Lukaskaapas Talouselämää nro 12. Siellä on pari mielenkiintoista juttua. Ensinnäkin se miten korkea teknologia, Nokia etunenässä, jättää Suomen samalla kun kaivannaisteollisuus on nousussa. Eli Suomi on hyvää vauhtia muuttumassa korkean teknologian maasta raaka-aineen tuottajaksi.
Toinen mielenkiintoinen on se miten Helsingin pörssissä Nokia oli ylivoimaisesti heikoiten menestynyt yritys, että silleen heti kun johtaja tuli P-Amerikasta. Silti ukko palkittiin erikoispalkkioin. Vain suomalainen tolvana maksaa tuollaisten suoritusten jälkeen erikoispalkkioita. Mitä se ukko on saanut Nokiassa aikaan, ei muuta kuin tuhoa ja savuavia raunioita.
Olen huolissani.
Suomen perintö hukattu
5
78
Vastaukset
- Korppi taas
rääkymässä.
"Vain suomalainen tolvana maksaa tuollaisten suoritusten jälkeen erikoispalkkioita"
Elopille maksaa monikansallienn Nokia johtokuntansa määräämällä tavalla. Rahat eivät ole Suomen tai suomalaisten, vaan Nokian.- valkotakit
Sekopäälle on turha puhua järkeä. Luuleehan tämä sama ääliö että Venäjä on rikas paratiisia ja Ruotsi suurvalta.
- james darmody
No eipä ole ennenkään nuo sairaat typerät fantasiasi toteutuneet vaikka mitä olet lukennut joten otahan valiumia ja mene lepäämään.
On aloittajalla jotain oikeaan suuntaan olevaa ajatuksenpoikasta. Kuitenkin se täytyy sanoa, että yleisilmiöstä on kyse. Ja vaikeaa ymmärtää varsinkaan sitä miten typerät ihmiset ovat eri firmojen hallituksissa, ja päättävät antaa lisäpalkkiota(palkkaa) huonosta työstä! Se on ennenkuulumatonta yritysmaailmassa!
Ylisuuria bonuksia maksetaan silloinkin, kun yritys on hyvin johdettu ja tuottaa voittoa. Mutta miksi pitäisi tappiollisen yrityksen jakaa kassavarojaan huonon johtajan pussiin; yksityisen ihmisen lihottamiseksi työpaikkojen kustannuksella?
Tätä voisi pitää johdettuna rosvoamisena. Finnair on tällaisten johtajien huonoon jamaan ajama kansallinen yhtiö. Kaikki bonukset perittävä takaisin!
- kallis huijjaus
Kokoomus ja kepu ja rkp ovat myyneet suomea .... ne on myyneet mm. valtionyhtiöt. Ja ne Rahat meni hukkaan....
Täysin järjettömiä oikeisto-politkkoja on ollut suomessa !!! Kalliiksi tulee kansalle tämä tuhlaus....
Rahalla ei ole isänmaata, HUOM !!!
(--- mutta arvostan norjalaisten isänmaallisuutta ja rahan köyttöä.... )
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?
Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.921193Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata331179Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin
Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l2811031- 71952
- 18916
- 93906
Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!
Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva13888- 48845
Vihdoinkin lavatansseja tv:ssä - Juhannuksena tanssitaan, bändeinä Yölintu ja Komiat!
Jes, vihdoinkin lavatansseja taas televisiossa! Keskikesän juhlaa vietetään tänä juhannuksena Tuuloksen Kapakanmäellä ju16791Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f161778