Jeesus tulee pian

Jeesuksen veri pesee ihmisen puhtaaksi hänen synneistään. Usko on lahja, jonka Jumala on ihmiselle valmistanut. Mutta, kuten raamattu kertoo osa siemenistä menee erilaiselle maaperälle. Samoin kun raamattu kertoo puutarhasta, joka ei tuota, mutta jota kuitenkin aiotaan hoitaa. Ja vasta sitten jos se ei tuottaisi, niin sen kantamat kasvit leikattaisiin pois.

Raamatun perus-sanoma on Jeesuksessa Kristuksessa Jumalan ainoassa Pojassa, joka kuoli kaikkien ihmisten puolesta, jotta synnit on voitu sovittaa.

Uskomalla Herraan Jeesukseen ihminen pelastuu. Rukouksessa ihminen voi lähestyä Jumalaa. Ja pyytää viisautta, sekä aikaa lukea raamattua.
1377
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Vain Jumala yksin pelastaa.

Äänestä
  • Aivan! >>Vain Jumala yksin pelastaa.

    Äänestä

  • Näin on. kirjoitti:

    Aivan! >>Vain Jumala yksin pelastaa.

    Jeesus ei ollut Jumala vaan viestintuoja.

    Äänestä

  • kukkaisseppele kirjoitti:

    Jeesus ei ollut Jumala vaan viestintuoja.

    Oikein, kukkaisseppele. Jeesus on välimies meidän ja Jumalamme välillä.

    Äänestä

  • Olet siunattu kirjoitti:

    Oikein, kukkaisseppele. Jeesus on välimies meidän ja Jumalamme välillä.

    Kukkaiseppele vastailee omiin viestehin. Niinkö sinun jumalasi käskee tekemään?

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Kukkaiseppele vastailee omiin viestehin. Niinkö sinun jumalasi käskee tekemään?

    En vastaile omiin viesteihini. Ikinä. Jos joku muu on samaa mieltä, hyvä niin. Onko se sitten sielunvihollinen joka pyrkii estämään vapaata keskustelua ? Ken tietää.

    Äänestä


Jeesus tosin tulee, mahdollisesti piankin, tai sitten ei.
Raamattu puhuu Kristuksen paluusta maanpäälle.

Mutta on harhaoppia (montanismia) julistaa varmana "Jeesuksen pikaista paluuta" ja tällä opilla pitää ihmisiä pelossa ja valmiudessa, alistaa jonkun seurakunnan käskytettäväksi ja saada tästä jopa rahallista hyötyä. Jeesus Itse sanoo, juuri rauhoittaakseen uskovia, ettei meidän tule tietää päivää, eikä hetkeä.

Helluntaiherätys Suomessa on jo yli 100 vuoden ajan varmana julistanut "Jeesuksen voivan tulla jo tänä yönä. Oletko valmis?" Tämä jatkuva väärä puhe on todistanut, että todellinen Jumalan sana puuttuu ja valheprofeettoja suositaan, monet uskovat ovat ahdistuneita, jopa pikkulapsetkin pyhäkouluissaan. Myös tarkemminkin määriteltyjä uhkakuvia julistetaan.

Raamattu on totta. Ennustukset toteutuvat, mutta odottakaamme sitä turvallisin mielin, kuitenkin viisaina neitsyinä: pitäen lamppumme valmiina hetkeen, jolloin näemme Jeesuksen taivaalla enkeltensä ympäröimänä noutamassa meitä taivaallisiin juhliin.

Rukoile, lue sanaa, puhdistaudu ja pukeudu valkovaatteisiin, pidä yhteytesi Jumalaan, anna Pyhän Hengen valon loistaa.

Äänestä
  • * Mutta kun Jeesus itse sanoo, " Minä tulen pian", Paavali opetti, ja odotti Jeesusta jo alkuseurakunnan aikana, niin mikä satavuotta on siihen lisää? Iankaikkisuuteen nähden, ja ihmisen elinaikaan nähden Jeesus tulee todella pian. Ja kuinkahan monien kohdalla Hän on tullut hänelle liiankin aikaisin, kun on kohdattava Hänet kuoleman kohdatessa.

    * Jeesus tulee monille liianankin pian. Hyvä aloitus, asia on aina ajankohtainen, koska se oli jo Paavalin rakentamille seurakunnille, niin sitä se on todella meillekin .

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    * Mutta kun Jeesus itse sanoo, " Minä tulen pian", Paavali opetti, ja odotti Jeesusta jo alkuseurakunnan aikana, niin mikä satavuotta on siihen lisää? Iankaikkisuuteen nähden, ja ihmisen elinaikaan nähden Jeesus tulee todella pian. Ja kuinkahan monien kohdalla Hän on tullut hänelle liiankin aikaisin, kun on kohdattava Hänet kuoleman kohdatessa.

    * Jeesus tulee monille liianankin pian. Hyvä aloitus, asia on aina ajankohtainen, koska se oli jo Paavalin rakentamille seurakunnille, niin sitä se on todella meillekin .

    Kukaan ei kohtaa kuolemassa yhtään ketään, vaan silloin nukutaan tiedottomassa tilassa. Meidät kaikki herätetään yhtäaikaa viimeiselle tuomiolle.

    Äänestä

Joko se taas tulee ja mulla pyykkikone vielä pyörii.

Äänestä

Uskosta on tehty melkoinen sadistialue, kun siihen pitää jatkuvasti liittä Jeesuksen tuloja , maailmanloppuja ym. kauheuksia.

Hengellisyys on sekä villiä että vapaata temmellyskenttää terroristeille, siis hengellisille terroristeille.

Mistä noille huu haa hoille riittä tuota jauahamista.??

Äänestä
  • Kestoprofetiaa Jeesuksen tulosta on vatkutettu lähes 2000v:tta,jokaisen
    sukupolven aikana.

    Paavali uhkaili aikalaisiaan,aika on käymässä vähiin,maailma on katoamassa ym.
    Markus 9:1 kuvaa selvästä kuinka röyhkeästi ihmisiä vedätettiin. Valheita
    valheittein perään pukkaa näiltä uudestisyntyneiltä,hui!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


oletko sinä valmis? kirjoitti:

Jeesuksen veri pesee ihmisen puhtaaksi hänen synneistään. Usko on lahja, jonka Jumala on ihmiselle valmistanut. Mutta, kuten raamattu kertoo osa siemenistä menee erilaiselle maaperälle. Samoin kun raamattu kertoo puutarhasta, joka ei tuota, mutta jota kuitenkin aiotaan hoitaa. Ja vasta sitten jos se ei tuottaisi, niin sen kantamat kasvit leikattaisiin pois.

Raamatun perus-sanoma on Jeesuksessa Kristuksessa Jumalan ainoassa Pojassa, joka kuoli kaikkien ihmisten puolesta, jotta synnit on voitu sovittaa.

Uskomalla Herraan Jeesukseen ihminen pelastuu. Rukouksessa ihminen voi lähestyä Jumalaa. Ja pyytää viisautta, sekä aikaa lukea raamattua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu