vanhempani olivat ihan maassa, "miten et voi lopettaa sitä koneella istumista? Miten voit olla noin heikko" - ihmisarvoni oli vanhempieni silmissä täysi nolla. Mikään ei muuttunut, kunnes lopulta oli aika muuttaa opiskelemaan toiselle puolelle Suomea. Tällöin tein tähänastisen elämäni parhaimman ratkaisun: en ottanut tietokonetta mukaani.

Olihan se pieru vie vaikeaa. Ensimmäiset kuukaudet meni peukaloita pyöritellessä (hox. vaihtoehtoisia nettilähteitä etsiskellessä) ja MTV3:sta katsellessa. Itsellä aluksi se kone-aika muuttui televisio-ajaksi, mutta siinäkin on se hyvä puoli ettei töllöstä ohjelmaa enää puolen yön jälkeen tule. Luin kirjoja. Tein kouluhommat. Olin sosiaalisempi. Ei ole vaikeaa olla ihmisten ilmoilla kun kotona ei ole mitään odottamassa.

Onneksi en opiskele alaa, jossa tietokoneen käyttö on pakollista. Kaikki kouluhommani ja muut asiani hoidan nykyisin kirjaston koneella. Voisi jopa sanoa että itselleni on kasvanut kynnys käyttää tietokonetta, koska se on aina kävelymatkan päässä ja kirjasto tuo tiettyjä rajoitteita (eli pornon katselu täysin mahdotonta).

Aikansa se otti, mutta vasta nyt minusta tuntuu että netin käyttöni on terveellä pohjalla : käytän edelleen tietokonetta useita kertoja viikossa. Välillä enemmän tai vähemmän, mutta aina kohtuuden rajoissa (hox 10min - 2h) Iän myötä myös se kaikki turhailu eli hitsi-kun-on-tylsää-istua-koneella, jolloin esiintyy juurikin tuota blogien/wikipedian yms. ylikulutusta, ääressä on loppunut. En yksinkertaisesti enää tiedä tai halua tietää sivustoja joista sitä "tekemistä" löytyy.

Huvittavinta kaikessa kuitenkin on se, että vanhempani ja kaikki koneenkäyttöäni aiemmin kritisoineet ihmiset nauravat edelleenkin kustannuksellani... :
"miksei jäbäl oo konetta?"
"olisit nyt poika ottanut sen koneen matkaan. teit itsellesi asiat turhan hankaliksi. todella naurettavaa tuollainen totaalikieltäytyminen, heikkouden merkki ettei pysty itse itselleen rajoja asettamaan!"

En voi kuin nauraa ja miettiä itsekseni, että kuinkahan moni raitistunut ostaa kiusallaan itselleen pullon viinaa kotiin.

Luin tuossa useita vastauksia aiheeseen, enkä ainakaan itse henkilökohtaisesti löytänyt muita järkeviä vastauksia kuin nimimerkin "ararsdf5345547237" vastauksen.

Netin käytön siirtäminen talosta ulos ei auta. Kuten sanoin, minulla on kone käytössä myös koulussa ja ulkona - käytän konetta bussissa, metrossa, puistossa, hengaillessani kaverin kanssa kahviossa......

Totaalikieltäytyminen joksikin aikaa auttaa mielestäni todella hyvin, jos siihen pystyy. (Kokeilin suklaan kanssa - kielsin sen itseltäni kokonaan, ja aina kun teki mieli suklaata, söin näkkileipää. Myöhemmin yltiökulutin näkkileipää, mutta suklaata ei enää tehnyt mieli)
En usko ainakaan nyt kykeneväni totaalikieltäytymiseen pidemmäksi aikaa kuin viikoksi jollain leirillä, koska "tärkeää tekemistä" on niin paljon - kaukana asuvien ystävien kanssa yhteydenpito (Ruotsiin ei niin vain soitella puhelimella), koulufaktat, koulun tiedotus....
Konetta EI VAIN VOI jättää kokonaan pois.

Törmäsin samaan ongelmaan kuin "ararsdf5345547237" - tietokoneella oloa korvaavaa tekemistä on vaikea löytää. Jos sitä on, se on esimerkiksi opiskelua - ja istun mielummin koneella kuin kirjoitan vaikkapa esseen. Nytkin hypärillä istun tässä koneella naputtelemassa keskustelufoorumiin se sijaan, että lukisin vaikkapa koeviikkoa varten.

Onneksi kesä on tulossa, niin voi yrittää rajoittaa koneella istumista lähtemällä vaikkapa kävelylle - siis jos on hyvä ilma, jaksaa, on joku kaveri sinne, ei ole liian kuuma, kello ei ole 12, siellä ei ole kauheasti liikennettä eikä koneella ole varmasti jotain aivan pakollista tehtävää.

Kiitos vastanneille! :)
En ehdi nyt lukea kaikkia viestejä mutta kiva nähdä että on samoissa ongelmissa painivia. Eihän se hyvä juttu ole, mut keskustelu auttaa aina :)
Mulla on nyt parempi tilanne ainakin hetken: Myin läppärin pois (tuntui suunnilleen samalta kuin ois joutunut luopumaan todella rakkaasta lemmikistä tms) ja pelkästään se etten voi enää maata puolikuoliaana sohvalla läppäri sylissä, pakottaa vähän kiinnittämään huomiota asuntoon ja itseenikin.
Pöytäkone toki vielä on ja pysyykin, mutta mun tilanteessa jo se että istuu suht ryhdikkäästi tuolissa ja pitää ne nettijutut minimissä auttaa valtavasti.
Nyt on herännyt sitä elämisen fiilistäkin pitkästä aikaa, oon alkanut etehdä kuvataidejuttuja joita en oo pystyny aikoihin enää tekemään, ja jotenkin sitä nauttii enemmän ihmisten ilmoilla olemisesta kun ei oo sitä tuttua turvapaikkaa, sohva läppäri-tukikohtaa...

Tiedän kyllä että näitä parempia hetkiä on ennenkin ollut, ja ihan varmasti tässä taas luisuu synkkyyteen, mutta jos nyt kerrankin antais ittensä olla tyytyväinen edes sen pienen hetken mitä se kestää :)
Ja ehkä tätä oppii jotenkin paremmin hallitsemaan ajan kanssa... Noi synkät kaudet vaan on pahoja, kun luisuu elämä hallitsemattomaks eikä saa sitä toipumisen kipinää millään syttymään.

Onnittelen sydämmellisesti ja vilpittömän iloisena saavutuksestasi, Jeremiahs :) Onnea tulevaan!