Mä en kykene luottamaan ihmisiin, en usko että kukaan missään nimessä haluaisi tehdä mitään ryhmätöitä mun kanssani. Mä en oikeastaan edes ymmärrä miksi niitä teetetään, siksi että opettajilla on vähemmän töitä tehtävien tarkistamisessa? Milloin työelämässä muka on sellainen tilanne että pitäisi nyt spontaanisti muodostaa joku pienryhmä jonkin projektin tekemiseen? Jotenkin epäilen ettei noita juuri löydy.
Ja joo, kannattaa suositella terapiaa, sitä on kokeiltu, pitkään ja hartaasti huonoin tuloksin, joten terapian sijaan kannattaakin suositella mulle itsemurhaa.
Ja joo, kannattaa suositella terapiaa, sitä on kokeiltu, pitkään ja hartaasti huonoin tuloksin, joten terapian sijaan kannattaakin suositella mulle itsemurhaa.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Yleensähän ihmiset tietysti ystävystyvät muutamien kanssa ja sitten tekevät kaikki ryhmätyöt näiden samojen ihmisten kanssa. Näinhän se sitten vissiin työssäkin menee, valikoidaan muutamia kavereita joiden kanssa tehdään työt?
Kaverisuhteet perustuvat keskinäiseen perseennuolentaan. Kyky aivottoman perseennuolennan vaatimiseen ja ruskeakielisyyteen taas ei korreloi yhtään mitenkään sen kanssa miten kykenee tasa-arvoiseen yhteistyöhön. Niin teinimäistä ja törkeää kuin tämä onkin, en millään malta olla kehottamatta työntämään pakkososiaalisuuden perseeseenne!
Itse en uskalla edes käymään yliopistossa, koska pelkään sosiaalisia kontakteja ja varsinkin niitä pakotettuja ryhmätilanteita. Opiskelupaikka siis löytyy, jo 2. vuosi menossa, mutta olen haalinut aivan törkeän vähän opintopisteitä koska pelkään ihmisiä :( Luennoillekaan en enää uskalla mennä vaikka niissä ei mitään sosiaalisia kontakteja juuri tarvitakkaan.
Yksinpä on pari-/ryhmätöistä selvitty varsinkin peruskoulussa tai sitten opettajan jakamissa ryhmissä. Ehkä joskus olen uskaltautunut tai on pakotettu änkeemään johonkin ryhmään mukaan tai joku poissaollut tms. on tullut parikseni. Kyllähän se kamalaa on ollut. Ei enää ikinä opiskelemaan! Töitä saa tehdä sentään yksin.
Kolmantena pyöränä oleminen on kiusallista. parasta on olla ryhmässä jossa kaikki ovat ennestään hieman tuntemattomia toisilleen eikä ryhmiä ole vielä ehtinyt muodostua.
Minä hajosin kerran ammattikorkeassa koska olin unohtanut kuka oli minua ryhmäänsä pyytänyt. Kasvosokeus. Diagnoosiksi sain pian sen jälkeen vakavan masennuksen.
Nykyään menee paremmin ja kukaan joka tunsi minut ei uskoisi minua samaksi ihmiseksi. Olen nyt iloinen ja sosiaalisempi. Kävin kurssin jossa harjoiteltiin sosiaalisia tilanteita. Muut osanottajat olivat laillani mielenterveyspotilaita joilla oli huono itseluottamus. Siinä näki ettei ollut ihan yksin ongelman kanssa.
"siksi että opettajilla on vähemmän töitä tehtävien tarkistamisessa"
Tossahan se syy on. Vihaan kanssa ryhmätöitä siksi, että en tunne koko koulusta yhtäkään ihmistä. Sitten on aina kiva alkaa etsimään ryhmää valmiiden porukoiden seasta ja joutuu ilmoittelemaan jossain ylioppilaskunnan keskustelufoorumilla, että saa ryhmän. Ja hommia joutuu tekemään / aikaa menee kuitenkin yhtä paljon kuin jos tekisi koko paskan itse alusta loppuun.