Kukaan ei koskaan ala uskomaan että voisi olla olemassa kahvipannu josta voisi kaataa yhtä soittoa kahvia, niin ettei kahvi lopu.
Kuitenkin nykyisen fysiikkaan uskovat ovat saaneet aivopestyä monet ihmiset uskomaan vastaaviin alkeishiukkasiin, niin että ne omaavat kentän joka säilyy samalla tavalla kuin taikakahvipannussa riittää kahvia kaataa aina vaan.
Kaikki kuitenkin ymmärrämme että kahviossa on jatkuva kahvivaraus koska kahvion työntekijät kaatavat kahvinkeittimeen koko ajan lisää vettä eli kahvikeittimeen tulee ulkoapäin vettä jonka keitin kiehauttaa ja laskee uusien kahvijauhojen läpi ja näin kahvion kassalla säilyy kahvivaraus joka perustuu siihen että ikuista asiaa osataan kierrättää oikealla tavalla.
Ei ns. alkeishiukkasilla muka on jatkuva varaus, ilman että alkeishiukkasilla olisi olemassa sisäistä rakennetta niin että alkeishiukkasiin tulisi ulkoapäin pienempiä tihentymiä jotka kohdistaisivat ns. alkeishiukkaseen jatkuvan ulkoisen paineen ja työntyessään ns. alkeishiukkasen keskustaan, syrjäyttäisivät sinne aikaisemmin työntyneen ja siellä tiheään puristuneen asian pois päin hiukkasen keskustasta, jolloin hiukkasessa oleva asia vaihtuisi ajan kanssa kokonaan, niin että pois päin hiukkasesta työntyvä asia olisi sitä ns. kenttää joka eläisi koko ajan sen mukaan miten se vuorovaikuttaisi hiukkasta kohti ja hiukkasen ohikin menossa olevien tihentymien kanssa ja saisi niitä "taipumaan" kohti hiukkasta joka säilyttäisi näin varauksen jne.
.
Ihmeellisintä maailmankaikkeuden toimintatavassa on se ettei siinä ole mitään ihmeellistä!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.