Meitä on kaksi sisarusta. Äitini on ollut vanhainkodissa pyörätuolissa viimeiset viisivuotta. Nyt hän on sairastunut keuhkokuumeeseen ja yleisvointikin on laskenut rajusti. Hänet siirretttiin vuodeosastolle ja nyt pitäisi sisarukseni kanssa keskustella näistä vaikeistakin asioista. Äitini on suhteellisen iäkäskin jo, 86-vuotias. Kuumetta hänellä on ollut jo viiden päivän ajan. Ajottain hän on tajuissaan ja suun kautta on mennyt nesteitä jonkin verran.
Antibiootit on saatu menemään, muttei ne tunnu tehoavan. Taas tänä aamuna on äitini kuume noussut 39,4. Lääkäri kysyi, josko aloitettaisiin i.v. tiputus, koska suun kautta ei nyt saada alas mitään.
Äitini on minulle vahvasti ilmaissut sen, että hän ei halua mitään hoitoja siinä vaiheessa, kun näyttää että aika on kuolla. Siskoni puolestaan vaatii kaikki mahdolliset hoidot, että tulee kaikki tehdyksi. Tilanne on vaikea. Mielestäni hän ei ole valmis äidin lähtöön, vaan pyristelee itsepäisenä välttämätöntä kohtaan. Äidillä on sydämenvajaatoimintaa, ja tiedän , että nesteytys vain aiheuttaisi hengenahdistusta, ja jopa kipua enemmän. Eli hän ei siitä kliinisesti hyötyisi. En haluaisi aiheuttaa äidille mitään ylimääräisiä kipuja! Itse olen ajatellut, että olen koko ajan tehnyt jäähyväisiä hänen kanssaan koko vanhainkodissa olo ajan. Siskoni ei ole näin tehnyt. Siksi hän tämän tilanteen tullsessa eteen, käyttäytyy kuin pieni lapsi.
Täytyy sanoa, että äitini on saanut todella hyvää ja inhimmillistä hoitoa vanhainkodissa ja nyt siellä pitkäaikaisosastolla.Kiitos!
Mitä teen? Miten autan sisartani ymmärtämään, että ei tässä enää tiputukset ja tutkimukset auta!!!!???
Antibiootit on saatu menemään, muttei ne tunnu tehoavan. Taas tänä aamuna on äitini kuume noussut 39,4. Lääkäri kysyi, josko aloitettaisiin i.v. tiputus, koska suun kautta ei nyt saada alas mitään.
Äitini on minulle vahvasti ilmaissut sen, että hän ei halua mitään hoitoja siinä vaiheessa, kun näyttää että aika on kuolla. Siskoni puolestaan vaatii kaikki mahdolliset hoidot, että tulee kaikki tehdyksi. Tilanne on vaikea. Mielestäni hän ei ole valmis äidin lähtöön, vaan pyristelee itsepäisenä välttämätöntä kohtaan. Äidillä on sydämenvajaatoimintaa, ja tiedän , että nesteytys vain aiheuttaisi hengenahdistusta, ja jopa kipua enemmän. Eli hän ei siitä kliinisesti hyötyisi. En haluaisi aiheuttaa äidille mitään ylimääräisiä kipuja! Itse olen ajatellut, että olen koko ajan tehnyt jäähyväisiä hänen kanssaan koko vanhainkodissa olo ajan. Siskoni ei ole näin tehnyt. Siksi hän tämän tilanteen tullsessa eteen, käyttäytyy kuin pieni lapsi.
Täytyy sanoa, että äitini on saanut todella hyvää ja inhimmillistä hoitoa vanhainkodissa ja nyt siellä pitkäaikaisosastolla.Kiitos!
Mitä teen? Miten autan sisartani ymmärtämään, että ei tässä enää tiputukset ja tutkimukset auta!!!!???
Vastaukset 2
Vanhimmat
sulla, jos ei suora puhe auta siskoas asiaa ymmärtämään niin ei sitten mielestäni mikään, eihän siihen mitään poppakonstia ole olemassa.
