Tutkimus: Aivosi pelastaa sinut tylsän jaarittelijan jutuilta
Julkaistu: 24.03.2012 19:45
Ihminen pystyy tutkimuksen mukaan kuuntelemaan tyhjänpäivisimmänkin jaarittelijan monotinista kertomusta siten, että siitä saa irti jotain kiintoisaa.
Glasgown yliopiston tutkijoiden tarkasteltavana kävi 18 vapaaehtoista, joiden aivotoimintaa tarkkailtiin samalla kun he kuulivat kaksi erikuuloista kertomusta. Toinen kertomuksista oli lausuttu eläväisesti, toinen monotonisella äänellä.
Monotonisesti kerrotun tarinan aikana aivojen toiminta lisääntyi. Tämä johtuu tutkijoiden mukaan siitä, että aivot alkavat maalata värikkäämpää kuvaa kuulemaansa.
Tämä ilmiö on sama kuin luettaessa tekstiä.
Tutkimus julkaistiin Neurolmage-lehdessä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.