Wanha taivas ja wanha maa palavat.

Hannu Warvas

Mitä Raamattu tarkoittaa maailman lopulla.

Aloitetaan Pietarin toisesta kirjeestä, luku 3 jae 10.
Mutta Herran päivä on tuleva niinkuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat.

Tarkoittaa: Ajattelemisen aikaa, joka on nyt. Entiset ovat menneet, niin kuin Manna, ( mieltymys) joka oli omana aikanaan miellyttävä, kertomus maailman luomisesta ja opetuksen tiestä, sellaisena kun lukijat ovat ymmärtäneet. Kansan viisaat havaitsi luetun olevan ” haisevana”, valheena se on, ” wanha taivas”. Kirkon papisto on jo kauan sitten tiennyt Raamatun HAISEVAN.

Vanhan yksinkertaisen ymmärryksen ” taivas” palaa pois, pauhinalla.
Tarkoittaa, siitä ymmärtämättömyydestä, joka oli vallinnut, puhutaan paljon. Entinen opetus on se ”maa”, joka palaa pois. > Vanha taivas käärittiin kokoon, niin kuin kirjakäärö kääritään kokoon< Tarkoittaa opetuksen sulkemista, loppumista sellaisena, kun me olemme sen ymmärtäneet.

Entisessä opetuksessa oli Luoja, Jumala ihmisten mieltymyksen mukaan kirjoitettuna, vanhan tarun henki. Entisessä opissa oli Jeesus, wanha taru vailla historiallista todistusta. Vain Uusi tastamentti todisti Jeesuksesta ja oletetuista Apostoleista, ollen kirjoittajan Fantasiaa. > Toisena päivänä Manna alkoi haista, tarkoittaa totuus paljastaa valheen. Manna on mieltymyksen sanat, Raamattu.

Olemme tulleet aikaan, jolloin Raamatun kirjakäärö on kääritty kokoon, sen maailman loppu on tullut.

Uusi taivas ( opetus) oli vielä tulematta, siis ilmoittamatta. Uusi taivas, henkinen opetus on REHELLISYYS. Totuuden hengen voitto valhekirjoituksista.

Minä kirjoittaja olin sokea, kunnes sain näköni jälleen. Luulin ymmärtäväinen olleeni, paljon Raamattua lukeneena, vertauskuvannollisen opetuksenkin laajasti ymmärtäneenä, josta olinkin ylpeä. Minun taivaani paloi pauhinalla, alkuaineet ovat kirjoitetut sanat Raamatussa.

Wanha maa ( opetus) ja taivas ovat kadonneet, eikä niille sijaa löydy enää.

5

187

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jakke

      Ihan puuta heinää jorinaa. Raamatun sana ei katoa eikä raukene tyhjiin. Jeesus sanoo: "Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa. " Luuk. 21:33

      • Shekinah.

        Valitettavasti Jakke, se mitä hän sanoo Taivaan ja maan katoamisesta, ei viittaa mihinkään yliluonnolliseen tapahtumaan jossa maailmankaikkeus häviää simpsalapim

        Vaan juuri siihen mistä hän puhuu.
        Itse en usko että Hoshanii on Jeesuksen uusi tulemus, mutta se mitä hän sanoo taivaan poiskäärimiseltä on juuri se mitä ilmestyskirja noilla taahtumilla tarkoittaa


        Se jolla korva on, kuulkoon


    • Jakke

      Juu juu..

      Mitä uskontoa/-kuntaa tunnustatte? Ymmärsin varmaan hieman väärin aloitusviestin.. Haisevan Raamatun, fantasiat, mannat ja muut.

      • Shekinah.

        Minä kuulun Jedi-veljeskuntaan. Yhdyskuntamme on rekisteröity ruotsissa.


    • Jakke

      Aa okei.

      Se selittääkin miten tiedätte Raamatusta yhtä paljon kuin minä avaruussukkuloista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      54
      1088
    2. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      53
      1006
    3. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      113
      1004
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      904
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      89
      826
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      4
      704
    7. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      25
      655
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      190
      643
    9. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      73
      617
    10. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      57
      603
    Aihe