Olen pahoillani, en oikein osaa sanoa tuohon mitään. Sinun "etusi" tässä lienee se, että olet vähitellen tehnyt surutyötä, luopumista..se on varmasti auttanut tässä tilanteessa. Ja näin itse asiassa kuuluukin tehdä.
Sisaresi ei ole tätä surutyötä tehnyt, hän ei ole ehkä koskaan ajatellut sitä mahdollisuutta, että äiti kuolee.
Olen itse ollut vastaavassa tilanteessa oman äitini osalta, minulla vain oli veli, joka ei millään tahtonut hyväksyä äidin kuolemaa.
Tiesin tasan tarkkaan, ettei äitin tulisi koskaan selviytymään. Hänellä oli myös sydämen vajaatoiminta, diabetes, verenpainetauti jne. Nyt oli iskenyt halvaus, joka vei niin liikunta-kuin puhekyvynkin.
Mitään ei olisi voitu tehdä. Veli halusi nenä-maha-letkua jne. Kääntöjen yhteydessä äitini lähes aina oksensi johtuen pahasta aivovauriosta, lämpöili myös samasta syystä.
Loppujen lopuksi kaikkien helpotukseksi hän poistui. Veljeni itki ja vielä pitkän ajan jälkeenkin hän suunnitteli syytteiden nostamista lääkäreitä vastaan, mutta ei onneksi tehnyt sitä.
Minustä tässä tilanteessa tulisi aina ajatella sitä, mitä potilas on toivonut..se on kaiken lähtökohta. Sen lisäksi on otettava myös lääketieteelliset faktat huomioon. Inhimillinen ratkaisu on ainoa oikea.
Päätöksen teko on aina vaikeaa, mutta mitä pitemmälle päätöstä pitkittää, sitä vaikeampaa se on.
Ihmismieli on sellainen, että se haluaa torjua ei toivottuja-ratkaisuja, mieli kehittää aina uusia tekosyitä ratkaisun viivästyttämiseksi.
Loppujen lopuksi tunteet katoavat..toisesta läheisestä tulee esine..koska ei kestä enää sitä kivun tunnetta.
Juuri se hetki, kun tajuaa, että ajattelee toista enemmän kuin itseään, on tärkeä, se ratkaisee. Silloin tehdään päätöksiä, joita voi perustella hyvällä omalla tunnolla..ja muistella jälkeenpäinkin; tein kuten äitini halusi, ajattelin enemmän häntä kuin itseäni, hänen parastaan hänen hyvinvointiaan.. tajuten ja tiedostaen, ettei oikeastaan ole enää mitään tehtävissä.
Ja jos jotain tehtäisiinkin, miten se vaikuttaisi läheiseni elämänlaatuun, paranisiko se, tervehtyisikö hän entiselleen..vai olisiko se kuitenkin vain pitkää, hidasta ja tuskaisaa uupumista ja riutumista?
Mielestäni ehkä..tässä tilanteessa lääkärin tulisi ottaa ohjat käsiinsä, selittää faktat, mahdollisuudet ja ennuste..edes joillain tapaa. Keskustella sisaresi kanssa..(tai sinä voisit keskustella), hän voisi myös keskustella hoitohenkilökunnan kanssa tai hakeutua kriisiterapiaan.. hänen on joka tapauksessa joskus hyväksyttävä läheisen poislähtö, siinä ei mikään auta. Tekeekö hän sen nyt vai sitten vuosien päästä, on arvoitus, mutta joka tapauksessa hän joutuu sen tekemään.
Toisaalta, läheistä ei saisi koskaan laittaa "oman kypsymättömyytensä maksumieheksi"..siis tarkoittaa sitä, että toista ihmistä ei saisi pakoittaa johonkin, mitä hän ei halua, koska minä en kestä tai hyväksi luopumista..joka kuitenkin jossain vaiheessa on tapahtuva.
Nämä asiat kuin kertakaikiaan on joka ainoan ihmisen joskus hyväksyttävä, myös itsensä osalta.
Surutyön tekeminen on muuten helpompaa, kun tekee päätöksen läheisen toiveen mukaan.
Jaksamista!